Ei kategoriaa

Nollat taulussa

A-1699

Käytiin pitkästä aikaa kisaamassa. Ilmoitin Piikan parille radalle JATille. Tekonurmella Piika ei olekaan treenannut sitten jonkun kevään valmennuksen ja kisoistakin on jo aikaa. Ajattelin, että käydään nyt testaamassa pari rataa ja teen sitten sen mukaan päätöksen, ilmoitanko kuukauden päähän piirimestiksiin vaiko en.

Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari. Radat olivat helpohkot ja toisaalta olisi varmasti kannattanut ilmoittaa kolmelle radalle. Mutta kun hyvä, että ehdin noille kahdelle osallistumaan, niin jossiteltavaa jäi. Ensinnäkin olin itse ihan nollat taulussa ja radatkin tuntuivat varsin kivoilta, joten varmaan se yliyrittäminen jäi sitten siihen. Piika tuntui kivan innokkaalta, mutta oli silti hyvin ohjauksessa mukana. Ohjautui hyvin ja nopeasti, vaikka laskin ennen ratoja virettä ihan kunnolla.

Harmi kyllä, nollat jäivät lähinnä oman mielen asteelle. Ensimmäisen radan hyllytimme, nollalta tietysti ja siitäkin jatkettiin nollalla maaliin. Toisen radan kohtaloksi koitui esteen ohitus, kun oma ohjaus taas kämmäsi. Plääh. Vähän jäi kyllä kaivelemaan, vaikka pitäisi tiedostaa, että nämä olivat vasta ensimmäiset kisat yrittää saada tatsista kiinni.

Niin ja muuten, Piika mitattiin viikolla pikkumaksiksi. En ole koskaan saanut Piikasta 48,5cm pienempää, joten hieman pelotti, mikä tuomio tulee olemaan, koska mittaustulokset ovat tuntuneet olleen kesän läpi vähän sitä sun tätä. Piika mitattiin kuitenkin 45-46cm korkeaksi. Pikkumaksiluokka kutsuu heti vuoden vaihteen jälkeen. Sen verran on takaakiertojen ylitys huonontunut ja jotenkin tuntuu, että radoillakin mietin vain, että voi ei, takaakierto!

A-1733

A-1738

Viime viikolla käytiin Kainuussa mutka. Piika nautti, kun sai olla rannalla. Huvitti myös, että tuolla sillä on pari tennispalloa sekä futispallo, joilla leikkii ja joita kuljettaa ympäri pihaa. Ei se vaan kotona leiki tuolleen palloilla. Mölkyn pelaajilla riitti heiteltävää, kun Piika tarjoili pallojaan pelaajille heiteltäväksi mölkyn lomassa.

Niin ja malinoisko ei muka ole perhekoira? Muksu lähti tässä liikenteeseen. Piika väistää suosiolla karvoihin takertuvat pienet kätöset, mutta Kilju ei vaivaudu. Se makaa paikallaan evääkään väräyttämättä. Mitä sitä turhia väistämään. Ja onpa se jo yllätetty lapsen kanssa leikkimästäkin. Muksu veti jotain lelua, josta Kilju piti nätisti hampaillaan kiinni. Ja kylläpä riitti naurua muksulta.

A-1694

A-1630

A-1674

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s