Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2019

Rengin kasvupyrähdys

A-9873

A-9868

A-9895

A-9979

A-9987

A-9992

A-0022

B-0069

B-0119

B-0145

B-0256

A-0357

A-0363

A-0324

A-0392

A-0307

Tässäpä kuvia menneiltä viikoilta. Renki kasvaa vauhdilla ja korvat seilaavat omaa päättäväistä reittiään ylös ja alas. 10-viikon kohdalla olin jo varma, että nyt ne nousivat lopullisesti ylös, mutta sitten toinen laski alas, seuraavana päivänä taas toinen oli noussut ja toinen laskenut. Nyt on pari viikkoa menty sitten molemmat korvat alhaalla-teemalla. Ja ei, en ole liimannut korvia alas. 😀

Rengistä on kasvanut varsin kiva pieni räyhä. Jonkin verran on jopa kuljeteltu mukana. Autoon rauhoittuu hyvin. Hallilla leikkii ja syö hyvin. Kotona on ruokahalu löytynyt, kun jätettiin kolmas ruoka väliin ja omaa kakkaansa ei syö enää joka välissä. Ihmisten suhteen on kivan sosiaalinen, vaikka näen siinä edelleen pienen mielistelyn piirteen, joka tuppaa menemään vähän yli sitten ihmiskohtaamisissa. Vähän samaa, mitä Piikalla ja Kiljullakin on omalla tavallaan.

Tempo on päässyt testaamaan flyballia, Kilju kävi tekaisemassa nollan Petteri Kermisen radalta Lohjalla ja muutenkin kisoissa on mennyt nyt hyvin. Piikalla on ollut vähän nyt taas kipeää selkänsä kanssa. Käytiin kuitenkin juhlimassa treenien merkeissä Lahdessa 8-vuotiaita Repeä ja Piikaa.

Kuullaan taas, nyt kutsuu taas sairas lapsi.

Mainokset