Aihearkisto: valokuvaus

Perhostien kuvia

img1280-17img1280-16img1280-15img1280-14img1280-13img1280-12img1280-11img1280-10img1280-9img1280-8img1280-7img1280-6img1280-5img1280-4img1280-3img1280-2img1280-1

Ihania kesäpäiviä ollaan vietetty. Kesä tuli humahtaen, kun lämpötilat hurahtivat kolmeenkymppiin. Perhostien upea puutarha heräsi yhdessä yössä kukkaloistoonsa. Nämä ovat päivää ennen sitä otettuja kuvia. On kyllä nautittu. Koiratkin saavat olla koko päivän pihalla, kun ollaan Perhostiellä. Muuten ollaankin harrasteltu vain aksaa ja yritetty päästä sitkeästä flunssasta eroon. Tuntuu vaan kiertävän toiselta toiselle.

SAGI Rankingkin alkoi vihdoin päivittymään. Yllätys oli iloinen. Piika on nyt sijalla 4. pikkumakseissa. Meidän pieniä pikkuriikkisiä tähtihetkiä. Laskeskelin sitten muutenkin noita tämän vuoden tuloksia. Alkuvuodesta 27 kisaa neljässä kuukaudessa. Niistä 14 hylkyä, 13 tulosta, joista 2 tulosta ja 11 nollaa. Nollaprosentti 40,7. Hylkyprosentti 51,8. Tulosprosentti 48,2. Ei huono, sanoisin. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa kesää.

ranking

Mainokset

Aurinkoenergiaa

img1280

Viikonloppuna saatiin nauttia upeista keleistä. Kuvat eivät tee oikeutta sille, miten hienoa oli käydä auringonpaisteessa lenkillä ja antaa koirien kirmata pellolla vapaana ennen treenejä. Puolen vuoden kuvaustauko näemmä kostautuu. Ei sitä enää osaa edes kuvia ottaa, saati muokata niitä. Pitäisi skarpata tässäkin suhteessa, mutta aika-käsitteestä on tätä nykyä tullut hyvin rajallinen.

Temponkin on annettu rallatella viikonloppuna useamman kerran irti, niin metsässä kuin pelloilla. Kuukaudessa on tapahtunut paljon muutosta positiivisempaan suuntaan enkä voi kyllin kiittää kaikkia meitä jo tällä matkalla auttaneita. Anun, Ellun, Veskun ja Ninan vinkit ja neuvot ovat olleet kultaakin kalliimpia, niin treeneissä kuin arkielämässäkin. Lenkeillä Tempo koiria nähdessään ottaa kontaktin koirille räyhäämisen tai niistä kiihtymisen sijaan. Pellollakin palloili vain ympärillämme siihen saakka, että se otettiin kiinni, vaikka muita koiria tuli samalle pellolle ja varmasti ne näki. Eikä treeneissäkään välitä muista koirista hallissa, kun pääsee tekemään.

Treenit näyttävät tällä hetkellä tältä pääsääntöisesti. En tiedä, mikä mua tuossa seuraamisessa kaihertaa. Ja aksan ohjaukset nyt on taas mitä sattuu. Ei siinä, että yritän opettaa koiralle uutta, samalla yritän oppia ohjaamaankin sitä uudella tavalla itselleni ja tämä kaikki vaatii hieman työstöä omalta mieleltä ja kropan hallinnalta. Leikkimisessä en saa luotua Tempolle niin paljon painetta, että se kuormittuisi saati tekisi mitään rauhaa, joten Janne sitten kertaluonteisesti leikki Tempon kanssa hetken.

Mihin tämä polku johtaa

A-8197

Se fiilis, kun löydät käytännössä etuovelta alkavan metsän, johon voi helposti eksyä tunniksi lenkille. Se fiilis, kun päästät 5-kk ikäisen nulikan irti metsässä eikä se enää anna kiinni. Se fiilis, kun tajuat, että jos se nulikka katoaa näkyvistä, niin se on villiä se.

Ja se fiilis, kun saat lopulta kaikki sirkustemput kokeiltuasi sen nulikan etsimään lumeen heitettyjä nameja ja saat napattua siitä kiinni. Vain voidaksesi päästää sen taas irti ja samassa hetkessä kuulet metallisen kaulapannan kilahduksen jostain melkein läheltä.

Samalla kun tajuat, ettei sellaista ääntä voi lähteä kuin koiran kaulapannasta ja ettei toisella mukana olevalla koirallasi kaulapantaa ole, se 5kk nulikka yrittää samantien paeta. Hyökkäät sen nulikan perään kivikkoon kontallesi, ehdit napata takajaloista kiinni. Nappaat samantien toisella kädellä niskasta kiinni toista koiraasi. Sitten voi alkaa etsimään äänen lähdettä. Ja siinähän se sitten seisoo, parin metrin päässä. Urossammari.

Yllätys, ihan sama miten paljon sitä yrität komentaa, että menisi pois, ei se mene. Tulee tietysti vain lähemmäs. Vasta kun aikuinen koirasi alkaa varoittamaan, että lähemmäs ei ole enää tulemista ja se 5 kk nulikka huutaa jo paniikissa, metsästä ilmestyy mies, joka ei tietenkään saa sammaria kiinni. Miksi saisi? Eipä siinä sitten, kuin roikut polvillasi kivikossa, toisessa kädessä huutava pentu kaulapannasta hirtettynä ja toisessa kädessä niskasta nalkissa oleva aikuinen koira ja odotat, että sammari päättää lähteä eteenpäin. Edelleen irti.

Että niin, pientä Tempon luoksetulokoulutusta ehkä luvassa parin viikon päästä, kun vietetään Jyväskylä-viikkoa ja on taas tutut metsät ympärillä. On se kumma, että miten vain yrittää tehdä parempaa suhdetta tai suhdetta ylipäänsä tuohon koiraan, ei se onnistu ei mitenkään.

A-8157

 

Viimeiset ruskakuvat

A-5424

A-5441

A-5477

A-5505

A-5391

 

Ja ne ainoat. Monena päivänä olen miettinyt ottaa kameran lenkille mukaan. Siinä onnistumatta. Useimmiten voimat on jo ihan loppu siinä vaiheessa, kun muksun olen saanut unille ja Tempon kanssa käytyä pienen kävelytreenituokion lähiympäristössä. Eilen kuitenkin jaksoin aktivoitua ja isot tytötkin pääsivät kameran eteen, kun oli kaunis aurinkoinen keli. Upea päivä ennen kuin illalla talven ensilumi satoi ja peitti kaiken raskaan taakkansa alle. Mutta ehkä kuvistakin näkee, ettei Piika tässä juuri viimeiseen kuukauteen ole ollut kuvauskondiksessa eikä vieläkään oikein. Turkki on pahasti kesken ja vaiheessa.

Piikalla ja Kiljulla on ollut rankka syksy. Muutto ja pentu talossa. Piika ja Tempo leikkisivät jo useinkin keskenään, mutta Kilju on poliisina paikalla eikä suvaitse tätä. Sen sijaan leikkisi kyllä itse Piikan kanssa. Tempo jo yrittää mennä noihin geimeihin mukaan niin lähdöt saa siitäkin.

Päivälenkeillä olen yrittänyt Piikaa pitää mahdollisuuksien mukaan irti. Sille hihnalenkkeily ei todellakaan sovi. Kilju taas on kadottanut täällä korvansa ihan täysin ja vaunujen kanssa sen jatkuva vetäminen on raivostuttavaa. Mutta koska se on keksinyt myös, että myös kehä III ulkopuolella on elämää metsissä, niin hirveästi sitä ei voi irti pitää ettei lähde paremmille riistamaille.

Tanssii haravan kanssa

A-5125

A-5138

A-5142

A-5145

A-5146

A-5147

A-5151

A-5172

A-5178

A-5179

A-5184

A-5198

A-5212

A-5214

A-5216

A-5220

A-5221

A-5225

A-5229

A-5233

A-5264

A-5276

A-5315

A-5317

A-5320

Taas läjä kuvia. Ensimmäinen koira, josta mulla ei ole vieläkään yhtään kunnon istumakuvaa. Kaikista koirista on tainnut tässä vaiheessa jo joku olla. Ei Temposta. Toki oman haasteensa kuvaamiseen tekee sekin, että vaikka luoksetulot on tehty seisaaltaan niin Tempo vain ylikaiken rakastaa syliin hyppäämistä. Joten vaikka se istuisikin, mutta kun kyykistyn ottamaan kuvaa, Tempo lähtee samantien juoksemaan kohti, että pääsee hyppäämään syliin.

Tempon ihan faivoritti maalla oli haravan jahtaus. Meni niin yli, että jos edes kuuli haravoinnin äänen niin lähti samantien täyttä kyytiä iskeäkseen haravaan kiinni. Jokusen päivän siedin sitä, sitten tehtiin vastaehdollistamista ruoalla ja lopulta iski nopeutettu tuirekaimio, että pystyi olemaan samaan aikaan pihalla sekä harava että Temposteri. Joo, jahtasihan se välillä haravaa edelleen, mutta se suurin käynkiinnijatapan jäi pois. Muutaman kerran kun harava olisi takaisin vielä hyökännyt, niin eiköhän se olisi ollut hetkellisesti täysin koulittu tapaus.

Jalkapallokuvista huomaa, että tuossa 10-11-viikon välissä Tempo kasvatti jalat. Se on jotenkin niin hassu tapaus. Täysin valmis, kompakti pieni pentu, joka näyttää ihan miniaikuiselta. Ei mitään liikaa, ei liian vähän. Harvinaisen nätti pentu maliksi jopa mun silmään. Ja kun meni ja nosti toisenkin korvan pystyyn niin ei tarvitse niitäkään liimata. 😉

Lisää kuvia Temposta

A-4966

A-4994

A-5002

A-5020

A-5023

A-5030

A-5035

A-5036

A-5038

A-5046

A-5048

A-5050

A-5053

A-5058

A-5070

A-5075

A-5084

A-5085

A-5097

A-5099

A-5105

A-5107

A-5111

A-5112

A-5114

A-5115

A-5116

Ylläolevat kuvat on kaikki otettu 17.10. Päivä edellisen postauksen kuvien jälkeen. Tempo oli vielä tappijalka. Mutta kovaa vauhtia kasvamassa. Pinkkiin bling bling -pantaa on löysytetty reikä reiältä viikko viikolta. Nyt olisi jo aika itse asiassa etsiä leveämpi panta. Tuolla ei enää viitsi ulkoiluttaa ja valjaita Tempo inhoaa ylikaiken.

Kainuussa oltiin tosiaan viikko, ja vaikka se taas hurahti nopeasti ohi, ehdin joka päivä myös treenata pentua. Tempo pääsi ulkoruokintaan kirjaimellisesti. Sunnuntaista torstaihin asti se teki joka päivä 2-3 namiruutua. Ja lisäksi kaksi pientä jälkeä. Aluksi ruudut olivat outoja ja Tempolla meni hetki jos toinenkin ihmetellessä ja syödessä sieltä täältä. Kolmantena treeninä teinkin sitten pienen jäljen poikasen, johon sain kiinnipitäjän Tempolle niin, että se näki, miten päivällinen poljettiin nurmikkoon. Ja tadaa, johan muuttui ääni kellossa. Sen jälkeen ruutujen idea oli ymmärretty ja niitä tehtiinkin niin, että keskiviikkona sitten tein sen ihka ekan jäljen Tempsukalle. Alun ihmettelyn jälkeen Tempo ajoi jälkeä kuin vanha tekijä. Eipä juuri tarvinnut ohjailla, kun koira eteni askel askeleelta ja nami namilta loppupalkalle. Nyt annetaan tän vähän hautua ja sitten katsotaan uudestaan!

Tempo on siitä erikoinen pentu ollut, että se muistaa oppimansa varsin helposti. Tai ainakin ne asiat, jotka ovat sen mielestä kannattavia. Treenattiin etu- ja takapääkontaktit viikko takaperin ennen Kainuun reissua. Reissun ajaksi nuo treenit jäivät tauolle, ja testasin eilen palattuamme kontaktitreenejä uudestaan. Aiemmin vahva etupäänkäyttö sujui jo kuin rasvattu ja takapäänkäyttökin tuli ihan helposti, vaikka oltiin jääty opettelussa vielä ihan vaiheeseen.

Tehtiin myös joitakuita eteenmenotreenejä kuolleella palkalla sekä takaakiertoja tolpan ympäri. Ei tartte miettiä, etteikö tuo koira menisi kovaa.Ja selväksi on tullut, että nimi oli taas kerran enne. Tempo on tehokas tempoja hihnalenkeillä.

Ääritunteiden koira

A-4835

A-4808

A-4793

A-4792

A-4781

A-4825

A-4828

Tempo on sellainen ääritunteiden koira. Toki se myös korostuu tällä hetkellä, kun siitä asti kun Tempo saapui Suomeen, on täällä etelässä satanut. Joka päivä. Useimmiten taukoamatta. Ja edelleen Tempo inhoaa sadetta. Mutta yhtä paljon kuin se sitä inhoaa, yhtä paljon sitä on käytetty sateessa ulkona. Nykyisin jo pissatus ja kakatuskin onnistuu helposti jopa sateessa. Useimmiten Tempo juoksee takapihalle pissalle, käy ehkä pikaisesti kakalla ja sitten hirveää kyytiä sisälle.

Mutta niihin ääritunteisiin, ei ole helppoa olla kotona. Neljän seinän sisällä. Kahden koiran, joka paikkaan ehtivän pennun ja lapsen kanssa, joka harjoittelee kävelemään. Silloin kun ei sada ihan kaatamalla, silloin on käyty ulkona. Ensin lapsi unille vaunuihin ja Tempo lähikentälle tekemään pientä treeniä. Käytännössä se on opetellut kävelemään perässä, kenttää ympäri ja ympäri. Tempun mielestä kun olisi ihan ok vain istua ja vikistä, koska sataa ja koska on kylmä. En jaksa houkutella. Se tie kuljettiin Pessin kanssa loppuun. Ollaan siis totuteltu siihen, että joko istut keskellä kenttää tai kuljet perässä ja syöt kastematoja. Kummasti Temppu on valinnut jälkimmäisen tavan. Satunnaisesti  voi käydä haukkumassa ohikulkijoita, mutta ihan ei uskallus riitä mennä (vielä) lähelle. Sitten kun Tempo enää vain pureepureepuree ja riippuu hihassa tai lahkeessa, homma on mennyt liian pitkälle. Ja sittenpä sitä ollaankin valmiita kotiin. Yleensä tähän menee kymmenestä minuutista varttiin. Sen jälkeen Tempo on jäänyt väsyneenä kotiin harjoittelemaan yksinoloa ja aikuiset koirat ovat päässeet lenkille.

Tempo herättää minussa intoa treenaamiseen. Se on ihan huikea kaikissa treeneissä. Ruoalla treenataan kolme kertaa päivässä, Janne syöttää neljännen tai siis päivän ensimmäisen ruoan aamuisin jo kuuden jälkeen, kun herää ja hoitaa koirien aamutoimet. Tempo on jo opiskellut jumppatyynyllä etupääkontaktin ja nyt on menossa takapääkontaktin opiskelu. Sivupaikkatreeniä ollaan tehty, mutta en ole yhdistänyt vielä mitään istumisia tai maahanmenoja tai tällaisia siihen. Tempolla on hyvä kropan hallinta ja se osaa melko luontaisesti käyttää takajalkojaan. Peruuttaminen sujuu halutessaan kuin itsestään. Kiljuun verrattuna eroa on kuin yöllä ja päivällä. Silti ohjatuissa istumisissa sen takajalat leviävät kuin jokisen eväät, joten en ole halunnut opettaa tällaista istumista. Halutessaan Tempo istuu ihan nätisti. Joten tässä suhteessa odotellaan kropan kehittymistä.

Mutta siinä missä Tempokin kiihtyy nollasta sataan, niin myös arkielämässä on vielä tekemistä ja omatkin tunteet menevät sadasta nollaan ja syvälle vitutukseen. Lattiat ovat täynnä muksun leluja. Vaihtokauppaa saisi olla tekemässä jokaisen villituokion aikana. Aika hyvin Tempo jo tietää, että ihmiseen ei purra, mutta mitäs teet, kun selkäsi käännät ja lapsi itse on alkanut leikittää pentua vaatteillaan, tutillaan, leluillaan? Ja vaikka se tuntuu olevan rohkea pentu, siellä myös on (onneksi?) epävarmuuttakin, pehmeyttä ohjaajaa ja ympäristöä kohtaan.

Ei, se ei tule olemaan helppo pentu. Mutta toivottavasti Ipi ja Pessi olisivat jotain opettaneet. Opettaneet, miten tällaisesta pennusta voisi rakentaa yhteiskuntakelpoisen koiran. Koska on se sen verran lupaava treeneissä. Ja on siinä myös se puoli, mikä mun koiralla pitää olla. Se rakastaa hypätä syliin. Se rakastaa nukkua jaloissa ja etenkin se rakastaa nukkua sohvalla sylissä.