Tempolla on nyt 8 kuukautta ikää mittarissa ja yhtäkkiä siitä onkin kasvanut koira. Jaksaa hämmästyttää joka päivä, että se on jo monta senttiä korkeampi kuin tappijalka-Kilju ja että se oikeasti alkaa olla sellainen, että siitä voisi jo tykätäkin. Toisaalta se on edelleen se huoleton hessu hopo, jota ei maailman murheet paina. Suhtautuu maailmaan mutkattomalla asenteella turhia stressaamatta. Jotain Tempon koulutuksessa on myös tehty toisin kuin aiempien kohdalla. Sen voit jättää huoletta istumaan paikalleen ja siinä se myös istuu, kun kerran käsketty on. Kaikessa se pyrkii siihen, että onnistuu ja ansaitsee hyväksynnän. Mutta siltikään se ei tee mitään mielistellen vaan puhtaasti niin, että kun kerran näin sanotaan niin näin sen on oltava.
Skogsterin Mian kurssilla on käyty läpi viime viikkoina seuraamista, luoksetuloa ja leikkimistä sekä irroitusta. Tuo kurssi on avannut silmät sille, että ollakseen täydellinen tai edes pyrkiäkseen siihen, pitää kyllä jokainen asia tehdä alusta saakka puhtaasti. Tempo on todistanut myös sen, että turha jäädä samoja virheitä toistamaan vaan siirtyä rohkeasti askelaskeleelta seuraavaan. Tempon seuraamistreenejä on sen iän aikana laskettuna melkoisen vähän takana siihen nähden, mitä yleensä olen koiria tuohon ikään mennessä treenannut. Joo, eihän se vieläkään ole lähelläkään sitä, mitä sen haluaisin olevan, mutta stepbystep lähempänä toivottavasti. Edelleen treenaan kyllä sillä liian pitkiä seuruupätkiä. Pitäisi riittää, että se kykenisi olemaan parilla askeleella täydellinen. Pääsiäisenä oli aikaa treenata hieman enemmän kuin aiemmin ja koostin pienesti onnistuneita pätkiä, joissa kyllä niissäkin on vielä paljon petrattavaa. Nyt pitäisi päästä tuosta koiran tuijottamisesta eroon, kun se näkyy heti siinä, että sitten kun en katso koiraa, sekin alkaa vilkuilla ympäristöä. Nyt sen vielä voisi helposti korjata eikä sitten kolmevuotiaana.
Onpas positiivisen kuuloista arviota nyt Temposta aiempaan verrattuna. 😀 Mutta joo, kyllä mä taidan alkaa tykkäämään siitä ja vähitellen omakin silmä on tottunut siihen ja sen honkkelikonkkeliulkonäköön. Ei ole enää niin kaksiulotteinenkaan kuin oli tuossa jossain välissä Kiljuun verrattuna.
Postauksen kuvatkin ovat Kainuusta, jossa oltiin pääsiäisen vietossa. Kelit olivat aurinkoiset ja kyllä kelpasi jäällä kelkkailla. Hitsit, että ärsyttää, ettei wordpress nyt oikein kommunikoi noiden kuvien laadun kanssa, mutta nuo kuvat löytyvät myös täältä.
Pipipäät 