Aihearkisto: tottiskoulutus

Rakas treenipäiväkirja…

…kuka nämä piskit on kouluttanut näin taitaviksi?

Torstaina treenattiin viikkoradalla viikkotreeneissä.

Vko2015

Viikkorata vk 15

1-2 niistolla, 4-5 sokkari, 6-8 kokeilin takaakierto-valssi-takaakierto-päällejuoksu, mutta päädyttiin lopulta Jarin ehdottamaan takaakierto-jaakotus-takaakierto-päällejuoksuun, joka toimi linjojen puolesta paremmin. Kepeille vienti oli sujuvampi ja koiran linja kaikkinensa nopeampi. 10-11 välille Piika tarvitsi puolivalssipidätteen ja putkijarrun. Valssilla 12 ja sitten ehdottomasti meille radan vaikein kohta. 13-14 takaakierto-niisto, pieni odotus, tyrkkäys 15:lle, pakkovalssiin ohjaus 16:lle, valssi 17:lle ja putkijarru 18:lle.

Ratapiirroksen nähdessäni en ajatellut radan olevan mitenkään erikoinen, mutta haastavuutensa oman liikkumisen osalta toi A:n ja puomin kiinnisitominen putkella. Ja sai kyllä juosta paikoitellen, että ehti ohjaamaan. Piikalla oli hyvä tatsi päällä. Ei juuri palkkailtu, mutta ohjasin paljon noita treenipätkiä pallo kädessä. Saatiin sillä vauhti pysymään hyvänä koko ajan. Ei tullut varsinaista väsymistä, vaikka pitkä pätkä treenattiinkin.

Jalosen_rata_18-3-2012

Ratatreenit 15.4.2016

Perjantain ratatreenejä pohdin pitkään, mutta mentiin sitten kuitenkin. Jalosen hyppyrata vuodelta 2012 oli teemana. Piirustuksessa oli vähän lyhyet estevälit, joten kasvateltiin niitä pidemmiksi.

1-3 otin kolmosen takaa vastaan, pieni linjaus 4:lle ja kepeille ohjaus. Kepeiltä vastakäännös 6:lle ja putkeen. Pienesti piti odottaa Piikaa pituudelta, mutta sitten tulikin jo kiire pussin jälkeiseltä esteeltä kääntämään. Varsinaisesti virheitä tähän ei tullut, mutta toki käännökset olisivat voineet olla tiiviimmät. Muurille toimi paremmin vastakäännös, 15:lle ennakoiva valssi ja loppusuora oli aika iisiä. Ei sinänsä mitään suurempia pulmia. 6-11 oli se väli, jota eniten tahkottiin. Ohjasin välillä pallo kädessä ja Piika oli selvästi siinä kiinni.

 

A-5093

Viikonloppu kului yhtä koiramaisissa merkeissä. Raisa ja Janne olivat lupautuneet pitämään viestileirin lappalaiskoirien järjestämänä. Koska meiltä nyt sattuneesta syystä on nuo kokeneemmat viestikoirat vähän vähentyneet, otettiin lyhyen matkan treeneihin Piika ja Kilju Naakan ja Elsan täydennykseksi juoksemaan. Lauantaille sattui vielä hieno aurinkoinen ilma ja koko päivä siinä hurahtikin. Metsässä viestin saloihin tutustuessa.

Juoksutettiin ensimmäisessä erässä Piika. Janne oli metsäpäässä. Seuraavassa erässä Kilju ja minä olin metsäpäässä. Kummatkin matkat olivat lyhyitä, niin että juuri ja juuri oli näköyhteys harvan metsän halki. Jo ensimmäisillä matkoilla näki sen, että tytöt ovat hoksanneet homman idean. Niinpä molemmille laitettiin myös välillä toinen koira heti perään imuavuksi. Piika meinasi jäädä toiseksi, kun suomenlapinkoira Vauhti oli jo viimeisillä pistoilla Piikaa melkeinpä nopeampi.

Käytiin myös tekemässä pidempi pätkä kokeneelle koiralle, noin 350-400 metriä oli etäisyys A-C päässä tässä treenissä. Kilju pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan tällaista matkaa. Kaippa sitä on jotain tehty oikein. Ei sillä ollut ongelmia juosta epätasaisessa kumpuilevassa maastossa. Janne oli todennut tätä ennen, että kyllä Kilju tarvitsee vähintään sellaiset 20 treeniä ennen koetta. Tuon jälkeen tuumasi, että no 10 riittänee. Piika pääsi vielä toisen kerran juoksemaan lyhyttä matkaa neljänteen treeniin. Sai olla vähän ylpeä näistä ”kokeneista” viestikoirista, kun sai aina sanoa, että pistä vaan se koirasi heti perään. Ei nuo tytöt käänny.

A-5044

 

Lauantai-iltana Kilju pääsi tekemään purut. Ei sitä helpolla päästetty sielläkään, vaikkei kovin raskasta treeniä tehtykään. Päivän väsymys kyllä näkyi Kiljussa, mutta hyvin se petrasi koko ajan. Jonkinlainen rauha noissa treeneissä on nyt saavutettu. Koiralla on selvästi hyvä olla. Johtuuko se sitten siitä, että Jannellakin tuntuu olevan nyt rauha tekemisessä. Viimeisten parin treenin aikana Kilju on keksinyt, että yrittää haukkua hihan päällä. Melkoista kengurumeininkiä alkaa homma olemaan, kun Kilju yrittää pistää maalimiehen liikkeelle.

A-5014

 

Sunnuntaina vuorossa oli sitten viestikoulutuksen tottisosio. Lähdin sinnekin sitten mukaan katselemaan enkä tietenkään pystynyt pitämään näppejäni erossa koirien kouluttamisesta. Ehkä siinä on myös minun ja Jannen ero. Janne yrittää aina selittää niin, että koiran ohjaaja ymmärtäisi, mitä pitäisi tehdä. Minä menen ja kokeilen lopulta itse, jotta koira saadaan liikkeelle ja aktiiviseksi ja sitten pystyn neuvomaan koiran omistajallekin, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se juontaa sitten juurensa siitä, että tykkään itse seurata katsomalla, mitä halutaan ja Janne ymmärtää paremmin sanallisesti. Mutta voi vitsi, mitä lappalaiskoiria olikaan treeneissä! Meinasin jo, että kyllä se on bordercollie ja malinois, minkä väliltä valitsen seuraavan koiran, mutta on noissa lappalaisissakin sitä jotain.

 

 

Ylikouluttamista treenaamassa

Lauantaina oltiin taas PahaSilakan treeneissä mukana Piikan ja Kiljun kanssa. Kilju veti pari settiä tottista ja puruja pari kierrosta. Janne joutui prässättäväksi ja Kilju samoin omalla vuorollaan. Nyt on joku pari kuukautta tehty Kiljulle edistämiseen vastaveto-treeniä. Kaikki perustuu siihen, että Kiljua kiskotaan pannasta eteenpäin ja sen tehtävä on hoitaa paikkansa niin, että se silti on korrekti seuraamispaikka. Jostain syystä toimii aivan sairaan hyvin ja ilman estämistäkin paikka on nyt pysynyt hyvänä. Paitsi puruissa. Siellä Kilju edistää kuin pieni sika.

Samaa vastaveto-treeniä on tehty myös noutokapulan perään hytkymiselle. Pyllyn pitää pysyä maassa kuin liimattuna. Eilen vaan vähän lipesi ja sitten Kilju varastikin noutokapulalle. Jälkeenpäin mietittynä olisi toki kannattanut päästää siitä grippiliinasta irti. Mutta mitä vielä, yritin estää kaikin tavoin Kiljun pääsemisen noutokapulalle. Eli raahauduin mahallani viitisen metriä Kiljun perässä kapulalle, jolloin totesin, että kai tästä liinastakin voisi päästää irti. Muistoksi sainkin sitten kipeät palovammat liinasta, vaikkei se edes käsissä luistanut.

Piika keskittyi tokoon siinä tottistelevien malien ja rotikoiden keskellä. Päivän teemaksi muodostui hinkkaaminen, kun todettiin siinä, että luoksetulon stoppi vaati omaa pysäytyksen hallintaa. Piika tulee joka kerta niin eri vauhdilla, että sen laukka-askelia on todella vaikea laskea ennen pysäytystä. Niinpä lähdettiin suhtautumaan pysäytykseen periaatteella ”älä tuijota koiraa, tuijota törppöä”. Ja tämä toimi!

L-liikkeestä istuminen on tyylikkäästi ihan hajalla. Kokeiltiin sitten niin, että pysäytin Piikan seisomaan pari metriä selkäni taakse ja selin koiraan peilaten sitä lasiovesta käskytin sitä istumaan. Toimi. Vaikeutettiin ja kävelin paikallani, ei toiminut ja toimi. Kävelin eteenpäin. Ei toiminut ja toimi. Kävelin paikallaan seisovan koiran takaa ohi, ei toiminut. Tätä tehtiin siksi, että päädyttiin ”ylikouluttamaan” Piikaa, se tuntui muutenkin olevan nyt muotisanana. Tällä treenillä pyritään saamaan ohjaaja-avut täysin pois ja Piika aktiiviseksi kuuntelemaan käskyjä.

Ohjattua noutoakin tehtiin, ja vasen on edelleen kadoksissa, jos kentällä on yhtään ylimääräistä häiriötä. Tunnistusnouto oli varsin hyvä n. 3 metrin matkalta. Ruutuun tykkää juosta täysillä, mutta maahanmeno on nyt varsin automaattinen, joten olen yrittänyt palkata vain ruudun takaosaan juoksemisesta. Paljon Piikalla tuntuu vaikuttavan mielentila jokaiseen liikkeeseen. Jos tulee yhtään odottelua ja se mieltää minun olevan epävarma tai tyytymätön sen suoritukseen, se käy epävarmaksi ja alkaa säheltämään. Jos se taas on varma onnistumisestaan ja kokee saavansa minulta hyväksyntää, se suorittaa korrektisti liikkeet ja on itsevarman oloinenkin.

Sunnuntaina käytiin Riikan kanssa Jattilassa treenaamassa ja saatiin paikalle sattuneista tokoilijoista paikkamakuuseuraakin. Piika teki lisäksi metallihyppynoudon, luoksetulon pysäytyksellä, ruutuun juoksemisen, L-liikkeen istu-seiso-jäävillä, ohjatun noudon vasemman haulla sekä tunnistusnoudon. Parit kaukojen nostot tein vielä lopuksi. Nyt pääpaino treenissä oli vain varmoilla suorituksilla, palkkaa satoi ja yritin pitää Piikan aktiivisena koko ajan. Fiilis tuntui olevan kaikin puolin ihan hyvä läpi treenin.

 

Seuraava viikko elelläänkin Piikan kanssa kaksin. Pessi lähti Jannen ja Kiljun kanssa Espooseen. Pessi on ollut viikon ajan taas kipeä ja särkkäriä on mennyt varsin isolla annoksella. Ei olla vielä haluttu siirtyä Panacodiin, kun periaatteessa tilanne on sikäli hallinnassa, että Pessi vielä vastaa positiivisesti selän hieromiseen. Niinpä kokeillaan nyt, josko säännöllinen lenkkeily ja hierominen auttaisi sen ohella, ettei Espoossa pitäisi olla pelkotilojen aiheuttajia, kuten tuulta. Yritetään nyt vielä, vaikka aika luovuttajafiilis tässä alkaa olla sen suhteen, että Pessi enää terveiden kirjoihin pääsisi. Lokakuusta asti se nyt on säännöllisesti kipuillut ja nyt alkaa näkymään oireina arjessakin. Käytöshäiriöitä enenevässä määrin, sisällä edestakaisin ramppailua ja vinkumista ja ulkonakaan ei enää lähtenyt Kiljun kanssa juoksemaan. Suoraan sanottuna en tiedä, päästäänkö edes pääsiäiseen, joka on nyt asetettu takarajaksi. Toivottomalta tämä tuntuu taas vaihteeksi.

Kehittymässä Hermiön Outin opeilla

Kummipoikani oli nähnyt kävelyllä Valtavan Koiran. Siihen poika oli todennut, että tuohan on kuin Pessi. Paitsi, että se on kehittyneempi versio Pessistä. Järkeenkäypää. Niinhän tietokonepeleissäkin se kehittyneempi versio on aina edellistä suurempi (ja monipuolisempi) versio.

Koiran perusversiostakin esitettiin tuosta viikko sitten teoriaa. Se on koira, joka kusee ja paskoo. Syöminen on jo lisävaruste. Vielä kätevämpää toki olisi, jos koiran muisti olisi kuin kovalevy. Kun opetat jonkun asian väärin, voisi kaiken väärin opitun maalata kursorilla ja deletoida uuden, paremman tiedon tieltä. Näin ollen koiristakin tulisi kehitysversioita 1.0, 2.0 jne. Vielä kätevämpää olisi, että tietoa voisi copypastettaa toisilta koirilta. Ei tietenkään saisi hypätä versiosta 1.0 suoraan 3.0:aan vaan välivaiheiden kautta. Tuolta koiralta haluan nopeasti istumisen ja tuolta toiselta koiralta armottoman ruokahalun. Menisikö koko touhu kilpavarusteluksi ja kaupankäynniksi? Keltä löytyisi parhaimmat versiot – vai olisivatko ne kaikkien mielestä parhaita?

Ehkä siis onni, että (vielä) tämä ei ole mahdollista. Nyt vain juostaan sen parhaimman kouluttajan perässä voidaksemme imeä kaikki opit – ja ehkä jos osaamme, voisimme siirtää myös osan tästä oppimastamme omiin koiriimme ja omaan osaamiseemme. Lauantaina saimme nauttia yhdestä Suomen parhaista kouluttajista, nimittäin Hermiön Outin opeista Kana-Areenalla.

Tällä kertaa koulutukseen osallistuvat koirat olivat tuttuja koiria, joista osaa on tullut seurattua pennusta saakka. Olikin hyvin antoisaa nähdä, minkä muutoksen Outi sai ohjaajissa tapahtumaan päivän aikana. Kai se on se kyky nähdä minuuteissa ongelma ja lähteä purkamaan sitä sieltä ruohonjuuritasolta.

Ei voinut kuin nyökytellä tosiasioille, että herkästi tuomari katsoo tottiksessa ohjaaja-avusteiseksi nopeat käännökset, jos ohjaaja niissä kovasti hötkyilee. Sen sijaan näyttävää on, jos koira on itse tehokas ja työstää käännökset nopeasti. Tai ettei ole mitään syytä pelätä koiran vireen laskua treeneissä. Kaikki koirat eivät vain ole nollasta sataan kiihtyviä turboja tämän asian kanssa on opittava elämään. Ei näiltä koirilta tarvitse vaatia sitä vireen säätelyä, mitä turboilta vaaditaan. Olennaista on kaikkien koirien kanssa löytää se toiminta-alue, jolla ne toimivat. Ei koiran tarvitse tehdä sahalaitaa vireen säätelyssä, kun se voi mennä myös loivilla kaarilla ja silti toimia hyvin. Ihan yhtä huonoa kuin alavireinen koira on ylivireinen koira. Eikä helpommaksi tee sekään, jos koiraa imutusseuruuttaessa nakki vedetään koiran kuonon edestä aina pois niin, ettei palkkaa saakaan. Pitäisi enemmänkin lähteä saaliilta liikkeelle, saada koira tasoittumaan nakin eteen, palkata se, jatkaa uudella nakilla, nostaa siinä vaiheessa käsi ylös, kun koira tasoittuu ja palauttaa nakki takaisin palkkaamaan koira ja viedä se heti saaliille uudestaan. Näin koiralla säilyy odotusarvo nakkiin eikä se ehdi alkaa vilkuilemaan sivuilleen, kun nakkia ei ensimmäisellä yrityksellä saanutkaan.

Piikan kanssa menimme työstämään täyskäännösongelmaamme. Se kun on niin pirun löysä ja suoraan sanottuna karmiva. En ole itse siihen keinoja löytänyt, mitä nyt keittiötreeneissä ei ole ollut mitään ongelmia. Totesin heti alkuun, että tää edistää ja annan sen edistää, etten siihen enää jaksa puuttua. Outi nauroi, että no yleensä kun noin sanotaan, niin ei se koira edistä sitten yhtään. Ja niin me näytettiin, miten Piika edisti ja miten hirveä täyskäännös oli. Seuraavaksi Outi käski mun lyhentää askelpituutta puolella. Vaikka on pitkät jalat, voisin olla koiralle armeliaampi ja kulkea sen tahtiin enkä omaani. Aluksi oli vaikeaa. En todellakaan osaa luonnostaan kävellä lyhyillä askelilla. Mutta kun se alkoi luonnistumaan, edistämisongelmakin hävisi. Täyskäännöksissä jouduin tekemään itse enemmän töitä eli kääntymään kunnolla kahdella jalalla paikallaan, mutta missään nimessä en saa laittaa painoa koiran puoleiselle jalalle täyskäännöksen jälkeen. Ja kappas, meillähän oli tiivis täyskäännös. Niin, oliko tässä ongelmaa? Hemmetti, viisi vuotta olen vaatinut ihan liikoja tuolta koiralta ja viidessä minuutissa meillä ei ole mitään ongelmaa. Täytyy sanoa, että tunsin itseni tyhmäksi. Toki tämä uusi kävelytyyli vaatii nyt työstöä, että alkaa näyttämään ja eritoten tuntumaan luonnolliselta, mutta omg, miten hienolta tuntui se seuraaminen, kun kaikki loksahti paikalleen!

Kiljukaula kävi esittelemässä sisääntulo-ongelmaansa, kun vähän meinaa tuo kontakti hajoilla, kun on niin paljon kaikkea kivaa, mitä voisi katsella. Kiljun piti tulla sisään rauhallisesti suoraan paikkamakuuseen, mutta mulle siitä ei kukaan kertonut, kun tuli vähän ex-tempore käsky tuoda Kilju autosta halliin. Toin sen sitten jäätikköpihalla irti hallinnassa ja kun päästiin halliin, niin siinä silmän räpäyksessä Kilju oli sekunneissa kiertänyt hallin ja tsekannut ihmiset ennen kuin Janne sai sen hallintaan. Just näinhän sen pitikin mennä… No mutta, jatkossa Kiljun silmätkään eivät saa liikkua ja kontaktin pitää olla koko ajan Jannessa. Jannekin myönsi, että ehkä sitä on tullut oltua vähän löperö Kiljun kontrolloinnissa ja hallinnassa. Se ihan hyvä on riittänyt kiitettävän sijaan. Ja irrotusongelmaankin pääsivät puuttumaan, kun eihän Outi sitä päästänyt silmiensä läpi.

Päivän lopuksi vielä testailin voittajan tokoilun liikkeet sitä silmällä pitäen, mitä vielä pitäisi tehdä. Piika alkoi olla jo aika väsynyt, kun paljon tehtiin, mutta tunnariin saatiin tosi hyvin onnistuneita suorituksia ja matkaakin pystyttiin kasvattamaan. Janne liikkuroi. Luoksetulossa ennakoi, eli pysäytyksettömiä pitäisi tehdä. Ohjatussa ei ollut ongelmaa. Ruutuun löysi kivasti joka kerta, mutta maasta seuraamaan tulo on ihan hakusessa, eli sitä pitää treenata. Metskun kanssa tein vain luovutuksia, aina tuppasi olemaan vino perusasento. Kaukoissa se ensimmäiseen käskyyn reagoiminen oli vaikeinta. Ja paikkamakuun eriaikaiset maahanmenot ja sivulletulot. Apua. Ne on se suurin ongelma. Että onhan tässä vielä tehtävää.

Kilju Outi Hermiön tottiskoulutuksessa

Jotta viime viikonloppu varmasti oli tulenpalavan kiireinen, lauantaiaamu ja -päivä vietettiin Haukkuvaarassa KSPKY:n järjestämässä tottiskoulutuksessa, jossa kouluttajana oli Hermiön Outi. Myös Kilju pääsi messiin ja kouluttautumaan seuraamisen saloihin. Koulutuksessa pääntöisesti keskityttiin joko seuraamisen hienouksiin eri liikkeissä tai noutoihin ei koirakkojen ongelmien perusteella.

Käytännössä Outi perusti kouluttamisen samaan tyyliin kuin Huotarin Oili pari viikkoa sitten, eli suorituksista pitää tehdä mustavalkoisia ja kriteerien mukaisia. Jos koira ei tee niiden mukaisesti, koiraa ei painosteta vaan todetaan vaan ”OHO”, ”EI KELPAA”, ”VAPAA”. Tällä varmistetaan, että koira yrittää parantaa suoritustaan ja tarjoaa itse tekemistä uudelleen. Koiran luonteen mukaan pitää osata valita, miten epäonnistumiseen reagoidaan – näytetäänkö koiralle, mitä halutaan vai annetaanko koiran itse oivaltaa? Tämä riippuu ihan siitä, aktivoituuko vai passivoituuko koira tilanteesta.

Oma fiilis on koiralle tärkeä. Outi korosti sitä, että omaan koiraan pitää olla aina tyytyväinen sellaisena kuin se on. Pitää edetä kaikessa koiran mukaan eikä verrata sitä muihin. Koiran tulee ilmentää tekemisessä se voima, mitä siinä on sisäänrakennettuna. Voima ei välttämättä näy fyysisesti, mutta koiran tulee kokeessa näyttää, mihin se pystyy ja miten se siitä selviää. Tuomarinkin tulee osata katsoa, että koirat ovat erilaisia ja että ne tekevät töitä erilailla toisiinsa nähden.

Aktiivisuuden olisi suotavaa lähteä koirasta, eikä epämukavuusalueita tule pelätä treeneissäkään. Treenit voi koostaa niin, että aluksi tehdään onnistuneita juttuja, välissä käydään epämukavuusalueella ja opetetaan koiralle mahdollisesti uutta ja lopuksi vielä tehdään tuttuja ja turvallisia, onnistuneita juttuja. Näin säilytetään koiralla luotto tilanteeseen ja ohjaajaan ja ruokitaan sen itseluottamusta. Hei, sinä osaat! Pitää myös muistaa, että aina kaikessa voi tulla taaksepäin eikä aina vain vaikeuttaa liikkeitä!

Janne pohti pitkään, mitä tehdä koulutuksessa Kiljun kanssa. Seuraaminen ja nouto olivat vahvoilla ja lopulta taisin taivutella Jannen ympäri, että seuraamista olisi hyvä tehdä. Noutoihin saatiin muita koirakoita seuraamalla kuitenkin hyviä ideoita. Kiljun ongelmahan on ihan suoraan sanottuna pirunmoinen edistäminen. Se oli vielä vuosi sitten ihan ok-paikalla. Sitten sille alettiin tekemään viettiä. Ja kappas, koira tuli 10 senttiä eteen. Nyt sille taas tehdään paikkaa. Seuraavaksi kuulema ongelma onkin sitten painaminen. En yhtään ihmettele, miksi noiden koirien kanssa suositellaan opettamaan seuraaminen pentuna 10 senttiä liian taakse ja 10 senttiä liian väljäksi.

Kiljun kanssa ongelmaa lähdettiin ratkomaan ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kentälle tulosta. Koira tuo ja Janne roikkuu perässä. Paikkaa lähdettiin hakemaan ohjaajan vasemman jalan vierestä ja sen seuraamisesta. Kiljulla vaan on käytetty magneettipalloja targettina ja jos pallot olivat näkyvillä, sillä vilkkuivat vain oranssit pallot silmissä ja ajatuksen häivääkään ei näkynyt. Niinpä pallot pistettiin taskuun ja käytännössä samantien Kiljussa alkoi näkyä merkkejä, että pari hernettä sen päässä jopa kohtasi! Jatkossa täytyy vuorotella target-treeniä ja tätä jalan seuraamista ja pitää huoli, ettei koira ala hakea katsekontaktia, mutta vireen puolesta Outi ei enää ollut huolissaan. Seuraavaksi voi alkaa jo tehdä treeniä, jossa otetaan pari normaaliaskelta, mutta aina pitää lopettaa ei-perusasentoon vaan niin, että oikea jalka on edellä. Painon siirrolla taaksepäin voi korjata paikkaa samoin kuin painon siirrolla eteenpäin voi ryssiä kaiken. Kiljun pätkästä koostettiin myös video, jossa on treenin edistymistä tuolla koulutuksessa hieman havainnollistettu:

***

Monet ovat aiemmin jo Outia kouluttajana kehuneet ja täytyy yhtä näiden kehujien joukkoon. Vaikka en itse edes koiran kanssa koulutuksessa ollut, tuntui, että siitä jäi käteen vaikka kuinka paljon hyviä vinkkejä. Ihan sellaisia perusasioita, joita ei ole tullut edes ajatelleeksi, mutta kun niistä sanottiin, oli, että no tottakai! Miksen ole tätä aiemmin ajatellut! Aika huikeeta oli myös seurata, miten Outi sai Jannenkin tekemään töitä, vaikka motorisesti olikin vaikea treeni kaikkinensa. Ja pieni ihme oli myös, että Kiljullakin jotain siellä päässä nyrjähti. Aika huikeeta.