Aihearkisto: bordercollie

Voittonolla Piikalle

Piikan kanssa osallistuttiin lauantaina Lohjan Kirsujen järjestämiin agilitykisoihin, jotka kuitenkin kisattiin jo tutussa Niinulassa. Tuomarina oli Johanna Nyberg ja pikkumakseilla rimat olivat 50 cm:ssä, muuri vain 45cm. Vaikka olen nyt kuukauden Piikan kanssa treenannut 50-55 cm:n rimoilla vaihtelevasti, tuli sitten kuitenkin yllätyksenä se vauhti, millä mentiin, kun kaikki rimat olivat 50:ssä. Pienestä se on kiinni, kun hyppykorkeuksia alennetaan.

Ensimmäisenä agilityrata, jolla vääntöä riitti, mutta mielestäni esteet sitten kuitenkin tulivat varsin loogisesti koiralle, vaikka rataantutustumisessa vähän pähkäilinkin. Toki mukaan mahtui myös ansaesteitä ja putket tuntuivat koiria imevän. Puolessa välin rataa tajusin, että Piika huutaa koko ajan edetessään, eikä se ollut sitä, että olisi komentanut mua. Huusi, kun vauhtia riitti. Silti teki hienoa tulosta, ilman ylimääräisiä kaarroksia ja maaliin tultiin nollalla. Voittonollalla!

27540413_10155946477136768_4837660080443852499_n

Meille tuo 4,71 etenemä agilityradalla on kova juttu. Ilmankos piti huutaa.

Toinen rata oli vain hieman muokattuna ensimmäinen rata toisin päin. Pähkäilin kovasti kohtaa, jossa sitten useampikin koira hyllytti väärään putkeen, ja päädyin tekemään siihen vastakäännön, että saisin Piikan muurille. Harmi kyllä, jäin vastakäännössä jälkeen ja Piika meni ja lopulta kääntyi katsomaan mua, että kummalta puolelta ja ajautui seuraavan hypyn väärälle puolelle. Jälkikäteen ajateltuna tuohon kohtaan olisi ehkä voinut tehdä persjätön, vaikka se hassulta siinä tilanteessa tuntuikin. Mutta sitten olisi ainakin saanut koiran oikealle puolen muurin jälkeistä hyppyä ja siitä sitten jollain sylkkärillä ja takaaleikkauksella olisi voinutkin ohjata oikein.

Hypärille lähtiessä Piika tuntui oikeinkin rauhalliselta ja makoili kivasti hallin lattialla. Vaan radalle kun päästiin, niin vauhti vei. Hyllytettiin jo heti nelosesteelle, kun tuli joku ohjaushärö itselle ja myöhemmin vielä oma liike vei Piikan putkesta tullessa ihan väärille esteille, kun itse leijeröin. Pitäisi vain uskoa, että jos on tuollainen kohta, niin Piika tulee mun liikkeen suuntaisesti eli sitten pitää vaan kiertää kauempaa reittiä itse. Mutta hyviä treenejä olivat nämä kisasuoritukset ja huippua oli saada tuo voittonolla.

Perjantain treeneissä treenikaveri kysyikin, että en sitten EO-karsintoihin innostunut lähtemään. Oli pakko vastata, etten ole edes muistanut mitään rankingia tai katsonut edes meidän sijoitusta siellä saati edes kuvitellut, että meillä riittäisi pisteet mihinkään karsintoihin. Mutta olihan siellä ihan kivasti pisteitä edelleenkin ja näitä hyvin menneitä kisoja tarvitaan vain enemmän. SM-nollia on nyt kasassa 3/4, kaikki aginollia, mikä on ihan hyvä. Viime keväänä niitä hypärinollia kertyi siinä vaiheessa, kun saatiin homma toimimaan. Ja kontaktit, ne toimivat nyt kisoissa, Piika meni laukalla melkein loppuun saakka puominkin ja himmasi vasta ihan lopussa. Eli jatkan treeneissä kontaktien palkkaamista.

Aamulenkin kohtaamisia

Reippaan vuoden kotona vietetyn Muksun passaamiseen käytetyn ajan jälkeen olen taas palannut töihin. Samalla myös koirien lenkitykset heilahtivat uuteen järjestykseen, kun vaihdettiin Jannen kanssa päikseen Muksun ja koirien aamu- ja iltatoimet. Keski-Suomessa Piika ja Kilju olivat jo tottuneet aamu- ja iltapissatuksiin pihalla omatoimisesti ulkoillen, mutta rivitalossa täällä Etelä-Suomessa ei viitsi ihan tuota pientä parin neliön takapihaa käyttää kaikkien koirien hiekkalaatikkona jatkuvasti. Riittää, että se on jo Tempon hiekkalaatikko – tätä nykyä ehkä tosin enemmänkin multainen kaivuuallas.

Joten ulos on lähdettävä itsekin lenkille, satoi tai paistoi. Aamulla puoli kuudelta kun raahaudun purevaan merituuleen kolmen koiran kanssa, viimeisetkin unihippuset karisevat silmistä, se on kyllä myönnettävä. Eilen aamulla siinä peruslenkkiämme tallustellessamme ja kiitellessäni hyvää tuuria, ettei ketään ohitettavia koiria ollut tullut vastaan ja että aamu on hyvässä vauhdissa ja kohta ollaan jo kotona, havahduin siihen, että Kiljulla alkoi nenä nousta ylös, samoin Tempolla. Kilju selvästi tunsi hajun, Tempolle haju näytti olevan uusi.

Olimme juuri tulossa lähistöllämme olevalle kaukalolle ja olin ajatellut päästää Kiljun siinä irti, jotta se kävisi tarpeillaan. (Kuinka vaikea on aikuisen koiran käydä hihnassa kakalla, sitä sopii kysyä Kiljulta.) Onneksi kaukalolla paloivat tällä kertaa valot. Niiden avulla paikansin pari mustaa möhkälettä kaukalon takana olevan koripallokentällä. Peuroja.

Toivoin, että peurat tajuaisivat kiertää metsään kaukalon takaa. Mutta eihän ne nyt sellaista tekisi. Eihän. Kun vaihtoehtona oli tulla eteemme, patsastella siinä hieman ja kiihdytellä kaikki koirat omiin sfääreihinsä ennen kuin hyvinhyvin nopeata sitten lopulta viitsivät kirmata pomppivaan laukkaan. Eipähän enää tarvinnut kiitellä hyvinkäyttäytyviä koiria. Koko lähitienoo raikasi, kun Tempo veti itsensä saalishaukkuun ja Kilju ja Piika tempoivat hihnoissaan, minkä jaksoivat. Ja niin on kolmas koirakin opetettu siihen, miten ihania nuo peurat ovatkaan. Tästä lähtien sekin tasan tietää, mihin hajuun törmäsi ja miksi siitä kannattaa kiihtyä.

Kuvapäivitys joululta

Nämä kuvat ovat jääneet julkaisematta joululta. Täällä etelässä lumesta on voinut vain haaveilla. Nyt sentään pakkasta on ollut jo viikon verran, joten ei ole tarvinnut jokaisen ulkoilun jälkeen olla tassuja pyyhkimässä ja pesemässä. Helmikuuta odotellessa. Uskon, että silloin täälläkin voisi olla talvi.

A-7376

A-7474

A-7528

A-7530

A-7541

A-7573

A-7578

A-7584

A-7602

Viimeiset ruskakuvat

A-5424

A-5441

A-5477

A-5505

A-5391

 

Ja ne ainoat. Monena päivänä olen miettinyt ottaa kameran lenkille mukaan. Siinä onnistumatta. Useimmiten voimat on jo ihan loppu siinä vaiheessa, kun muksun olen saanut unille ja Tempon kanssa käytyä pienen kävelytreenituokion lähiympäristössä. Eilen kuitenkin jaksoin aktivoitua ja isot tytötkin pääsivät kameran eteen, kun oli kaunis aurinkoinen keli. Upea päivä ennen kuin illalla talven ensilumi satoi ja peitti kaiken raskaan taakkansa alle. Mutta ehkä kuvistakin näkee, ettei Piika tässä juuri viimeiseen kuukauteen ole ollut kuvauskondiksessa eikä vieläkään oikein. Turkki on pahasti kesken ja vaiheessa.

Piikalla ja Kiljulla on ollut rankka syksy. Muutto ja pentu talossa. Piika ja Tempo leikkisivät jo useinkin keskenään, mutta Kilju on poliisina paikalla eikä suvaitse tätä. Sen sijaan leikkisi kyllä itse Piikan kanssa. Tempo jo yrittää mennä noihin geimeihin mukaan niin lähdöt saa siitäkin.

Päivälenkeillä olen yrittänyt Piikaa pitää mahdollisuuksien mukaan irti. Sille hihnalenkkeily ei todellakaan sovi. Kilju taas on kadottanut täällä korvansa ihan täysin ja vaunujen kanssa sen jatkuva vetäminen on raivostuttavaa. Mutta koska se on keksinyt myös, että myös kehä III ulkopuolella on elämää metsissä, niin hirveästi sitä ei voi irti pitää ettei lähde paremmille riistamaille.

Piirimestaruudet

Pari viikkoa sitten kisattiin agilityn piirimestaruuksista Jattilassa. Tuomarina toimi Jari Helin. Kolmannella radalla Sisko Pulkkinen.

Hyppyradalla aloitettiin. Aloitus oli suht haastava, ja muutenkin koukkua oli kyllä ihan riittämiin, mutta kivan oloinen rata kuitenkin kaikin puolin. Loppu vain jäi rataantutustumisessa vähän hunningolle ja siihenhän se sitten kosahti. Harmitti, koska muuten tehtiin ihan hienoa rataa.

Seuraavaksi sitten agirata. Piirimestaruushaaveet oli jo menetetty, mutta taas mukava ratapohja ja päätin, että nyt liikun siellä koiran edellä. No, en liikkunut, mutta onneksi Piika on kiltti. Nolla tehtiin. Oltiin neljänsiä ja jäätiin voittaja-Jadelle perinteinen sekuntti tai jotain sinne päin. Pienestä kiinni.

Kolmannella radalla sitten oli helpompi profiili, mutta homma kosahti tällä kertaa omaan yliyrittämiseen. Mitäs sitä ottaa koiran haltuun ennen estettä kuin sen jälkeen. Olisi tullut kyllä varmasti ohjauksessakin. Mutta jostain syystä meillä on nyt muuri vähän epävarma ja ratkaisevat virheet on tulleet juuri muurilla. Nyt tuolla ja kuukausi sitten Kirkkonummella Piika teki haastavan hypärin nollalla toiseksi viimeiselle esteelle saakka ja pudotti sitten siinä muurin palikat. Ilman tuota virhettä, olisi ollut toiseksi nopein aika ja olisi saanut sen valiosertin. Että semmosta.

Mutta olen tämänhetkiseen menoon taas tyytyväinen. Nyt vain aloin laskeskelemaan, että Piikalla oli tuossa sellainen kiva kolmen kuukauden valeraskaus. Nämä on vuosi vuodelta pidentyneet. Laskeskelin, että se tehnee marrasjoulukuussa taas juoksun. Se pitäisi siis sterkata joko N Y T tai sitten leikkaus menisi vasta ensi keväälle ja sitten se olisi valeraskauden jälkeen mahdollista vasta huhtikuussa, mikä on ihan liian lähellä SM-kisoja, jos sinne edes päästään. Mutta yritetään ainakin eikä se onnistu toipilaskoiralla. Tarkoituksena on muutenkin nyt kisata vähemmän ennen rimojen laskemista, koska treenitkin ovat nyt tauolla ennen uuden seuran löytymistä, joten kaikista järkevintä olisi leikkauttaa Piika nyt mahdollisimman pian.

Tässä piirimestaruusradat Jyväskylästä.

Naapurissanne asuu kyyläri

A-1797

A-1807

Ilmeisesti hällä on kanapais..mennus mielessään.

Minulla taas oli kuvausprojekti, joka ei liittynyt millään tavalla Piikaan. Hänpä halusi, että pääsee kuviin ja parkkeerasi paikalle. Otin muutaman kuvan ja Piika poistui takavasemmalle tyytyväisenä.

A-1838

A-1841

A-1845

Narukin on ollut hoidossa. Ajan kulumisen näkee ehkä eniten siitä, että nuo karvakorvatkin joskus harmaantuvat. Onneksi silti välillä on näitäkin hetkiä, vanhakin jaksaa heilua. ❤

A-1960

A-1954

A-1944

Rantsueläimet

A-8781

A-8629

A-8611

A-8633

A-8643

A-8773

A-8702

A-8713

A-8688

A-8743

A-8768

A-8841

A-8798

A-8849

A-8869

Viime viikolla oli spesiaalia, kun saimme vieraaksemme 8-vuotiaan erityisvieraan. Rannalla käytiin eri kokoonpanoilla, Kiljun kanssa muutaman kerran ja Piika, Hukka, Elli ja Tynkä olivat messissä joka päivä. Vaikka kovin vaikea oli muistaa, ettei koirille heiteltäisi mitään, tuntuivat poika ja koirat nauttivan toistensa seurasta. Siitä huolimatta, että sääntöviidakko olikin varsin tiukka molemmille osapuolille.

Yhtenä iltana käytiin myös Poppareiden agikisoissa. Niistä geimeistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Piika kaatuili kummallakin agiradalla samoin kuin pudotti rimojakin. Vaikka apukäsiä riitti, oli kahden muksun kanssa hieman haastavaa. Ei sitä voinut keskittyä kisaamiseen pätkääkään. Varsinkin kun mäkäräiset illan tullen hyökkäsivät eikä pienintä vaunuissa olijaa voinut enää ottaa edes syliinkään verenimijöiden vuoksi. Ja kun kisat venyivät tunnin aikataulusta jälkeen, tein ensimmäistä kertaa ikinä ratkaisun – lähdimme kotiin ennen hyppäriä. Ei vain ollut meidän ilta.

Agitreeneissäkin kävin samalla kokoonpanolla. Minä! Uskomatonta. Mutta 8-vee oli liekeissä. Saihan hän kokeilla ohjata Piikaa ja kun kepit-putki-yhdistelmäkin onnistui tuosta vaan, niin kyllähän siitä kerrottavaa riitti pidemmäksikin aikaa. Siinä jäi videopelit toiseksi, kun agility imaisi mukaansa.

Vaikka oli rankka viikko, oli myös ihana katsoa sitä koirankoulutusintoa. Siinä opettelivat puolin ja toisin vuorovaikutusta koiran ja lapsen välillä. Piika nautti tottakai täysin siemauksin saamastaan huomiosta. Kummasti sitä muisti itsensä tuon ikäisenä, kun tätini koiria olin aina hoitamassa. Ei ollut vaikea vastata siihen kysymykseen, miten kauan olen tiennyt, että tykkään koirista. Aina.

 

Kotiseutumatkailua

A-8173

A-8166

A-8153

A-8157

A-8158

A-8227

A-8230

A-8242

A-8396

A-8372

A-8387

A-8388

A-8467

A-8465

A-8455

A-8433

A-8448

Viime viikolla käytiin taas Kainuussa. Sikäli kyllä kelpaa lomailla tälleen koko kesä, kun voi aika kivasti matkustella sen, mitä tyhjä tili ja auto antaa myöten. Harrastettiin myös kotiseutumatkailua ja käytiin vähän geokätköjäkin etsimässä. Piikakin oli mukana ja pääsi sekin tutustumaan höyryveturiin Transtechin pihassa, tuulimyllyyn Riihipihassa sekä ajamaan myös vanhemman mallisella traktorilla. Vaikka useimpiin kuviin oli joku lapsista tunkemassa mukaan, koska mikä sen siistimpää kuin päästä kiipeilemään höyryveturin päällä, tutustumaan menneeseen maailmaan Riihipihassa taikka ajamaan vanhoilla traktoreilla ja vieläpä Piikan kanssa.

Ihanaa juhannusta!

A-7999

A-8002

A-8003

A-8004

A-8005

A-8006

A-8009

Oli tuossa jokin aika sitten projektina ottaa Ipanapasta puolivuotiskuva. Tilasin kuvausta varten Kukkakauppa Ruusupuusta Marian valmistaman kukkaisseppeleen ja eihän sitä tilaisuutta voinut vastustaa, kun seppele pysyi paraatikunnossa monta päivää. Piikakin siis kiljui halusta päästä malliksi. (Ai miten niin taas pakotettiin?)

Näiden kuvien myötä, ihanaa juhannusta kaikille! ❤

Agi-SM 2017

Jos jotain, tätä reissua on odotettu koko kevät. Ja sitten jo edeltävällä viikolla tuli totaalistoppi. Kaikki olisivat jo halunneet olla SM-kisoissa. Itse olisin halunnut nukkua. Reiluun viikkoon en ollut nukkunut kolmea tuntia enempää putkeen yhtenäkään yönä, vaan käytännössä heräillyt tunnin välein joka yö. Alkoi olla jo raskasta. Niinpä ennen perjantaita tein torstai-iltana kaikki vippaskonstit sen eteen, että edes tuolloin meillä nukuttaisiin. Ja nukuttiinhan me viimein, vain parilla kolmella herätyksellä yön yli. Tuntui ihan uudesti heränneeltä, kun lähdin muksun ja Piikan kanssa ajamaan kohti Lappeenrantaa.

https://www.instagram.com/p/BVZvrlXnwDF/

Oltiin sen verran sopivasti perillä, että päästiin laittamaan rauhassa teltat, ilmoittautumaan ilman ruuhkaa ja leiriytymään ylipäätään pelipaikoille. Telttakylämme oli Saipan hallissa ja puitteet olivat kyllä upeat. Helteinen Lappeenranta ja etenkin kentät kylpivät auringossa, joten muksunkin ja koirien kannalta oli kiva, kun sai mennä välillä aurinko pakoon viileään. Ja toisaalta sunnuntaina sitten sadetta pakoon.

Olin ilmoittanut Piikan perjantaille vain agiradalle. Kunhan saisi tuntumaa pohjaan, mutta ei tarvitsisi olla koko iltaa kisapaikalla, koska hotellimme oli Imatralla. Ja lauantaina ensimmäisenä joukkuekoirakkona starttaisimme Piikan kanssa, joten sikälikin mukava, ettei ihan myöhälle menisi. No, startattiin aika alkupäässä tällä kertaa, mutta vaikka rata oli sinänsä kiva ja helppokin, meidän kohtaloksi koitui puomin pieni varmistelu ja Piika tuli siitä vähän sivusta 2on2offiin ja lipesi siitä sitten väärälle puolelle seuraavaa estettä. Kalastelemalla sain vielä korjatuksi niin, että 5:lla päästiin loppuun. Ja menihän meillä sitten jokunen lisätunti vielä Lappeenrannassa, kun säädettiin kaikki valmiiksi lauantaita varten ja kun Elina ja Ultra sijoittuivat agiradalla kuudensiksi, niin olihan se palkintojenjakokin vielä nähtävä.

Lauantaiaamuna Piika sitten tosiaan aloitti joukkueen suoritukset. Elina lähti meidän mukaan katsomaan, mikä oli kyllä suuri apu jälleen kerran radan etukäteisanalysoimiseen ja vaaran paikkojen kartoittamiseen. Rataantutustumiseen lähtiessä oli varsin selvät sävelet, minkä mukaan tutustuisin ja vaikka radassa oli haastavia hyppykulmia, ne näyttivät tulevan kuin itsestään koiralle optimilinjoilla. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että varmistelin liukasta keinua liikaa, jäin Piikan taakse ja seuraavan hypyn jälkeen olin itse aivan liian takana ja Piika valitsi tyrkyllä olleen putken suun, kun estekäskyä ei tullut. Täysin oma vika ja jälkikäteen joukkueen tuloksen kannalta olisi pitänyt vain reippaasti vedättää keinu ja mennä vaikka sillä 5:lla eikä hyllyttää rataa ihan turhanpäiväiseen kohtaan. Harmitti kyllä aika tavalla. Harmittaa edelleen. Loppurata meni varsin mukavasti kuitenkin.

maxijoukkueet-67

Joukkueradalla Piika, c) Miira Ikonen

Piikan radan jälkeen kävimme Imatralla aamupalalla ja palasimme sen jälkeen katsomaan suorituksia. Joukkueestamme Matti ja Jade olivat myös hyllyttäneet, mutta Tiina ja Hilla tekivät hienon suorituksen 5:lla! Elina ja Lux starttasivat näin ollen varsin alkupäässä ankkuriosiolla. Luxin suorituksen jälkeen kävelimme sitten takaisin teltoille, kun Elinan nilkka pyörähti ympäri juuri EA-pisteen edessä. Varmaan olivat kaivaneet siihen ansapaikan, että saivat itselleen tekemistä. Eipä siinä sitten muuta loppupäivänä ehtinyt tekemäänkään kuin yrittää järjestää asiat niin, että Elina voisi seuraavana päivänä vielä astella viivalle.

Sunnuntaina herätys oli taas aikaisin, että ehdittiin pakkailemaan, käymään aamupalalla ja luovuttamaan hotellihuone ja vielä ehtimään takaisin pelipaikoille hyvissä ajoin ennen omaa vuoroa. Oltiin Tiinan kanssa samassa rataantutustumisryhmässä taas, kun Hillan ja Piikan rankingsijoitukset olivat niin lähekkäin tulosten puolesta, joten käytiin rataa yhdessä läpi. Oli kiva rata siinä mielessä, että sai luukuttaa, mutta piti ottaa myös haltuun koiraa. Juuri sitä siis, mitä on treenattu koko kevät! Ainoastaan kepeillevientiä mietin ja päädyin tekemään sen ulkokautta, koska ne ovat olleet Piikalle varmimpia onnistumisia. Ja siihen se sitten kaatui. Meinasin törmätä takaakiertoon lähettämisen jälkeen nelosesteeseen, minkä johdosta Piika kielsi renkaan ja ennen kuin sain rytmistä kiinni, oltiin kerätty kieltoja useampiakin, väärä putken pääkin osui matkalle ja lisäksi rima tippui. Ihan katastrofirata pitkästä aikaa. Ihan kuin ei oltaisi koskaan agilitya tehtykään. Mutta oli kyllä hienoa katsoa, miten meidän jälkeen startanneet Tiina ja Hilla painelivat 5:lla koko radan sulavasti läpi! Harmi muurinpalikkaa, ilman sitä he olisivat olleet finaalissa!

maxijoukkueet-68

Joukkueradalla Piika, c) Miira Ikonen

Elinakin oli sen verran toipunut edellisestä päivästä, että lähti radalle. Lux teki uskomattoman hienoa työtä ja ansapaikat oli jo ohitettu, kun se kaikista pahin tapahtui ja toinenkin nilkka pyörähti. Nollalta tietysti. Eihän sitä voinut enää edes uskoa. Tiinan ja Jarin kanssa sitten säädettiin kaikki ja Janne teki ison työn roudaamalla teltat, häkit, tavarat, autot ja muksunkin, niin että saatiin kaikki pakattua ja lopulta, kun vihdoin löytyi Elinalle kuskikin, totesin, että nyt äkkiä itse kotia kohti, kun muksu nukkuu. Odotin huutokonserttoa koko matkan ajaksi, mutta ei, unta riitti kotiin saakka.

Että aikamoiseksi pannukakuksi tämä reissu sitten päätyi kaikkien sattumien summana, mutta näemmä meistä Piikan kanssa oli joku kuvakin jäänyt Ikosen Miiran kameraan, kiitos näistä! Ratammekin ovat kyllä nauhalla, mutta en jaksa enkä ehdi niitä youtubeen latailemaan. Ei niissä ole mitään nähtävää.

Pitää olla kiitollinen, että ylipäänsä koko vuoteen mahtuneen säädön jälkeen päästiin edes kisaamaan ja että Piika sen mahdollisti siinä kuin Jannekin mahdollistamalla kaikki ne lukemattomat kisaviikonloput keväällä. Koko reissun aurinkoisin typy oli muksu, joka jaksoi nauraa ja hymyillä koko reissun ajan. Vissiin isäänsä tullut.

Saa nähdä olivatko nämä meidän viimeiset SM-kisat. Olen ollut sitä mieltä, että Piika jatkakoon ensi vuonna makseissa, mutta nyt on alkanut vahvistumaan ajatus pikkumaksiluokassa jatkamisesta. Vaikka Piika kulki tuolla SMeissäkin hyvin eikä liikkumisessa tuntunut olevan mitään suurempia ongelmia, on sillä jo ensi vuonna ikää seitsemän vuotta. Ehkä otamme pikkumaksiluokan mahdollisuutena jatkaa rakasta harrastusta vielä ensi vuonnakin. Ainakin takaakierrot voisivat helpottua paljonkin.

Mutta se tuolla kisoissa kyllä tuli, se kaikista pahin. Pentukuume.