agility · Agilitykilpailut · Kilju · Piika

Kun ei ehdi

DSC_4213
Piika sm-kisoissa, c) Kati Kuuttila

Heräsin tänään huomaamaan, että eletään heinäkuun loppua. Illat pimenevät ja päivä lyhenee. Mihin tämä kesä oikein katosi? Tai voisi kyllä kysyä myös, että minne viimeiset kahdeksan kuukautta on kadonnut? Vaipan vaihtamiseen, toisenkin vaipan vaihtamiseen. Jokeltelevalle vauvalle jokeltelulla vastaamiseen (tiedetääntiedetään, ei saisi), imettämiseen, ja taas vaipan vaihtamiseen. Taas meni yhdet vaatteet vaihtoon ja eikun uutta vaatekertaa vaihtamaan. Ja mitä tänään pitikään syödä. Ollako laiska mutsi ja antaa sosetta vai antaako lapselle mahdollisuus ruokailla itse. Koska se jos mikä on helppoa, kun on koirat. Nehän syövät kaiken, mikä jää tähteeksi. Paitsi, että ovat vissiin olleet turhankin usein ruoka-aikaan kotona, kun penteleet ovat alkaneet nirsoiksi. Ennen meni kaikki sipulista lähtien. Nyt on ylitarjontaa. Voi hyvin vähän valikoida, mitä syö ja mitkä jättää syömättä.

Vietettiin tuossa pari viikkoa laatuaikaa koko konkkaronkka lomalla. Ei lähdetty mihinkään. Oltiin kotona. Tulihan siinä korjattua pari autoa, siivottua taloa, korjattua ruohonleikkuri, leikattua ruohoa ja treenaamaankin ehdittiin. Samoin kuin keskustelemaan (lue riitelemään) siitä, onko muksun kanssa helppoa treenata keskenänsä vai ei ja voiko Piikan kanssa jo luovuttaa, vai vieläkö siltä pitäisi vaatia vieläkin enemmän. Eikö jo riittäisi, se on Sohvatyyny, mutta tekee omalla draivillaan, niin mikäs siinä. Oikeastihan muksu on vielä maailman helpoin treenikaveri ja Piika maailman helpoin kisakaveri. Mutta on siinä aina oma säätönsä lähteä yksin treenaamaan. Joten kappas kummaa, kun ei ihan ole tullut panostettua tuohon koiramaailmaan tai siihen maailman helpoimpaan kisakaveriinkaan.

Mutta lomalla ehdittiin ja panostettiin. Piikalla alkoi prakaamaan kontaktit kevään kovan kisatahdin myötä. Ei ehditty paikkaamaan syntyneitä virheitä jo kun taas kisattiin. Nyt on sitten yritetty, kun taukoa on kisaamisesta tullut. Käytiin kyllä yhdet Popparien kisat tuossa, mutta ne menivät enemmän kuin penkin alle. Katselin kyllä jo kisaputkea tuohon syksymmälle. Josko taas voisi saada tulostakin, kun panostaa vähän useammin. Ja kun on taas treenattukin ja treenitkin ovat kulkeneet ihan kivasti. Osallistuttiin myös Lehdistön Esan koulutukseen ja tekipä hyvää saada ulkopuoliset silmät treenille. Virtuaalipentujaan vaalinut Piika pistettiin töihin (eli hyytyi kyllä kesken treenin lopulta), ja itse sain komennoksi katsoa koiraa. Olenkin yrittänyt sitten treeneissä keskittyä siihen, mihin koira laskeutuu ja mistä se tulee. Haastetta on riittänyt tämän uuden opettelussa. Eihän se vieläkään tule sieltä selkäytimestä. Yllättävän vähän olen silti esteisiin törmäillyt.

Kiljukin treenasi vihdoin lomalla vähän enempi aksaa. Tai lähinnä kontakteja hiottiin siltä kuntoon. Vaihdettiin namit leluun, nostettiin virettä ja opetettiin oikeasti, mitä kontaktit tarkoittavat. Pellollekin Kilju pääsi, kun ne niitettiin sopivasti. Eipä ole vielä koira täysin sterkkauksesta palautunut. Pellolla sen huomasi, kun hyytyi ensimmäisten 500 metrin jälkeen. Puhalsi itsensä tyhjiin heti alussa. Seuraavissa treeneissä kyllä petrasi, mutta kunnon kohotusta vaatii, että jaksaisi vielä FH-jälkeä ajaa. Purutreenejäkin yritettiin saada onnistumatta niiden järkkäämisessä. Mutta agilityn mölleissä Kilju kävi Laukaassa ja varsin pätevää menoa siellä paikoitellen nähtiin siihen nähden, että Kiljulle ja Jannelle oli ensimmäiset ison radan treenit ja oli enemmän kuin 10 estettä edessä. Kovasti näyttäisi siltä, että kyllä se ipo alkaa olla kuopattu ja agilitytreenien helppous on vienyt mennessään tuon parin.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s