Uuden vuoden aloitus

a-1217

 

Oli omituisin uusi vuosi yhdeksään vuoteen. Pessin kanssa oli niin tottunut siihen, että tärisevä ja läähättelevä koira istui välissämme sohvalla rakettien ääniä kuunnellen, että nyt kun koirat eivät reagoineet paukkuihin mitenkään, Pessin puuttumisen huomasi taas konkreettisesti. Saatiin alkuillasta naapurista viesti, että alkavat ampumaan raketteja, jos halutaan tehdä jotain järjestelyjä koirien suhteen. Huomasin viestin vasta, kun tovi jo oltiin ihailtu raketteja ikkunasta. Juu, ei tarvinnut tehdä erikoisjärjestelyjä koirille. Ne eivät raketteja huomanneet. Eivät edes silloin, kun käytin ne pihalla yhdentoista maissa illalla, Piikan tosin pidin varmuudeksi flexissä. Lähinnä, ettei päätä jahdata valoja. Olinkin sitten nukkumassa jo ennen puolta yötä. Tähän on tultu uuden vuoden juhlinnassa.

 

Uusi vuosi korkattiinkin ihanilla vierailla. Piika pääsi vaihteeksi pesulle ja siistittäväksi. Siitä lähtee tällä hetkellä niin paljon karvaa, että joka päivä saa silti olla imuroimassa, vaikka sitä on harjattu jo viimeiset kaksi viikkoa. Pesun ja harjauksien myötä ei hirveästi ole enää karvaa, mitä lähteä, mutta silti lattiaa hallitsee karvamattokerros.

Ulkosallakin piipahdettiin, mistä alla olevat kuvat on otettu pikaisesti. Kiitos taas Tellu  co. ❤

smaller-5

Hundkarusellen

smaller-6

Aino, Moona, Bella, Mersu ja Herkku

smaller-7

Herkku, Aino ja Piika

smaller-8

Mersu, Piika ja Moona

smaller-9

Eevertti

smaller-10

Piika, Aino ja Bella

smaller-11

Sama kolmikko.

smaller-12

Piika

smaller-13

Aino

smaller-14

Mersu

smaller-15

Herkku

smaller-16

Aino

smaller-17

Bella

smaller-18

Piika, Aino ja Moona

 

 

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s