Aihearkisto: jälki

Kiljun jäniskevennys

a-6456

 

Viikonloppuna järjestettiin belgianpaimenkoirien kansallisten lajien PK-mestaruudet Uuraisilla. Kiljulle kävi kutsu toimia nollakoirana jälkikoirien tottelevaisuudessa. Piikallakin oli varaus kalenterissa, mutta perumisten takia Piika sai hyvillä mielin hengata kentän laidalla ja nauttia rapsutuksista.

Kilju sen sijaan päätti, että kun kansa kaipaa huvia, sitä saakoon myös koko rahan edestä. Joten kisojen pakollinen jäniskevennys nähtiin siis Kiljun toimesta.

Kiljun IP3-kokeesta on nyt pari kuukautta ja koiraa on jumpattu tottiksen suhteen näinä kuukausina taas paljon. Milloin on ollut maalimies tottiskentällä ja milloin on häiriötä tuotettu muulla tavoin. Tavoitteena saada koira aktiiviseksi Jannelle.

Uuraisten urheilukentällä Kilju joutui ensin paikkamakuuseen. Hyvän paikkamakuun se tekikin, mitä nyt jokaisella parin käskyllä se katsoi Jannen piilon suuntaan, että joko kävisi kutsu töihin. Ja parin noutojen aikaan Kiljun kieli kävi siihen malliin, ettei epäselväksi jäänyt, kuinka saaliilla koira kävi. Janne kun palasi piilosta, Kilju hyppäsi sivulle niin, että sen suu hipoi Jannen kainaloita. Selväksi kävi, ettei helppoa tule olemaan. Parin eteenmenon aikana Kilju kehi vielä enemmän kieppejä ja seuraamisviivalle asettui ylivirittynyt koira.

Jos jotain hyötyä on treeneistä ollut, nyt Kilju oli aktiivinen ja työskenteli hyvin. Mitä nyt keuli ihan reippaasti. Ihan jäätävä edistäminen. Perusasennot se silti kykeni tekemään paremmin kuin hyvin. Jäävässä istumisessa kääntyi melkein ympäri, kun oli varma, että henkilöruudusta joku sen on palkkaamassa, maahanmeno oli perinteisen hidas ja seisomisessa kävi useampia askelia Jannen perään. Luoksetulot sen sijaan olivat napakat ja perusasennot taas hyvät. Tasamaanouto oli 2 kiloisella hyvä, ja sitten se sirkus alkoi. Metrisellä Kilju ylitti esteen mennessä, takaisin palautti kiertäen esteen. Ei edes aikonut hypätä. Janne sanoi myöhemmin, että näki, miten koira tyhjeni, kun sai kapulan suuhunsa. Saivat luvan tehdä metrisen uudestaan ja tällä kertaa Kilju ylitti esteen taas mennessä, mutta tuli kiertäen takaisin. Nyt kohdisti jo esteelle, mutta kiersi sen kuitenkin. A:lla Kilju sitten päätti mennä A:n kautta ja palauttaa metrisen kautta. Näiden kanssa ei sekoile treeneissä, mutta kokeessa näemmä ei pakka pysy kasassa ei sitten millään. Ja sitten se eteenmeno. Jannelta yksi virittelevä sana ja Kiljulla keuli. Oli muuten suora ja nopea eteenmeno. Vielä kun olisi kuunnellut käskyjä. Ei puhettakaan. Siellä se häntä taas vilkkui pusikossa palkkaa etsien.

Sitä voisi ajatella, että voi perse. Mutta ei se kannata. Tämä tuli oikeaan aikaan tasontarkistuksena, ettei treenit ole vieneet touhua siihen suuntaan, mitä haluaisi. Siinä missä Ipiä sai aina kannatella suorituksissa, että se kesti loppuun saakka, Kilju kehii kierroksia läpi suorituksen palkka mielessään. Sen aktiivisuuteen ja vireeseen on syytä olla tyytyväinen, mutta vielä kun pää pysyisi kasassa loppuun saakka. Enemmänkin nyt pitää alkaa jo stabiloimaan suorituksia tietylle tasolle. Suunnitelmissa onkin, että tulevina viikkoina Kilju joutuu tekemään enemmän kisanomaisia tottiksia eri kentillä. Enää se ei saa olla sirkushuveja koko kansalle ja etenkään Kiljulle vaan siitä pitää tehdä rutiinisuoritus. Helpommin sanottu kuin tehty. Lopputulos nähdään kuukauden päästä.

a-6460

 

Pääsi se Kilju iltapäivällä vielä jälkikoirien esineruutuunkin. Vastoin odotuksia toimi hienosti ja nosti kaksi esinettä tuosta vain. WTF? Koira, joka ei osannut tuoda keväällä edes yhtä ja nyt kun taukoa on takana varmaan kolme kuukautta, ei esineruudussa ollut mitään ongelmia.

Multapeltokin Kiljulle esiteltiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ja ohhoh! Eihän sekään ollut ongelma. Kynnöspelto, johon helppo jälki, mutta Kilju teki jopa tarkemmin töitä kuin heinäpellolla. Edes jokin osa-alue luistaa.

Tyttöjen kaverina oli viikonloppuna Elsa. Sitä ajattelisi, että kolme koiraa voisi olla hyvä. Todellisuudessa kaksi aikuista koiraa on oikeasti maailman iisein hoitaa. Tuollainen juniori-ikäinen virtaa pursuva pentumainen otus sen sijaan taisi aiheuttaa tytöille enemmän kismaa keskenäänkin saati sitten, kun piti vielä komentaa Eppua olemaan kunnolla. Kilju suoriutui tästä tehtävästä paremmin. Piika sen sijaan oli visusti sitä mieltä sunnuntaina, kun Janne pakkasi autoa, että hän ei juniorin kanssa kaksin jää ja yritti piilottaa itsensä Avensiksen takimmaiseen nurkkaan. Piikan masennukseksi joutui kuitenkin jäämään kotiin, ja helpotus sitten taisi olla, kun juniorikin lähti kotiinsa.

a-6448

 

Iloinen yllätys!

Nimetön

Viikonloppu aloitettiin näissä fiiliksissä perjantai-iltana.

 

Lauantai valkeni hieman tihkusateisena. Sehän ei haitannut, sovittiin metsätreenit lähistölle ja sitä ennen ehdin kipaista pellolla Kiljun kanssa. Torstaina oltiin jo käyty tekemässä korjaussarja ennen Piikan agilitytreenejä, ja paremmalta näytti jo silloin! Mutta lauantaina, voi jestas! Jälki vanheni jonkun tunnin ja sen jälkeen olin ihan taivaissa. Kilju jäljesti niin hyvin ja vihdoin se alkoi tarkentamaan myös uran ylityksillä eivätkä ne enää haitanneet, kuten edellisinä päivinä. Nyt kun ehtisi vielä parin viikon aikana tekemään tuollaisia kolmen päivän sarjoja, niin olisi varmasti aivan loistavaa Kiljulle.

Nimetön1

Onnistuneen jäljen jälkeen.

 

 

Pellolta sitten suoraan metsään. Sillä aikaa kun tein Naakalle jäljen metsäautotien toiselle puolelle, Raisa talloi Piikalle vuoden ensimmäisen jäljen tien toiselle puolelle. Sovittiin, että tietä ei ylitetä. Treenattiin siinä ensin Elsa Jääkuningatar ja sitten Piikan jäljelle. Voisi sanoa, että koira ei meinannut nahoissaan pysyä, kun tajusi, minne pääsee. Itse asiassa oli revetä jo kotona, kun sai lähtiessä ketjukaulaimen kaulaansa, senkin ensimmäistä kertaa vuoteen. Janalle Raisa sitten opasti, että tuosta tuonne punaista tolppaa kohden. Minä hätäännyin, että ei voi! Siinähän menee se Naakan jälki! Selvisi, että Raisa oli tuumannut, että noihan tolpat olisi hyvät janamerkit ja päättänyt poiketa suunnitelmasta. Itse taas tulin Naakan jäljen lopussa ennakoitua aiemmin metsäautotielle ja jouduin tekemään tiukan kulman tien suuntaisesti. Hups. Naakan jäljen loppusuora leikkasi siis parissa kohtaa Piikan jäljen alun kanssa.

No, mitäpä siinä sitten kuin, että no kokeillaan. Sittenpähän tiedetään, kuinka käy. Lähetin Piikan janalle ja poimi hyvin oikean jäljen ja oikean suunnan. Eikä siinä sitten mitään ollutkaan, ei se edes reagoinut mun tekemään harhaan ja nameihin Naakan jäljellä. Piika jäljesti nenä maassa ja ensimmäinen keppikin löytyi. Kulma, metsäautotien ylitys, toinen keppi. Piika oli liekeissä. Tultiin kulmaan ja Piika hukkasi jäljen, haki sen mun jaloista uudelleen ja selvisi, että tehtiin siinä ensimmäinen piikkikin sitten. Siinä vaiheessa Piika sai päälle jälkijälkijälkimantransa ja kepit jäivät ilmaisematta. Mutta hiton hyvin jäljesti ja tarkkana tyttönä ajoi koko jäljen niin kuin pitikin. Viimeisen kepin nostatin sillä. 3/5 keppiä, ei huono ja varsinkin kun oli kaikkea muuta jippoa jäljellä! Ja voi miten onnellista bordercollieta meillä oli autolle kävellessä.

Seuraavaksi tallottiin esinekaistale. Kilju pääsi tosi toimiin. Kokeiltiin palkkausta patukalla ja sehän sujui. Kiljulla oli motivaatiota. Hyvin upposi takarajalle ja vaikka yritti tuoda myös krepit, niin hyvin tarkensi esineisiinkin eikä tarvinnut apuja. Kolme esinettä nosti tuosta vain, neljäs jätettiin Naakalle. Mitä sitä suotta mitään nakkia syömään, kun koira tuntui olevan enemmän kartalla patukkapalkalla.

Lopuksi vielä porokoirat kävivät esineruudussa ja käytiin Naakan jälki ajamassa ennen kuin päästettiin koko revohka juoksemaan metsään. Siinä kävellessä todettiin, että herrajestas! Me päästään yhdessä lenkille kaikkien koirien kanssa! Mitä ihmettä! Vastahan sitä vuosi sitten puhuttiin, ettei meillä varmaan koskaan ole sellaisia yhteensopivia koiria ja nyt tällä 666-yhdistelmällä tämäkin onnistuu. Aika loistavaa, kun lenkin aikana kerättiin vielä mustikkapiirakka-ainekset.

Nimetön3

Onnellinen koira on treenattu koira.

 

Sunnuntaina sitten Vaajakosken nurtsilla kimppatokotreenit kolmella koirakolla. Piikalle olin jo torstaina ennen agilitytreenejä vähän muistutellut, mitäs se toko olikaan. Nurtsilla tehtiin liikkuroitu seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Toisessa setissä sitten liikkuroitu L-liike ja pallomotivaatiolla tunnaria. Ainoastaan ruutu oli täysin hukassa, muuten pysyi kivasti kartalla, mitä ollaan tekemässä, vaikka tulihan niitä pieniä lapsuksia sinne tänne. Ei ole vielä todellakaan koevalmis, mutta eipä tässä olla treenattukaan taas.

Nimetön2

Kotona odotti pieni työmaa. Vain 13 kuutiota metristä halkoa.

Niin, sanoinko jo, että Janne on työreissussa vielä pari viikkoa? Tietysti se oli tilannut puut heinäkuulle, kun ei itse ole kotona. Mutta voi miten upeita ystäviä meillä onkaan! Yhtäkkiä meillä oli iltapäivällä piha täynnä porukkaa ja parissa tunnissa puut olivat liiterissä ja kahvit juotu. Kiitos kiitos kiitos te ihanat! ❤

Missä me ollaan? Me ollaan pellolla!

Voi jestas, miten olen kaivannutkin tuota jäljen tekemistä. Reiluun vuoteen en ole tehnyt kuin satunnaisen jäljen Kiljulle, mutta koiran kanssa en ole ajanut jälkeä sitten viime kesän. Keväällä en saanut aikaiseksi aloittaa ja jotenkin olen jo hylännyt peltojälkiajatuksen Piikan kanssa. Ipin kuoleman jälkeen en ole kuin aksatreeneissä ja -kisoissa saanut sitä siihen vireeseen, mihin Ipi sai Piikan omalla melskaamisellaan autossa. Ja nyt mulla on Kilju vielä reilut kaksi viikkoa ja lupa käydä pellolla!

Kaksi iltaa me katseltiin sadetta koirien kanssa. Satoi, satoi ja satoi. Lenkillekään ei viitsitty, kun maanantaina ja keskiviikkona heräsin puoli kuudelta aamulla ja käytiin pyöräilemässä silloin 30-45 minuutin lenkit. Illat vietettiin sisällä, katsottiin telkkaria, hieroin koiria ja jaksoin jopa selvitellä Piikan pöksykarvat. Eilen sitten päätin, että sataa tai sataa kaatamalla, nyt mennään pellolle. Muovipussit vuotavien kumppareiden sisään ja menoksi. Vettä tuli tihkuttamalla. Tuuli melkoisen kohtalaisesti.

Jannen ohje oli, että tee semmoinen 1000 askeleen jälki. Selvä. Pellolla totesin, että ei vittu, miten sen muka tähän saa mahtumaan järkevästi. Jälkikäteen ajateltuna helposti, koska omat askeleeni ovat aika paljon lyhemmät kuin Jannella. Joten sanotaanko, että jäljestä tuli varsin erikoinen. Omasta mielestänihän se oli aivan loistava – ennen kuin asiaa käytiin läpi Jannen kanssa.

Vanhentumista odotellessa kävin purkamassa koirien intoa lenkillä ja tuntui tulevan tarpeeseen. Pellon reunassa sitten Kiljun kanssa tehtiin esinetreenit alkuun. Piika huusi autossa minkä jaksoi. Jos se huutaa vielä muutaman illan, taidan tehdä piruuttaan jäljen sillekin.

Kiljun kanssa mentiin kuitenkin tolpalle ja siihen keskittyi hyvin ja tarkisti sen. Sen jälkeen jäljestys olikin varsin pätevää, mitä nyt yhtäkkiä Kilju saattoikin tarkentaa monta kymmentä askelta ajamansa jäljen metrin sivuun ja syödä siitä namit. WHAAAAT?! Kulmat se veti kaikki metrin tai kaksi yli ja tarkensi sitten niitä. Ohje oli ollut, että aja löysällä liinalla ja huomauta, jos vauhti nousee. Vittu ei voinut huomauttaa, kun tyyppi veti semmosella vauhdilla koko jäljen läpi reagoimatta mun nypytyksiin kuin ehkä tarkentamalla jäljen aina sinne metrin sivuun. Toisaalta en uskaltanut olla mikään karmiva auktoriteettikään, kun oli myös neuvo, että jos  Kilju paineistuu, niin ei sekään ole hyvä, kun ottaa jalat silloin alleen. Mutta, esineet se jostain helvetin syystä ilmaisi ja tuli niille aina suoraan. Mä en kestä. Mutta palkkansa se Kilju pellosta sai.

13606545_10154242284186768_1299068614553118762_n

Miltä näyttää tyytyväinen malinois jäljen jälkeen?

No, Kiljulla oli kivaa. Mullakin kyllä oli. Mitä nyt tuumasin, että Jannella voi palaa päreet, kun tän jutun kuulee. Epäilin myös, että saadaanko tehdä korjaussarjaa, mutta lupa heltisi! Muutamalle jäljelle ainakin. Jos vain saan oman homman toimimaan, ja jos Kiljukin parantaa menoa, voidaan kuulemma ajaa jälkeä vaikka joka ilta. Olisi kyllä Kiljun kannaltakin kiva. Pelto on vasta viikko sitten ajettu ja toooodella lyhyttä heinää, paljon uria ja juuri sellainen Kiljulle mahdollisimman vaikea paikka.

Josko tänä iltana meidät taas löytää pellolta. Tällä kertaa Janne suunnitteli jälkikaavion. Ei voi sitten ainakaan sitä syyttää…

Sitten lomalla…

Loma. Ah, mikä ihana tekosyy. Kun on töissä 8-16, ja näin pimeimpään vuodenaikaan menettää sekä päivänvalon että treenimahdollisuudet lämpimässä hallissa, tokihan sitä haluaa satsata lomaan. Sitten lomalla. Sitten levätään. Sitten treenataan. Ja sitten lenkkeillään pitkiä retkiä koirien kanssa.

A-9887

Se loma on nyt takanapäin. Ja kuinkas se sujui?

Ensin Kainuussa. Ihanat neljä päivää. Kyllä kannatti. Sitten piti olla viikko laatuaikaa kotosalla. Ja niin se sitten menikin. Laatuaikaa sohvalla. Muuhun en juuri kyennyt, kun flunssa otti vallan. Hiljalleen siivottiin kuitenkin talo, nurkka sieltä, toinen täältä. Pitkät lenkit jätettiin väliin. Jo Hyyppäälle kiipeäminen oli eräänä päivänä tuskien taival. Treenaamaan en kyennyt. En edes kotipihassa. Oli niin huono olo, etten jaksanut edes potea huonoa omaatuntoa. Ja niin vaihdettiin uusi vuosikin Xboxilla kaksinpelaten ja uutta Sherlockia katsellen.

Koirilla vuodenvaihde meni kohtuullisen helposti. Pessi panikoi sydän tykyttäen kuudesta kymmeneen ja sen jälkeen malttoi asettua man caveen, joka sille häkistä ja peitosta luotiin. Ja siellä se on nukkunut sen jälkeen koko ajan. Piika nukkui kainalossa vuodenvaihteen yli. Hermanni ja Kilju nukkuivat omissa eteisissään. Kiljukin, kun aloitti juoksut joulun päätteeksi ja tuttuun tapaan tärpit osuivat heti juoksujen alkuun. Kun pöksytkään eivät pysyneet jalassa, Kilju katsottiin paremmaksi eristää rajattuun tilaan sotkujen minimoimiseksi. Puoli yhdeltätoista käytin koirat pihalla, kun lähimmät pommitukset taukosivat hetkeksi. Ainoastaan Pessi kuulosteli kauempaa kuuluvia pamauksia ja sillä kesti hetken uskaltaa kuselle. Yhden maissa jokainen kävi jo reippaasti tarpeillaan, joten sen suurempaa hätää tämä vuoden vaihde ei aiheuttanutkaan.

A-9877

Viikonloppuna uskaltauduin sen verran treenaamaan, että perjantaina käytiin Raisan opastuksella tekemässä lyhyt verijälki Piikalle. Ja minä kun olin ajatellut, ettei metsään tänä vuonna päästä. Ja heti ensimmäisenä päivänä löytyi uusi pään nollaus. Piikan mielestä verijälki oli ihan huippu juttu. Vaikka oltiin makuut merkattu ruoallakin, varsinkin ensimmäisellä makuulla Piika unohtui nuoleskelemaan veriäkin. Viimeisellä suoralla Piika harhautui metrin sivuun jäljestä ja piti siihen merkatakin, eli jotain hyvää kaiten oli siinä sitten. Loppuun asti kuitenkin jatkoi jäljestystä ja jalasta oli sitä mieltä, että tämmönen iltaruoka sitten tällä erää.

A-9900

Hermanni puolestaan pääsi treenaamaan lauantaina. Kävin apuna Raisalle ja Mirvalle ja lopulta hain vielä Hermannin tekemään helppoja pentuhakuhommia. Sanonpahan vaan, että melkoisen paljon helpompaa olisi lukea ei-niin-vilkasta koiraa kuin Hermannin lukeminen. ”SeMeniTuonneMitäTuollaOnMissäMäOoonTuollaOnJotain” Sitten siitä pään kääntelystä ja venkoilusta on vain osattava lukea, että nyt se on lähdössä etsimään. Ja etsikin muuten nätisti! Välillä oli kyllä hieman hukassa oleva, mutta kun tajusi käyttää nenäänsä, niin johan ne namia syöttävät ihanat naisetkin löytyivät! Näitä harjoitteita tuo kyllä tarvitsisi paljon. Jo parilla toistolla huomasi, miten Hertsu rentoutui ja alkoi yhä enemmän fokusoitumaan etsimiseen.

A-9918

Niin ja kannatti treenata. Nyt ei lähde itseltä ääntä yhtään. Hyvä aika mennä töihin.

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!