Kiljukin aksaa!

a-0315

Agilitykärpänen pääsi kesällä puraisemaan Kiljua – vai sittenkinkö Jannea? Talvikauden treeneissä Kilju tulee kyllä jatkamaan tottistakin, ehkä joitakin purutreenejäkin matkalle mahtuu, mutta lisäksi Janne halusi jatkaa jotain ei-pilkun-viilausta. Ja kun heille aukesi mahdollisuus kerran viikossa treenata myös agilitya, Kilju on nyt päässyt jatkamaan kesällä hyvin alkaneita treenejä.

Lähinnä nuo Kiljun treenit ovat olleet vielä esteopetusta ja esteisiin tutustumista. Tällä hetkellä saldona taitaa olla, että vain muuri ja pöytä ovat vielä kokeilematta. Itse koulutan tällä hetkellä alkeiskurssilla juurikin näitä samoja asioita, enkä todellakaan ole opettanut enkä edes suosittelisi opettelemaan esteitä, kuten Kiljulle niitä nyt on esitelty, mutta totesinkin Jannelle, että tämä on nyt sitten sitä nopeutettua tuirekaimiota teidän kohdallanne. Lähinnä siksi, että tiedän koiran ja tiedän ohjaajan ja tavoitteen olla viilaamatta pilkkua, tarkoituksena vain pitää hauskaa. Mutta tottakai turvallisesti.

Kesällä Kilju opetteli hyppyesteitä ja 6 kepin sarjan pihassamme kaksi viikkoa, ilman mitään apuvälineitä. Siinä päästiinkin varsin hyviin lopputuloksiin ja Kilju osasi pujotella kepit mistä kulmasta, millä vauhdilla hyvänsä ohjaajan oikealla puolella. Vasemmalta puolelta homma ei ollut yhtään sama Kiljun mielestä, joten opettelu jäi vähän puolitiehen. Nyt treenipaikassa on käytössä vinokepit ja käskin Jannen treenata niillä 12 keppiä, koska Kilju jäi kovasti kiinni vain tuohon 6 kepin osaamistasoon. Olivatkin sitten viikolla noilla vinokepeillä tehneet. Ja sitten kokeiltiin sunnuntaina, miltä homma nyt näyttää. Ja Kilju pujotteli kahdesti 12 keppiä, tuosta vain. Sanotaanko, että tuo koira yllättää kyllä oppimiskyvyllään. Joka kerta.

Viikonloppuna Kilju pääsikin molempina päivinä aksaamaan. Lauantaina tehtiin belgivuorolla rengasta ja pussia. Jälkimmäinen oli piisofkakku. Kilju olisi varmaan mennyt sen ilman kankaan nosteluakin ja kahden nostokerran jälkeen se pussitteli varsin rennolla asenteella eikä jännittänyt suljettu pussi. Yllättävää. Rengas sen sijaan oli vähän jännä ja mieluummin Kilju olisikin tehnyt pussia. Nopeutettu tuirekaimio iski taas ja nostettiin rengas muutaman toiston jälkeen jo maksikorkeuteen. Aiemmista kokemuksista kun on hyötyä siinä, että Kilju jäisi tuohon matalaan suoritustapaan kiinni turhan nopeasti ja oli parempi saada se tajuamaan, että pitäisi hypätä, ei juosta läpi. Nosto maksikorkeuteen ei kuitenkaan ollut mikään helppo juttu, joten renkaan alle viriteltiin tokoeste ja Kilju saatiinkin ymmärtämään, että pitäisi käyttää takapäätä. Suoritukset eivät vain rentoja olleet. Mutta jätettiin asia hautumaan.

Sunnuntaina käytiin sitten JATilla treenaamassa. Päästiin kivituhkakentälle ja Janne sai tunnin aikaa pyörittää molempia koiria. Aluksi Kiljulle rengasta niin, että siiveke oli estämässä alituksen. Varoitin kyllä, että voi käydä, kuten Ipille, joka ei siivekkeistä välittänyt vaan poimi siivekkeen kaulaansa, kun rengasta opeteltiin. Kilju vain tuntui hahmottaneen renkaan idean yhdessä yössä ja veteli rennosti renkaasta monta toistoa. Sittenkin, kun otettiin siiveke pois.

Putkikulmia Kilju opetteli myös ja pituus esiteltiin myös nopeutettuna versiona kolmesta palikasta viiteen palikkaan. Kiljun luontainen hyppytyyli on matalalla ja pitkälle, joten siinä ei ongelmia sitten ollutkaan. Vaikka nämä muut esteet ovatkin jo esitelty maksikorkeuksina ja -pituuksina, hyppyrimat Kiljulla ovat edelleen 35-40 sentissä ja haetaan sillä vain rentoutta suorituksiin. Päätettiin kokeilla myös, miltä ne kontaktit näyttävät, vaikka Kilju ei niitä olekaan tehnyt hetkeen ja kotonakin vain Jannen askartelemalla minikontaktilla kesällä. Hieman sitten yllätti, kun Kilju tiesi heti, miten ne suoritetaan. A:llakin ihan jarrutteli ja puomillakin osasi pysähtyä molempiin päihin. Täytyy sanoa, että huh huh. Kilju todella yllättää tuossa oppimistahdissa. Lisäksi Kilju pääsi tutustumaan keinuun, jonka arvelemme olevan kuitenkin se ”pahin” este, kun Kiljulla on tiettyjä alustaepävarmuuksia kuitenkin olemassa. Ja tässä se tutustuminen:

 

Hauska nähdä, että Kiljukin on oppinut tarjoamaan palkan eteen ja vaikka vähän jännittääkin, se jännitys on voitettavissa. Kun nyt Janne muistaisi kehuakin eikä vain palkata.

Piika pääsi sitten esittelemään Jannelle ohjauskuvioita ihan perusmutkaputket päissä ja siivekkeet välissä -radalla. Opeteltiin myös kasin pyörittämistä siivekkeillä ja koiran jarruttamista ja kaasuttamista radalla, kuten Janne asian ilmaisi. Oikeasti asiasta väännettiin varmaan vartti, ennen kuin sain perille, mitä halusin tehtävän. Eli vähän tiukempaa valssia vain treenailtiin, mutta meinasi olla työ ja tuska selvittää, miten sitä omaa kroppaa voi hyödyntää radalla ilman, että ohjaa itse täysin suorana koiraa. Taidettiin molemmat tässä vaiheessa miettiä, oliko tämä nyt niin hyvä idea, että koutsaisin Jannea tässä asiassa… Piika kyllä onneksi jaksoi ja jaksoi vain vääntää samaa. Kilju pääsi vielä lopuksi vetämään putkirallia ja ehkäpä Jannen päähän istutettiin pieni ajatus koiran linjojen ohjauksesta eikä esteiden ohjaamisesta…

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s