Ensilumi 2016

Piika ja Tynkä

Niinhän siinä sitten kävi, että ensilumi 2016 satoi maahan tiistaina. Pari päivää lunta taisi sataa melkein yötä päivää hitusen kerrallaan, mutta tänään on jo kaikki mennyttä, kun säätila vaihtui vesisateeseen ja plusasteisiin. Ehdittiin kuitenkin käydä lenkki valoisan aikaan ja Piika ja Tynkä pääsivät vähän malleilemaan siinä samalla, jotta saatiin tuokin ensilumi nyt ikuistettua.

Tynkä ja Piika

Tällä viikolla treenit ovat keskittyneet hajuerotteluun kapuloiden välillä ja lisäksi ollaan hinkkailtu ruudun ja ohjatun noudon erottamista. Sopivassa saumassa, eli ruoka-aikoina (ihan sama, kumpi syö), treenit ovat keskittyneet eteentuloon, kapulan luovutukseen ja sivuille siirtymisiin. Periaatteessa ollaan siis oltu ahkeria. Jännä vaan, ei tunnu siltä. Yleisolotila kun on ruukannut olla pitkällään tuossa patjalla telkkarin edessä.

Piikalta jos kysytään, on ollut rento lokakuu.

Kokeenomainen voi

Viikkoon mahtui hulinaa ja huisketta, kun saatiin meille muutama muksu syyslomaa viettämään. Piika otti muksut mukavasti vastaan, eikä edes pari kuukautta kävelyä harjoitellut vuosikas saanut pakkaa sekaisin. Parasta taisi olla jatkuva ruokatarjoilu ja paijauksia sateli yllin kyllin. Kiljukin tottui nopeasti perjantaina siihen, että talossa oli hieman enemmän menoa ja meininkiä. Todettiinkin, että eipä olisi voinut kuvitellakaan Ipin antaa olla aivan vapaasti muksujen kanssa, kuten nyt koirien sallittiin olevan. Vähän väliä koirien päällä ratsastamista harjoitellut ja yllättäen takaapäin hännästä kiinni ottava vuosikas aiheutti vain nuolemistulvan ilman minkäänlaisia terävyyksiä.

Piikan kanssa on päästy vihdoin myös treenaamisen makuun, kun ei tässä nyt muutakaan tekemistä sitten ole ollut. Otin Laukalle kuukausikortin ja viikon varrella käytiinkin muutamia kertoja treenaamassa tokoa. Kerran tehtiin myös para-agilitya, kun hallilla oli pieni rata valmiina. Lähinnä treenattiin sitten tekniikkaa ja kaukaa irtoamista, kun en itse pystynyt liikkumaan.

Tokotreenien tuloksellisuus kokeiltiin lauantaina Huotarin Oilin koulutuksessa, kun tehtiin Piikan kanssa liikkuroitu voittajaluokan kokeenomainen suoritus yhteen putkeen palkatta. Hyvin huomasi, että liikkuroituja juttuja pitäisi tehdä enemmän, kun nyt on treenattu paljon yksin. Esim. seuraamisen treenaus on kyllä jäänyt ihan minimiin, kun en ole halunnut edistämistä ko. liikkeeseen. Ja se sitten näkyi kyllä, kun paikka seilasi missä sattuu, kun Piika yritti hakea katsekontaktia ja edisti sitten melkoisesti. Lisäksi perusasento- ja eteentulotreeniä pitää tehdä ihan erikseen vauhdin saamiseksi. Tässä liikejärjestyksessä Oilin kommentit suorituksesta ja suluissa omat kommentit:

SEURAAMINEN: Nättiä perusseuruuta, ajoittain edistää ja väljä. TK vähän väljä. Mukava kontakti, miellyttävä vaikutelma. (Kuinka pihalla voikaan olla liikkurin käskytyksestä. Seuraaminen itsessään tuntui aika hirveältä, ja täyskäännökset tein väärin, niitä siis treenattava ja käännöksiä muutenkin.)

L-LIIKE: Mukava seuruu, hyvä maahan, vähän hitaampi istuminen, oikealle käännös väljä, siisti liike.

LUOKSETULO STOPILLA: Hyvä alas, siisti odotus, hyvä fokus, hyvä vauhti alussa, loppupuolella hitaampi, loppupa vino.

RUUTU: Voisi olla napakampi vauhti. Paikka edessä, korjasi vasemmalle ei syvemmälle. Voisi tulla napakammin sivulle. Seisoi hyvin ruudussa. (Piikaksi hyvä vauhti omasta mielestäni, mutta jäi liian eteen ruudussa.)

OHJATTU: Siisti seuruu, väljä TK, Hyvä stop. Lähti etuoikealle ruutuun. Siisti kanto, edessä voisi olla lähempänä. (Ruutu oli suurempi häiriö, kuin odotin, vaikka näitä on nyt tehty kyllä treeneissäkin. Pitää tehdä vielä enemmän. Oili sanoi, ettei uskonut, että saisin vielä noutamaan, kun Piika meni ruutuun, mutta varmaan jollain 4. käskyllä lopulta nouti.)

TUNNARI: Hyvä fokus alussa, toi oman, mutta koski ensimmäiseen väärään kapulaan. Siisti pito. (Koski, mutta ei maistellut. Mutta voivoi tunnari. Tämä on yksi murheenkryyni ollut. Piika menee ihan sekaisin, jos liikkuri koskee kapuloihin ja tuo aina sen, missä on viimeisin haju. Eli ei osaa liikettä häiriöhajuilla.)

KAUKOT: Suht hyvät, vähän tekniikka petti S-M ja S-I. Kaikki vaihdot ykkösellä. (Eteni ehkä 5-10 senttiä. Eli Piikaksi hyvä. Varsinkin kun nousi ekalla kaikilla ja kuunteli hyvin.)

METALLIHYPPY: Nykäisi käsky-sanalla. Siisti, helponnäköinen liike. (Oili sanoi myös, että harvalla koiralla näkee noin ongelmatonta suhtautumista metallikapulaan. Ei minkäänlaista konfliktia.)

KOKONAISVAIKUTUS: Koira osaa paljon, pieniä virheitä vielä. Mukavaa tekemistä, helpon näköistä. 🙂 (Oili myös kommentoi, että välillä jopa liiankin helpon näköistä ja että Piikaa voisi haastaa ekstrahäiriöillä niissä liikkeissä, jotka jo osaa. Oili myös sanoi, että vaikka muut sanoisivat mitä, ei Piikasta saa hakea sitä ”jotain lisää”, mitä kaikki aina siihen haluavat vain, koska on bc. Kuulema Piikan vahvuus on varmasti, helpon näköisesti suorittaminen. Ekstrahäiriöillä voisi saada kyllä vauhtiakin, kun tuottaisi pientä konfliktia liikkeisiin ja Piikaan. Saatiin myös kehut, että ohjaajan ja koiran välinen yhteistyö on konfliktitonta.)

Kokeiltiin myös ruudun paikan treenaamista näyttöruutuna, mutta kuten olen jo aiemminkin itse todennut, se ei vaan toimi. Parempi siis jatkaa pallotreenejä, mutta en saa kuulema heittää ruutuun mitään.

Kimppatreenissä tehtiin paikalla oloja. Piika ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, mutta toisaalta on kotona treenattukin nyt, kun mahdollisuus oli, ettei reagoisi muiden käskyihin. Eikä sitten reagoinut omaankaan. Hyvä paikkamakuu kuitenkin. Tehtiin myös paikkaistumista niin, että hihnasta vedettiin koiraa liikkeelle ja koiran piti vastustaa vetoa ja istua paikallaan tassujakaan liikuttamatta. Piika liikutti kyllä aina yhtä tassua, kun haki tasapainoa, mutta pysyi aika hyvin kyllä istumassa. Paitsi kun Oili tuli lepertelemään, silloin Piika läksi. Lisäksi tehtiin seuruuta pienessä tilassa kaikkien koirakoiden kanssa. Piika oli tässä todella hyvä ja tuntui kivalta kokonaisuudessaan. Toki oli magneettipallo esillä, kun treenasin samalla oikeaa paikkaa. Seuraavaksi tehtiin jääviä ja kaukoja samoin häiriössä muiden kanssa. Tässä alkoi näkymään, että Piikaa ahdistivat muut koirat. Mutta ei niin paljon kuin joskus aikanaan.

Kaiken kaikkiaan varsin kiva koulutus ja taas jäi takataskuun kaikenlaista kivaa. Tunnariongelmaa päästäänkin sitten ratkomaan nyt ihan urakalla…

 

 

 

 

 

Kilju – ranteet auki ipo-koira

Mecberger M:istä Kilju, Turkka ja Moodi

Viikonloppuna kisattiin belgien IPOn rotumestiksissä Myllykoskella. Tätä reissua oli suunniteltu kesästä asti. Kerrankin oikea suunta kokeella, joten ajeltiin jo perjantaina aamusta Tellulle, jotta Kilju pääsisi tekemään vielä viimeistelyjäljen ennen koetta. Hyvältä näytti ja tuntui, että taivaan merkit olivat kerrankin kohdallaan. Lähdettiin Mypan stadionille harjoituksiin ja Piika jäi nauttimaan bortsuseurasta 2,5 tunnin lenkille, jonka jälkeen koirasta ei kuulunut pihaustakaan koko iltana. Niin väsynyt se oli, kun olivat intoutuneet Eevertin kanssa juoksemaan ympäri metsiä.

Harjoituksissa Kilju teki pienen pätkän seuraamista, esteet sekä eteemenon. Muuten luisti, mutta eteenmenossa ei meinannut lähteä suoraan. Uusittiin tämä muutamaan kertaan ja vähitellen alkoi hahmottumaan, miten mennään eteen ja miten siitä maahan. Lisäksi Janne otti 1. piilon kierron muutamaan kertaan, kun aikaa jäi.

Käytiin syömässä, napattiin Piika mukaan ja majoituttiin hotelliin. Ensimmäistä kertaa tyttöjen kanssa reissussa näin aivan vieraassa paikassa, mutta kummallakaan ei ollut huolenhäivää. Piika nyt tosiaan muutenkin levytti väsyneenä, mutta ei Kiljukaan ottanut paineita vaan asettui petilleen. Se vain kovasti nuoleskeli tassujaan ja kysyinkin Jannelta, että mikä niissä on. Mutta kuulema oli jo nuoleskellut edellisenä iltana eikä ollut ollut mitään.

Aamulla tuo nuoleminen vain jatkui, joten tsekkasin rutiininomaisesti tassut. Ja jarrunappulathan ne olivat ottaneet osumaa. Viikon aiemmista treeneistä ja luultavasti vielä palaneet perjantain harjoituksissa kentällä, koska ei ne olleet olleet noin huonossa hapessa vielä torstai-iltana. Totesimme kuitenkin, että eivät tunnu vaikuttavan sinänsä Kiljun tekemiseen, joten eikun tottissuoritusta jännäämään.

Kiljun tottisvuoro oli ennen puolta päivää. Ensimmäisenä paikkamakuu. Janne sitä treenaili ennen suoritukseen menoa, mutta Kilju kävi jo siinä melkoisilla kierroksilla. Ja niinhän se sitten nousi puoli-istuvaan asentoon heti Jannen jätettyä sen paikalleen. Kun Janne meni piiloon, Kilju nousi istumaan. Tässä vaiheessa totesin, että mulle riitti ja lähdin kiertämään kentän toiselle puolelle. Yllätyksenä Kilju oli mennyt tällä välin maahan ja siellä pysyi loppuun saakka. Ja sitten itse suoritukseen…

Seuraamisessa ”lievää” edistystä, kuva c) Suvi Virtala

c) Suvi Virtala

Henkilöryhmässä kontakti katkeili välillä.

Jäävistä maahanmenon Kilju istui, kuva c) Suvi Virtala

Luoksetulon perusasento. Sitä saa, mitä vahvistaa. Tässä tapauksessa takana olemista. Kuva c) Suvi Virtala

Liikkeestä seisomisessa käveli hieman perään. Ja perä keuli. kuva c) Suvi Virtala

Sitten ne noudot…

Tasamaalla ihan ok.

Kaunis, koottu hyppy metrisellä mennessä.

Hyvin ylitti tullessakin kapulan kanssa, kuva c) Suvi Virtala

Joko saa noutaa? kuva c) Suvi Virtala

Löysi oikean esteen mennessä…

Ja palauttikin oikean esteen kautta, kuva c) Suvi Virtala

Eteen! Ja meni suoraan!

Ja meni maahankin ekalla käskyllä. Mitä nyt nousi istumaan heti, kun Janne lähti kävelemään kohti. Jarrunappulat ilmassa tässäkin kuvassa.

Yhteensä 80p.

Kaikki maahanmenot siis epäonnistuivat, vaikka puolet paikkaamakuusta makasikin, mutta jäävä maahanmeno sekä eteenmenon istumaan nousu liian aikaisin rokottivat. Lisäksi edistäminen, kontaktin hajoilu jne rokottivat pisteitä. Mutta tuloksessa oltiin vielä kiinni. Jarrunappulatkin olivat ok-kunnossa, joten parin tunnin päästä koittavaa C-osaa sitten jänniteltiin. Vaikkakin Janne oli kyllä varsin rennolla fiiliksellä verrattuna edellisvuoden kisoihin. Kun tottis oli ohi, tuntui, ettei mikään voisi mennä enää pieleen. Eipä…

Piilonkierrot Kiljulta sujuivat muuten hyvin, mutta 5. piiloa ei meinannut löytää aluksi.

Löytyi se lopulta ja suunta kohti 6:sta.

Maalimies löytyi ja tällä kertaa Kilju jätti jopa häirinnän sikseen.

Sivulletulo oli taas ”hieman” edessä.

Ja se seuraaminen… No, mitäpä sitä hallinnasta…

Tällä kertaa vain lievä automaattimaahanmeno.

Levitoiva Kilju, kun pääsi puremaan.

Otteet olivat perus-Kiljua.

Ja väänsi mukana.

Ja hieman ehkä myös leijui…

Vääntää vääntää

Mutta kiinni on ja pysyy.

Tasatahtia.

Selkäkuljetuksessa.

Jaa niin puhuiko joku edistämisestä?

Hyökkäyksessä.

Kilju kyykytti maalimiestä.

Ja taas väännetään.

Vartioinnissa.

Sivukuljetus.

Pitkässä liikkeessä Kilju jarrutti tuntuvasti ennen hyppyä.

Väännetään ennen ensimmäistä irroitusta.

Ja irroituksen jälkeen…

Viimeinen kamerassa oleva kuva.

Niin, mikä voi mennä pieleen? Se, että Kilju päästää kaiken tämän jälkeen hihasta irti noin 2-5 sekuntia ennen loppua. Ennen irti-käskyä. Eikä palaa hihaan, vaan ottaa ensin kunnolla etäisyyttä kunnes tilanne on ohi ja sitten palaa vartiointiin. Se oli sitten siinä. Hylätty suoritus, 0 pistettä. Miten näin kävi?

Ehkäpä tässä on sitten vastaus. Kuvattu autossa 5 minuuttia suorituksen jälkeen.

Varsin selvä kipureaktio tuo irti-päästäminen. Kilju on niin herkkis, ettei sitten halunnut palata kiinni hihaan, kun sattui. Eipä sitä voi siitä syyttää. Ei ketään. Janne toki harmitteli, että huono koiranomistajaolo, kun kävi näin, kun jarrunappulat olivat muutenkin kuluneet, mutta mistäpä tuonkaan olisi arvannut. Jatkossa Kilju treenailee jarrunappulat teipattuina tietyillä pohjilla. Lopulta päädyttiin keskeytykseen. Tulokseen ei ollut enää mahdollisuutta ja nuo jarrunappulat olivat todella kipeät. Ennemmin lääkittiin koira kuin olisi vielä haettu huonoja kokemuksia pellolta, missä esineet olisi pitänyt ilmaista maahanmenoilla.

Kisaviikonloppu vaihtui siis kädenkäänteessä laatuaikaa koirien kanssa -viikonlopuksi. Kai se Kilju oli sitten niin epätoivoinen, että oli vaan pakko vetää ranteet auki, ettei tarvinnut jatkaa kisaamista. Sarjassamme hyvin kisakokemusten sarja jatkuu, tämäkin sopiva jatko Ipi – vittuun siitä viestikoiralle. Mutta hyvää ruokaa (pizzaa), hyvää seuraa, hyviä kisasuorituksia ja Kiljun sisarusten treffailua, olihan siinäkin sitä jotain. Lauantai-iltana päästiin vieläpä taluttamaan pässejä. Janne tosin totesi, että mikäs niitä oli taluttaessa, kun yhtä Pässiä on tullut vuosien saatossa taluteltua kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia kilometrejä, joten homma oli enemmän kuin hanskassa.

Moodi, Turkka ja Kilju

Hauska oli nähdä Kiljun sisaruksia. Paljon niissä on samaa, mutta kaikki myös omia yksilöitään. Kilju yllätti toki taas kerran koollaan. Mistä se nuo lihaksensa oikein on hankkinut?

Niin ja Piika? No sehän nautti, kun sai kulkea belgien keskellä häntä pystyssä. Jäätiin sen kanssa vielä yhdeksi yöksi Tellulle ja Piika pääsi taas kerran bortsujen kanssa metsään. Sulatti myös Juditin, niin että nukkuivat yön pylly vasten pyllyä ja aamusella Moonakin yllätti alkamalla leikkimään Piikan kanssa. Kaikkea sitä. Herkkua ja Ainoa taas en päässyt pakoon koko viikonlopun aikana. Tällä kertaa lähdettiin kuitenkin ilman ylimääräisiä koiria kotiin.

 

 

Suvi Virtalan ottamien kuvien käyttöön kysytty lupa ja saatu se. Kiitos! 🙂

Lokakuu

Niin se lokakuu sitten koitti. Pessi olisi täyttänyt 9 vuotta. Ipin kuolemasta tuli sitä seuraavana päivänä kuluneeksi vuosi. Ei siis kummakaan, että kuluneella viikolla oli varsin tunteikkaita hetkiä. Puhumattakaan siitä, että luovutin reilut 8 vuotta minulla olleen avainnipun pois. Hetkeksi? Väliaikaisesti? Ainiaaksi? Tulevaisuus näyttää.

Tällä hetkellä nautiskellaan aurinkoisista syyspäivistä se mitä voidaan. Olen yrittänyt tehdä Piikan ja Ainon kanssa pienen lenkin päivittäin, vaikka sitten vain hiljaa köpötellen. Jokusen kerran on käyty pitkästä aikaa Saviollakin ja tytöt ovat päässeet juoksemaan peltorallia. Piika Hapannaamakin on saanut elämänilonsa takaisin koirakavereiden myötä. Piikalla loppui myös lääkekuuri ja sylkirauhanenkin on kutistunut, vaikka aluksi tuntui, että kuinkahan tässä käy.

Vähän ollaan myös treenattu tokoa. Muutama liike päivässä pitää mielen virkeänä. Näin haluan uskoa, vaikka treenataankin ihan vain pikkuisia liikkeiden osia sieltä täältä. Pitäisi varmaan treenata enemmän liikkurin kanssa, koska nyt viikonloppuna testattiin osaa liikkeistä liikkurihäiriöllä ja eihän niistä tullut mitään. Iloista on ollut huomata kuitenkin se, että noista päivittäisistä 10-15 minuutin treeneistä on ollut hyötyä ja Piikalla pysyy vire korkealla myös pidemmissä treeneissä. Tänään kun hinkattiin Jannen kanssa niin ruutua, ohjattua, kaukoja kuin tunnariakin, ei väsymistä esiintynyt vaan Piika teki hyvällä ilmeellä koko ajan hommia.

Kiljulla on ollut päällä kunnon treeniputki. Tottista, puruja ja jälkeä. Osioita on yritetty paketoida, mutta saa nähdä, millaisen jäniskevennyksen Kilju tällä kertaa järjestää. Toisaalta se myös on osoittanut hienoa paineensietokykyä valeraskaanakin ja ajoi viikonlopun aikana myös 4 jälkeä kolmessa päivässä ja paransi kerta kerralta. Siihen päälle varmaan yhdet elämänsä parhaat purut. Luottoakin siis on, mutta riittäkö se? Nähtäväksi jää.

Aino puolestaan on reipastunut päivä päivältä. Leikkii leluilla sisällä ja ulkona, valuttaa kuolaa jojoina nähdessäänkin ruokaa ja on oppinut ottamaan koppeja lentävistä juustosiivuista. Janne ihmetteli perjantaina, onko se sama koira laisinkaan kuin viikko sitten. Ainosta on myös kehkeytynyt varsin oiva sohvatyyny. Ollaan testattu. Sen saa väänneltyä asentoon jos toiseenkin ja vieläkin se vain kömpii viereen, pistää pään polvelle ja nukahtaa siihen tyytyväisenä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös jalkojen alla tai pään allakin tyynynä. Aino tykkää ja me tykätään siitä. Varsinkin, kun se on oppinut myös tulemaan omatoimisesti käskystä pois keittiönpöydältä.