Kuinka niitä hyllyjä tehdään?

Joku voisi kuvitella, että hyllythän tehdään puusta – tai ehkä nykyisin ennemmin jostain vanerista. Mutta ei, niitä voi naputella ihan koirienkin kanssa. Kas tässä, lyhyt ohje hyllyjen tehtailemiseen:

1. Ilmoittaudutaan agilitykisoihin samalle tuomarille, jolta saatiin SERT-H toukokuun kisoissa, kun edellisen kerran on kisattu. Muistetaan, että radat olivat silloinkin kinkkisiä, lyhyillä esteväleillä.
2. Katsotaan aamupäivän aikana facesta kavereiden tulospäivityksiä alemmista luokista. HYL-rivi on taattua peruskauraa.
3. Ollaan paikalla jopa ajoissa. (Kaikilla näinkään ei ollut, kun järjestävä seura tykkää pitää aiempien kisojensakin kisakirjeet sivuillaan – ylimmäisenä tottakai.)
4. Todetaan, että kentällä on kuuma, paahtava, tappava helle.
5. Yritetään etsiä varjopaikka ja liikkua mahdollisimman vähän, jottei ylimääräiset hikihelmet lähde liikkeelle.
6. Katsellaan radan rakennusta, joka kestää ja kestää.
7. Ratojen kuului näyttää tältä..
8. ja tältä
9. Lämmitetään oma koira, joka tuntuisi enemmän kaipaavan viilennystä päätellen siitä, miten autuaana se makaa lähimmässä kuraojassa ja hankkii kunnon mutakuorrutteen.
10. Mennään rataantutustumiseen. Virhe. Hiki virtaa ilman ainoatakaan juoksuaskelta. Juoksuaskelten jälkeen joutuu juomaan puoli litraa nestettä.
11. Yritetään tasata koiraa nakinsyöntikisassa onnistumatta. (Toisella kierroksella lelulla leikittäen siinä onnistuen.)
12. Mennään radalle ja katsotaan, kun koira lentää. Rimakin lensi. Ensimmäinen hyl. Oma tatsi katosi ensimmäisten kolmen esteen säätöön. Sitten sattuu vielä jotain, luultavasti hyllyn arvoista ja loppurata sentään päästään ehjänä maaliin. Hieno puomin kontakti loppuun. (Toisella radalla nolla alla A:lle asti. Sitten hieman liian aikainen vapautus vai vapauttiko koira itsensä? Mutta ei ota hyppyä välistä vaan pujahtaa suoraan putkeen. Taas hienosti maaliin, mutta mitkä kontaktit?)
13. Retkahdetaan maahan haukkomaan henkeä radan ulkopuolella, jotta jaksetaan kävellä autolle juomaan. Jäähdyttelylenkillä koira löytää itsensä taas kuraojasta. Tekisi mieli mennä viereen kaveriksi.
14. Toistetaan kohdat 5-13 uudestaan, jotta ei olisi ihan liian helppoa. Suluissa olevat kohdat toteutuvat tällä kertaa.
15. Todetaan jälkeenpäin, että jännä, jos estevälit tuntuivat lyhyiltä, kun ei ihan nuo tuomarin piirrokset vastanneet todellisuutta. Tässä ne todenmukaisemmat piirrokset:

Lauka Vesa Sivonen 23.8.2015 3lk A-rata

Laukaa Vesa Sivonen 23.8.2015 3lk B-rata

Huono-HYL ja hyvä-HYL. Semmosta se elämä on, tuumi Piika.

Muuten viikonloppu menikin taas ihan ohi. Puolitoista päivää voi olla melkoisen lyhyt, jos siinä ajassa pitää tehdä kaikki, mihin normaaleilla ihmisillä on viikko aikaa. Ei ihan taas edistynyt remppa, kuten piti. Eikä ihan leikkaantunut nurmikko, kuten piti. Sen sijaan ostettiin (toimimaton) ruohonleikkuri, käytiin pellolla treenaamassa, kokeilin botoxia huuleen mäkäräisen piston muodossa (ei kannata kokeilla jatkossa) ja Pessillä on reikä selässä. Ipi on laskuista pois, koska sillä oli koppa. Epäilykset kohdistuvat Kiljuun. Ei voi ymmärtää, miten näitä sattuu aina Pessille! Oikea kovanonnen koira!

Laukaasta SERT-H kotiintuomisina

Kyllä Fok It taas tietää.

Niinpä toukokuun viimeisestä viikonlopusta otettiin sitten kaikki irti.

Lauantaille olin ilmoittanut Piikan Laukaaseen agilitykisoihin. Ennen ilmoittautumista kyselin aika moneltakin, tietääkö kukaan, millainen tämä Vesa Sivonen on tuomarismiehiä? Kukaan ei tiennyt. Faceen lauantaiaamun aikana tippuneista päivityksistä (kyllä – siellä puhelimen ruudulla tuli roikuttua pihatöidenkin lomassa) selväksi kävi, että vaikeita ratoja oli jo ykkösissä ollut. Totesin, että niin turha keikka, mutta käydään nyt juoksemassa vielä nämä startit, niin eipähän tartte sitten enää jossitella, miten monta hylkyä vuoden aikana on taas kerätty.

Kakkosen radoista ehdin jälkimmäisen katsoa ja olihan se vaikean näköistä. Lähinnä johtuen viiden metrin esteväleistä ja Laukan kaukalossa se todella tuntui. Hyppysissä saisi koira olla, mikäli mielis saada tulosta. Käytiin siinä sitten lämmittelemässä lenkin varjolla, mutta Piika pulikoi lähinnä ojassa viilentymässä. Koko aamupäivän se olikin rallannut muiden piskien kanssa pihalla.

Ensimmäisena agilityrata ja rataantutustumisesta jäi lähinnä sellainen, muistanko edes radan ja mitähän siellä nyt sitten tekisi. Rimat 65. Ehdin vain muutamaan kertaan tutustua rataan ja niin paljon olisi valsseja pitänyt ehtiä tekemään, ettei mitään jakoja. Tök-tök-tök-ohjauksilla päästiin kuitenkin ihmeen pitkälle vain yhdellä riman pudotuksella, mutta sitten mokasin itse ja Piika sujahti putkeen ennen aikojaan. Katsoi kyllä ennen sinne menoa tyyliin, että ehkä voisin totella, mutta mä käyn ensin tän putken. Loppurata mentiinkin sitten ihan sujuvasti, mutta ei siinä suurempia ansapaikkoja enää tullutkaan.

Seuraavaksi hyppyrata ja odottelin sen alkua vähän kärsimättömästi, kun vuorossa olisi jo pitänyt olla Nooran ylioppilasjuhlat. Näytti yhtä kinkkiseltä, ellei vaikeammalta kuin edellinenkin rata. Rimat laskettiin 60:een. Hyppyjä oli miljoona ja kun nyt mietin rataa, niin en oikeasti osaa edes sanoa, näyttikö se tältä. Tuskinpa vain. Muistelen, että hyppyjä olisi pitänyt olla paljon enemmän ja ainakin tuo muurilta putkeen kulma ei ollut noin loiva vaan putki on vähän väärässä kohtaa piirustuksessa. Mutta sovitaan, että ainakin vähän se näytti tältä…

Vesa Sivonen Laukaa 30.5.2015

Taas suunnittelin kaikkea tyhmää tutustumisessa, ja kun muutaman koirakon menoa katsoin, totesin, että aika hyvin koirat lukivat tuon 1-4 ihan perusheitoillakin. Joten kokeilin sitten samaa Piikalle ja todella nätisti se hyppäsi ajautumatta väärille puolille esteitä. Näin ollen itse kerkesin hyvin (no melkein) persjättöön 5:lle ja sain kerrankin pyöräytettyä Piikan 6:n taakse nätisti ja lähtemään vielä persjättöönkin. 7:lle oli pakko vähän linjata linjaa ulkosiivekkeen kautta, mutta Piika luki tämänkin hienosti ja kiersi samalla sykkeellä 8:n. Kepit ongelmitta, mutta pienen oman varmistelun vuoksi tässä en ehtinyt valssamaan 10:lle, joten leikkasin muurille takaa. Sitten semmonen saanko koiran hanskaan ja hienosti oli Piika kuulolla ja luki kuin lukikin putken oikean pään. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja sain ajettua sen vauhdilla 14:lle ja pyöräytettyä 15:lle. Takaaleikkaus enkä enää ehtinyt (tai ehkä olisi voinut ehtiä) 17:lle pakkovalssaamaan ulkopuolelta, joten 17 mentiin vaan vedolla ja huonoon putkikulmaan lähettämällä. Ja sitten kuulin, kun huudettiin, että TIINA JUOKSE!!!!!!! Ja totesin, että pakko varmaan juosta, kun putki syöttää suoraan väärille hypyille. Ja mähä juoksin ja ehdin just Piikan eteen ettei se lukenut hyppyjä vaan ehti vieläpä korjaamaan linjan renkaalle ja hypylle ja kiljuin onnesta. Ja pelkäsin, että vika rima tippui. Mutta ei, nollalla tultiin maaliin.

Ennen rataa olin toki ilmoittanut Raisalle ja Riikalle, että hylkyjä mekin tehtiin pari kappaletta. Itse asiassa kohta lähdetään sille toiselle. Radan jälkeen oli pakko laittaa viestiä, että itse asiassa Piika teki nollan. Minä en.

Jäähdyttelylenkki, ja tällä kertaa kummallekin semmonen viilentelylenkki. Vein Piikan autoon ja tuumasin, että josko sitä nyt pääsisi lähtemään ja saisi kisakirjan. Mutta eikä mitä. Tulostaululle kävellessä kuulutettiin, että toiseksi tuli Piika, jolle myös hyppyserti! Mun ilme. Leuka loksahti varmaan polviin. Sillä tök-tök-tök-ohjaamisella toisiksi. Huh huh.

Tiukka ihanneaika takasi sen, että oli sekunneista kiinni nollan tekeminen ylipäänsä.

Nooran ylioppilasjuhlat olivat kuitenkin vielä käymättä, joten eikun vaatteiden vaihtoon, ja juhlimaan Piikan händleri-Nooraa! (Jännä, kun Noora oli aikanaan tutustuessamme koiranäyttelyhommissa jotain 14, ja nyt kirjoitti hienoilla papereilla itsensä ylioppilaaksi – mutta ei me ”vanhussakki” olla ollenkaan vanhettu tässä välissä!) Onnea Noora!

Kiitos Satulle, joka haki meidän palkinnot, kun itse pakenimme paikalta! Vaatteiden vaihdon jälkeen multa kysyttiin, miten meillä meni, niin totesin, että no eikös sen vaatetuksesta näe. Tyylikkyys ennen kaikkea, kun sertejä saadaan. 😉

Raisa otti meistä kuvan juhlien jälkeen, kun mekko oli pesuun menossa muutenkin.

Melkoinen kisatykki tuo Piika. Agility on todella sen laji. Mitäpä sitä turhia nollia keräämään, kun SERTejäkin on jaossa. Vajaassa vuodessa on tehty vino pino hylkyjä ja sitten kolme nollaa, joista kaksi on SERTejä. Yhtä sertiä vaille valio siis. Raisan selvän päivän takaamiseksi seuraavaa saadaankin sitten varmasti odotella pitkään. Valiota ei ihan heti olla meistä leipomassa eikä juomaankaan siis päästä. Mutta eikös tällä kisakirjalla voisi jo yhdet bileetkin järjestää? 😉