Aihearkisto: viesti

Kuinka vältetään pennun otto

Keväällä totesin, että haluan pennun. Piste.

Janne sitä tuumaili ja lopulta totesi, että kiitos ei. Ei tässä tilanteessa.

Myöntyi kuitenkin siihen, että haluan PK-lajeja harrastaa. Metsäjäljelle ei (vielä) Kiljua antanut, mutta suostui siihen, että lähdetään viestimetsään Kiljun kanssa. No, on treenattu, mutta harvakseltaan kuitenkin. Ei näillä meidän aikatauluilla kunnon treenimääriä saa aikaiseksi. Mutta suostui se Janne Kiljun ilmoittamaan kokeeseen. Samaan aikaan alkoivat Kiljun en_juokse_treenit. Perinteisesti. Janne tuumasi, että no mennään kokeeseen, juoksumahdollisuus on 50%. Janne olisi halunnut sen olevan 100%, mutta suostui tuohon yhteen kokeeseen. Koska panokset pitää olla aina näissä geimeissä, tällä kertaa se oli se, ettei pentua tipu enkä saa uutta koetta ruinata vuoteen, jos Kilju ei juokse.

Perjantaina siis pakattiin taas auto ja suunnattiin kohti Kajaania.

CYMERA_20160703_105334

Narunjatke valmiina tositoimiin. Harmi vaan, että istui väärässä autossa, joka ei kuljettanut Kajaaniin.

Lauantaiaamu koitti aurinkoisena ja keliksi luvattiin +25 astetta. Tottisolosuhteet olisivat iltapäivällä kuumat, mutta kenttä loistavassa kunnossa oleva nurmikenttä. Päivä alkoi kuitenkin viestiosuudella. Ajeltiin Teerivaaraan ja paikallisten mielestä mentiin varsin huonokuntoista kinttupolkua loppumatka. Meidän mielestämme tie oli hulppeassa kunnossa, kun tietää nuo Keski-Suomen metsäautourat.

Metsään lähdettiin 7 koirakon kera. Kolme voittajaa, yksi avo ja kolme alon, joista Kilju olisi vuorossa ensimmäisenä. Hyvä paikka siis. Jannen huutoihin Kilju ei juuri reagoinut, ehkä Janne olisi voinut enemmänkin huutaa sitä. Maasto oli hienossa kunnossa, ojien ylityksiä tuli jokunen. Leiriydyttiin B-pisteelle ja samantien ympärillä alkoi mahdoton pörinä. Paarmoja tuntui olevan järjetön määrä, mutta päivän mittaan selvisi, että niitä voi olla myös zikajärjettömästi.

Kaksi ensimmäistä voittajan koirakkoa juoksivat hyvin ensimmäisen matkan. Kilju kuunteli kovasti lähetyksiä ja selvästi tuntui ymmärtävän jutun juonen. Kolmas kääntyi ja tuli takaisin. Avon koira lähti, mutta kääntyi sekin ja tuli takaisin juuri, kun Kiljua oltiin lähettämässä. Vähän Kilju sitä katseli, mutta mielestäni oli hyvin lähdössä ja hieman sitä sain polvellakin ohjatuksi, että katse ei suuntautunut ohi menneeseen koiraan. Joko tuomari unohti sanoa puolen minuutin käskyn, tai se meni minulta ohi, mutta lähetyskäskyä ei kuulunut. Lopulta tuomari totesi, että teidän lähetysaika meni jo, kun hän keskittyi palanneeseen koiraan. En oikein tiennyt, saanko puhua, mutta kysyin sitten kuitenkin, että lähetänkö sen nyt? Tuomari totesi, että älä vielä ja alkoi samantien laskea viidestä alaspäin aika-käskyyn. Pakkohan se oli Kilju siitä lähettää. Jälkikäteen kun olen kokeneempien kanssa jutellut, olisin voinut ehkä pyytää tuossa tilanteessa uudenkin valmistautumisen. En kuitenkaan luule, että se olisi vaikuttanut Kiljun suoritukseen millään tavalla.

Kilju lähti kuin tykin suusta heti kun annoin luvan. Muutamassa sekunnissa se oli kadonnut näköpiiristä. Minuutinkaan kohdalla ei näkynyt, siinä kun palailin omalle leirille ja seuraavaa oltiin lähettämässä, Kilju tuli takaisin ja huutelin sen kiinni. Myös muut kaksi alokkaan koiraa keskeyttivät. No, pieni iltapäivälenkki siitä tuli. Janne laittoi samantien viestiä, että jos saan vain luvan, niin jäädään treenaamaan kokeen päätyttyä. Lopulta vain yksi voittajan koira juoksi kaikki matkat, joten lupa saatiin ja treeniseuraakin löytyi kisakumppaneista.

Yritin lähettää Kiljun B:ltä, mutta ensimmäisellä lähetyksellä lähti taas hyvin ja palasi hetken päästä. Toisella lähti epävarmasti ja ajatin sitä edellä, mutta palasi silti lopulta. Todettiin, että haen Jannelta A-pisteeltä vauhtia ja kävelen Kiljun kanssa uudestaan kilometriin. Tässä vaiheessa treeniseurana oli enää yksi koira ja saatiinkin ihan hyvät treenit aikaiseksi. Kilju lähti nyt Jannelle ihan eri tavalla ja juoksi hyvin loppuun saakka. Takaisin painoi ihan täyttä laukkaa. Sai kommentin, että vittu se on nopee. Mutta sillä nopeudella oli myös kääntöpuolensa. Kilju veti itsensä ihan maitohapoille ja lopulta laahasi jalkojaan vaan perässään. Onneksi pisteen lähellä oli oja, johon pulahtaa. Siitä Kilju ei sitten halunnut jatkaa matkaa A:lle enää ollenkaan, joten en alkanut tappelemaan sen kanssa, kun näin, miten puhki se oli. Lopulta käveltiin takaisin A:lle ja lähetin Kiljun jostain 300 metristä Jannelle, kun näytti, että jalat taas kantaisivat. Hyvä mieli jäi päivästä ja treenistä. Kuulema 35 euroa on halpa hinta onnesta ja autuudesta, etten kokeisiin saa enää ruinata ja se pentukin jää vain haaveilun tasolle.

CYMERA_20160703_105127

Kilju D:llä miettimässä, olisiko silti kannattanut juosta.

Loppupäivä kulutettiin rannalla. Piika oli ollut päivän äitini kanssa ja sai vain kehuja, miten kiltisti oli ollut. (Piikalle ihan hyvä, että sai olla levossa tuon päivän. Sille sattui viikolla pieni äksidentti, kun hyppäsi minua päin ja Kilju käveli juuri alta ja eiköhän Piika tippunut suoraan sen päälle. Tasan kaksi vuotta sitten mennyt takajalka otti siinä rytäkässä sitten osumaa ja huonolta näytti sen illan, kun Piika oli ihan kolmijalkainen. Ei kuitenkaan aristanut mitään kääntelyitä tai vääntelyitä, joten annoin itselleni luvan odottaa aamuun. Olikin sitten kaikeksi yllätykseksi oireeton, mutta vietti sen päivän tarkkailussa siskollani ja on nyt levossa treeneistäkin.)

Mutta siis, lauantai-iltana käännettiin vene ja käytiin kalastelemassa. Ensimmäisellä kerralla saatiin vain pari pohjakosketusta ja Piikan syyttävä katse, kun ei sitä otettu mukaan. Sen jälkeen se ei suostunutkaan veneen viereltä poistumaan, joten yökalaan se oli sitten pakko ottaa mukaan. Olipahan sillekin jotain aktiviteettia. Jostain syystä Piika tykkää hirveästi olla vetten päällä ja veneessä, etenkin kun siellä on kimaltavia uistimia.

CYMERA_20160702_235542

Tarkkana yökalassa.

CYMERA_20160703_104943

Ja vielä tarkempana, kun saatiin hauki!

CYMERA_20160703_104554

Veneessä kala ei kiinnostanut, mutta maalla kylläkin.

CYMERA_20160703_104727

Puolen yön jälkeen eteläinen Oulujärvi näytti tältä.

CYMERA_20160703_104146

Puhdistuslaitoksen miehet pitivät rannan puhdistustalkoot.

A-1768

Kyllä taas kelpasi. Auringonnousua odotellessa.

A-1770

Sunnuntai valkeni nihkeän kosteana ja tuulisena. Janne siirsi venettä rannalta toiselle.

A-1772

Oli Piika kuulema kysynyt luvan, saiko tulla taas veneeseen. Kiljulle riitti kahlailu.

A-1775

Laivakoira.

A-1788

Piti ottaa potretti, otettin hauen ihmettelykuva.

A-1790

Kilju, jolla on huulessa puuta ja näyttää ihmeellisesti hampailta.

A-1793

Kiljua moni kehui kokeessa, että onpa hyvännäköinen malinois.

A-1795

Tämä se juoksi aina laiturille suoraan, kun ulos pääsi.

A-1806

Kai se vaan niin nauttii tuosta vetten päällä elämisestä.

A-1808

Kiljua ei voisi vähempää kiinnostaa. Onni on oma halko.

A-1729

Tällä kertaa minä ja koirat.

Seuraavat kolme viikkoa Kilju asuu Piikan ja minun kanssani, kun Janne reissaa. Janne vei kyllä sen paperit, etten saa ilmoitettua Kiljua jälkikokeeseen tällä ajalla, mutta antoi sentään luvan, että saan käydä pellolla treenaamassa Kiljun kanssa.

 

Treeniputkessa

Kävin tuossa naapurissa iltaa istumassa. Tuli puheeksi, miten taas tuli uusi kesä ja edelleenkin meiltä puuttuu kattolistat ja verhot viime kesänä rempan kohteeksi joutuneesta eteisestä. Naapurit alkoivat nauramaan, eivät pitäneet sitä mitenkään kummallisena. Kuulemma menneellä viikollakin, kun autoni ääni oli kuulunut tulevan pihaan, olivat todenneet, että oho, kello on vasta 23.15 ja Tiina tuli kotiin…

viikkorata23

Viikkorata vko 23

Torstaina treenit olivat taas viikkoradalla ja vaikka yritystä oli, emme saaneet Piikaa tekemään virhettä kontakteilla. Sen sijaan taas ensimmäisellä kierroksella kaatui erittäin tehokkaasti renkaan jälkeisellä hypyllä kaarroksessa. Alkaa tuntua aika toivottomalta, kun monesko perättäinen kaatuminen tämäkin jo treeneissä oli? Loppukesän joudun miettimään kyllä melkoisen tarkkaan noita treenejä, että ihanko totta koirani terveys on panttina näissä treeneissä. Paljon olen miettinyt, mistä syystä Piikakin nyt on alkanut kaatuilemaan. No, osansa toki on varmasti tuossa Jattilan tekonurmessa ja sen huonossa kunnossa. Siihen lisänä Piikan lisääntynyt vauhti. Ja silti se haluaa tehdä tiukat käännökset, se reagoi kaikkiin liikkeisiini äärimmäisen terävästi. Se ei sudittele pohjalla, se haluaa kääntyä saman tien. Ja tällä hetkellä se on mahdotonta tuolla pohjalla, kun tassut lähtevät heti alta. Toisaalta meillä on hyvä ryhmä ja treenit ovat antaneet meille edelleenkin valtavasti. Mutta mutta. Se, että joudun joka kerta pelkäämään, milloin tulee se viimeinen ja ratkaiseva kaatuminen. Ei harrastamisen pitäisi sellaista olla.

Treenasimme siis torstaina lyhyesti. Muutaman kerran radan läpi. Lähinnä treenasimme tuota 15-17 pätkää. Piikalle toimi kääntämiseen paljon paremmin se, että törkkäisin sen ponnistuspaikan omalla liikkeelläni esteeltä kauemmaksi, jolloin Piika pyöritti nätisti itsensä siivekkeen ympäri. Jos oma liikkeeni jäi vajavaiseksi, Piika hyppäsi enemmän hypyn poikittain.

LEEGIBSON

Ison radan treenit, Lee Gibson 10.6.2016

Perjantaina vuorossa oli ison radan treenit ja teemana Lee Gibsonin rata. Rakennettiin lähtökarsinat ja kaikki ja voin sanoa, että niissä ollaan Piikan kanssa kusessa. Sen vire menee ihan ylikierroksille ellen koko ajan toppuuttele sitä siellä. Ja siltikin Piikalla keittää, kun kuulee muut koirat radalla.

Mentiin 60 rimoilla, mutta okseri oli 55. Tarkoitus oli vain vetäistä rata muutaman kerran läpi, mutta voi helvetti tuota 5-8 kohtaa. Voin sanoa, etten onnistunut siinä kertaakaan. Ja niitä treenikertoja siihen todella tuli. Ohjasin kepeille Piikan oikealta puolelta, mutta jos olin liian edessä, se haki pituutta, jos olin liian takana, se haki pituutta. Jos sain sen kepeille asti, se ei kääntynyt kuin vasta kolmanteen väliin. Jos ennakoin, se tuli kepeiltä saman tien pois. Plääh. Niin ja sanoinko, etten todellakaan ehtinyt kääntämään okserin jälkeiseen oikeaan putken päähän. En vaikka kokeiltiin niin takaaleikkausta okserille kuin leijeröintiä 9-hypylle. No, sillä se meni ehkä kuitenkin jotenkuten. Meille tekemätön paikka.

Viikonloppuna mietin, että olisi joko pitänyt käydä vielä Saarijärvellä mölleissä tai sitten itsenäisesti treenaamassa vain kontakteja. Mutta lopulta päädyttiin lopputulokseen, ettei ne kontaktit edes mölleissä parane ja Killerille ei jaksettu ajella. Sen sijaan treenattiin Kiljua. Lauantaiaamuna ohjelmassa oli piilonkierrot ja estetreenit Koirakorvessa ja loppuun tehtiin esinekaistale parilla esineellä. Kilju haki toisen ja Piikan kanssa etsittiinkin sitten viimeistä, kun kumpikaan koira ei reagoinut siihen edes puolen metrin päästä juostuaan.

Sunnuntaina lähdettiin jo aamusta maastoja treenaamaan. Ensiksi esineruutua neljän koiran voimin. Juuri kun tuossa joku aika sitten totesin, että kiva, kun Piikalle voi teettää jo vaikeampiakin juttuja ja sillä motivaatio kestää, niin nyt ei edennyt ei sitten yhtään. En tiedä, mikä sille tuli. Mutta pienellä auttamisella ja hetsillä irtosi sekin lopulta taakse.

Loppuun otettiin vielä häiriölliset viestitreenit. Kilju sai metsään kaveriksi Naakan, Elsan ja Rotan. Ensimmäinen matka oli noin 500m. Tehtiin kaikki lappujen hausta odotteluun ja huuteluun. Kilju oli ihan messissä ja tiesi tasan, mitä tehtiin. Lähti hyvin ja juoksi myös hyvin ilman ylimääräisiä kurveja. Matkalle sattui jos vaikka sun mitä polunylityksiä jne. Liikuttiin joku sata metriä ryteikköön. Jannelta lähetyksessä Kilju oli pysähtynyt kerran, mutta oli lähtenyt itsenäisesti puskemaan lopulta ylämäkeen. Meidän luokse löysi hyvin. Seuraavaksi laitettiin Naakka Jannen luo. Kilju oli ihan liekeissä, vaikka Naakka lähtikin vähän laiskan puoleisesti ja oli vähän sitä mieltä, että oikeastiko joudun 10-v synttäreiden kunniaksi juoksemaankin. Elsa laitettiin Naakan perään. Se lähtikin hyvin, mutta ilmeisesti jäi joku pieni juttu ymmärtämättä ja Elsa palasi takaisin. No, silloinhan on just hyvä lähettää Kilju, niin saadaan tääkin juttu treenattua! Ja juuri kun olin Kiljun laittamassa matkaan, näin, että Naakka tuli jokusen matkan päähän istuksimaan. Hei, koiran ohituskin vielä! Naakka taisi ymmärtää jutun juonen, kun nousi Kiljua oikein vastaanottamaan. Kilju pyyhkäisi Naakan ohitse ja juoksi taas hyvin Jannelle, Naakka sen sijaan palasi meidän luo, tosin ei päästetty sitä tulemaan edes eläkepäivien kunniaksi. Kerran viestikoira, aina viestikoira.

Tultiin hieman takaisin päin metsässä ja Jannelta vielä viimeinen lähetys meille ja vähän tahmeasti Kilju taas lähti, mutta kun lähti, tuli hyvin. Jos sen vain matkaan saa, se kyllä juoksee. Ei ole koskaan kääntynyt vielä takaisin. Ja tullessa Kilju treenasi taas koiraohitusta, kun Naakka istui taas meistä jonkun matkan päässä. Vaikka Kilju näissä on aika varma ollutkin, tosi hyvä, että saadaan näitä treenattua nyt varmojen koirien kanssa. Ja lopuksi Naakkakin joutui juoksemaan jokusen sataa metriä Jannelle.

13434964_10154179869961768_5383773718385885321_n

Rankat 10-v synttärit oli, tuumasi Naakka.

Silloin, kun oli vielä Oikea Kesä…

Nythän kelit ovat taas muuttuneetkin Suomen kesää muistuttaviksi. Juhannus lähestyy ja räntää sataa. Onneksi tuossa viikon verran sai taas nauttia oikeastakin kesästä. Harmillista totta kai, ettei siitä juuri kotona ehditty nauttimaan. Mutta nyt päätin panna kiireelle stopin.

Piikakin pääsi/joutui seuran maksijoukkueeseen edustamaan SM-kisoihin. Vähän ristiriitaiset fiilikset siitäkin, koska sanomistahan siitä tuli. Ei niin hidasta koiraa ja kun tulosvarmuuskin on mitä on… Huoh, tätähän tämä aina on tuon koiran kanssa. Muiden mielestä meidän saavuttamat SERTitkin on ”moukan tuuria”. Ja ehkä ne ovatkin, mutta ylpeä niistä olen. En Ipillä päässyt ikinä näin pitkälle. Ja toisaalta se, että nyt Piika voi vihdoin valioitua milloin vain molemmilta radoilta, niin luohan se uskoa, että on tässä tehty jotain oikeinkin. Tärkeintä tässä varmasti nyt kuitenkin on, että itse uskon tuohon koiraan. Sama se, mitä muut ajattelevat.

A-9294

A-9304

 

Mersu-ukkelillekin piti sanoa heipat, ainakin hetkeksi. Eiköhän tässä kesän mittaan nähdä taas. 😉 On se ollut mahtava kaveri Piikalle ja ei noin helppoa koiraa ole vielä tullut vastaan. Halipusu-Mersu kietoi meidät kaikki kyllä täysin etujalkansa ympäri.

Viime viikolla käytiin Mattilanniemessä uiskentelemassa ja Piika innostui taas keppileikeistä. Pitänee seuraavan kerran muistaa varata sille vesilelu mukaan.

A-9425

Mersu makaa vedessä ja kyttää Piikaa ja keppiä.

A-9418

Söpöstely-kepin palautus

A-9396

Ja joku järvihirviö. : D

A-9368

Välillä pitää kuivatakin.

A-9440

Jos jonkun mielestä Piika on vielä lihava niin sopii tulla katsomaan kylkiä. ; )

 

Viikonlopulle Kiljulle oli varattuna viestikoe Toivakassa. Olisi ollut SuosikkiTuomari Ipin ja Pessin ajoilta jo ja kaikki järjestelyt kunnossa. Perjantaina käytiin myöhään illalla viimeistelyjuoksutreenit. Aluksi kulki hyvin, sitten loppui motivaatio minun suuntaani ja olisi halunnut vain syödä heinää. (Tätä ollaan mietitty, kun ei Kilju ole yleensä kova heinän syöjä, että tuleeko sille juoksemisesta paha olo?) No, kyllä se sitten kuitenkin juoksi. Käytiin siinä lenkillä ja koirat kävivät lyhyesti uimassakin. Ja pikaisesti sitten mentiin autolle, koska huolehdin, ettei Kiljulle tulisi vesihäntää. Se on niin nopeasti niitä onnistunut aina saamaan.

Lauantaina oltiin koko päivä Kuopiossa reissussa ja koirat olivat kotona tarhassa. Siitä sitten lähdettiin vielä käymään tekemässä viimeistelytottikset. Kylmässä viimassa itsekin paleltiin ja Kilju vaikutti oikein hyvältä. Jopa liian innokkaalta. Metrisen kanssa lähdettiin alemmilta korkeuksilta ja silti se metrisessä kolautti. Tellukin oli katsomassa ja totesi, että jos olisi ollut hevonen, olisi jo montussa, kun olisi telonut jalkansa niin pahasti. No, ylitti se sitten sen metrisenkin ilmavasti. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin. Jannen piti lähteä lenkille koirien kanssa, mutta kun päästiin Tellun kanssa pihalle, Janne ihmetteli Kiljua, että mikä hitto sitä vaivaa, kun ei suostu kävelemään paria metriä enempää ja alkaa kalttaamaan persettään.

Ei muuta kuin takkia niskaan. Selvät vesihännän oireet. Mutta kun Kilju oli itsensä esteeseenkin telonut, piti hakea mielenrauha ja Tellu käsitteli ja kävi Kiljun läpi illan aikana ja neuvoi Jannelle muutamat kikkakolmoset koirahierontaan. Ei sieltä rangasta tuoreita vammoja löytynyt, vanhoja kyllä. Lämpöä ja lepoa ja aamulla Kilju oli jo pirteämpi, mutta vieläkin häntä riippui mukana elottomana. Pakko oli perua koe. Käytiin sitten kuitenkin talkoilemassa tottiksen aikana, tai Janne talkoili. Minä testasin laukauskestävyyttä nuoriso-osaston kanssa, kun tilaisuus kerran oli. Eipä siinä sitten mitään testaamista ollutkaan.

A-0387

Hertzyykkeli kävi kauniin siskonsa kanssa näyttelyssä pokkailemassa palkintoja.

A-0405

Vanha lakana sai toimia leikissä välikappaleena.

A-0426

Herkku, tuo vanha kettu. Koko lakana alle vaan.

A-0440

On ne kyllä huippuja ipanoita!

A-0472

WTF? : D

A-0489

BANZAI!!!

A-0500

Kunnes Aino pöllytti veljensä ja teki selväksi, miten tää leikki loppuu.

 

Herkkumies oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. ❤ Se on kyllä yhtä iso osa meidän etälaumaa kuin nyt Mersukin. Jotenkin niihin on muodostunut erityinen suhde. Toki Mersu oli enemmän Piikan koira tällä reissulla. Minä en juuri sitä koulutellut ja paljon koirat hengasivat keskenään pihalla ja tarhassa. Herkun kanssa taas on suhde jo sieltä pentuajalta, kun se meillä oli viime syksyn ja paljon sen kanssa tuli touhuttua. Piikan mielestäkin oli huippua, että Herkku taas kävi. Katsotaan, jos saisin niistä videota tännekin asti vielä latailtua…

Ai miten niin aina on kiirekiirekiire?

smaller-4

smaller

En vain ymmärrä, miten kiireiseksi sitä osaa itsensä tehdä. Siitäkin huolimatta, että ei pitäisi olla mitään tekemistä. Paitsi treenaaminen. No, viikonloppuna kyllä treenattiin, mutta muuten tässä on illat mennyt uurastaessa seuran hyväksi. Pääsyy kyllä siinä, että lähdin teettämään tuota alustakyselyä JATille ja nyt kaiken muun tekemisen päälle pitäisi nekin vastaukset ehtiä analysoimaan. Kivasti menee päivät siihen, kun lähtee aamulla töihin, käy kotoa hakemassa koirat ja tulee illalla puolen yön maissa kotiin, ja ei kun nukkumaan. Kaikki kärsii tästä syystä, mutta pitää nyt suhtautua niin, että aika aikaansa kutakin.

Sunnuntaina käytiin Piikan kanssa Laukaassa kisaamassa viimeiset maksetut treenit ennen SM-kisoja. On taas niin kiirettä tulevina viikonloppuina, ettei kisaamaan enää ehditä. Täytyy toivoa, että jossain välissä silti ehtisi treenaamaan. Mitättömän vähiin sekin on nyt jäänyt. Sunnuntaina tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjonen ja ensimmäistä kertaa en ollut tuomarin kanssa samoilla linjoilla virheidemme määrästä. Piika ei pysähtynyt puomin kontaktille, mutta juoksari osui kyllä keskelle kontaktia. Tuomari nosti kätensä vähän viiveellä. Kymppi saatiin lopulta virhepisteiksi, kun keinulle sitten jarrutin ja myöhästyin itse valssista ja Piika lähti keinulta ilman lupia. Huoh. Toiselta radalta selkeä HYL, kun itse varmistelin nyt sitä puomin alasmenoa. Kiva oli silti nähdä, että Piika kyllä kulkee, vauhtia oli taas enemmänkin ja se näkyi kyllä omassakin ohjauksessa. Toisaalta molemmilla radoilla oltiin samalla radalla, eli plussaa sekin. Nyt pitäisi vain treenata! Ainakin lauantaina tehty keppitreeni, jossa Janne häiriköi Piikaa vinkupallolla ja kepit piti silti suorittaa, tuntui toimivan hyvin ja kepit onnistuivat nyt kisoissa loppuun saakka, kun en itsekään hätiköinyt ja Piika haki hyvin keppien haastavat alutkin.
smaller-1

 

Marsu-mies on meillä nyt viimeistä viikkoa. Ainakin hetken aikaa käy kotonaankin kääntymässä. On se kyllä ollut aivan loistava seuralainen koirille ja etenkin Piikalle. Eikä kukaan ole niin ihanan halittavan näköinen kuin tuo Mercedes.

Lauantaina ja sunnuntaina käytiin Kiljulle juoksuttamassa viestiä ja toteamassa, ettei muuten juokse kilsasta. Olipa yllätys. Kun sitä nyt ensimmäistä kertaa kokeiltiin täydeltä matkalta. No, se tuli sitten tähän saumaan se juoksemattomuus. Nätisti kyllä lähti häädettynä sitten etenemään, kun vähän keskusteltiin, että juostaanko sitä vai ei. Sunnuntaina juoksutettiin vain B-A ja A-C. C:ltä sitten paettiin Kiljun kanssa metsästä hyttysiä. Janne päästi samaan aikaan bortsut autosta ja kun pääsin sen 300 metriä kilsan kyltin kohdalle niin bortsut pyyhkäisivät vastaan ja Mersu jatkoi vain matkaansa. Soitin Jannelle, että miten nää jo täällä on, niin totesi, että ne lähti kuin ammuttuna metsään, kun autosta pääsivät Mersu etunenässä. Ja on tuolla koiralla kyllä luontainen nenänkäyttö. Ja muutenkin luonne on melkoinen napakymppi. On tajunnut ruskean lampaan ideankin ja siinä, missä Piika osaa pyöriä vain myötäpäivään, Mersu paimentaa omatoimisesti suuntaa vaihtaen ja pitää Kiljun niin aisoissa, että tuntui viikonloppuna jo palavan käpy Kiljulta, kun koko ajan oli bortsumies vastassa.

Mutta jos ei itse ehdi nauttia kesästä, niin koirat ainakin tuntuvat tykkäävän. Mitä nyt itikoita on enemmän kuin laki sallii.
smaller-2

smaller-3

Kilju Koon treenejä ja Mesupusu

A-8664

Mersu, Piika ja Kilju

 

Mihin tämä aika oikein katoaa? No, nyt olisi ainakin Kangasniemen KR:n bordercolliekehän kuvat netissä. Ne löydät TÄMÄN LINKIN TAKAA.

Viikonloppu hurahti treeneissä ja kisoissa. Lauantaina panostettiin Kiljuun, kun sunnuntai meni Piikan kanssa kisoissa. Mesupusu sai pitää seuraa kotiin jääneelle. Ja hyvä seurakoira se onkin ollut! Kiljun kanssa niillä meinasi olla vähän kiristelyä perjantaina, mutta nopeasti tyypit siitä asettuivat. Varsinkin kun olivat molemmat parkkeeranneet eteiseen nukkumaan ja Piika makasi ketarat levällään oviaukossa, josta kumpikaan ei sitten uskaltanut kulkea.

 

Lauantaina Kiljulle oli suunniteltuna viestitreenit porukalla. Tähän mennessä sitä on juoksutettu korkeintaan vain 500-600 metriä yhteen suuntaan. Viikko sitten omissa treeneissä se juoksi A:lta C:lle mitä sattuu reittiä. Torstaina se sitten oli ottanut hatkat keskellä Kirkkonummea ja lopulta Janne oli saanut sen kiinni melkein kotiovelta, kun Kilju oli sahannut kevyeen liikenteen väylää eestaas löytääkseen Jannen jäljet. Olisiko tämä kokemus sitten opettanut, että juostessaankin kannattaa käyttää nenäänsä, koska lauantain treeneissä Kilju ylitti kaikki odotukset.

Tehtiin aamupäivän treenissä 7 juoksua eri matkoilta. Viimeisin oli jo 850m. Ysikympin kulmia, ikivanhaa metsäauton pohjaa, risteyksiä, ojan pohjaa ja lopulta T-risteykseen päättyvä rata, jossa itse oltiin metsässä piilossa koiria. Kivasti näki aina mutkissa, miten Kiljukin tuli vauhdilla ja sladitti nenä maassa eli idea hommaan on löytynyt. Lisäksi alkoi jo reagoimaan ”tuomarin” aikojen huuteluun, eli oli hyvin lähdössä uusille taipaleille.

Iltapäivällä sitten vuorossa oli lyhyempi matka muutamilla lähetyksillä, mutta nyt oli polun ja teiden ylityksiä ja taas kääntöpaikalta metsään päätyvä rata. Kun aamun treenissä jäljen löytäminen tien päästä meni vähän etsimiseksi, iltapäivällä Kiljulla oli nenä jo erittäin hyvin auki. Uskomatonta, miten vähillä treeneillä se on edennyt tähän pisteeseen. Kaiken lisäksi Kilju on koira, joka pitää päänsä kiinni, ei piippaa eikä hötkyile. Tuntuu, ettei se edes tarvitsisi palkkaa, kun juoksee vain juoksemisen ilosta. Ja miten ihanan sosiaalinen se osaa olla. Eipä paljon muut koirakaverit metsässä haittaa. Ohitusharjoituksiakin tehtiin molempiin suuntiin ja hyvin luisti. Ei voi olla näin luonnonlahjakkuus!

A-8698

Kilju Koo, jokatäytti sunnuntaina jo 5 vuotta!

A-8685

Aina niin iloinen Mesu.

A-8693

Ja mikä keväinen lämmin ilta!

A-8729

Mesupusu iltauinnilla.

 

Viikonloppuna Kilju myös kävi pellolla ja vetäisi sitten elämänsä parhaat jäljet. Janne pystyi jopa ajamaan löysällä liinalla sitä jokaisena kolmena päivänä. Huh! Kehittyykö nämä piskit nyt ihan urakalla vai onko se vain tämä ikä? Alkaako ne oikeasti olla näin valmiita? Kilju pellolla:

https://www.instagram.com/p/BFIx1tsFOQw/?taken-by=tintzuk

Maastotreenejä

Kevät tuli. Ja vaikka koko talven asennoiduin niin, että maastolajit saavat jäädä, niin kappas, maastosta sitä itsensä on vain löytänyt. Viime viikon tosin lepäilin ihan täysin, kun Piikallakin oli huoltoviikko. Jotenkin motivaatio treenien suhteen on täysi nolla.

Viikonloppuna Jannen sopimat piilonkiertotreenit veivät meidän kuitenkin Ruuhimäkeen. Siinä muita odotellessa Piika teki kentän toiselta puolelta toiselle puolelle tunnarin liikkuroituna. Onnistuneesti. Sitten leikittiin kolmen lelun leikkiä palloilla. Juostiin myös ruutuun ja sai kisata sielläkin pallosta Jannen kanssa. Ohjattua noutoakin tehtiin. Piilonkiertäjien jälkeen kävin myös lenkittämässä Piikan kierrättämällä senkin piiloilla. Helppo nakki tuumasi Piika, ja ihmetteli, mikäs ihmetys näissä kierroissa on, että ne treeniä vaativat.

Kiljullakin alkaa taas muistutustreeneillä muistua, mitä se piilojen kiertäminen tarkoittikaan. Kilju Koon mielestä kun se on sitä, että ykköspiilon jälkeen voi juosta suoraan kutoselle. Ja kun tyyppi kerran tahtoi juosta, niin vappuaaton kunniaksi ajeltiin vielä ennen pimenemistä Toivakkaan viestitreeneilemään. Raahasin Kiljun metsään ja ensimmäinen matka oli jo 500m. Hyvin juoksi sen, mutta takaisin tullessa 100 metrin jäljestyspätkä tuotti vaikeuksia ja tyyppi meinasi juosta sen 20 metriä sivuun. Mitä sitä turhia nenää availemaan. Näinpä kolmas lähetys tuotti jo vaikeuksia, ja lopulta piti soittaa Jannelle, että saisi ääniavun. Oliko syynä sitten puhelimen kautta kuultu ääni, vai kantoiko hyvässä maastossa oikeasti ääni sen 600 metriä, mutta hyvin lähti eikä katsellut enää taaksensa. Jätettiin homma siihen, kun alkoi pimenemään. Janne lähti metsän kautta vastaan koirien kanssa jäähdyttelyksi ja itse kiersin tien kautta. Piika oli kuulemma jäljestänyt hyvin mun jälkiä.

Sunnuntaina tekaistiin vielä esineruututreenit. Raisa oli talloskellut meitä odotellessa alueen ja vienyt kuusi esinettä. Kiljulle otettiin ensimmäistä kertaa ruutu ihan kokeeksi. Janne teki perinteiset, eli lähetteli koiraa yhdestä kohdasta sen suuremmin ohjailematta. Kilju höntsäili metsässä, hyvin pysyi ruudun sisällä ja nosti kolme esinettä. Pitäisi varmaan opettaa se irtoamaan taakse. Piika kävi ruudussa viimeisenä. Nosti helposti kaksi esinettä. Ja toiset kaksi. Mitä helvettiä? Koira, joka ei ole tehnyt esineruutua viime kevään jälkikokeen jälleen. Sieltä se vain niitä esineitä haki, oli selvästi ajatus, mitä tässä tehdään. Koskaan aiemmin en ole sillä kuin 1-2 esinettä haetuttanut täysikokoisesta ruudusta. Viidennellä esineellä ei suostunut nostamaan kovamuovista pulloa, joten kutsuin koiran takaisin ja kisattiin esineelle juoksusta ja nostatin pullon. Ja vierestä vielä kovamuovisen lelun. Treenaamattomuudesta on selvästi hyötyä. Eri asia toki, että jos ilmoittaisi kokeeseen, niin homma kusisi välittömästi.

Jälkeä en ole halunnut ajaa. Lähinnä siksi, että pelkään tunnarin kärsivän samantien juuri kun siitä on saatu jotenkin kiinni. Ja lähinnä siksi, että tiedän sen koepeikon alkavan kyteä heti takaraivossa. Mitä jos sitten kuitenkin opettaisi Piikan kiertämään sen pirun metrisen… No, ehkä se saa riittää, jos Kilju Koo saadaan kokeeseen tämän vuoden aikana.

Vitutti kyllä sekin, että pesin Piikan eilen ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen. Eikä se karva vaan irtoa. Ei varmaan ole muuta keinoa irrottaa se kuin ilmoittaa piski näyttelyyn.

Rakas treenipäiväkirja…

…kuka nämä piskit on kouluttanut näin taitaviksi?

Torstaina treenattiin viikkoradalla viikkotreeneissä.

Vko2015

Viikkorata vk 15

1-2 niistolla, 4-5 sokkari, 6-8 kokeilin takaakierto-valssi-takaakierto-päällejuoksu, mutta päädyttiin lopulta Jarin ehdottamaan takaakierto-jaakotus-takaakierto-päällejuoksuun, joka toimi linjojen puolesta paremmin. Kepeille vienti oli sujuvampi ja koiran linja kaikkinensa nopeampi. 10-11 välille Piika tarvitsi puolivalssipidätteen ja putkijarrun. Valssilla 12 ja sitten ehdottomasti meille radan vaikein kohta. 13-14 takaakierto-niisto, pieni odotus, tyrkkäys 15:lle, pakkovalssiin ohjaus 16:lle, valssi 17:lle ja putkijarru 18:lle.

Ratapiirroksen nähdessäni en ajatellut radan olevan mitenkään erikoinen, mutta haastavuutensa oman liikkumisen osalta toi A:n ja puomin kiinnisitominen putkella. Ja sai kyllä juosta paikoitellen, että ehti ohjaamaan. Piikalla oli hyvä tatsi päällä. Ei juuri palkkailtu, mutta ohjasin paljon noita treenipätkiä pallo kädessä. Saatiin sillä vauhti pysymään hyvänä koko ajan. Ei tullut varsinaista väsymistä, vaikka pitkä pätkä treenattiinkin.

Jalosen_rata_18-3-2012

Ratatreenit 15.4.2016

Perjantain ratatreenejä pohdin pitkään, mutta mentiin sitten kuitenkin. Jalosen hyppyrata vuodelta 2012 oli teemana. Piirustuksessa oli vähän lyhyet estevälit, joten kasvateltiin niitä pidemmiksi.

1-3 otin kolmosen takaa vastaan, pieni linjaus 4:lle ja kepeille ohjaus. Kepeiltä vastakäännös 6:lle ja putkeen. Pienesti piti odottaa Piikaa pituudelta, mutta sitten tulikin jo kiire pussin jälkeiseltä esteeltä kääntämään. Varsinaisesti virheitä tähän ei tullut, mutta toki käännökset olisivat voineet olla tiiviimmät. Muurille toimi paremmin vastakäännös, 15:lle ennakoiva valssi ja loppusuora oli aika iisiä. Ei sinänsä mitään suurempia pulmia. 6-11 oli se väli, jota eniten tahkottiin. Ohjasin välillä pallo kädessä ja Piika oli selvästi siinä kiinni.

 

A-5093

Viikonloppu kului yhtä koiramaisissa merkeissä. Raisa ja Janne olivat lupautuneet pitämään viestileirin lappalaiskoirien järjestämänä. Koska meiltä nyt sattuneesta syystä on nuo kokeneemmat viestikoirat vähän vähentyneet, otettiin lyhyen matkan treeneihin Piika ja Kilju Naakan ja Elsan täydennykseksi juoksemaan. Lauantaille sattui vielä hieno aurinkoinen ilma ja koko päivä siinä hurahtikin. Metsässä viestin saloihin tutustuessa.

Juoksutettiin ensimmäisessä erässä Piika. Janne oli metsäpäässä. Seuraavassa erässä Kilju ja minä olin metsäpäässä. Kummatkin matkat olivat lyhyitä, niin että juuri ja juuri oli näköyhteys harvan metsän halki. Jo ensimmäisillä matkoilla näki sen, että tytöt ovat hoksanneet homman idean. Niinpä molemmille laitettiin myös välillä toinen koira heti perään imuavuksi. Piika meinasi jäädä toiseksi, kun suomenlapinkoira Vauhti oli jo viimeisillä pistoilla Piikaa melkeinpä nopeampi.

Käytiin myös tekemässä pidempi pätkä kokeneelle koiralle, noin 350-400 metriä oli etäisyys A-C päässä tässä treenissä. Kilju pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan tällaista matkaa. Kaippa sitä on jotain tehty oikein. Ei sillä ollut ongelmia juosta epätasaisessa kumpuilevassa maastossa. Janne oli todennut tätä ennen, että kyllä Kilju tarvitsee vähintään sellaiset 20 treeniä ennen koetta. Tuon jälkeen tuumasi, että no 10 riittänee. Piika pääsi vielä toisen kerran juoksemaan lyhyttä matkaa neljänteen treeniin. Sai olla vähän ylpeä näistä ”kokeneista” viestikoirista, kun sai aina sanoa, että pistä vaan se koirasi heti perään. Ei nuo tytöt käänny.

A-5044

 

Lauantai-iltana Kilju pääsi tekemään purut. Ei sitä helpolla päästetty sielläkään, vaikkei kovin raskasta treeniä tehtykään. Päivän väsymys kyllä näkyi Kiljussa, mutta hyvin se petrasi koko ajan. Jonkinlainen rauha noissa treeneissä on nyt saavutettu. Koiralla on selvästi hyvä olla. Johtuuko se sitten siitä, että Jannellakin tuntuu olevan nyt rauha tekemisessä. Viimeisten parin treenin aikana Kilju on keksinyt, että yrittää haukkua hihan päällä. Melkoista kengurumeininkiä alkaa homma olemaan, kun Kilju yrittää pistää maalimiehen liikkeelle.

A-5014

 

Sunnuntaina vuorossa oli sitten viestikoulutuksen tottisosio. Lähdin sinnekin sitten mukaan katselemaan enkä tietenkään pystynyt pitämään näppejäni erossa koirien kouluttamisesta. Ehkä siinä on myös minun ja Jannen ero. Janne yrittää aina selittää niin, että koiran ohjaaja ymmärtäisi, mitä pitäisi tehdä. Minä menen ja kokeilen lopulta itse, jotta koira saadaan liikkeelle ja aktiiviseksi ja sitten pystyn neuvomaan koiran omistajallekin, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se juontaa sitten juurensa siitä, että tykkään itse seurata katsomalla, mitä halutaan ja Janne ymmärtää paremmin sanallisesti. Mutta voi vitsi, mitä lappalaiskoiria olikaan treeneissä! Meinasin jo, että kyllä se on bordercollie ja malinois, minkä väliltä valitsen seuraavan koiran, mutta on noissa lappalaisissakin sitä jotain.

 

 

Agia, viestiä ja puruja

…siihen voisikin meidän viikonlopun kiteyttää.

Lauantaina osallistuttiin Piikan kanssa Huotarin Peten agilityvalmennukseen. Samaan aikaan pyöri myös tokovalmennus Huotarin Oilin valvovien silmien alla Jattilassa. Olin pyöritellyt kurssille osallistumista ja aiemmin päättänyt, etten mene kummankaan koulutukseen. Tokossa meillä olisi edelleen samat ongelmat kuin puolitoista vuotta sitten, kun viimeksi Oilin koulutuksessa oltiin. En vain ole keksinyt kaukoihin enkä tunnariin toimivaa tapaa, joten tuntui turhalta mennä niitä taas vatvomaan. Agilitykoulutus taas kiinnosti, mutta lopulta päätin, että keskitytään muuten treenaamiseen ja säästetään nekin rahat.

Mutta kun Veera tarjosi paikkaansa kurssilla, huomasin sanovani, että me otetaan se. Ja niin me sitten päädyttiin taas pitkästä aikaa agiliitämään ulkopuolisten silmien alla. Rata oli oheisen kaltainen:

huotari_2016_04_09

Pete Huotari Jattila 2016 04 09

Kaikille oli varattuna 2×10 minuuttia treeniaikaa. Alussa käytiin vähän rataa yhdessä läpi ja sitten oli jokaisella vuoronsa treenata pareittain. Näinpä ehdin katsoa muutaman parin alkupäästä, kun meidän vuoromme oli vasta viimeisessä parissa. Pääpaino koulutuksessa oli oikeissa linjoissa. Jalkojen ja katseen (rintamasuunnan) merkitystä korostettiin koko ajan. Toisaalta myös rytmityksellä pelattiin paljon, mikä toki oli itselleni vaikeinta.

2:lle tehtyä niistoa treenattiin jokusen kerran, että sain ajoituksen pelaamaan ja Piikan kääntymään heti takaakiertoon 3:lle. 4:sta ei käytännössä tarvinnut ohjata, vaan se meni koiran luontaisen hyppylinjan vuoksi itsestään. 5:lle takaakierto-päällejuoksu. Polven piti hioa siivekettä ja katseen pysyä koko ajan koirassa, jotta se tulisi mukana siivekkeitä nuollen liike suoraan putkelle hypyn jälkeen. Muuten koira valui helposti selän taakse ja otti turhia sivuaskelia ja menetti aikaa.

7 oli yllättäen vaikea minulle. Rytmittäminen, etten lähtenyt rynnimään liian aikaisin. No, Piika luki hyppyä ja vasta kun sain oman liikkeen putkelle ja samantien itseni liikkeelle, Piika seurasi putkeen. Ja sitten tulikin kiire persjättöön ennen hyppyä. Keppien jälkeen piti pienesti rytmittää, että koira valitsi A:n. 12:lle pieni vauhti-pois-rytmitys, jotta koira kääntyi oikeaan päähän putkea. Sen jälkeen otin nopean lähdön ja yritin persjättöä 16-17 väliin. Onnistuinkin siinä, mutta Pete tuumasi, että ei olisi uskonut kenenkään koiran ottavan ohjauksellani 15 hyppyä siitä välistä, kun karkasin koiralta, mutta Piika se vaan kiltisti poimi senkin.

Ensimmäisellä kierroksella päästiin 22-hypylle saakka, mutta jatkettiin toisella kierroksella kuitenkin tuon 14-17 kohdan hiomista. Peten mielestä 16-17 välille sopi paremmin liikkuva valssi ja ne kun eivät vahvinta alaani ole, sitä sitten hiottiin kunnolla. Välillä kyllä saatiin ihan mallikas suorituskin. Vaikeinta oli sitten taas putken jälkeinen elämä, kun piti rytmittää oikein, että sain Piikan hypylle ja siitä putkeen vauhtia hidastamatta. Toimivin oli, kun sanoin hyppy-käskyn jo ennen putkea, jolloin ostin itselleni aikaa ja omat hermot pysyivät ohjauksessa mukana enkä hätiköinyt. Hypyltä putkeen sitten leijeröinti ja siitä pieni saatto putkeen. Ja sitten olikin jo kiire 21:lle. Pieni rytmitys ja niisto 22:lle, persjättö x2 ja ohjaus 23:lle ja jaakotuksella 24, siitä persjätöllä puolen vaihto 25:lle ja takaakiertoon tyrkkäys 26:lle, valssilla putkeen ja loppurata valsseilla läpi. Lopulta 20-31 tehtiin yhdellä otolla ja sitten loppuikin jo aika, mutta Pete vielä kehui 23-25 ohjaustani. Ja totesi, että kiltti koira tuo Piika.

12472716_10154026664471768_1363065340005007347_n

Yhtä hymyä molemmat koulutuksen jälkeen.

Sunnuntaina käytiin juoksuttamassa koirilla viestiä. Lyhyitä matkoja molemmille, ehkä juuri ja juuri kilometrin yhteensä juoksivat. Lähinnä haettiin taas varmoja suorituksia talven tauon jälkeen. Ihana auringonpaiste helli treenaajia ja Piika sai luvan juosta ekana. Janne meni metsään. Ensimmäisillä lähetyksillä ei ollut ongelmia. Minä tein hallintaa. Janne tuskin ei. Jannen toisella lähetyksellä Piikalla oli ollut ongelmia lähteä, mutta itse oli hetken miettimisen jälkeen ratkaissut ja luokseni tuli kyllä täysillä. Minulla ei lähetysongelmia ollut, mutta Jannen päässä ne jatkuivat 5:nnelläkin lähetyksellä. Ilmeisesti ongelmia aiheutti Piika itse, kun oli juossut Jannen luokse eri reittiä, kuin mitä Janne oli kävellyt ja Piika sitten joutui lähtiessä tätä ongelmaa miettimään.

Kiljulle tehtiin toiseen suuntaan ja saatiin sille tien ylityskin heti alkumatkaan. Talven tauko on selvästi tehnyt tehtävänsä ja nyt minullakin oli jo hallinnanpoikasta Kiljuun. Ei ollut koko ajan sellainen fiilis, että se karkaa näpeistä, vaikka yhdellä lähetyksellä pääsikin varastamaan Jannelle. Kiljun juokseminen tuntui varsin hyvältä, lähti molemmista päistä hyvin ja juoksi täysillä. Pelottavaa, miten se painattaa menemään niin että saa pelätä, milloin se loukkaa itsensä. Vitsi jos sen joskus saisi kokeeseen asti. Olisi kyllä pirun nopea menijä, jos tuon vauhdin onnistuisi säilyttämään.

Iltapäivällä Kiljulla oli sitten vielä vuorossa puruhommia. Treenit sujuivat taas rennolla fiiliksellä ja Kiljulle treenattiin nyt selkäkuljetusta. Kiljun treenejä on kyllä aina hyödyllistä seurata. Jotenkin siinä oppii koirankouluttamisesta ja lukemisesta aina niin paljon. Osansa toki varmaan silläkin, että treenin jälkeen on aina Veskun tentti, miksi koira teki mitäkin ja minkä vuoksi. Toista kertaa saimme myös seurata, kuinka Kilju päätyi väsyksissään ja vietissä haukkumaan takajaloillaan yltääkseen hihan yläpuolelle. Aina yhtä hauskaa, kun tyypillä menee vähän yli. Mutta saatiin taas vetää rasti seinään: Kiljulle selvästi toimii tällaiset hyvän mielen treenit, kun kaikki ovat rentoja eikä ole prässistä tietoakaan. Jotenkin Kiljusta näkee, miten kivaa ja luottavaista sillä on.

 

Taistelun tulos, VK1 Naakka!

Lauantaina kolmen vuoden työ palkittiin. Mikälie Narunjatke sai tittelin VK1 tuloksella 256/300p ohjaajanaan Raisa Niskasaari ja apuohjaajana allekirjoittanut. Naru on ensimmäinen porokoira, joka on saanut viestiltä tuloksen.

Tulos taisteltiin kaikkien odotusten vastaisesti tai ehkä juuri vastaisten odotusten takia. Naru on treenannut Ipin kanssa saman ajan. Välillä tuntui, että onko tässä nyt järkeä, kun Ipi juoksi jo voittajassa ja Naakan kanssa vielä tahkottiin sadan metrin matkaa. Myös muut vaikeudet, kuten laukauksiin siedättäminen hidastivat tahtia. Luokkaantumisiltakaan ei vältytty, rantaan jätetty lasinpala meinasi viime kesänä pilata kaikki kilpailumahdollisuudet katkaistessaan toisen takajalan jänteitä.

Kisapäivänä kaikki ei mennyt ihan putkeen, vaan Naru vinkui nostaessaan noutokapulaa. Laitoimme tuon mahdollisten eturauhasvaivojen piikkiin, vaikka nyt lääkärissä käytyään koirasta ei löytynyt mitään vikaa. Kaikki noudot kuitenkin Naru sai suoritetuksi, aikamoinen sankari. Myös helteinen kesäpäivä ja polttavan kuuma kisakenttä antoivat lisää haastetta suoritukseen.

Paljon Naakka olet koirankoulutuksesta opettanut, mielikuvitusta haastanut ja treenejä hauskuutanut, eikä se matka tähän lopu…

-Janne

Ipin kauden viimeiset viestikisat

Kävimme sunnuntaina kisaamassa kanssa tämän kauden viimeiset kisamme K-S piirimestaruuksissa. Raisa teki Ipsun kanssa tottiksen ja minä esineruudun. Tuloksena oli VOI2 pisteillä 249p. En uskoisi, että voisin olla yhtään tyytyväisempi kakkostulokseen kuin nyt olen. Ipi toimi mukavasti. Virheet olivat tutut ja vanhat, mutta taas tekemisessä näkyi se into, jota on kaivattu. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tottiksen pisteet jäivät vaatimattomiksi. Arvostelu oli aika tiukka, sillä missään nimessä tämä ei ollut kauden huonoin tottiksemme, vaikka saikin ehdottomasti heikoimmat pisteet 70p. Pistevähennykset tulivat kuitenkin oikeasti asioista ja oikeudenmukaisesti, joten mitään marmattamista tai märehtimistä asiasta ei ole. Tottiksen parasta antia olikin kovaa heiluva häntä ja muutenkin koira, joka oikeasti halusi tehdä tottista!

Maastossa esineitä nousi kaksi, ruutu oli muutenkin normi Ipiä. Treeniä treeniä ja ennen kaikkea järkevää treeniä ennen kuin mitään parempaa voi odottaakkaan. Itse viestiosuus meni mukavasti, aika oli aikalailla normaalia huonompi, mutta niin oli Ipin kuntokin, vielä pari viikkoa sitten oltiin nimittäin veriripulilla.

Lekurillakin Ipi pääsi vierailemaan maanantaina. Korvat ovat kamalassa kunnossa. Tämä osittain voisi selittää tuota yht’äkkiä viime keväänä muuttunutta intoa. Allergiatestit pistettiin lähtemään Ameriikkoihin asti. Seuraavan kuukauden Ipi viettääkin taas eliminaatiodietillä.

-Janne