Suppiloita ja supeja

Viimeiset viikot on käytetty niin tiiviisti treenaamiseen ja toisaalta vapaahetkinä viimeistelty remonttia, että syksykin tuli lopulta huomaamatta. Illat pimenivät, ja eilisiin treeneihin piti jo kaivaa koirien vilkkuvalot ja backontrackit varastosta. Aamusellakin joutuu heräämään ennen auringonnousua pimeän rajamailla.

Ipillä ja Pessillä on taas vaihteeksi jotain häikkää ruoansulatuksessa. Pessi saattaa paskoa alleen iltaruokaa syödessään. En ole vielä päässyt selville, että onko nyt suolistotulehduksen aktivoitumisesta kyse vai onko nämä vain yksittäisiä tapauksia. Vahinkoja tuntuu sattuvan on Pessi käynyt lenkillä tai ei, eli sillä ei ole väliä ja se puoltaisi suolistotulehdusta. Ipi puolestaan on pissannut sekä yöllä että päivällä sisälle. Tottakai niin, että ne kuset on sitten kaappien ja listojen alle imeytyneenä. Onneksi sentään on muovimatto, niin lattia on säästynyt. Olen yrittänyt pohtia, olisiko sillä kusitulehdus vai ei. Kova hätä sillä oli joka tapauksessa aamullakin ulos, joten päästin vastoin tapoja koirat pihalle samantien kun menin alakertaan. VIRHE!

Katsoin, että koirat perinteiseen tapaan ryntäsivät pihalle ja äänistä päätellen lähtivät täysillä jonkun perään. Arvelin, että oisko ollut jänis omenapuiden alla ja kylläpä ne siitä takaisin tulevat. Samassa alkoi hirveä huuto ja räyhäys ja tuli siinä kiire itselläkin pihalle. Rähinää, haukkumista, säksätystä ja mun kiroilua. Kyllä varmasti naapurit taas tykkäsivät, kun ennen kukonlaulua yritin saada hommasta tolkkua. Lopulta sen verran selvisi, että koirat olivat jahistaneet supikoiran pihalta pimeimpään vattupuskaan ja ilmeisesti supi oli päässyt aidan alta, mutta kiroili sitten sieltä Pessille, joka oli ihan villinä haukkumassa. Piika ja Ipi komppasivat oikeassa tahdissa, mutta joku auktoriteetti niihin sentään löytyi, kun sain ne vietyä tilanteesta pois sisälle. Viimeisenä Pessin kiinni saaminen olikin sitten urakka, mutta lopulta sekin jätti supin vahtimisen ja tuli sisälle. Onpa kiva, jos tuo supi nyt alkaa pihalla asumaan! Vaikka olenkin sen olemassaoloa epäillyt jo hyvän tovin, koska koirat on säännöllisesti supikoiran paskassa pyörineen näköisiä ja etenkin hajuisia.

Sienessäkin ollaan käyty. Viime viikolla oltiin Jyväskylässä lenkittämässä samalla koiria. Piika on saanut kivan kaverin Elsa-porokoirasta ja kovasti juoksuttaa Elsaa ja nauttii, ettei pentu ihan kaikessa pysy kroppansa hallitsevan bordercollien perässä. Hyvää treeniä tarjoavat toinen toisilleen. Ja ihmeen pitkäpinnainen Piika on Elsan kanssa. Komentaa, mutta ei komenna niin, etteikö Elsa saisi roikkua Piikassa aina halutessaan. Alkuviikosta kävin tsekkaamassa Piikan kanssa omat sienipaikat Liepeellä ja kyllähän niitä jo alkaa suppiloita löytymään. Piika olisi halunnut tuijotella oravia puissa, mutta löytipä sekin sitten sieniä. Makasi tottakai parhaimpien esiintymien päällä.

Irtiotto rutiineista?

Kun joutuu ottamaan irtioton arjesta, huomaakin, miten rutinoitunutta se arjen pyöritys on. Herätys tiettyyn aikaan, ylösnousu puoli tuntia tai tunti myöhemmin, aina samassa järjestyksessä etenevät aamutoimet, aina sama aamupala, koirille aina samat ruoat, koirien ulkoilutus ja tarhaan ja sisälle vieminen.

Iltapäivällä töistä tullessa Ipin ulospäästäminen, taas rutiininomaiset toimet ennen illan ohjelmanumeroita. Illalla viimeistään koirien haku tarhasta, lenkitykset, treenit ja ruokinnat. Päivät junnaavat viikosta toiseen, vuodesta toiseen samoina. Ja sitten ne pienet jutut, mistä se arki muodostuu. Pienet leikkihetket Piikan kanssa, rapsuttelutuokiot Ipin ja Pessin kanssa. Herkkujen annot koirille lähtörutiineina. Kuinka Piika juoksee tarhalle heti herkun nähdessään. Kuinka Pessi hyppii, pomppii, spurttailee ja palaa aina hyppäämään ja likaamaan vaatteet ennen kuin juoksee tarhan ovelle haukkumaan. Kuinka Piika pyrähtää kopin katolle kuola valuen odottamaan purutikkuaan. Kuinka Pessi viimeistään tässä vaiheessa onnistuu hyppäämään käteen kiinni herkun toivossa. Kuinka Ipi odottaa tarhan ovella sitä hetkeä, kun käännyn, lukitsen tarhan ja lähden kävelemään takaisin talolle. Ja miten Ipi juoksee heti rappusille odottamaan sisälle pääsyä ja mahdollista herkkua. Ne on sitä meidän arkea. Koirat tietävät, miten aamu rullaa ja minä tiedän sen.

Mutta selitäppä nämä kaikki, kun joudut jättämään arkirutiinisi pariksi päiväksi ja pyytämään kavereita käymään hoitamassa vuorollaan koirat. Mikä ruoka kenellekin annetaan, miten koirat syövät kukin omalla paikallaan, miten koirat eivät välttämättä kiihtyneessä tilassa tule keskenään toimeen ja miten jokaisessa asiassa saa olla tarkkana. Se, mikä on meille rutiinia, ei enää olekaan rutiinia.

Kun itse pötköttelee hotellissa telkkaria katsoen, hyviä ruokia syöden parin tunnin välein ja tylsiä kalvosulkeisia kuunnellen, väistämättäkin miettii, miten koirat pärjäävät. Pieni huoli koko ajan. Vaan niin ne pärjäsivät. Ja kavereiden viesteistä huomasin, että koirat pitivät itse kiinni niistä arjen rutiineista. Ne osasivat juosta itse tarhaan herkut nähdessään. Ipi meni sisälle itsestään, kun ulkoiluaika tuli täyteen ja ne osasivat olla nätisti kotona omien porttiensa takana. Ja kun tulin kotiin, arjen rutiineilla pyöritettiin taas yksi ilta, yksi yö ja yksi aamu. Mutta ehkä kuitenkin hieman spesiaalimmin kuin taas hetkeen. Kiva olla kotona!