agility · Agilitykilpailut · bordercollie · Piika

Agi-SM 2017

Jos jotain, tätä reissua on odotettu koko kevät. Ja sitten jo edeltävällä viikolla tuli totaalistoppi. Kaikki olisivat jo halunneet olla SM-kisoissa. Itse olisin halunnut nukkua. Reiluun viikkoon en ollut nukkunut kolmea tuntia enempää putkeen yhtenäkään yönä, vaan käytännössä heräillyt tunnin välein joka yö. Alkoi olla jo raskasta. Niinpä ennen perjantaita tein torstai-iltana kaikki vippaskonstit sen eteen, että edes tuolloin meillä nukuttaisiin. Ja nukuttiinhan me viimein, vain parilla kolmella herätyksellä yön yli. Tuntui ihan uudesti heränneeltä, kun lähdin muksun ja Piikan kanssa ajamaan kohti Lappeenrantaa.

Oltiin sen verran sopivasti perillä, että päästiin laittamaan rauhassa teltat, ilmoittautumaan ilman ruuhkaa ja leiriytymään ylipäätään pelipaikoille. Telttakylämme oli Saipan hallissa ja puitteet olivat kyllä upeat. Helteinen Lappeenranta ja etenkin kentät kylpivät auringossa, joten muksunkin ja koirien kannalta oli kiva, kun sai mennä välillä aurinko pakoon viileään. Ja toisaalta sunnuntaina sitten sadetta pakoon.

Olin ilmoittanut Piikan perjantaille vain agiradalle. Kunhan saisi tuntumaa pohjaan, mutta ei tarvitsisi olla koko iltaa kisapaikalla, koska hotellimme oli Imatralla. Ja lauantaina ensimmäisenä joukkuekoirakkona starttaisimme Piikan kanssa, joten sikälikin mukava, ettei ihan myöhälle menisi. No, startattiin aika alkupäässä tällä kertaa, mutta vaikka rata oli sinänsä kiva ja helppokin, meidän kohtaloksi koitui puomin pieni varmistelu ja Piika tuli siitä vähän sivusta 2on2offiin ja lipesi siitä sitten väärälle puolelle seuraavaa estettä. Kalastelemalla sain vielä korjatuksi niin, että 5:lla päästiin loppuun. Ja menihän meillä sitten jokunen lisätunti vielä Lappeenrannassa, kun säädettiin kaikki valmiiksi lauantaita varten ja kun Elina ja Ultra sijoittuivat agiradalla kuudensiksi, niin olihan se palkintojenjakokin vielä nähtävä.

Lauantaiaamuna Piika sitten tosiaan aloitti joukkueen suoritukset. Elina lähti meidän mukaan katsomaan, mikä oli kyllä suuri apu jälleen kerran radan etukäteisanalysoimiseen ja vaaran paikkojen kartoittamiseen. Rataantutustumiseen lähtiessä oli varsin selvät sävelet, minkä mukaan tutustuisin ja vaikka radassa oli haastavia hyppykulmia, ne näyttivät tulevan kuin itsestään koiralle optimilinjoilla. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että varmistelin liukasta keinua liikaa, jäin Piikan taakse ja seuraavan hypyn jälkeen olin itse aivan liian takana ja Piika valitsi tyrkyllä olleen putken suun, kun estekäskyä ei tullut. Täysin oma vika ja jälkikäteen joukkueen tuloksen kannalta olisi pitänyt vain reippaasti vedättää keinu ja mennä vaikka sillä 5:lla eikä hyllyttää rataa ihan turhanpäiväiseen kohtaan. Harmitti kyllä aika tavalla. Harmittaa edelleen. Loppurata meni varsin mukavasti kuitenkin.

maxijoukkueet-67
Joukkueradalla Piika, c) Miira Ikonen

Piikan radan jälkeen kävimme Imatralla aamupalalla ja palasimme sen jälkeen katsomaan suorituksia. Joukkueestamme Matti ja Jade olivat myös hyllyttäneet, mutta Tiina ja Hilla tekivät hienon suorituksen 5:lla! Elina ja Lux starttasivat näin ollen varsin alkupäässä ankkuriosiolla. Luxin suorituksen jälkeen kävelimme sitten takaisin teltoille, kun Elinan nilkka pyörähti ympäri juuri EA-pisteen edessä. Varmaan olivat kaivaneet siihen ansapaikan, että saivat itselleen tekemistä. Eipä siinä sitten muuta loppupäivänä ehtinyt tekemäänkään kuin yrittää järjestää asiat niin, että Elina voisi seuraavana päivänä vielä astella viivalle.

Sunnuntaina herätys oli taas aikaisin, että ehdittiin pakkailemaan, käymään aamupalalla ja luovuttamaan hotellihuone ja vielä ehtimään takaisin pelipaikoille hyvissä ajoin ennen omaa vuoroa. Oltiin Tiinan kanssa samassa rataantutustumisryhmässä taas, kun Hillan ja Piikan rankingsijoitukset olivat niin lähekkäin tulosten puolesta, joten käytiin rataa yhdessä läpi. Oli kiva rata siinä mielessä, että sai luukuttaa, mutta piti ottaa myös haltuun koiraa. Juuri sitä siis, mitä on treenattu koko kevät! Ainoastaan kepeillevientiä mietin ja päädyin tekemään sen ulkokautta, koska ne ovat olleet Piikalle varmimpia onnistumisia. Ja siihen se sitten kaatui. Meinasin törmätä takaakiertoon lähettämisen jälkeen nelosesteeseen, minkä johdosta Piika kielsi renkaan ja ennen kuin sain rytmistä kiinni, oltiin kerätty kieltoja useampiakin, väärä putken pääkin osui matkalle ja lisäksi rima tippui. Ihan katastrofirata pitkästä aikaa. Ihan kuin ei oltaisi koskaan agilitya tehtykään. Mutta oli kyllä hienoa katsoa, miten meidän jälkeen startanneet Tiina ja Hilla painelivat 5:lla koko radan sulavasti läpi! Harmi muurinpalikkaa, ilman sitä he olisivat olleet finaalissa!

maxijoukkueet-68
Joukkueradalla Piika, c) Miira Ikonen

Elinakin oli sen verran toipunut edellisestä päivästä, että lähti radalle. Lux teki uskomattoman hienoa työtä ja ansapaikat oli jo ohitettu, kun se kaikista pahin tapahtui ja toinenkin nilkka pyörähti. Nollalta tietysti. Eihän sitä voinut enää edes uskoa. Tiinan ja Jarin kanssa sitten säädettiin kaikki ja Janne teki ison työn roudaamalla teltat, häkit, tavarat, autot ja muksunkin, niin että saatiin kaikki pakattua ja lopulta, kun vihdoin löytyi Elinalle kuskikin, totesin, että nyt äkkiä itse kotia kohti, kun muksu nukkuu. Odotin huutokonserttoa koko matkan ajaksi, mutta ei, unta riitti kotiin saakka.

Että aikamoiseksi pannukakuksi tämä reissu sitten päätyi kaikkien sattumien summana, mutta näemmä meistä Piikan kanssa oli joku kuvakin jäänyt Ikosen Miiran kameraan, kiitos näistä! Ratammekin ovat kyllä nauhalla, mutta en jaksa enkä ehdi niitä youtubeen latailemaan. Ei niissä ole mitään nähtävää.

Pitää olla kiitollinen, että ylipäänsä koko vuoteen mahtuneen säädön jälkeen päästiin edes kisaamaan ja että Piika sen mahdollisti siinä kuin Jannekin mahdollistamalla kaikki ne lukemattomat kisaviikonloput keväällä. Koko reissun aurinkoisin typy oli muksu, joka jaksoi nauraa ja hymyillä koko reissun ajan. Vissiin isäänsä tullut.

Saa nähdä olivatko nämä meidän viimeiset SM-kisat. Olen ollut sitä mieltä, että Piika jatkakoon ensi vuonna makseissa, mutta nyt on alkanut vahvistumaan ajatus pikkumaksiluokassa jatkamisesta. Vaikka Piika kulki tuolla SMeissäkin hyvin eikä liikkumisessa tuntunut olevan mitään suurempia ongelmia, on sillä jo ensi vuonna ikää seitsemän vuotta. Ehkä otamme pikkumaksiluokan mahdollisuutena jatkaa rakasta harrastusta vielä ensi vuonnakin. Ainakin takaakierrot voisivat helpottua paljonkin.

Mutta se tuolla kisoissa kyllä tuli, se kaikista pahin. Pentukuume.

 

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s