Piirimestaruudet

Pari viikkoa sitten kisattiin agilityn piirimestaruuksista Jattilassa. Tuomarina toimi Jari Helin. Kolmannella radalla Sisko Pulkkinen.

Hyppyradalla aloitettiin. Aloitus oli suht haastava, ja muutenkin koukkua oli kyllä ihan riittämiin, mutta kivan oloinen rata kuitenkin kaikin puolin. Loppu vain jäi rataantutustumisessa vähän hunningolle ja siihenhän se sitten kosahti. Harmitti, koska muuten tehtiin ihan hienoa rataa.

Seuraavaksi sitten agirata. Piirimestaruushaaveet oli jo menetetty, mutta taas mukava ratapohja ja päätin, että nyt liikun siellä koiran edellä. No, en liikkunut, mutta onneksi Piika on kiltti. Nolla tehtiin. Oltiin neljänsiä ja jäätiin voittaja-Jadelle perinteinen sekuntti tai jotain sinne päin. Pienestä kiinni.

Kolmannella radalla sitten oli helpompi profiili, mutta homma kosahti tällä kertaa omaan yliyrittämiseen. Mitäs sitä ottaa koiran haltuun ennen estettä kuin sen jälkeen. Olisi tullut kyllä varmasti ohjauksessakin. Mutta jostain syystä meillä on nyt muuri vähän epävarma ja ratkaisevat virheet on tulleet juuri muurilla. Nyt tuolla ja kuukausi sitten Kirkkonummella Piika teki haastavan hypärin nollalla toiseksi viimeiselle esteelle saakka ja pudotti sitten siinä muurin palikat. Ilman tuota virhettä, olisi ollut toiseksi nopein aika ja olisi saanut sen valiosertin. Että semmosta.

Mutta olen tämänhetkiseen menoon taas tyytyväinen. Nyt vain aloin laskeskelemaan, että Piikalla oli tuossa sellainen kiva kolmen kuukauden valeraskaus. Nämä on vuosi vuodelta pidentyneet. Laskeskelin, että se tehnee marrasjoulukuussa taas juoksun. Se pitäisi siis sterkata joko N Y T tai sitten leikkaus menisi vasta ensi keväälle ja sitten se olisi valeraskauden jälkeen mahdollista vasta huhtikuussa, mikä on ihan liian lähellä SM-kisoja, jos sinne edes päästään. Mutta yritetään ainakin eikä se onnistu toipilaskoiralla. Tarkoituksena on muutenkin nyt kisata vähemmän ennen rimojen laskemista, koska treenitkin ovat nyt tauolla ennen uuden seuran löytymistä, joten kaikista järkevintä olisi leikkauttaa Piika nyt mahdollisimman pian.

Tässä piirimestaruusradat Jyväskylästä.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s