Tempo Skogsterin Mian kurssilla

Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että Jannen joululahjakseni ostaman pentukurssin aika tuli. Viisi viikkoa vietetään nyt Skogsterin Mian pentukurssilla Tempon kanssa. Luettavaa saatiin jo ennen kurssia ja teemoina kurssilla olisi ohjaajan vaikutus pennun motivaatioon ja tunnetilaan, seuraaminen ja luoksetulo, leikkiminen ja irrotus, pysähdysliikkeet tai noutojen alkeet sekä kertaus.

Viikko sitten kurssi aloitettiin pienellä ryhmällä, mukava nähdä hieman erilaisia, eri-ikäisiä pentuja viidestä eri rodusta. Osa osaa jo paljon, osa ei vielä juuri mitään. Vaikka olenkin Tempon kanssa vähän tehnyt, kuvittelin sen olevan edes jotenkin ok viedä tuonne kurssille. Väärin.

Tiedättekö, kun koiralla lähtee lapasesta. Siis ihan kirjaimellisesti. Niin Tempolla lähti. Ihmettelin suuresti, miten se olikin niin sekaisin. Vastaavaa käytöstä olen nähnyt kerran aiemminkin, kun Vehviläisen Anun kanssa tsekkailtiin Tempon hallintaa vuoden alussa. Nyt kun Mia ohjasi Tempoa ja teki sen kanssa, Tempo kävi niin kierroksilla, ettei hommasta olisi tullut mitään ilman Mian rautaista ammattitaitoa. Uskomatonta oli nähdä, miten Tempo patosi Mian käsissä ja keskittyi. Ja palvoi Miaa muutaman namin jälkeen aivan täysin.

Tässä olen nyt viikon treenannut Tempon kanssa Mian opeilla. Ja joo, ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisaalta on tehty paljon hallintaa. Kotitehtävämme oli tehdä vain istumista ja maahanmenoa edessä ja sivuilla. Että Tempo keskittyisi. Ei mulla sen kanssa yksin mitään ongelmia ole ollut tehdä. Kyllä se kotona osaa, kunnon klisee taas. Mutta huomattiinpa, että kun Janne alkaa tehdä häiriötä ympärillä ja etenkin jos Janne tai Muksu tulee Tempon iholle kun tehdään, sillä meinaa pakka hajota totaalisesti. Joten tätä on sitten todellakin treenattu, samoin kaikenlaista äänimaailman kestämistä ja eritoten kaikenlaisten palkkojen esilläoloa.

Tempo on niin hauska otus, kun sille asioita on helppo opettaa. Kuten, että se katse tulisi pitää oikeasti namissa kiinni. Mitä nyt hieman saattaa silmät kiertää häiriöön, että mitä siellä sivulla duunataan. Pienen huomautuksen jälkeen katse on taas namissa ja palkkaus oikeaan väliin osuneena saa Tempon seuraavan kerran häiriön kuullessaan vain siristämään ulommaista silmäänsä, että kohta se huomautus tulee kuitenkin, kun KUULIN sen äänen. No, ei tartte huomauttaa, kun koira tekee oikein. Palkkaa vaan ja Tempo on täysin immuuni häiriölle.

Mutta mistä sen hirveä säätäminen sitten tuolla kurssilla tulee? Luulen oikeasti, että Tempo nyt vain on sellainen koira, joka ottaa vieraista ihmisistä häiriötä. Sille se on hirveä häiriö saati, että joutuu tekemään vieraan ihmisen kanssa. Siellä takana näkyy kuitenkin joku pieni epävarmuus, jota en ole aiemmin edes huomioinut, koska en ole sitä edes tajunnut. Nyt vain nuo pari kertaa, kun Tempo on pakotettu olemaan kontaktissa vieraaseen ihmiseen niin, ettei Tempo ole tilanteesta päässyt pois, on mennyt aluksi juuri säätämisen kautta väistämiseen ja siitä palvomiseen. Ihan kelle vain Tempoa en siis todellakaan voi saati saa jatkossa luovuttaa.

Mutta on kyllä hyvä kurssi ollut jo nyt! Paljon olen saanut eväitä jo nyt reppuun ja toisten koirakoiden seuraamisella on tullut oppia todella paljon.

 

Kiljun nollaputki

Viime viikonloppuna kisattiin Ojangossa. Jannella iski kisavimma (minkä ei pitänyt iskeä, mutta kappas kummaa, omat odotukseni kävivät toteen ja hetihän se Kilju ilmoitettiin uusiin kisoihin). Ensimmäiseltä radalta Kilju tekaisi ainoan ykkösluokan nollan kaikista säkäluokista. Ja koska tuo oli agilityradalta ja Kiljulle OIVA, Kilju nousi kakkosiin. Janne päätti jäädä iltapäiväksi kisaamaan kakkosissa ja monen tunnin päästä Kilju pääsi sitten kakkosten radoille. Taas radalta nolla ja ensimmäinen kakkosten LUVA. Sen jälkeen jo vitsailtiinkin, että ei ole treeneihin enää tulemista ellei tee kolmanneltakin radalta nollaa. Ja kyllähän ne tekivät ja LUVAnkin saivat.

Näin ollen Kilju on nyt OIVAa varten kolmosluokassa. Uskomatonta. Neljä nollaa putkeen ja vasta 9 starttia kisoissa ylipäänsä. Ja kaikki tää lähti vain vitsistä puolitoista vuotta sitten. Ja alun perin Kiljun piti osallistua vain hypäreille, kun ei Janne jaksaisi kontakteja kuitenkaan opettaa.

Sunnuntaina Piika pääsi sitten radalle. Ensiksi Sari Mikkilän vaikeahko agilityrata, keskimmäinen Henri Luomalan helpohko hypäri ja kolmantena Jari Suomalaisen agilityrata. Kaikilta radoilta HYL. Kisojen ja maanantain treenien perusteella totesin, että meillä on sellainen perustavalaatuinen ongelma, että Piika vie ja minä yritän pyristellä ohjaimissa. Pyristelyksi se jää. Piikan vauhti on nyt jotain sellaista, että pienikin viive minulta, niin jossain välissä rataa pakka hajoaa omaan mahdottomuuteensa.

Ensimmäistä kertaa ollaan myös siinä tilanteessa sitten ihan aksan alkuaikojen, että kun yritän keskittyä vain siihen, että ehdin ja kykenen juoksemaan Piikan tahdissa, tuntuu usein radalla, että muistanko nyt varmasti koko radan. Sellaista jäätävää epävarmuutta on siis ilmassa. Uskon silti, että kyllä tämän suunnan voisi vielä muuttaa. Että pakko sen on muuttua ja on meidän nyt jossain välissä taas alettava onnistumaankin.

Tempon pentuvideo

Minulta on moni kysellyt, millainen Tempo on. Eihän siihen yhtä yksiselitteistä vastausta ole. Miten sen tiivistäisi? No videolle. Koska aiemmin Pessi, Kimma ja Piikakin ovat pentuvideonsa saaneet, pitihän sitä Temponkin saada. Aiemmista videoista poiketen, tämä vain on hyvin treenipainotteinen. Koska oikeastaan kaikki elämä Tempon kanssa on treeniä. Se on hyvin erilaisessa asemassa kuin aiemmat koirani. Videolla on Tempon ensimmäisiä seuruupätkiä, ekat putket, eka jälki. Kaikkea, mitä puhelimeen on matkan varrella tarttunut.

Tempoa elämään

Janne päivitti maanantai-iltana faceen: Torstaina Jyväskylään, perjantaina aamusta iltaan pakkausta, lauantaina kuorma-autotrippi Kirkkonummelle kera koko omaisuuden (iso kiitos kaikille auttaneille!), yöllä ajo Peurunkaan, sunnuntaina ajo Helsinki-Vantaalle, lento Prahaan ja tänään Tiinalle tämmöinen, että tulevaisuudessakaan ei pääse pysähtymään. Tempoa elämään.

Lisätietoja jahka saamme koneen seinään ja muuttokaaoksen selätettyä. Ehkä myös opetettua pennulle yksinolon.

Nollat taulussa

Käytiin pitkästä aikaa kisaamassa. Ilmoitin Piikan parille radalle JATille. Tekonurmella Piika ei olekaan treenannut sitten jonkun kevään valmennuksen ja kisoistakin on jo aikaa. Ajattelin, että käydään nyt testaamassa pari rataa ja teen sitten sen mukaan päätöksen, ilmoitanko kuukauden päähän piirimestiksiin vaiko en.

Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari. Radat olivat helpohkot ja toisaalta olisi varmasti kannattanut ilmoittaa kolmelle radalle. Mutta kun hyvä, että ehdin noille kahdelle osallistumaan, niin jossiteltavaa jäi. Ensinnäkin olin itse ihan nollat taulussa ja radatkin tuntuivat varsin kivoilta, joten varmaan se yliyrittäminen jäi sitten siihen. Piika tuntui kivan innokkaalta, mutta oli silti hyvin ohjauksessa mukana. Ohjautui hyvin ja nopeasti, vaikka laskin ennen ratoja virettä ihan kunnolla.

Harmi kyllä, nollat jäivät lähinnä oman mielen asteelle. Ensimmäisen radan hyllytimme, nollalta tietysti ja siitäkin jatkettiin nollalla maaliin. Toisen radan kohtaloksi koitui esteen ohitus, kun oma ohjaus taas kämmäsi. Plääh. Vähän jäi kyllä kaivelemaan, vaikka pitäisi tiedostaa, että nämä olivat vasta ensimmäiset kisat yrittää saada tatsista kiinni.

Niin ja muuten, Piika mitattiin viikolla pikkumaksiksi. En ole koskaan saanut Piikasta 48,5cm pienempää, joten hieman pelotti, mikä tuomio tulee olemaan, koska mittaustulokset ovat tuntuneet olleen kesän läpi vähän sitä sun tätä. Piika mitattiin kuitenkin 45-46cm korkeaksi. Pikkumaksiluokka kutsuu heti vuoden vaihteen jälkeen. Sen verran on takaakiertojen ylitys huonontunut ja jotenkin tuntuu, että radoillakin mietin vain, että voi ei, takaakierto!

Viime viikolla käytiin Kainuussa mutka. Piika nautti, kun sai olla rannalla. Huvitti myös, että tuolla sillä on pari tennispalloa sekä futispallo, joilla leikkii ja joita kuljettaa ympäri pihaa. Ei se vaan kotona leiki tuolleen palloilla. Mölkyn pelaajilla riitti heiteltävää, kun Piika tarjoili pallojaan pelaajille heiteltäväksi mölkyn lomassa.

Niin ja malinoisko ei muka ole perhekoira? Muksu lähti tässä liikenteeseen. Piika väistää suosiolla karvoihin takertuvat pienet kätöset, mutta Kilju ei vaivaudu. Se makaa paikallaan evääkään väräyttämättä. Mitä sitä turhia väistämään. Ja onpa se jo yllätetty lapsen kanssa leikkimästäkin. Muksu veti jotain lelua, josta Kilju piti nätisti hampaillaan kiinni. Ja kylläpä riitti naurua muksulta.

FI AVA Piika

Sert-A 24.8.2014 Kajaani, Kari Jalonen

Sert-A 8.5.2016 Jyväskylä, Salme Mujunen

Sert-A 9.4.2017 Lahti, Hannele Lummeranta

FI AVA FI MVA JK1 TK2 BH Alice vom Skuddenhof

Virvon varvon… tuoreeksi agilityvalioksi. Ruusuke mulle, purilainen Piikalle.

Uuden vuoden aloitus

 

Oli omituisin uusi vuosi yhdeksään vuoteen. Pessin kanssa oli niin tottunut siihen, että tärisevä ja läähättelevä koira istui välissämme sohvalla rakettien ääniä kuunnellen, että nyt kun koirat eivät reagoineet paukkuihin mitenkään, Pessin puuttumisen huomasi taas konkreettisesti. Saatiin alkuillasta naapurista viesti, että alkavat ampumaan raketteja, jos halutaan tehdä jotain järjestelyjä koirien suhteen. Huomasin viestin vasta, kun tovi jo oltiin ihailtu raketteja ikkunasta. Juu, ei tarvinnut tehdä erikoisjärjestelyjä koirille. Ne eivät raketteja huomanneet. Eivät edes silloin, kun käytin ne pihalla yhdentoista maissa illalla, Piikan tosin pidin varmuudeksi flexissä. Lähinnä, ettei päätä jahdata valoja. Olinkin sitten nukkumassa jo ennen puolta yötä. Tähän on tultu uuden vuoden juhlinnassa.

 

Uusi vuosi korkattiinkin ihanilla vierailla. Piika pääsi vaihteeksi pesulle ja siistittäväksi. Siitä lähtee tällä hetkellä niin paljon karvaa, että joka päivä saa silti olla imuroimassa, vaikka sitä on harjattu jo viimeiset kaksi viikkoa. Pesun ja harjauksien myötä ei hirveästi ole enää karvaa, mitä lähteä, mutta silti lattiaa hallitsee karvamattokerros.

Ulkosallakin piipahdettiin, mistä alla olevat kuvat on otettu pikaisesti. Kiitos taas Tellu  co. ❤

Hundkarusellen

Aino, Moona, Bella, Mersu ja Herkku

Herkku, Aino ja Piika

Mersu, Piika ja Moona

Eevertti

Piika, Aino ja Bella

Sama kolmikko.

Piika

Aino

Mersu

Herkku

Aino

Bella

Piika, Aino ja Moona

 

 

Distichiasis ja pannus

Toisinaan ei tule mietittyä kaikkea ihan loppuun asti. Kuten, että kun kysytään, että niin peilataanko ne tytötkin samalla, niin vastaat, että joo, varaa vaan aika niillekin. Ja sitten jossain välissä tajuat, että niin, se on muuten se viikko, kun Janne on jo töissä. No, tulipahan sitten kerralla kokeiltua, miltä tuntuu aamuherääminen ja konkkaronkan liikkeelle saaminen. Yllättävän kivuttomasti se menikin. Oltiin vain 10 minuuttia myöhässä.

Melkoinen härdelli siinä olikin pienessä odotushuoneessa, kun samaan aikaan peilattiin  viisi pentua ja kolme koiraa. Ja kaikki se saattoväki, sillä apukäsille todellakin oli tarvetta. Tytöt peilattiin viimeisenä ja kun pääsin Kiljun kanssa sisään, sanoivat jotta ”Tuolla odotushuoneessa on melkoinen säpinä ja silti sun vauva nukkuu ja koirat makoilee siinä ympärillä.” Joo-o, tiedä niistä koirista, mut vauva osasi käyttäytyä, kun sitä joku vähän keinutteli. Sinänsä hauska aina liikkua Kiljun kanssa, koska se kyllä kiinnittää huomion hyvin itseensä. Sai taas useamman ”on siinä komea malinoisnarttu”-kommentin.

Ja silmäpeilissä sitten yllätyksiä riitti. Kallioniemen Päivi peilasi.

Kiljulla oli molemmissa silmissä pannus. Vielä ei vaadi lääkitystä, mutta Kallioniemi arveli, että keväällä voi jo vaatia, ettei lähde leviämään. Saatiin resepti mukaan ja käytiin myös jo jatkon kannalta läpi, miten hakea poikkeuslupaa kisaamista varten. Onneksi se tämän silmäsairauden kanssa onnistuu tarpeen vaatiessa.

Piika on käynyt aiemmin kahdesti silmäpeilauksessa ja sille on molemmilla kerroilla annettu lausunnoksi Distichiasis ja Keratitis Punctata. Peilaajana on aiemmillakin kerroilla ollut Kallioniemi. Nyt löydöksenä oli yksi haituvainen ripsi vasemman silmän alaluomen kulmassa. Kappas kummaa, kun vasta viikko pari sitten poistin molemmista silmistä ripset häiritsemästä. No, jatkossa tietää poistaa sitten kolme ripseä kiusaamasta. Mutta muuta löydöstä ei ollut. Oli pakko sitten kysyä Kallioniemeltä, että eikö oikeasti näy sitä keratitis punctataa, minkä olet aiemmilla kerroilla nähnyt. Ja ei, ei sitä ollut. Katsottiin silmät vielä uusiksi nimittäin. Voisiko olla, että nuo ylimääräiset ripset sen ovat aiemmin ärsyttäneet näkysälle? Paljon kyllä piti vakuutella, etten lääkitystä ole käyttänyt koskaan eivätkä silmät ole Piikaa vaivanneet, kunhan nuo ripset vain olen poistanut ärsyttämästä silmiä. Mutta hyvä tuuri kävi taas, sillä jos silmät alkavat vaivaamaan, sama lääkitys kuin Kiljulle käy myös Piikan silmiin.

Molemmat kävivät myös puntarilla. Kiljulla paino näytti 30 kg aika tarkalleen ja Piikalla 16kg.

Kiitos taas ymmärryksestä sekalaista seurakuntaamme kohtaan Viitaniemen ell-asemalle.

Tervetuloa vuosi 2017!

Viimeiseksi jäänyt yhteiskuva Ryhmä Hausta.

Ensiksi. Summa summarum. Suurien muutosten vuosi 2016. Alkuvuosi meni Pessistä huolehtimiseen, kun se vähitellen meni vain huonompaan. Lupaus oli, että niin kauan kuin Pessin elämänilo säilyy ja se pötkii mukana Kiljun personal trainerina, elämä jatkuu. Maaliskuussa jouduimme  tekemään sen viimeisen päätöksen. Seuraavat yhdeksän kuukautta olivat itselleni ehkä ne vaikeimmat kuukaudet ikinä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ipin ja Roopen kuolemat on ollut paljon helpompi hyväksyä kuin omat päätökset Kimman ja Pessin suhteen. Jossittelulle jäi taas periaatteessa sijaa, vaikkei sitä käytännössä ollutkaan. Vaihtarielämää meillä vuoden aikana viettivät Herkku, Mersu ja Aino ja Lore-sheltti, kukin vuorollaan. Kolmannen koiran hankintaa pyöriteltiin koko vuosi. Se jätettiin kuitenkin vielä ajatushautomoon. Silti suurin muutos tapahtui loppuvuodesta Pikku Tyypin myötä. Nyt meitä on viisi ja elämä on yhtä uuden opettelua. Kyllä se koiranpentu olisi ollut helpompi… Uskaltaako vuodelta 2017 toivoa mitään koirarintamalla?

Piikan kanssa harrastuksellisesti 2016 oli meidän paras vuotemme, vaikka hieman tynkä sellainen. Vuoteemme, tai agilityn 7 kuukauteen mahtui 29 agilitystarttia, joista 11 nollaa (38%) ja 14 hylkyä (48%). Kaupanpäällisinä toinen A-SERT. Ensimmäistä kertaa osallistuimme myös agilityn SM-kisoihin. Valioituminen jäi vielä tulevaisuuden haaveeksi, ja ohuesti kyllä tämä jäi harmittamaan, että ne puuttuvat sertit jäivät tekemättä, kun hyvin alkanut vuosi päättyi minun osaltani lyhyeen ja agilityt jäivät määrittelemättömälle tauolle. Tokokokeessa kävimme vuoden aikana kahdesti, tuloksina VOI3 ja VOI1. Mikä tärkeintä, tokoilun ilo löysi luoksemme agilitytauon myötä. Kaiken kaikkiaan löydettiin se yhteinen sävel harrastamisessa. Hyväksyin Piikan puutteet ja sen kautta löysin sen vahvuudet. Suurin kiitos kuuluu tietysti treenikavereille ja kaikille, jotka tätä tietä ovat kanssamme kulkeneet! ❤

Kilju oli hyvä etäjäsen ja paljon myös kotona vuoden mittaan. Kävi myös kokeissa ja opetteli agiliitämään. Kilju-kaulaa kokeiltiin viestimetsään ja nopeassa tahdissa kokeissa asti, mutta Kilju kääntyi ensimmäisellä taipaleella takaisin. Viesti sitten hautaantui muiden lajien alle, ja kesällä Kilju sai IP3:n tulokseksi treeniputken päätteeksi. RMeissä piti olla kaikki kunnossa, mutta Kiljupa päätti vetäistä ranteet auki. Loukkaantumiseen päättyi sitten se taival. Agility nousi yllättäen myös treenilistalle. Kilju opetteli kepit kesälomalla ja syksyn mittaan tutustui muihinkin esteisiin. Kipinä on sytytetty.

 

Yhteisesti tietysti terveyttä voisi toivoa, kaikille. Tunnustettava on, että tytöt vanhenee numerollisesti, vaikka se ei vielä fyysisesti tai henkisesti näykään. Toivomme parasta vuotta tähän saumaan harrastuksellisesti. Piikan tavoite on agilityn SM-kisoissa, vaikka nollien keruu jääkin taas keväälle. Ja se valioituminen. Se on tavoite. Tokossa EVL-valmiuden saavuttaminen. Kiljulle vuoden 2016 piti olla viimeinen ipo-vuosi, mutta ehkä sitä 1-tulosta havitellaan vielä ensi vuonna? Katsotaan myös, miten pitkälle agilityn sytytetty kipinä ensi vuonna johtaa? Ja entäs, saadaanko ajatus kolmannesta koirasta konkreettisemmaksi ajatushautomosta?

Jyväskylän KV ja kuinka tyhjennetään pöytä

Piika, Aino ja Herkku

Piikalle oli suunniteltuna vielä yksi meno tämän vuoden puolelle, kun se pääsi kavereiden siivellä misseilemään Jyväskylän KV:hen sunnuntaina 13.11.2016. Ilmoitin Piikan vain sunnuntaille, joten lauantai-iltana kun Tellu kotiutui meille lauantaipäivän näyttelyistä koirien, rusettien ja pystien kera, Piika pääsi metsittyneestä pihakoirasta näyttelypuudeliksi-puunaukseen.

Jos näyttelyttäminen olisi näin helppoa, Piika kävisi varmaan useamminkin näyttelyissä. Itse en laittanut tikkua ristiin tämän reissun eteen vaan sunnuntaiaamuna jäin nukkumaan, kun Tellu lähti jo koirien kanssa näyttelypaikalle.

Kun itse ehdin paikalle joskus ennen puolta päivää, Piika oli kammattuna ja juoksutettuna valmiina kehiin. Ja kun ne kehät sitten alkoivat, en usko, että Piika on koskaan niin hienosti mennytkään tai noin hienolta näyttelykehissä näyttänyt. Tellu teki sen kanssa kyllä valtavan työn! Kiitos! ❤

Paras narttu-kehässä Piikan esitti Noora ja Piika oli lopulta KÄY ERI1 SA PN3 Va-Cacib, tuomarina Tino Pehar, Kroatia. Tässä Piikan arvostelu käyttöluokasta:

”5 years, nice girl, excellent lenght of body, excellent head, good eye shapes, would have a bit darker colour. Very nice topline, super front, excellent rear angulations, super sound typical movement.”

 

Huikeata iloa sai tuntea myös tuttujen koirien menestyksen puolesta. Herkku kahmi urosten puolelta pöydän tyhjäksi olemalla lopulta PU1, ROP ja saaden CACIBin sekä SERTn. Aino juoksi itsensä PN1, VSP ja sai myös CACIBin sekä SERTn. Ihmekaksoset tekivät sen taas ansaitusti! Onnea Tellu ihan huikeasti! ❤ Ja kuinka ihanaa oli seurata, miten Aino esitti taitavasti junnukoiransa Sohvin PN2:ksi saakka! Paljon onnea Aino vielä kerran!

Tuomari Tino Pehar sekä piskit.