Sanovat, että arjesta pitäisi löytää ne pienet ilon hetket, joilla sitten jaksaa taas eteenpäin. Jäin tässä eräs ilta miettimään, mistä noita hetkiä nykyisin kiireisessä ja väsyttävässä arjessa löytyykään. Toki, Muksu nyt osaa ilahduttaa (kuin myös aiheuttaa toisenlaisiakin tunteita) kaikella keksimällään ja niitä uusia juttuja tuntuu nyt tulevan päivittäin. Varsinkin kun oma aika hänen kanssaan rajoittuu muutamaan hassuun illan aikana vietettyyn tuntiin.
Mutta pisimmälle jaksaa kyllä (hyvillä) treeneillä. Tempon kanssa on varsin uuvuttavaa tällä hetkellä, se kun on varsinainen luonnonvoima. Kaikki sen kanssa tuntuu olevan sellaista tasapainoilua ja hyvän olotilan etsimistä, mikä tosin on vaikeaa, kun koira kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Joten kuinka onnellinen viikko onkaan takana, kun pääsin Piikan kanssa agilitytreeneihin kahdesti viikon aikana!
Viikkotreenit vk3
Maanantaina treenattiin ylläolevaa rataa. Tällaiset radan alut ovatkin olleet varsin vaikeita meille aina rytmityksen löytämisen vuoksi, mutta jotain kehitystä selvästi on tapahtunut, koska löytyi nyt helposti ja puolenvaihdot sokkareilla olivat helppoja tehdä, kun vain uskalsin rohkeasti jättää Piikan suorittamaan itse esteitä. Puomilla näkyi, että jouduin lauantaina omatoimitreeneissä komentamaan alastulosta, joten siihen piti saada vauhtia kisaamalla Piikan kanssa. Kepeillä olikin sitten haasteena, jos yhtään painostin Piikaa kohti menemällä keppien loppuosassa niin helposti jätti kepit kesken ja lähti jo pyrkimään putkeen. Eli malttia malttia.
Valmennus vk3
Keskiviikkona ostin varakoirakkopaikan Rannikon Timon valmennukseen. Ajattelin, että käydään nyt sitten tsekkaamassa tämäkin. Olin todella väsynyt työpäivän jälkeen, enkä millään olisi jaksanut lähteä enää treeneihin, varsinkin kun Tempon kanssa kierretty lämmittelylenkki vaati taas enemmän hermoja kuin olisi ajatellutkaan. Kannatti silti lähteä!
Pitkästä pitkästä aikaa saatiin vihdoin juosta treeneissä isoa rataa ja vaikka itse säädin vaikka ja vähän mitä, Piika tykitti omalla varmalla osaamisellaan koko radan kerrasta oikein. Tulihan siellä säätöä jos kaikenlaista, mutta oli ihan mukava huomata, että kyllä me tähän pystytään edelleen, kun halutaan. Vaikeimpia paikkoja radalla oli varmasti tuo 5-9 ja 14-18 pätkä. 5-9 takaaleikkauksissa olen ihan turhaan pitänyt Piikaa liikaa hanskassa, kun oikeasti pitäisi vain rohkeasti ohjata, irrottaa, leikata, ohjata, irrottaa ja leikata. Saatiin se kyllä onnistumaan ja sen tajuaminen, miten aikaisessa vaiheessa pystyn Piikan irrottamaan ohjauksesta ettei tarvitse rinnalla kulkea, helpotti kummasti. Valssin oikea-aikaisuus ja -paikkaisuus taas tuossa 14-18 pätkässä oli haastavaa. Koko ajan valssi tahtoi valua liikaa hypylle 17, joten putkeen meno hankaloitui kulmaltaan sitten todella vaikeaksi, mitä enemmän hyppy valui. Tässäkin saatiin kuitenkin onnistunut suoritus.
Piika sai kehuja tällä kertaa sitten taas keppiosaamisestaan, koska kesti jyrkät leikkaukset ja leijeröinnit joka kerta. Ei epäröinyt niissä yhtään. Sitten taas jos tämä pitäisi tehdä kisoissa, niin ei varmasti onnistuisi? Ja saihan se taas kiitosta irtoamisestaan, vaikka kuinka tulisin jäljessä ja myös siitä, että on niin mahdottoman kiltti.
Jatkossa pitäisi kuitenkin elää vähän enemmän veitsenterällä. Ohjata ja liikkua rohkeammin. Jäähdyttelylenkki heitettiin Piikan kanssa kaksin pellolla lumisateessa. Jäi todella hyvä fiilis, ja pidin treeneistä. Ostinkin heti helmikuulle pari muuta kertaa, näihin on päästävä toistekin. Torstaina olikin helppoa sanoa Jannelle töistä tullessa, että jos haluat niin voit lähteä käyttämään koirat ihan yksin ja saada vähän omaakin aikaa. Mulle riitti agilityeuforia keskiviikkona. Ja ehkä vähän Piikallekin.
Pipipäät 