Toukokuu kuvin

Käsittelin tuossa kuvia toukokuun ajalta, kun vihdoin tekaisin siihenkin aikaa itselleni.

Alkukuusta Elsa pistäytyi meillä kylässä jokusen päivän. Nämä on otettu 8. toukokuuta. Karua, miten talvista on edelleen ollut. Varmaan ollut taas yksi sellainen päivä, ettei lunta ollut maassa. Näitä kuvia, kun katsoo, mietin vain, milloin Piikasta on tullut tuollainen, no aikuinen? Joskus tämän talven aikana kenties.

Tasaisesti bordercolliesta puhutaan, ettei sovellu lapsiperheeseen, koska tarvitsee niin ja niin paljon aktiviteettia. Ehkäpä itsekin olin joskus tätä mieltä, että on aktiivinen rotu. Mutta kyllä se taitaa niin olla, että aktiivisuus tulee siitä, miten paljon itse sitä koiraa siihen sparraa. Nimimerkillä on ollut kyllä maailman laiskin vuosi ja kyllä sen alkaa jo koirasta huomaamaan, ettei se edes kaipaa tekemistä. Ollaanhan me toki harrasteltu ja kisattukin, mutta ihan päivittäinen liikkuminen on välillä ollut todella vaikeaa. Pitäisi nyt ottaakin tavoitteeksi, että liikuttaisiin enemmän. Harmi kyllä, normilenkeillä Piikaa ei kyllä saa liikkumaan enää juuri ollenkaan. Se niin tarvitsisi koirakaverin, jonka kanssa uskaltaisi juosta. Kiljun kanssa se on jo pari vuotta varonut eikä lähde mihinkään rymypainileikkeihin mukaan. Bortsuseurassa Piika kyllä sitten on ihan elementissään. Ja kyllä sille myös yksi tuollainen Elsa toimi ihan piristyksenä, kun sai pomotella porokoiraa miten paljon halusi. Elsan mielestä se on siisteintä ikinä. Hölmöt.

Kuvataanpa Piikaa…

No, näemmä se Elsakin halusi kuviin…

Häntä, häntä, ikioma häntäni!

Koko tämän ajan Piika istui kivellä, siis kuvataanko täällä shown varastanutta Elsaa vai minua?

No, Elsaa.

Kaksivuotiaana on kaunis.

Lelujen kimpussa.

Isänsä tyttö!

Palaamisiin!

Sunnuntaina 14.5. oli vielä karun näköistä. Ja minulla oli 10-millinen lainassa Canonin kera. Tietääpähän, minkä putken seuraavaksi hommaan. Talomyyntikuvat otin itse ja siellä se nyt on kaupan, ostakaa pois! Ei myytäisi, ellei olisi pakko lähteä Etelä-Suomeen.

Sitten yhtäkkiä. Luntakin kävi vielä maassa, ja lopulta yhtäkkinen lämpöaalto viime perjantaina. 19.5. luonto humahti kesään! Kyllä on nyt nautiskeltu pihalla oleilusta.

Niin ja omakotitalo olisi muka bordercollielle paras, koska silloin se saa sentään pihalla juoksennella. Joo, ei muuten ole juoksennellut sen jälkeen, kun personal trainerit Pessi kuoli ja Lore kävi kylässä. Kyllä varmasti meillä Kilju saa enemmän aktiviteetteja tällä hetkellä viikoittain, lenkkienkin muodossa, sillä Piika on näissä kuvissa ihan omasta halustaan aina asettunut johonkin. Kilju on käskytetty hetkeksi paikalleen. Muutenhan se juoksisi vain pihaa ympäri, kun alkaa tämä puolentoista viikon saikku riittää. Piikalle normi on koko vuoden ollut se lenkki päivässä ja pihalla oleilu sekä treenit x1 viikossa, koska en ole itse vain enempään pystynyt. Kilju käy kuitenkin 3-4 kertaa lenkillä ja sen lisäksi 2-3 kertaa viikossa treeneissä. Mutta eiköhän se tästä Piikankin elämä muutu, kun asutaan taas koko porukka saman katon alla eikä ole sitä omaa pihaa pientä plänttiä enempää. Ja aikaa on sitten enemmän lähteä lenkille ja treenaamaankin. Toisaalta jo odotankin laatuaikaa Piikan kanssa kaksin, vaikka aivan ihanassa treeniryhmässä nyt treenaillaankin ja aina on hoitavia käsipareja löytynyt siksi aikaa, kun Piikan kanssa on treenattu.

Mutta vaikka onkin nyt huono omatunto, ettei kaikkeen ole revennyt ja se kaikki aika on ollut pois Piikalta aina, täytyy kiittää koirien pääkoppia, että ne ovat myös tämän kaiken kestäneet. Molemmat tytöt tulevat hyvin juttuun Ipanapan kanssa ja nyt kun se aukoo koirat nähdessään suutaan kuin nälkäinen linnunpoika, koirat käyvät aina moikkaamassa lasta. Eivätkä ole edes siitä kauhuissaan, että linnunpojalla alkaa olla pari karvoihin tarttuvaa uloketta, jotka ottavat kiinni ja kovaa. Toisaalta myös Ipanapa on jo oppinut kääntämään päätään pois siinä vaiheessa, kun suuhun tunkeva kieli alkaa ällöttää.

Eli summasummarum, meille kuuluu kaikin puolin hyvää ja eletään kesää kuin viimeistä kesäpäivää Liepeellä.

Kiljun haava alkaa olla ulkopuolelta jo parantunut.

Aurinkotervehdys Ipanapan malliin, tehkää perässä.

SM-kisat, here we come!

Vihdoin, vihdoin me saatiin ne nollat kasaan! Joten parempi käydä läpi kevään kisat. Niitä on kertynytkin jo jonkin verran, kun teeman nimi on ollut nollia mä metsästän. Neljä nollaahan meillä olikin jo syksyltä valmiiksi kasassa. 2xagi- ja 2xhyppynollat. Eli piti saada kolme aginollaa tehtyä.

4.3. Jyväskylä: 3xhyl ja 10 virhepistettä yhdeltä radalta (tuomarit Topra ja Mikkilä)

18.3. Ojanko: 1xhyl ja 2×5 (joista toinen kontaktivirheestä puomilta – hiipi ja hyppäsi yli!) (tuomarit Herrala ja Nyberg)

7.4. Tampere: 1xhyl ja tuplanolla (tuomari Virta)

9.4. Lahti: 1xhyl, 1×10 (puomilta juoksi läpi alastulokontaktista ja hyppäsi yli), ja 0 (sekä valioituminen) (tuomari Lummeranta)

29.4. Mikkeli: 15 hyppyradalta – jotain kieltohässäkkää ja kepeiltä lähti tokavikassa välissä.

Ensimmäisellä agiradalla hyppäsi puomin alasmenokontaktin yli taas täydessä vauhdissa ja pudotti muurin palikat – 10

Toisella agiradalla sitten taas keppivirhe, kun lähti pois tokavikasta välistä ohjatessani taas koiran oikealla puolella. Ja nyt hyppäsi puomin ylösmenokontaktista yli! – 10

Tässä välissä sitten treenattiin niin kontakteja kuin keppejäkin ekstrana. Ja Piika pudotteli paljon rimoja. Sitten se olikin viikon Tellulla laitattamassa itseään kuntoon. Ei ollut ”kuin” hauisjänne pois paikaltaan… Samalla Piika sai käydä pesulla pariinkin kertaan, että kaikki agilityssa kertyneet kivituhkat saatiin karisteltua viemäriin ja että oli sitten puunattu ja puleerattu Tampereen KV:n aikaan. Sieltä Tellun kanssa sitten juoksivat KÄY1 ERI SA PN2 ja VA-CACIBin.

7.5. Laukaa: (tuomarina Luomala)

Ensimmäiseltä agiradalta hyppäsi A(!):n alastulokontaktin yli suoraan syliin, ja pudotti riman – 10

Toisella agiradalla sitten mentiin pitkään hyvin ja puhtaasti, jopa kontaktit onnistuivat siihen saakka, että piti mennä putkeen. Piika valitsi lähimmän putken pään, sain korjattua ja meni sitten seuraavaan putken päähän. Mitä nyt olisi pitänyt mennä vasta kolmanteen putken päähän. A:lle ei tässä sitten edes päästy, kun silloinkin livahti putkeen.

Hyppyradalta yksi turha hypärinolla.

Jyväskylä 14.5. (tuomarina Mujunen) Kisoja edeltävänä päivänä kävin treenaamassa nopeasti kontaktit ja kepit.

Hypärillä piti mennä eikä meinata. Niin me mentiin! Parissa kohti olisin voinut ohjata hieman paremmin, niihin kului aikaa. Hävittiin sertistä joku puoli sekuntia.

Agiradalle mennessä päätin, että nyt tehdään tupla. Ja me tehtiin!! Kaarratusta tuli yhdessä välissä suoran putken jälkeen turhan paljon ja aikaa paloi, mutta saatiin sentään kontaktit tehtyä vihdoin kunnolla!

Toisella agiradalle mennessä päätin, että tehdään ensimmäistä kertaa se triplanolla. Ja tehtiin!!! Tässäkin radalla kului kyllä suorilla putkilla törkeästi lisäaikaa, mutta oli vain pakko saada tehtyä se nolla, ja etenkin niin, että kontaktitkin onnistuivat.

Myöntää kyllä myös täytyy, että otin Piikalta vauhtia pois ennen rataa. Se on kätevää, kun syöttää vähän nakkia ja jumppaa sitä ennen rataa niin onhan se kuulolla, mutta myös hitaampi kuin normaalisti. Mutta kerrankin oli aikaa tämä tehdä, kun lähdettiin vasta siellä puolessa välissä. Onkin tähän mennessä taidettu mennä kaikki kevään kisat ensimmäisen 3-10 koiran sakissa. Siihen ei hirveästi ole jäänyt veivaamisaikaa ennen omaa vuoroa. Enkä kyllä edelleenkään luottanut JATin pohjaan, että olisin uskaltanut siinä päästää Piikaa ihan valtoimenaan juoksemaan. Liukas ja kova on edelleen. Onneksi saa sentään treenata kivituhkalla.

Voisi sanoa, että varsin hyvä tuloskimara parilta kuukaudelta, ja selkeitä parantamisen paikkoja. Ai miten niin treenataan kontakteja ja keppejä niin, että ne onnistuvat myös kovemmilla vauhdeilla? Mutta hei, jos jotain hyvää, Piika istuu nykyisin lähdössä kuin tatti!!! 🙂

22 starttia, 7 x nolla, 7 x hyl, 8 x tulos. Ei huono.

SM-kisat, täältä me tullaan tänäkin vuonna. 🙂

Kilju sairastaa

Kaikkihan alkoi siitä, että Avensis hajosi. Tai ehkä jo siitä, kun Kilju ilmoitettiin FH-kokeeseen. Tai siitä, kun alettiin puuhaamaan ja laitettiin talo myyntiin. Tai siitä, että Piikan kanssa on kisattu joka viikonloppu ja metsästetty (turhaan) puuttuvaa aginollaa SM-kisoihin. Joten, kun yksi dominon pala hajoaa, kaatuu koko domino.

Janne oli laittanut keskiviikkona ollessani treeneissä viestiä ja videon, että Kilju on tosi huonona. Tärisee vaan ja pitäisi lähteä käymään päivystyksessä. Huomasin viestit vasta tunnin päästä, jolloin Kilju oli jo hieman parempi. Mietin, että lähden yötä vasten vielä ajamaan Kirkkonummelle, mutta Janne totesi, että katsotaan aamulla, mikä on tilanne sitten ja yritetään nukkua yön yli.

Aamulla Janne laittoi viestiä jo puoli seitsemän, että ei ole mennyt huonompaan, mutta ei parempaankaan ja olisi varmaan syytä käydä näyttämässä Kiljua eläinlääkärissä. Muutenhan tässä ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta Avensis oli tosiaan sitten juuri sinä päivänä menossa pajalle eikä sillä voinut ajaa. Eihän siinä, mitäpä sitä ei tekisi koirien eteen – eli auton rattiin ja viemään koiraa lääkäriin. Parissa tunnissa päästiin muksun ja Piikan kanssa liikenteeseen ja ennen puolta päivää oltiin jo Kirkkonummella. Kilju oli vaisu versio itsestään ja yhdeksi vietiin se eläinlääkäriin. Janne oli saanut ajan Espooseen Alfapet-eläinlääkäriasemalle.

Malinois ei ole malinois ellei se skarppaa, kun se menee eläinlääkäriin. Kilju heilutteli häntäänsä ja oli kuin ei mikään vaivaisi. Ainoat näkyvät oireet olivat edellisiltainen tärinäkohtaus ja korvien värisyttely. Sekä todella rauhallinen suhtautuminen kaikkeen. Siitä sitten lähdettiin purkamaan syy-seuraussuhteita. Pissanäyte, korvat ja pieni verenkuva. Punkkitautien pikatesti. Muuta vikaa ei löytynyt kuin verikokeista, että päällä on ollut jo pidempään tulehdustila jossain päin elimistöä. Seuraava looginen tutkimus olikin sitten ultra. Kiljulta ultrattiin sisäelimet, mitä nyt helposti pystyi ultraamaan eikä mitään löytynyt. Kaikki näytti hyvältä. Siinä oltiin niin mekin kuin eläinlääkäritkin ymmällään. Tulehdustilaan määrättiin antibiootti ja tulehduskipulääke. Varulta korviin saatiin kortisonivoide, kun Kilju niitä koko ajan värisytteli.

Kipulääkkeen saamisen jälkeen Kilju tuntui piristyvän. Janne meni illaksi töihin ja minä seurailin Kiljun vointia kämpillä. Käytiin jopa lenkillä koirien kanssa ja Kilju meni korvat ja häntä pystyssä. Ajattelin jo, että kyllä tämä tästä. Selvästi parempaan suuntaan lähdettiin menemään.

Mutta seuraavana aamuna heti, kun Janne toi koirat aamukävelyltä sisään ja lähti töihin, katsoin, että Kilju on huonompi kuin koko sinä aikana kuin olin ollut Kirkkonummella. En tiedä, kuinka monen kanssa siinä soittelin ja yritettiin kimpassa miettiä, mikä Kiljua vaivaa. Sain siitä kuvattua videon pätkää, kun värisytteli taas korviaan ja lihaksiaan. Edellisillasta oltiin jo päädytty siihen, että korvissa ei ole vikaa vaan niiden värisyttely oli selkeä sijaistoiminto. Soitin sitten jo eläinlääkäriinkin uudestaan, että ei tuo koira lähde parempaan ja nyt on jo perjantai. Sain soittoajan Kiljua hoitaneelle lääkärille iltapäiväksi. Tuntui niin oudolta kaikkien oireiden ja veriarvojen tulehdusmuutosten yhdistäminen. Mietittiin jo, että onko Kiljulla voinut selkä sanoa sopimuksensa irti, mutta tuntui sekin niin kaukaa haetulta, koska mitään se ei ollut viikon aikana tehnyt eikä mitään ole sattunut pitkään aikaan.

Siinä sitten vähitellen seurailin Kiljun vointia ja päädyin teettämään sillä kaukoja, jotta näin, olisiko röntgenkuvien ottaminen selästä kuitenkin se seuraava askel. Piika kaukoili vieressä ihan täpöllä ja Kiljua sain nenästä vetää, että se teki vaihtoja hitaasti. Niin näki, että se on kipeä. Painelin Kiljun selkää ja samalla Piika meni sen hännän alta haistelemaan ja alkoi nuolla Kiljun värkkiä. Ihmetytti, että mitä hittoa tämä nyt on, kun kyllähän Piikakin on valeraskautta tehnyt ja nuollut mm. vessan ovea, jonka takana Kiljun ruoat ovat astiassa. Mutta että tuolleen meni nuolemaan eikä Kilju edes sanonut mitään. Pakkohan sitä oli katsoa, että mitä se oikein nuolee ja yllätys olikin melkoinen, kun totesin, että Kiljulla tuli verta ihan kunnolla värkistä.

Siitä se ketju lopulta alkoi purkautumaan. Taas uudestaan soittoa Alfapettiin ja Kiljulle saatiin aika heti tunnin päähän. Hälytin Jannen töistä, että nyt ois vähän kiire. Että Piika sen keksi, että Kiljulla tulee verta värkistä. Janne tulikin sitten puolen tunnin sisällä ja heti kun hän astui ovesta sisään, Kilju oli sitä mieltä, että kyllähän tämä taas tästä. Mikäs hätä mulla tässä olikaan. Siinä vaiheessa olin vain tyytyväinen, että tuli otettua Kiljusta videota aamulta, kun oli enemmän kuin huonossa kunnossa. Janne ei toki oikein tuntunut tajuavan, miksi halusin heti lähteä eläinlääkäriin ja kiireellä, mutta pakkasi siinä kuitenkin muksun taas kerran mukaan ja lähdettiin lääkäriin. Matkalla sitten käytiin läpi aamun tapahtumia ja yhtäkkiä Jannella välähti, siis eikö Kiljulla tulekaan NENÄSTÄ verta vaan että se tulee sen värkistä?!? Pikkusen katsoin pitkään, että en oo missään vaiheessa puhunut nenästä. Johan alkoi Jannekin tajuamaan kiireen syyn.

Mikä yllätys, kun Alfapetin pihassa Kilju oli taas sitä mieltä, että ihan terveiden kirjoissa tässä ollaan. Mitä nyt edelleen vuosi verta. Talutettiin Kilju sitten leikkaussaliin ja odoteltiin, että rauhoitusaine puri ja jätettiin Kilju sitten hoitohenkilökunnan armoille. Parin tunnin päästä jo soitettiinkin, että nyt Kiljun saisi hakea. Kohtutulehdus se sitten lopulta oli. Ei vain ollut edennyt vielä märkäkohtuvaiheeseen eikä siksi näkynyt ultrassa. Enemmän kuin oikea päätös oli leikkauttaa Kilju. Ja vihdoinkin oli hyötyä vakuutuksesta. Kun ensin maksaa itsensä kipeäksi, että saatiin Avensis pois pajalta ja seuraavaksi sama summa olisi pitänyt maksaa Kiljun sterkkauksesta, oli ”ihan kiva”, että vakuutus tuli tässä reilusti vastaan. Lopulta Kiljun reilun tonnin yhteislaskusta parin päivän ajalta maksettiin itse vain reilu 300e.

Kiljun koekausi meni sitten taas kerran uusiksi heti kauden alusta ja harrastuksetkin jäävät tauolle siihen saakka, että Kilju taas kuntoutuu. Eilisillan se nukkui lääkepöhnää pois, mutta oli varsin rauhallinen koko ajan. Kauluri on ällöttävä ja vie toimintakyvyn, mutta hyvin järkevä suhtautuminen Kiljulla sen kanssa elämiseen on. Ei tarvitse tappaa kauluria (kuten Piika) eikä pistää silmiä kiinni ja juosta esteiden ohi pää kolmantena jalkana (kuten Pessi), voi vaan olla.

Äärimmäisen suuret kiitokset Espooseen Alfapetin henkilökunnalle Kiljun hyvästä hoidosta! Ensimmäistä kertaa ikinä millään eläinlääkäriasemalla tuntui, että olimme ainoat asiakkaat ilman minkäänlaista kiirettä (vaikka näin ei todellakaan ollut) ja että Kiljun tila otettiin tosissaan, vaikka koira kuinka yritti peitellä kipujaan. Enemmän kuin kiitollisia olemme, että Kilju mahtui myös leikkauslistalle ihan extempore ja saimme koiran kuntoon heti, kun sen tilasta saatiin selvyys. Piikaa on toki kiittäminen, ettei Kiljun tila päässyt romahtamaan ja leikkaus pystyttiin tekemään arkipäivänä ennen viikonloppua.

Tällä hetkellä Kiljun toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja olemme enemmän kuin onnellisia, että syy kipuiluun oli ”vain” kohtutulehdus. Tämä sentään oli hoidettavissa toisin kuin esim. selän sairaudet.