Kuinka rikotaan auto vuorokaudessa ja mitä muuta meille kuuluu…

A-4054

Näemmä tästä blogista on tullut tällainen kerrataan kerran kuukaudessa, mitä on tapahtunut. Alkukuusta osallistuttiin ensimmäisiin agilitykisoihin ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen. Olisi pitänyt arvata, että sanomistahan siitä tuli, kun menin ja ilmoitin Piikan neljälle radalle JATin hiekkatekonurmelle kisaamaan! Siis ajatella. Ihan hirveää. Minä kun kuitenkin vuosi sitten kovasti kannatin ääneen paskan hiekkatekonurmen vaihtamista kivituhkalle. No, tuolloin saatiin yksi treenikenttä kivituhkalle. Jos jaksaisin ottaa taas sitä paskaa niskaan, kannattaisin ja puhuisin edelleen kovaa kivituhkan puolesta koko halliin. En jaksa, mutta toki harmittaa, että moni seurakaveri ja -aktiivi ei kotikisoihin, valmennuksiin tai treeneihin voi osallistua edelleen paskan hiekkatekonurmen aiheuttamien haittojen vuoksi. Itse oli pakko ottaa riski kisaamisesta, koska tässä perhetilanteessa muutakaan mahdollisuutta ei ollut. Jos mielin kisata, on pakko pelata upporikasta ja rutiköyhää. Silti päällä on jatkuva masennus. Meitä tuskin tullaan tänä kesänä agilityn SM-kisoissa näkemään. Harmittaa ihan vietävästi, etten noita puuttuvia paria nollaa yrittänyt tehdä viime syksynä, mutta toisaalta, mitäpä sitä SM:ihin menemään, kun ei tämä meno ole tällä hetkellä sen tasoista ollenkaan.

No, noista JATin kisoista ei jäänyt taskuun kuin kasa hylkyjä ja vissiin joku virheitä sisältänyt rata. Ihan holtitonta menoa, vaikka radat olivat ihan todella helpot! Jännä, kun oli sellainen fiilis, että eipä meistä ole mihinkään, kun ei niillä radoilla pystytty tulosta tekemään.

Sittemmin on päästy treenien makuun ihan viikkotreeneissä, kun päästiin itsenäiseen ryhmään treenaamaan. Onhan ne treenit aina pientä säätöä, kun mukana on kulkenut myös muksu, mutta täytyy nostaa treenikavereille hattua, että ovat aina ojentaneet auttavat käsiparit, joten Piikakin on päässyt radalle. Koska meillähän ei treenien aikana nukuta. Ei todellakaan, koska silloinhan se kaikista jännin tapahtuu ja arvostelevaa tuomaria tarvitaan.

Karstusen Jannen pitämään aluevalmennukseenkin päästiin osallistumaan ja takaakiertojen itsenäisyyteen kiinnitettiin siellä huomiota. Niitä onkin nyt sitten tullut jonkin verran jumpattua ja se on kyllä tuottanut kivasti hedelmää.

Ojangossakin käytiin kisaamassa kolmen radan verran. Lähdin kisoihin sillä asenteella, että hallinta ennen vauhtia. Ja vihdoinkin oltiin samalla radalla. Laitoinkin Jannelle viestin ekan radan jälkeen, että jos vituttaa päivän jälkeen niin muistuta, miten hyvä fiilis oli tuon ekan radan jälkeen, vaikka hyl tulikin. No, hyvä fiilis säilyi kyllä koko päivän. Seuraavilta radoilta 5 (puomin alasmenokontakti) ja hypäriltä 5 omaa möhlintää ja esteen kiertoa. Periaatteessa siis nollat olivat lähellä, mutta hitto että jälkeenpäin on sitten harmittanut tuo kontaktivitonen. Piika on nyt alkanut hiipimään puomilla ja pysähtyy juuri ennen kontaktialuetta ja hyppää siitä pois. Joku paine siellä nyt on ja sitä on treenattava pois. Maanantaina käytiinkin tekemässä puomisulkeisia ja näyttäisi, että jos yhtään katson Piikaa puomilla, se alkaa hiipimään ja välttää kontaktialuetta. Sitten taas jos en katso, se tulee hyvin loppuun saakka.

B-3996

Ojankoviikonloppuna Piika myös täytti kuusi vuotta. 666-koira kun on, niin kävihän siinä sitten niin, että paluumatkalla Jyväskylään Perslinko piiputti ennen Lahtea ja ennen kuin auto jätti tielle, sain sen sentään Tuuliharjan pihaan väännettyä, mistä auton matka jatkui hinurilla ja oma kyytejä sumplimalla. Pystyin vain ajattelemaan, että onneksi Caddy on vielä pihassa eikä ole mennyt kaupaksi. Olin sitten lähdössä maanantaina alkeisryhmän palaveriin. Sain peruutettua auton pihasta ja siihen se jäi. Janne kun ei muutenkaan ollut ajellut (edellisenä iltana Helsingistä Lahteen ja heitti meidät Hartolaan ja ajoi takaisin Kirkkonummelle), ajeli sitten yöksi Jyväskylään ja väsäsi Caddyn kanssa ja niinhän se taas toimi. Tiistaina olin sitten taas lähdössä sillä ja tadaa, sain taas peruutettua pois pihasta ja sama kuin maanantaina, siihen sammui. Caddy lähti sitten hinaten ja sille tielle jäi. Viikko ilman autoa alkoi jo syödä omaakin hermorakennetta, mutta tulipahan todettua, että harvinaisen paska viikko. Mutta syykin selvisi, Ruotsin kuninkaalliset lisääntyy! Syksyllä, kun tuo on ajankohtaista, täytyy varmaan linnoittautua bunkkeriin pakoon pahaa maailmaan ja kuninkaallista karmaa. (Koska ennenhän se meni tasan niin, että jos Ipin koe- tai kisapäiville sattui kuninkaallisten häitä tai perheenlisäyksiä, oli takuuvarmaa, että koe meni ihan penkin alle. Nyt näemmä laajentunut sitten ihan normielämään tuo karma.)

Jotta tällaista treeni- ja kisarintamalla. Parasta koko kuussa toki on, että muksu syö tuttipullosta, mikä tarkoittaa helpommin kotoa treeneihin ja kisoihin irroittautumista ja vastuun sysäämistä Jannellekin. Ja autokatastrofin seurauksena myös tutti on nyt pop, mikä on varsin ihana asia, kun nyt tarkemmin miettii. Että periaatteessa toivoa vielä niiden SMien suhteen on, vaikkakin kovin laihaa onkin.

Niin ja kävihän Piika moikkaamassa Vuohitallin uusia pentuja. Kovinkin on samaa näköä Saksasta tulleen Ellin kanssa, mutta ovatkin varsin läheistä sukua keskenään.

B-3866

Piika ja alamaiset

B-3879

Piika, Hukka, Elli ja Tynkä

B-3897

Piikasta parasta, eli juoksuttaa muuta porukkaa.

B-3911

Vanhuskin nuortui pentuseurassa.

B-3920

Pari Skuddenhoffia

B-3975

Ota näistä sitten kuvia.

B-3981

Emmaljungat sopivat myös koiran kuljettamiseen.

B-3948

Oli kivaa.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s