Oma kenttä

Tuli tuossa kuukausi sitten puhetta naapurin kanssa, että hällä sattuu olemaan maanrakennusfirma. Oli siinä jo Jannen kanssa suunniteltu, että sopivassa välissä tehtäisiin tuonne tallin viereen agikenttä, kun siihen olisi joka tapauksessa pitänyt vähän lisää maata siirrellä. No, tuo projekti toteutui sitten tyyliin kahden päivän varoitusajalla ja maatakin siirrettiin hiukan enemmän kuin aluksi oli tarkoitus. Parina iltana Janne kaatoi kentän tieltä 7 suurta kuusta ja koivua, lyttäsi samalla yhden koiratarhankin, mutta isommilta vahingoilta säästyttiin. Kentän koko kasvoi puiden poistolla olennaisesti ja kyllä tuossa pientä tekniikkatreeniä pystyy hyvin tekemään.

Kentän pohja käännettiin aluksi, sitten siihen levitettiin paksua viiraa 20 X 20 metriä. Päälle tuotiin 7 tai 8 kuorma-autollista hiekka-kiviainesta. Paikoitellen tuota on korotuksen takia jopa puoli metriä, pienimmilläänkin 30 senttiä. Sen päälle sitten ajettiin pari autollista 0,2 raekoon kivituhkaa. Kivituhkaa oli alussa noin 15 senttiä, mutta nyt on jo hyvin tiivistynyt 10 sentin kerrokseksi. Kenttä on vielä pehmeä, mutta voi vitsi, on sillä kyllä hyvä tehdä ja koiratkin treenaavat ihan kunnolla hyppyjumppaa ja pohja on ihan täydellinen. Uskon, että kovettuu kyllä vuosien aikaan sitten tuosta.

Ja on siinä sitten treenattukin. Muksun takia ihan huippua, ettei tarvitse lähteä iltaisin mihinkään enää vaan on voitu treenata tuossa ja käydä lenkillä ja iltatoimetkin on suoritettu ajallaan. Ulkoilu tulee kuin itsestään ja Muksukin on innostunut Piikan kanssa hääräileen kentällä. Ihan parhaiten sijoitetut rahat ikinä!

Seuraava kuvatulva on otettu kentällä auringonlaskun aikaan, mistä johtuen joutui hieman enemmän käyttämään iso-arvoja, mistä syystä taas laatu kärsi, mutta on tää nyt todella makeeta saada kerrankin agilitykuvia omista koirista! 🙂

Tempo 1v ja elokuun kuulumisia

Tempo täytti kuukausi sitten vuoden. Alun perin olin varannut sille välikuvausajan synttäreiden jälkeen, mutta lopulta päädyin perumaan ajan. Jos se on rikki, se on rikki ja ei sille kuvauksilla minkään voi. Tempo treenaa edelleen harvakseltaan, joten ennemmin se edelleen rikkoo itsensä ihan arkisissa toilailuissaan. Janne totesi jossain välissä että tuo koira näyttää ihan katurakilta, kun sillä on arpia pitkin kroppaa jatkuvasti. Eikä ole mitään pieniä arpia. Kynnenkin Tempo räjäytti tuossa joku viikko sitten. Sille onneksi riitti, että leikattiin niin lyhyeksi kuin ydin antoi myöten ja nyt on vain kasvateltu kynttä uusiksi eikä Tempo ole edes huomannut kynttään muuten. Jotenkin semmonen viikon parin saikku, puhumatta edes päivän kahden saikusta, ei vain sovi tuohon koiraan.

Vuoden se otti, että tykästyin tuohon koiraan. Arki ei todella ole ollut tylsää sen kanssa. Samalla kertaa Tempo on vietikäs koira. Ei ole paljon tarvinnut hetsailla tai viettiä nostella edes tylsiin seuruutreeneihin. Sitten taas Tempo on niin herkkää niin herkkää. Jäljellä ja noudon pidossa se näkyy, että painetta ei pysty antamaan ollenkaan vaan pitää silkkihansikkain kohdella ja yrittää viedä kaikki vietin kautta. Ihmisiä ja koiria ja ihan kaikkea Tempo rakastaa yli kaiken. Iltaisin se käpertyy sohvan viereen ja nukkuu pää Jannen jalkojen päällä täysin luottavaisena. Ja öisin näyttäisi nukkuvan Piikan kanssa rinnakkain. Silleen kiva, että nuo kaksi ovat yhteisen sävelenkin löytäneet ja kun molemmat rakastavat läheisyyttä, se ei ole ongelma. Kilju nukkuu omissa oloissaan.

Tempo on niin kovin pientä koiraa noin muuten. Kooltaan se sitten onkin jo kaikkea muuta. Kilju on ehkä 10 kiloa painavampi, mutta kyllä Tempo korkeudessa menee jo heittämällä Kiljun yli. Ja vaikka ne kovin erinäköisiä ovat edestäpäin, takaapäin ei välttämättä itsekään nopeasti vilkaistuna erota, kumpi on kumpi. Sisällä ne jotenkin menevät helposti sekaisin. Janne yhtenä aamuna olikin laittanut Tempolle Kiljun silmätipat. Onneksi ei sinänsä haittaa, kun Tempolla ei mitään muita tavoitteita ole kuin kasvaa rauhassa. Ei mulla koskaan ole ollut tuollaista koiraa, joka osaisi niin vähän asioita 1-vuotiaana. Mutta ne, mitkä se osaa, se todellakin osaa. Tietyllä tapaa Tempo on kaikista luotettavin tilanteissa ja treeneissä kuin Piika tai Kilju kumpikaan. Ja sitten kuitenkin, se on niin oman elämänsä Hessu Hopo, ettei rajaa.

Piika ja Kilju ovat keskittyneet kisaamiseen. Vaihdettiin seuraa Lägille, kun ei viitsi täällä etelässä ajella hirveästi treeneihin. No, varmaan olisi pitänyt pysyä edelleen KKK:lla, mutta katsotaan, mitä tästä tulee. Janne ja Kilju pääsivät sentään viikkoryhmään, joten heillä on ollut hyviä treenejä. Lisäksi on pari kertaa kuussa päästy Ninalle treenaamaan ja Tempo on mennyt kyllä kivasti kesän aikana eteenpäin ja Janne myös.

Kilju nousikin tuossa joku viikko takaperin 3-luokkaan. Vähän reilun puoli vuottako siihen meni, että Kilju starttasi kisauran ja nousi kolmosiin?  Viikonloppuna kisattiin ensimmäisen kerran samoissa kisoissa samassa luokassa Kirkkonummella. Hieman oli säätöä, kun oli todella pienet kisat ja piti säätää vielä muksu siinä koko ajan. Onneksi on Ryhmä Hau. Ja ymmärtäväiset kisakaverit. Ja väliäkö niillä tuloksilla, kun treenataan tätä uutta kisatilannetta.

Piikan kanssa on kesän parit kisat menneet penkin alle. Välillä hyllytetään miljoona kertaa ja välillä tulee joku pieni virhe ja hyl tai tulos. Nollia ei ole näkynyt. Treenaamattomuus näkyy. Jokusen kerran olen käynyt Mustosen Saijan treeneissä ja ne ovat tehneet meille hyvää. Pitäisi itse vain nyt aktivoitua ja treenata myös itsenäisesti. Sen verran sentään olen saanut irti, että Piikan ja Tempon kanssa on käyty aamuisin juoksemassa lenkkiä, kun kerran maastot on vieressä, missä juosta. Toisin sanoen on juostu hirvikärpäsiä pakoon, kun ne hyökkää heti, jos pysähtyy.

Piika kävi myös erkkarissa pyörähtämässä käyttöluokassa. Arvostelu oli sama kuin kaikilla nartuilla, mutta erikseen tuomari oli tuumannut, ettei ole selvä pää. Sai EH:n. Itse sain pisteen, kun olin viimein osannut pestä koiran oikein! Muksun kanssa keskityttiin erkkarissa kaikkeen muuhun (kiitos vain kaikki tutut, joiden koiria saatiin syöttää). Ihan ensiksi Muksu sai toki raivarin siitä, ettei kehissä ollut esteitä ja ettei koirat olleet irti. Se on agilitykentillä kasvaneelle muksulle rankkaa nähdä toisenlaisia lajeja ja ravistella maailmankatsomusta. Olenkin joutunut vähän luopumaan jo Piikan ohjailusta, kun Muksu niin kovin haluaa jo treenata ja jännästi ei viitsi maleja antaa sen palkkailla. Piika saa aina uhrautua, mitä se ei pane pahakseen, kun palkkaus on niissä treeneissä aina kohdallaan ja ruokaa saa syödä mielin määrin.

 

Perhostien kuvia

Ihania kesäpäiviä ollaan vietetty. Kesä tuli humahtaen, kun lämpötilat hurahtivat kolmeenkymppiin. Perhostien upea puutarha heräsi yhdessä yössä kukkaloistoonsa. Nämä ovat päivää ennen sitä otettuja kuvia. On kyllä nautittu. Koiratkin saavat olla koko päivän pihalla, kun ollaan Perhostiellä. Muuten ollaankin harrasteltu vain aksaa ja yritetty päästä sitkeästä flunssasta eroon. Tuntuu vaan kiertävän toiselta toiselle.

SAGI Rankingkin alkoi vihdoin päivittymään. Yllätys oli iloinen. Piika on nyt sijalla 4. pikkumakseissa. Meidän pieniä pikkuriikkisiä tähtihetkiä. Laskeskelin sitten muutenkin noita tämän vuoden tuloksia. Alkuvuodesta 27 kisaa neljässä kuukaudessa. Niistä 14 hylkyä, 13 tulosta, joista 2 tulosta ja 11 nollaa. Nollaprosentti 40,7. Hylkyprosentti 51,8. Tulosprosentti 48,2. Ei huono, sanoisin. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa kesää.

Agilitykisat KKK:lla

Viikonlopuksi riitti ohjelmaa, kun meillä oli vieraita ja lisäksi kisattiin molemmat kotikisoissa Kirkkonummella. Huolta ehti aiheuttamaan perjantaina myös oma tyhmäily agitreeneissä, minkä johdosta Piika törmäsi täysin päin muuria, mutta vaikuttaisi, että selvittiin ilman suurempia jälleen kerran. Ihmeen kaupalla onneksi.

Lauantaina kakkosissa kisasivat taas Janne ja Kilju. Radat olivat koko viikonlopun Asko Jokisen käsialaa. Pääsääntöisesti turhan lyhyitä estevälejä, kauheita kulmia esteille ja käsijarru kaasulla jatkuvasti. En tykännyt. Kiljulla on nyt joku kouluttamaton juttu tai sitten pitäisi kuvata se, että onko fyysistä vikaa, mutta Kilju on nyt jo jokusen kisan ja treenin pudotellut rimoja. Pääsääntöisesti tätä ilmenee silloin, kun koira jää Jannen taakse, joten vahva veikkaus on, että kyseessä on Kiljun rimoja kohtaan tuntema kunnioituksen puute. Eipä paljon haittaa, kun rimat tippuu.

Kaksi ensimmäistä rataa menikin sitten vähän tatsia hakiessa ja sitten kun se kolmannelle radalle löytyi, Kilju tiputti yhden riman. Vitosella sitten tällä radalla sijoitus kolmanneksi. Annoin kyllä hieman palautetta, että Janne vaan menee nyt koko ajan tekemään sitä nollaa eikä keskity itse rataan ja koiraan ja yhteiseen tekemiseen eikä sen puoleen myöskään liikkumiseen radalla.

Oma vuoro oli sitten sunnuntaina Piikan kanssa ja Janne ja siskonpoikani vitsailivatkin, että nyt se menee tekemään itse ne virheet, mistä valitin Jannelle edellisenä päivänä. Kerrankin oli niin, että pikkumaksit olivat vasta maksien jälkeen ja kun siinä katselin 30 maksien suoritusta, niin omatkin ohjausvalinnat alkoivat löytyä. Ensimmäinen agirata oli vielä ihan ok. A:lla oli hitonmoinen kulma putkeen ja mietin, miten Piikan otan siltä alas ja kierrätänkö pidempää kautta, mutta päädyin sitten vain ottamaan sen syliin ja niin se sitten käytännössä menikin. Tehtiin nolla, mikä riitti voittoon.

Toisena oli hyppyrata ulkona. Jo rataantutustumisessa meinasin pehmeällä hiekalla kompastua useamman kerran samassa kohdassa ja niin tein myös itse radalla ja tiputin ensimmäistä kertaa itse riman kisoissa. Alku olikin sitten semmoista sekoilua, ettei tosikaan ja vaati hieman päästä rytmistä kiinni, mutta kyllä se sieltä lähti ja 10:llä ja yliajalla päästiin lopulta maaliin, mutta kyllä se kaikki sekoilu tuntui siltä kuin olisi hyllyn tehnyt. 😀

Kolmas rata oli agirata, taas sisällä. Tuolla radalla oli vieläkin enemmän suorastaan vittumaisia kulmia ja estevälejä verrattuna aiempiin ratoihin, mutta niistäkin selvittiin, vaikka pieneltä pelastelulta tämä rata jo alkoi tuntumaan. No, nollalla päästiin tässäkin maaliin ja sijoitus riitti toiselle sijalle. Ihan kivahan noissa kisoissa on pärjätä, kun taas saatiin pari lahjakorttia ja herkkuja ja leluja kasa. Piika tuntui olevan tyytyväinen possunkorvaan, millä sai herkutella kisojen päätteeksi.

Tempo oli myös mukana kisoissa ja lauantaina treenaili urakalla seuraamista ja ihan vain keskittymistä kisojen vilinästä huolimatta. Sunnuntaina Janne heitti sen mulle just kun olin lähdössä kisoista ja treenasin sen sitten vielä siinä, että saatiin suurimmat kiehumiset tyypiltä purettua.

Tässä vielä nuo Piikan agiradat. Kiitos Susannalle kuvailusta! 🙂

Agilitya arjen keskelle

Päivitysväli on taas humpsahtanut. Liian paljon juttuja, liian paljon kaikkea, ettei vain ehdi kirjoittelemaan. Töitä, valokuvauksia (tai lähinnä sitten kuvankäsittelyä), lenkkejä, treenejä, kisoja ja pikkukakkosta. Siitäpä ne on meidät viikot tehty. Kisattu ollaan taas pienen tauon jälkeen.

Kirkkonummella kisattiin sekä Piikan kanssa että Janne Kiljun kanssa maaliskuun alussa. Anne Savioja oli tuomarina ja Piikan kanssa ryssittiin kaikki radat hyllyiksi. En ees tiedä, miten siinä kävi niin. Piika meni ja en saanut rytmistä kiinni missään vaiheessa. Olisiko ollut osansa myös parin viikon pakkasjaksolla, kun treenaamaan ei ollut mitään asiaa. Harmi sinänsä, koska mulla olis ollut just silloin treenejä ostettuna, mutta ei niitä sitten pystynyt käyttämään. Kiljun kanssa sitten onnistui paremmin sunnuntaina ja Janne ja Kilju nappasivat luva-nollat kahdelta radalta. Ekalla radalla voitto ja toiseksi tulivat Jannen sisko Riikka Repe-koiralla.

Viikko sitten kisattiin Lohjalla Piikan kanssa Suomalaisen Jarin radoilla. Olipa kivaa! Täysin toisentyyppiset radat kuin Saviojalla. Mentiin lujaa ja vauhdilla koko ajan. Jos yhtään herpaantui, se oli sitten siinä. Ensimmäisellä radalla Piika livahti putken väärään päähän. Toisella radalla onnistuttiin ja tehtiin voittonolla. Hyppärillä sitten oltiin jo varsin hyviä pahoja paikkoja selvitetty, kunnes putkesta tullessa Piika valitsi lähimmän hypyn eikä hypyn välissä takana pilkottaneita keppejä. Tekevälle sattuu. Mutta hitsi, olipa kyllä hauskat radat! Jälkikäteen tarkistin, että tuolla voittonollaradalla Piikan etenemä oli 4,76. Agilityradalla! Piikalle tuo on jo kova etenemä.

Pari viikkoa ollaan nyt taas päästy treenaamaankin omassa ryhmässä ja tuurailemaan vielä Rannikon Timon valmennuksissa. Oli pakko antaa jo tällä viikolla kiitosta Timolle. Kun on nyt panostettu sen vauhdin löytämiseen, (pitäisi nyt löytää se kontrollikin), niin kyllä se vaan on tuottanut tulosta. Lisäksi Timo on onnistunut kinkkisillä kisakokoisilla radoillaan kyllä todella hyvin karistamaan sen pelon, etten muka ehtisi ohjauksiin. Kun ollut pakko, niin kummasti sitä on tullut rohkeutta jättää Piika yksin suorittamaan takaakiertoja ja hyvin se on ne suorittanut ja tullut perästä. Harvoin on tullut enää tehtyä takaaleikkauksia edes kisoissa, se varmaan kertoo kaiken oleellisen tästä kehityksestä. 🙂

Voi näitä kelejä!

Kylläpä on aurinkoa viimeisen viikon aikana riittänyt! Pakkanen kyllä on paukkunutkin sitten sellaisissa lukemissa, ettei treeneihin ole iltaisin ollut asiaa. Sen sijaan päivisin, kun pakkanen on hieman hellittänyt, lenkeillä on voinut jopa nauttia ja aurinko lämmittänyt.

Perjantaina saatiin Caddy käyntiin muutaman päivän hyytymisen jälkeen, ja illaksi päästiin Sporttikselle treeneihin. Tempo tuumasi, että hän kyllä osaa, mutta nyt pitäisikin sitten ohjaajan opetella tekemään 10 peräkkäistä valssia koiran kanssa. Suoraa viivaa pitkin ja juosten. Siinäpä harjoitetta ja tavoitetta keväälle!

Sen verran talvista ja kuitenkin täynnä kevään odotusta mennyt viikko on ollut, että jokusen kerran Tempokin on treenannut sisällä. Harvemmin näitä sessioita olen harrastanut, ettei se saisi päähänsä, että sisälläkin on luvallista askarrella. Sillä kun tuntuu hirveän hyvin jäävän sitten touhuaminen päälle. Mieluummin jos opettelisi vain ottamaan levon kannalta sisällä olon. Toki se on vaikeaa, kun on tuollainen aktiivinen pupsi. Enää pari viikkoa, kun alkaa Skogsterin Mian kurssikin!

 

 

Agikisoja ja muuta lätinää

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Agility on ihmisen parasta aikaa

 

Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.

Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.

Maanantai 29.1.18 treenit

Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.

Keskiviikon Rannikon Timon valmennus

Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.

Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!

Voittonolla Piikalle

Piikan kanssa osallistuttiin lauantaina Lohjan Kirsujen järjestämiin agilitykisoihin, jotka kuitenkin kisattiin jo tutussa Niinulassa. Tuomarina oli Johanna Nyberg ja pikkumakseilla rimat olivat 50 cm:ssä, muuri vain 45cm. Vaikka olen nyt kuukauden Piikan kanssa treenannut 50-55 cm:n rimoilla vaihtelevasti, tuli sitten kuitenkin yllätyksenä se vauhti, millä mentiin, kun kaikki rimat olivat 50:ssä. Pienestä se on kiinni, kun hyppykorkeuksia alennetaan.

Ensimmäisenä agilityrata, jolla vääntöä riitti, mutta mielestäni esteet sitten kuitenkin tulivat varsin loogisesti koiralle, vaikka rataantutustumisessa vähän pähkäilinkin. Toki mukaan mahtui myös ansaesteitä ja putket tuntuivat koiria imevän. Puolessa välin rataa tajusin, että Piika huutaa koko ajan edetessään, eikä se ollut sitä, että olisi komentanut mua. Huusi, kun vauhtia riitti. Silti teki hienoa tulosta, ilman ylimääräisiä kaarroksia ja maaliin tultiin nollalla. Voittonollalla!

Meille tuo 4,71 etenemä agilityradalla on kova juttu. Ilmankos piti huutaa.

Toinen rata oli vain hieman muokattuna ensimmäinen rata toisin päin. Pähkäilin kovasti kohtaa, jossa sitten useampikin koira hyllytti väärään putkeen, ja päädyin tekemään siihen vastakäännön, että saisin Piikan muurille. Harmi kyllä, jäin vastakäännössä jälkeen ja Piika meni ja lopulta kääntyi katsomaan mua, että kummalta puolelta ja ajautui seuraavan hypyn väärälle puolelle. Jälkikäteen ajateltuna tuohon kohtaan olisi ehkä voinut tehdä persjätön, vaikka se hassulta siinä tilanteessa tuntuikin. Mutta sitten olisi ainakin saanut koiran oikealle puolen muurin jälkeistä hyppyä ja siitä sitten jollain sylkkärillä ja takaaleikkauksella olisi voinutkin ohjata oikein.

Hypärille lähtiessä Piika tuntui oikeinkin rauhalliselta ja makoili kivasti hallin lattialla. Vaan radalle kun päästiin, niin vauhti vei. Hyllytettiin jo heti nelosesteelle, kun tuli joku ohjaushärö itselle ja myöhemmin vielä oma liike vei Piikan putkesta tullessa ihan väärille esteille, kun itse leijeröin. Pitäisi vain uskoa, että jos on tuollainen kohta, niin Piika tulee mun liikkeen suuntaisesti eli sitten pitää vaan kiertää kauempaa reittiä itse. Mutta hyviä treenejä olivat nämä kisasuoritukset ja huippua oli saada tuo voittonolla.

Perjantain treeneissä treenikaveri kysyikin, että en sitten EO-karsintoihin innostunut lähtemään. Oli pakko vastata, etten ole edes muistanut mitään rankingia tai katsonut edes meidän sijoitusta siellä saati edes kuvitellut, että meillä riittäisi pisteet mihinkään karsintoihin. Mutta olihan siellä ihan kivasti pisteitä edelleenkin ja näitä hyvin menneitä kisoja tarvitaan vain enemmän. SM-nollia on nyt kasassa 3/4, kaikki aginollia, mikä on ihan hyvä. Viime keväänä niitä hypärinollia kertyi siinä vaiheessa, kun saatiin homma toimimaan. Ja kontaktit, ne toimivat nyt kisoissa, Piika meni laukalla melkein loppuun saakka puominkin ja himmasi vasta ihan lopussa. Eli jatkan treeneissä kontaktien palkkaamista.

Katsaus agilitytreeneihin

Tässä vaiheessa vuotta on vielä helppo toivoa ehjää kautta ja antoisia agilitykuukausia koko vuoden edestä. Kun ei vielä ole pelkoa siitä, että elämä vie taas mennessään ja harrastaminen jää elämän jalkoihin. Tuntuu hassulta, että Piika ja Kilju täyttävät jo seitsemän vuotta. Vastahan ne olivat pentuja eikä niistä vielä ikäkään näy, kuten Pessissä ja Ipissä tuossa vaiheessa. Päinvastoin ne tuntuvat nyt olevan elämänsä kunnossa, vaikka Piikalla on vaunulenkeillä tippunutkin lihakset parin vuoden takaisesta. Kilju on lihaksikas ihan sama, mikä sen liikkumismuoto on. Kai se kielii siitä, että rakenne on kohdallaan. Eipä Kiljulla koskaan mitään jumeja ole ollut, vaikka on rajumminkin harrastanut. Piikaa taas saisi olla koko ajan hieromassa auki.

Viime viikolla päästiin treenaamaan neljästi, mikä on äkkiseltään paljon. Treenaamisesta joka toinen päivä oli kuitenkin hyötyä ja perjantaina Sporttiksen vuorolla oli jotenkin hyvin aikaa, ja Piikakin pääsi hallissa käymään. Päädyin tekemään sille kontakteja pitkästä pitkästä aikaa nakkipalkalla ja jo muutamilla toistoilla vauhti puomilla parani ja suorituskin alkoi suuntautua kontaktin loppua kohden. Aivan samaa en saanut lauantain ja maanantain treeneissä aikaiseksi, mutta ideana olisi nyt kuitenkin kokeilla tuota nakkipalkkaa. Tehdään nyt kontaktista taas huippukiva paikka. Suoritus loppuu aina kontaktiin ja rata jatkuu sitten irrallisena. En tiedä, miten tämä vaikuttaa kisoissa, mutta aion testata tätä nyt jonkun aikaa. Back to basics siis.

Maanantain treenivuorolla mentiin ylläolevaa rataa. Hetsasin Piikaa treenin aluksi kontaktille ja vasta sitten lähdettiin tekemään rataa alusta. En kuitenkaan palkannut Piikaa A:n kontaktista sehän sitten heti näkyi puomilla. Eli kenties aluksi palkkaa saisi sataa kaikilta kontakteilta. Ja kun näin tehtiin, suoritusilme muuttui taas positiivisempaan suuntaan. Piika oli muutenkin paljon räyhäkkäämpänä treeneissä ja janosi tekemistä ihan eri tavalla kuin pallopalkan kanssa. (Tosin oli ollut varsin räyh myös lenkillä ja karannut paikkaistumisesta naapurin koiran päälle. Jotain tainnut pakosti sille jäädä irtokoirakohtaamisesta hampaankoloon…)

Huomiona muuten, että 6-7 väliin hätäisesti jotain kökköä puolivalssiohjausta tehtyäni kokeiltiin siihen japanialaista ja hupshei, toimi kuin unelma! Näitä pitäisi kyllä uskaltaa kisoissakin käyttää ja tunnistaa paikat, mihin niitä voisi tarjoilla. Suorituksellisesti kepeiltä takaakiertoon työntö ja siitä 15:lle ehtiminen oli haastavaa, koska Piika imi itsensä siivekkeisiin kiinni ja meinasi olla tuo 14:n suoritus haastavaa. 20:lle treenailin sylkkäriä, vaikka ei se paras mahdollinen ohjaus siihen ollut. Ja Piikalle tuo sylkkärin kääntö on kyllä todella haastava. Ei taivu niin ei taivu. Se on kyllä yksi belgi ohjattavana.

Tempon kanssa treenattiin myös agilitya viime viikolla, vaikka enemmän sen kanssa edelleen saisi työstää tuota arkikäytöstä lenkeillä. Voi mikä malipainajainen se on. Tempo on varmasti se, jota vastaan kukaan ei tällä hetkellä halua kävellä. Pahempi kuin räksyttävien pikkukoirien muodostama sirpalepommi. Uskomatonta, että vaikka tätä kuinka työstetään, ei se vain paremmaksi muutu.

Agilitytreeneissä Tempo sitten saikin loistaa. Omat hetkensä silläkin. Perjantaina jatkettiin niiston treenaamista ihan alkeista. Samalla keikalla putkeen ohjausta vain omalla liikkeellä, oma oikea puoli oli hankalampi, eli onkohan tässäkin myötäpäivään paremmin pyörivä koira. Lauantaina tehtiin myös takaakiertoja ja huomasin, että pakko alkaa siedättämään omaan liikkeeseenkin, ettei ole saalisturhaumahampaat pohkeessa juostessa. Suoraan putkeen lähetyksiä liikkeellä tehtiin myös ja otin sen yhteydessä jo juoksuaskelia, siitä huolimatta putki imi koiran. Samantien kun hallin ovesta astuttiin ulos, hyvinkäyttäytyvä ja fiksu pentu katosi. No, onneksi sen kanssa ei todellakaan ole kiire. Katsotaan, jos rauhassa rakennellen se kolmivuotiaana olisi ns. valmis. Ellen sitä ennen ole jo menettänyt lopullisesti toivoa sen kanssa ja antanut Jannelle sitä.