Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2017

Naru 12.6.2006-25.8.2017

Oli vuosi 2008. Oli kevät tai syksy, ei sillä väliä. Menin Pessin kanssa mukaan Laajavuoren Rantasipin pihalla järjestettyihin lappalaiskoiratreeneihin. Treeneissä kävi myös ruskea porokoirauros. Noissa treeneissä törmäsin ensimmäistä kertaa Raisaan ja Naruun. Noiden lappalaiskoiratreenien kautta itselleni aukesi ihan uusi ulottuvuus koiran kouluttamisessa. Vihdoinkin Pessiä ymmärrettiin. Ja se sai leikkiä tuon ruskean porokoiran vinkupalloilla. Ja heti seuraavaksi säntäsin itsekin ostamaan noita lussupalloja, joita Pessi niin kovin oli treeneissä rakastanut ja joille se oli niin kovasti tehnyt luoksetulotreenejä.

Myöhemmin polkumme kohtasivat treenien lisäksi kokeissa. Eräästäkin Valorinteellä pidetystä kokeesta jäi mieleen, kuinka viereisessä autossa olleilla porokoiranomistajilla oli ollut ilta ja yö viihteellä ja eräs malinoisnartun omistaja oli unohtanut koiransa paperit kotiin, mutta sai tuomarilta luvan osallistua kokeeseen, jos varmasti kävisi näyttämässä koiran paperit illalla tuomarin kotona.

Syksyllä 2009 tuosta malinoissin omistajasta tuli varsin läheinen. Sitä ennen oli pakko varmistaa, etten vain rikkoisi mitään noiden kahden väliltä. Sittemmin ystävyys on laajentunut, kasvanut jo pieneksi omanlaiseksi perheekseen. On naurettu, on juhlittu. On riidelty ja on tapeltu. Keittiön pöytien äärellä on vietetty lukuisia iltoja ja ratkottu ongelmia. On menty naimisiin, on saatu lapsia, on erottu ja aina on treenattu, käyty kokeissa ja kisoissa erinäisillä kokoonpanoilla.

Ja kaiken tämän säädön keskellä on olleet koirat. Ipi, Pessi ja Naakka. Jossain välissä tähänkin blogiin tultiin säännöllisesti noilla hakusanoilla; Ipi, Pessi, Naakka. Ja olihan Naakka osa meidän etälaumaa. Niin monet kerrat se oli meillä hoidossa. Se sopi laumaan, vaikka ne kuinka yrittivät inhota toisiaan Pessin kanssa. Oli kunnia saada tutustua tuohon omituiseen, niin upeaan ja niin äänekkääseen porokoiraan. Porokoiraan, joka uhmasi sitkeydellään kaikkia luonnonlakeja vastaan kaikessa elämässään.

Sinänsä on yllättävää, että tuo 666-koira eli näinkin pitkään. Kauas on tultu niistä ajoista, kun kävimme Jannen kanssa joka päivä Raisan luona suihkuttamassa anaalirauhasleikkauksessa ollutta Naakan takapäätä. Kyllä, meitä tarvittiin kolme siihen touhuun, kaksi pitämään koiraa ja yksi suihkuttamaan. Tai siitä kerrasta, kun olimme Laukaassa esittelemässä tokoa ja päivän päätteeksi Janne kantoi verta vuotavan Naakan autoon, kun se viilsi jänteet takajalastaan poikki rikkinäiseen pulloon. Ja siitä, kun se sitten irroitteli ihan omatoimisesti tikit jalastaan. Tai siitä kerrasta, kun vietimme yön päivystyksessä ripuloivan ja oksentavan Naakan kanssa.

Mutta kaikista eniten haluan muistaa Naakan lenkeiltä, heittelemässä vinkuleluja, keppejä ja palloja pihalla, kokeista jäljestämässä ja viestillä juoksemassa. Koska silloin se osoitti olevansa elementissään. Se rakasti työskennellä. Se rakasti olla huomion keskipisteenä. Ja tämän kaiken se teki aina omalla tyylillään. Hitaasti, mutta varmasti. Upea koira, jonka moni varmasti muistaa jatkossakin. Legenda jo eläessään.

Pari viikkoa sitten Naakka kävi meillä viimeisen kerran. Päivät se makasi portaiden vieressä. Vanhuus oli hiipinyt sen liikkeisiin. Lenkki lyhentyikin puoleen, kun tajusin, ettei ehkä kannata mennä pidempää reittiä. Öisin kuuntelin sen yskimistä. Ja silti se jaksoi kuvauksen jälkeen riehua. Heitellä vinkulelua ja muuttua omasta arvokkaasta itsestään niin totaalisen hölmöksi rallittajaksi, että Piika katsoi parhaaksi pysyä poissa Sedän tieltä. Ja aina kun naapurin Tana-kukko kiekui, Naakka ulvoi sille vastaukseksi.

Koiratta

on kuonoa ja

kahta pystykorvaa yksinäisempi.

on toista hengitystä vajaa.

En pelkää. Ikävöin.

– Eeva Kilpi

A-8156-22

Porkkalanniemi

A-2242

A-2261

A-2271

A-2282

A-2297

Käytiin tsekkaamassa Porkkalanniemi, kun oltiin pari päivää Kirkkonummella. Tsekkaukseksi se vain jäi ja nämä muutamat kuvat ehdin nappaista ennen kuin todettiin, että rannikolla näemmä ei ihan voi luottaa siihen, että sateen todennäköisyys 0 % tarkoittaisi oikeasti sitä, mitä sen luulisi tarkoittavan. No, ehkäpä tuonne eksytään jossain vaiheessa uudestaankin, kun sinne ei jatkossa hirveän pitkä matka ole.

Naapurissanne asuu kyyläri

A-1797

A-1807

Ilmeisesti hällä on kanapais..mennus mielessään.

Minulla taas oli kuvausprojekti, joka ei liittynyt millään tavalla Piikaan. Hänpä halusi, että pääsee kuviin ja parkkeerasi paikalle. Otin muutaman kuvan ja Piika poistui takavasemmalle tyytyväisenä.

A-1838

A-1841

A-1845

Narukin on ollut hoidossa. Ajan kulumisen näkee ehkä eniten siitä, että nuo karvakorvatkin joskus harmaantuvat. Onneksi silti välillä on näitäkin hetkiä, vanhakin jaksaa heilua. ❤

A-1960

A-1954

A-1944

Nollat taulussa

A-1699

Käytiin pitkästä aikaa kisaamassa. Ilmoitin Piikan parille radalle JATille. Tekonurmella Piika ei olekaan treenannut sitten jonkun kevään valmennuksen ja kisoistakin on jo aikaa. Ajattelin, että käydään nyt testaamassa pari rataa ja teen sitten sen mukaan päätöksen, ilmoitanko kuukauden päähän piirimestiksiin vaiko en.

Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari. Radat olivat helpohkot ja toisaalta olisi varmasti kannattanut ilmoittaa kolmelle radalle. Mutta kun hyvä, että ehdin noille kahdelle osallistumaan, niin jossiteltavaa jäi. Ensinnäkin olin itse ihan nollat taulussa ja radatkin tuntuivat varsin kivoilta, joten varmaan se yliyrittäminen jäi sitten siihen. Piika tuntui kivan innokkaalta, mutta oli silti hyvin ohjauksessa mukana. Ohjautui hyvin ja nopeasti, vaikka laskin ennen ratoja virettä ihan kunnolla.

Harmi kyllä, nollat jäivät lähinnä oman mielen asteelle. Ensimmäisen radan hyllytimme, nollalta tietysti ja siitäkin jatkettiin nollalla maaliin. Toisen radan kohtaloksi koitui esteen ohitus, kun oma ohjaus taas kämmäsi. Plääh. Vähän jäi kyllä kaivelemaan, vaikka pitäisi tiedostaa, että nämä olivat vasta ensimmäiset kisat yrittää saada tatsista kiinni.

Niin ja muuten, Piika mitattiin viikolla pikkumaksiksi. En ole koskaan saanut Piikasta 48,5cm pienempää, joten hieman pelotti, mikä tuomio tulee olemaan, koska mittaustulokset ovat tuntuneet olleen kesän läpi vähän sitä sun tätä. Piika mitattiin kuitenkin 45-46cm korkeaksi. Pikkumaksiluokka kutsuu heti vuoden vaihteen jälkeen. Sen verran on takaakiertojen ylitys huonontunut ja jotenkin tuntuu, että radoillakin mietin vain, että voi ei, takaakierto!

A-1733

A-1738

Viime viikolla käytiin Kainuussa mutka. Piika nautti, kun sai olla rannalla. Huvitti myös, että tuolla sillä on pari tennispalloa sekä futispallo, joilla leikkii ja joita kuljettaa ympäri pihaa. Ei se vaan kotona leiki tuolleen palloilla. Mölkyn pelaajilla riitti heiteltävää, kun Piika tarjoili pallojaan pelaajille heiteltäväksi mölkyn lomassa.

Niin ja malinoisko ei muka ole perhekoira? Muksu lähti tässä liikenteeseen. Piika väistää suosiolla karvoihin takertuvat pienet kätöset, mutta Kilju ei vaivaudu. Se makaa paikallaan evääkään väräyttämättä. Mitä sitä turhia väistämään. Ja onpa se jo yllätetty lapsen kanssa leikkimästäkin. Muksu veti jotain lelua, josta Kilju piti nätisti hampaillaan kiinni. Ja kylläpä riitti naurua muksulta.

A-1694

A-1630

A-1674