Aihearkisto: Koirakuvaus

Matkalla Hollywoodiin

A-2

 

Janne kysyi tätä kuvaa otettaessa, että saatkohan enää koskaan tuollaisia koiria, joita voit asetella mielin määrin. En tiedä, mutta onhan nää aika uskomattomia. Siinä ne pötkötti, kun ensin asettelin, sitten kuvasin, sitten asettelin vielä, taas kuvasin, kävin hakemassa lisää rekvisiittaa yläkerrasta ja asettelin lisää. Ja koko ajan ne pötköttivät vieretysten Kiljun jalka Piikan päällä. On niillä myös ”Nyt nukutaan” -käsky olemassa, mutta kyllähän se kertoo koirien suhtautumisesta toisiinsa, että ne silmät voi oikeasti myös sulkea. Lopulta hyvän kuvaushetken keskeytti Pessi, jonka mielestä naapurissa näkyi kummituksia.

Ihana tammikuu!

smaller
smaller1
smaller2

smaller4

smaller3

smaller5

smaller6

smaller7

smaller8

Kun unohdetaan, että ulkona on paukkunut pakkanen -20 tuolla puolen, jää jäljelle ihana tammikuun valo. Juuri ja juuri puiden latvojen päälle yltävä, matalalla paistava aurinko. Ei se vielä lämmitä ulkoisesti, mutta sisäisesti kyllä. Pimeän ja sateisen syksyn jälkeen tämä valohoito todella on tarpeen.

Aurinkoiset kelit korvaavat senkin, että auto oli syväjäädytetty joitakuita päiviä ja ilman lunta talossakin on tuntunut koko ajan kiva veto lattian rajassa. Oli kylmää kuin Siperiassa ja päivät menivät lähinnä sen pohtimiseen, kuinka pääsee taas töihin 30 kilometrin päähän, kuinka pääsee kotiin, kuinka nopeasti kotiintultua tarkenee tehdä puut uuniin ja hellaan, kuinka nopeasti talo lämpenee edes siedettäväksi ja tarkeneekohan lenkille lähteä.

Kun pakkanen paukkui lauantaina enää -15 asteessa, tuntui jo lämpimältä. Ja onhan siitä lumen puutteesta ollut hyötyäkin, kun jäät ovat jäätyneet ja lenkkeilyyn aukesi aivan uusi mahdollisuus. Tämä on parasta talvessa!

Seuraava viikko voi olla kotona vähän hiljaista. Todettiin viikonloppuna, että Hermannilla menee nyt niin lujaa, ettemme usko enää sen pysyvän porttien takana. Halutessaan se kyllä pääsisi Piikan luo töissä ollessani. Koska en halua sitä alkaa häkittämään vain sen vuoksi, että Piikalla on juoksut, ja näillä pakkasilla on vähän turhan kylmä laittaa tarhaankaan, Piika lähti juoksuevakkoon Espooseen. Kertoo tilanteen vakavuudesta, että kykenin sen sinne antamaan. Ja nyt toivotaan, ettei se tuhoa tai pidä päivisin ääntä. Luotto ei ole järjen suuri.

Yllättävä huomio, että Pessi valtasi Piikan pedin ennen kuin perävalot näkyivät tiellä. Se on kyllä oman elämänsä opportunisti.

 

 

Oman Elämänsä Supermalli

Toisinaan en voi kuin hämmästellä. Tuttu juttu, että Pessi pelkää aina ja kaikkea. Pari viimeistä aamua olen todistanut sen umpihangessa rämpimistä tontin perimmäiseen nurkkaan sisälletuloa, tuulta tai omaa päätään pakoon. Ja sitten piti saada pari studiokuvaa, kun studio oli vielä pystyssä. Pyysin Pessin kuvattavaksi ja mitäpä se ei tekisi lussupallofetississään. Kun se on pari iltaa pemmastanut eteisessä treenikassilla yrittäen kaivaa lussupalloja treeniliivin taskusta, oli koira äärettömän onnellinen, kun vihdoin pääsi edes tuijotusetäisyydelle pallosta. Ehkä voisi koskeakin palloon?

Maailman typerin idea oli tietysti yrittää kuvata Pessi ja Piika olkikorissa. Ei Pessin mielestä tosin. Se Rakasti koria. Täydestä sydämestään. Jos vain sai samalla tuijottaa palloaan. Kävipä välillä omatoimisestikin tarjoamassa korissa istumista, jos sillä vaikka pääsisi kosketuksiin pallon kanssa. Piika sen sijaan  i n h o s i  koria. Syvästi. Se oli Maailman Pelottavin Juttu. Ota siinä sitten kuvia, kun toinen nauraa koko naamallaan ja toinen istuu korvat liiskassa osoittaen, kuinka syvästi vihaa olotilaansa. Piika nyt tunnetustikaan ei ole mikään Oman Elämänsä Supermalli, kuten Pessi selvästi on. Ipi ei suostunut tulemaan lähellekään kuvauksia koriin joutumisen pelossa.

On se hyvä, että koira on edes yhdessä asiassa hyvä. Näyttää kauniilta ja nauttii poseraamisesta. Pessi ❤