Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2016

Erään patin anatomia

a-8022

Mikähän siinäkin on, että kun asiat ruukaavat menemään pieleen, ne sitten myös menevät pieleen kaikki kerralla.

Piikan kaulassa oleva patti mietitytti läpi koko keskiviikon. Mitä enemmän sitä mietin, sen enemmän tulin tulokseen, että kasvain se on ja taatusti vielä joku pahanlaatuinen. En kestänyt ajatustakaan siitä, että menettäisin kolmannen koiran vuoden sisään. Ja että se olisi juuri Piika. Guuglailemalla koiralla patti kaulassa, ei hirveästi iloisia uutisia löytynyt. Janne tosin oli jostain kaivanut, että voisi olla myös tulehtunut hammas, tulehtunut sylkirauhanen tai kilpirauhaseen viittaava patti. Pahin vaihtoehto olisi lymfooma.

Pyysin keskiviikkona muutamaa kaveria kopeloimaan Piikan ja kun hekin patin löysivät sen suuremmitta ongelmitta, päätin, että eläinlääkäriin olisi päästävä vielä ennen viikonloppua. Seuraava visainen kysymys kuitenkin oli, että kelle eläinlääkärille mennä Jyväskylässä. Yksikään ei ollut vielä vakuuttanut täysin ja Anjalaan en todella voisi turvautua tilanteessa, jossa en pysty itse istumaan kivuitta kymmentä minuuttiakaan. Olin kuitenkin kuullut paljon hyvää Almavetistä, ja pääsimmekin vielä torstai-iltapäivälle tutustumaan meille uuteen eläinlääkäriin.

Olin etukäteen ilmoittanut, että kyseessä olisi suurentunut imusolmuke kaulalla ja sen kautta hoitoa lähdettiin miettimään. Lymfooman mahdollisuutta ei voinut sulkea pois, mutta olin valmis tekemään kaikkeni, jotta oikea diagnoosi saataisiin ja Piikan elinajanodote olisi enemmän kuin pari kuukautta.

Muut imusolmukkeet eivät olleet suurentuneet, mutta Piikan takimmaisia nisiä ell Teppo Heinola käski seuraamaan tulevaisuudessa. Niissä on aiemminkin tuntunut patteja ja nyt taas koiran valeraskautta kehittäessä sinne on kertynyt massaa, jota on syytä seurata, ettei kehity joksikin muuksi. Piikan kaulassa olevan patin syntyperää vain mietittiin, koska koira muuten ei tuntunut olevan kipeä. Piika antoi tutkia itsensä todella hyvin ja Teppo tuumasikin, että kylläpä se antaakin ronkkia itseään. Totesin siihen, että no kai se on tottunut, kun räplään koirat kyllä säännöllisesti läpi, mutta Tepon mielestä tuo ei voisi olla tottumiskysymys, vaan kyllä se oli ihan koiran luonteen ansiota. Kehut otettiin ilolla vastaan.

Lopulta päädyttiin siihen, että suljetaan verikokeilla ja borreliatesteillä joitakin vaihtoehtoja pois. Ohutneulanäytteen ottoa mietittiin, koska kaulassa oleva patti on hankalin paikka ottaa se, mutta lopulta päädyttiin, että otetaan sekin varmuuden vuoksi. Ensin ne verikokeet. Kun Piika näki neulan, se sekosi. Yhtään jos neulalla yritettiin lähestyä, Piika rimpuili ja sätki entistä enemmän. Niin, olikos sen luonnetta juuri kehuttu? En muista, että verinäytteen otto olisi ikinä ollut niin hankalaa miltään koiralta. Ja koirilla ei muka olisi neulakammoa? Niin varmaan. Piika voi kertoa, että kyllä on. Omistajaansa tullut. No, saatiin siitä pari pulloa verta valutettua lopulta.

Ohutneulanäytteen otto ei ollut sitten yhtään paha asia. Edellisestä viisastuneena peitin Piikan silmät jo ennen kuin se näki neulan. Heti näytteen otettuaan Teppo tuumasi, että tämähän onkin sylkeä! Kyseessä on sylkirauhanen! Ohutneulanäytteen tuloksesta myös huomattiin, että se oli täynnä valkosoluja, eli jostain syystä sylkirauhanen on tulehtunut. Asian kävi myös varmistamassa ell Suvi Heinola. Teppo ehti sanoa, että se koira ui sitten liiveihin ja siellähän se Piika jo olikin. Suvi totesi, että antibioottikuuri lienee paikallaan ja jos ei sillä rauhoitu, mietitään sitten jatkotoimenpiteitä. Viimeinen mahdollisuus on leikata sylkirauhaset pois, jos eivät muuten nyt tyhjene.

Voi mikä helpotus! Täytyy sanoa, että olen niin iloinen. Nyt vain odotellaan, että antibiootit alkavat tehota ja patti häviäisi. Ihme sairauksia Piikakin itselleen keksii!

Almavetin henkilökuntaan olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Piika kalasteli kehuja jokaiselta vastaantulijalta ja siinä Lähitapiolan suorakorvausta odotellessamme ehti verottaa koirien herkkubaariakin ihan reippaasti. Aluksi vain söpöstelemällä ja lopulta tarjoamalla temppuja. Iloinen yllätys myös oli, että vaikka verinäytteetkin otettiin, mutta koska niitä ei lopulta tarvittukaan, ei niistä veloitettu vaan loppusumma koostui vain siitä, mistä diagnoosi saatiin. Hatunnoston arvoinen paikka! Kyllä tätä on odotettukin, että Jyväskylässä olisi eläinlääkäri, jolle voi viedä koiransa hyvillä mielin. Suurkiitos Almavetin henkilökunnalle!

14500572_10154490858406768_1003188610672131020_o

 

 

 

Piika & Aino

a-8401

Aino ja Piika

Tässä ollaan nyt pari päivää totuteltu elämään keskenämme. En vieläkään voi uskoa, että Aino olisi vasta 1,5-vuotias. Varsin kypsä juniori käytökseltään. Toki sekin aina välillä sählää ja saa pentumaisia hepuleita, mutta hyvin harvassa ovat nuo kerrat.

Oikeastaan ainoa muutos tässä elämässä on nyt se, että Piikalla on seuraa ja sohvalta joutuu oikeasti jo kaivamaan itsensä kahden koiran alta pois, kun ne molemmat haluaisivat nukkua mahani tai pääni päällä. Mitä lähempänä, sen parempi.

Viikonloppuna, kun käytiin jopa treenaamassa, Janne testaili leikittää Ainoa ja totesi, että menetetty tapaus. Herkkujen perässä tuo koira tosin kiipeäisi vaikka puuhun kuolajojojen riippuessa suupielistä. Testailin sitten tässä yhtenä iltana, innostuuko Aino mistään lelusta, kun vähän kävin lueskelemassa viime syksyltä Herkun kanssa touhuiltuja juttuja. Eipä sekään ollut Jannen kanssa suostunut leikkimään aluksi, vaan Piikan leikittämisen kautta sekin saatiin silloin leikkimään. Niinpä kaivelin esiin erilaisia räsyjä ja vinkupalloja ja kappas, kyllähän se Ainokin innostui, kun leikitin niillä Piikaa. Kateus on kova sana laumassa eläneelle koiralle. Muutaman kerran sain sen jo riippumaan räsyssäkin. Ei se vielä itse suostu siinä kuin olemaan riippakivenä, mutta ottaapahan kiinni jo.

a-8408

 

a-8410

Ainon tulosta meille kun päätettiin, sain vain yhden kiellon sen suhteen. En saisi opettaa sille istumista. Joten ollaan siis treenattu – no istumista… Vitsi vitsi. Aloitettiin treenit maahan menemisellä. Aluksi koko homma oli outoa, varmaan meistä molemmista. Miten tämän kokoisen koiran saa maahan. Lopulta jouduin toteamaan, että Ainolla on aika luontainen taakseperuutus maahanmeno, joten namilla tätä ollaan nyt treenailtu.

Lisäksi ollaan opeteltu kosketuslaatikkoa. Pitihän se ihan mielenkiinnosta lähteä testailemaan, miten koira, joka ei koskaan ole opiskellut mitään tarjoamisen kautta, ymmärtäisi laatikon idean. Innoittajana toki toimi agilityn alkeiskurssi, jolla toimin tällä hetkellä kouluttajana ja noita Ainon ikäisiä tai vanhempia koiria siellä kurssilla riittää. Luulen, että näitä laatikkotreenejä saapi tehdä useamman, ennen kuin idea alkaa hahmottumaan.

a-8413

Piikalla kateus on kova sana ja innolla se on treenannut, kun aluksi joutuu Ainon treenejä vierestä katsomaan. Kun kyllä hän osaa, hän tulee näyttämään.

Helppojen juttujen sijaan Piika on kuitenkin joutunut nyt treenaamaan voittajan liikkeitä tokoon. Ohjattu, kaukot ja tunnari on ollut jo toista viikkoa ohjelmistossa. Yksin treenatessa ne onnistuvat, mutta kun Janne toimi viikonloppuna liikkurina, tunnarikapuloita piti taas maistella ja ohjatussakin kävi seuraamisosiossa istumaan. Selvästi ei tunnarissa kestä sitä, että on sekä oman hajuinen että liikkurin hajuiset ja sitten menee maisteluksi.

a-8418

Nyt huolta pienesti aiheuttaa eilen löytämäni suurentunut imusolmuke toisella puolella Piikan kaulaa. Pessillä ne olivat aina suurentuneet, mutta Piikalla en muista tällaista esiintyneen aiemmin. Ja kun ero toiseen puoleen on varsin radikaali, sisäinen huolestuja minussa tottakai heräsi samantien. Mikä sitä nyt vaivaa? Pitääkö ihan oikeasti oikeasti huolestua? Kuinka kauan tuota voi vain seurailla? Voiko se johtua vain siitä, että tulehtunut talirauhanen / rasvapatti sijaitsee leuassa samalla puolella? Ihan pienesti taas kysymyksiä vain pyörii päässä.

a-8435

Koirakavereita ja Piikan huolto

a-8269

Viikonlopuksi saatiin ex-temporevieraita. Ihana joukko bortsuja ja vielä ihanampi omistajansa ajelivat kylään ja kyllähän siinä taas hulinaa riitti, kuten yleensäkin tällä porukalla. Kilju ei ollut vielä tätä kuvaa otettaessa saapunut paikalle, mutta kyllä sekin hengaa näiden kanssa ihan reippaasti menossa mukana. Herkkuperse ja Mersu olivat innoissaan Piikan jälleennäkemisestä, Piika keskitti kaikki liehittelytaitonsa Ainoon. Harmi kyllä kelit eivät tälläkään kertaa suosineet, joten kuvailut rajoitettiin hyvin minimiin jatkuvan sateen vuoksi.

a-8287

Ihana nallekarhu Mersu

 

Koirien palluttamisen, saunomisen ja hyvien ruokien ääreltä ehdittiin tekemään Piikallekin kropan tsekkaus. Viimeisen viikon aikana olin huomannut, että jotenkin oudosti se taas käyttää oikeaa takajalkaansa. Ja paljastuihan sieltä taas vaikka ja mitä. Vaikken haluaisi sitä uskoa, Piikakin vanhenee. Ei se vaan enää palaudu kolareista edes sitä tahtia kuin aiemmin. Olisiko sitten siitä taannoisesta putkessa kaatumisesta jäänyt taas pidempi aikainen vamma, kun Piika vissiin nyt käyttää itseään varsin toispuoleisesti. Lavat olivat tuhannen tukossa, oikean jalan räätälinlihas oli aivan kireänä ja selästäkin löytyi neljä nikamalukkoa taas. Koska Piika ei ole nyt menossa mihinkään, se saa nyt pidemmän annoksen särkkäriä ja kokeillaan sitten oikoa nuo nikamalukot, jos lihaksista saadaan tulehdustila aisoihin. Lisäksi olen nyt löytänyt siitä kaksi sinnikästä rasvapattiakin, jollaisia Pessillekin kertyi vanhemmiten. Piikalla nämä ovat lavassa ja alaleuassa. Puhkeavat aina säännöllisen epäsäännöllisesti itsestään.

Kahdeksan bortsua kun pyöri nurkissa, eikös ole varsin ymmärrettävää, että joku aina unohtuu matkasta? Tällä kertaa Aino jäi viihdyttämään meitä joksikin aikaa. Ja vaikka noita hoitolapsia on tässä vuosien varrella ollut enemmän ja vähemmän, niin tämä on kyllä maailman huomaamattomin ja helpoin tapaus. Jopa niin huomaamaton, että se maastoutuu hyvin sohvannurkkaan tai yhtä hyvin keittiönpöydälle. Täytyy enää toivoa, että kiipeilyn maailmanmestari pysyisi tarhassa ja työpäivien jälkeen vastassa olisi edelleen kaksi bortsua.

a-8305

Yhden koiran kanssa

a-0970

10501656_10152755815891768_5315511420742571280_n

abdsc_0286_273

12507108_10153770801666768_4241906744238035146_n

 

Mitä lähempänä ja mitä nopeammin tuleva lokakuu lähestyy, sitä enemmän huomaan ajattelevani, että kohta on vuosi Ipin kuolemasta. Tuntuu, että siitä on toisaalta ikuisuus. Toisaalta se olisi voinut tapahtua eilenkin. Pessin kuolemasta on puoli vuotta. Ikuisuus. Eilen.

Koiramäärä on vaihdellut pitkin vuotta. Ipin kuoleman jälkeen kaksi koiraa tuntui liian vähältä. Herkku tuli taloon. Herkku lähti, Pessi kuoli. Yksi koira tuntui enemmän kuin vähältä. Mersu tuli taloon. Mersu lähti, Kilju tuli viettämään kesän kotona. Kilju lähti takaisin kaupunkiin. Nyt on kuukausi eletty Piikan kanssa kahden. Tylsempää kuin ikinä. Aluksi yritin paikata Piikan tarhassa askarteluja päivittäin, sitten luovutin. Tuhotkoon. Ilmeisesti pääsimme kompromissiin, miltä tarhan kuuluisi näyttää, koska tuhoaminen loppui siihen.

Useimpina päivinä olemme päässeet lenkillekin, hihnassa tai metsään. Tuntuu kovin tyhjältä. En vain totu yhteen koiraan. Elämä tuntuu liian helpolta. Liian tasapaksulta. Liian hiljaiselta. Päivittäiset tokotreenit aloitin tällä viikolla, kun pakko nyt jotain on treenata. Mutta kuinka tylsää. En ole nähnyt Piikan juoksevan, en iloitsevan toisten koirien kanssa. Perjantaisin se herää eloon, kun Kilju tulee kotiin. Muuten meillä vain nukutaan ja herätään ruoka-aikoina syömään. En tiedä, olenko minä vai Piika masentuneempi tähän tilanteeseen. Pupujahti iltaisin pimeällä pihalla on ainut, joka saa Piikan tällä hetkellä syttymään. Kuten vuosi aiemmin, kun Ipi ja Piika lähtivät sille viimeiselle jahtireissulle yön pimeydessä.

Meille on vuodessa tapahtunut paljon. Vielä enemmän puolessa vuodessa. Tuleva puoli vuotta on yhtä myllerrystä. Mitä, missä, milloin. Kaikki kysymykset ovat auki. Työpaikat, asuinpaikkakunnat, koiramäärä. Mistään ei ota selkoa. Pakko uskoa kaiken epävarmuuden keskellä, että elämä kantaa edelleenkin. Että kyllä ne asiat järjestyvät. Ennemmin tai myöhemmin.

Tuleva viikonloppu näyttää, tarvitseeko jatkaa elämää yhden koiran kanssa. Vai saisiko Piika taas kaverin?

 

Kiljun jäniskevennys

a-6456

 

Viikonloppuna järjestettiin belgianpaimenkoirien kansallisten lajien PK-mestaruudet Uuraisilla. Kiljulle kävi kutsu toimia nollakoirana jälkikoirien tottelevaisuudessa. Piikallakin oli varaus kalenterissa, mutta perumisten takia Piika sai hyvillä mielin hengata kentän laidalla ja nauttia rapsutuksista.

Kilju sen sijaan päätti, että kun kansa kaipaa huvia, sitä saakoon myös koko rahan edestä. Joten kisojen pakollinen jäniskevennys nähtiin siis Kiljun toimesta.

Kiljun IP3-kokeesta on nyt pari kuukautta ja koiraa on jumpattu tottiksen suhteen näinä kuukausina taas paljon. Milloin on ollut maalimies tottiskentällä ja milloin on häiriötä tuotettu muulla tavoin. Tavoitteena saada koira aktiiviseksi Jannelle.

Uuraisten urheilukentällä Kilju joutui ensin paikkamakuuseen. Hyvän paikkamakuun se tekikin, mitä nyt jokaisella parin käskyllä se katsoi Jannen piilon suuntaan, että joko kävisi kutsu töihin. Ja parin noutojen aikaan Kiljun kieli kävi siihen malliin, ettei epäselväksi jäänyt, kuinka saaliilla koira kävi. Janne kun palasi piilosta, Kilju hyppäsi sivulle niin, että sen suu hipoi Jannen kainaloita. Selväksi kävi, ettei helppoa tule olemaan. Parin eteenmenon aikana Kilju kehi vielä enemmän kieppejä ja seuraamisviivalle asettui ylivirittynyt koira.

Jos jotain hyötyä on treeneistä ollut, nyt Kilju oli aktiivinen ja työskenteli hyvin. Mitä nyt keuli ihan reippaasti. Ihan jäätävä edistäminen. Perusasennot se silti kykeni tekemään paremmin kuin hyvin. Jäävässä istumisessa kääntyi melkein ympäri, kun oli varma, että henkilöruudusta joku sen on palkkaamassa, maahanmeno oli perinteisen hidas ja seisomisessa kävi useampia askelia Jannen perään. Luoksetulot sen sijaan olivat napakat ja perusasennot taas hyvät. Tasamaanouto oli 2 kiloisella hyvä, ja sitten se sirkus alkoi. Metrisellä Kilju ylitti esteen mennessä, takaisin palautti kiertäen esteen. Ei edes aikonut hypätä. Janne sanoi myöhemmin, että näki, miten koira tyhjeni, kun sai kapulan suuhunsa. Saivat luvan tehdä metrisen uudestaan ja tällä kertaa Kilju ylitti esteen taas mennessä, mutta tuli kiertäen takaisin. Nyt kohdisti jo esteelle, mutta kiersi sen kuitenkin. A:lla Kilju sitten päätti mennä A:n kautta ja palauttaa metrisen kautta. Näiden kanssa ei sekoile treeneissä, mutta kokeessa näemmä ei pakka pysy kasassa ei sitten millään. Ja sitten se eteenmeno. Jannelta yksi virittelevä sana ja Kiljulla keuli. Oli muuten suora ja nopea eteenmeno. Vielä kun olisi kuunnellut käskyjä. Ei puhettakaan. Siellä se häntä taas vilkkui pusikossa palkkaa etsien.

Sitä voisi ajatella, että voi perse. Mutta ei se kannata. Tämä tuli oikeaan aikaan tasontarkistuksena, ettei treenit ole vieneet touhua siihen suuntaan, mitä haluaisi. Siinä missä Ipiä sai aina kannatella suorituksissa, että se kesti loppuun saakka, Kilju kehii kierroksia läpi suorituksen palkka mielessään. Sen aktiivisuuteen ja vireeseen on syytä olla tyytyväinen, mutta vielä kun pää pysyisi kasassa loppuun saakka. Enemmänkin nyt pitää alkaa jo stabiloimaan suorituksia tietylle tasolle. Suunnitelmissa onkin, että tulevina viikkoina Kilju joutuu tekemään enemmän kisanomaisia tottiksia eri kentillä. Enää se ei saa olla sirkushuveja koko kansalle ja etenkään Kiljulle vaan siitä pitää tehdä rutiinisuoritus. Helpommin sanottu kuin tehty. Lopputulos nähdään kuukauden päästä.

a-6460

 

Pääsi se Kilju iltapäivällä vielä jälkikoirien esineruutuunkin. Vastoin odotuksia toimi hienosti ja nosti kaksi esinettä tuosta vain. WTF? Koira, joka ei osannut tuoda keväällä edes yhtä ja nyt kun taukoa on takana varmaan kolme kuukautta, ei esineruudussa ollut mitään ongelmia.

Multapeltokin Kiljulle esiteltiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ja ohhoh! Eihän sekään ollut ongelma. Kynnöspelto, johon helppo jälki, mutta Kilju teki jopa tarkemmin töitä kuin heinäpellolla. Edes jokin osa-alue luistaa.

Tyttöjen kaverina oli viikonloppuna Elsa. Sitä ajattelisi, että kolme koiraa voisi olla hyvä. Todellisuudessa kaksi aikuista koiraa on oikeasti maailman iisein hoitaa. Tuollainen juniori-ikäinen virtaa pursuva pentumainen otus sen sijaan taisi aiheuttaa tytöille enemmän kismaa keskenäänkin saati sitten, kun piti vielä komentaa Eppua olemaan kunnolla. Kilju suoriutui tästä tehtävästä paremmin. Piika sen sijaan oli visusti sitä mieltä sunnuntaina, kun Janne pakkasi autoa, että hän ei juniorin kanssa kaksin jää ja yritti piilottaa itsensä Avensiksen takimmaiseen nurkkaan. Piikan masennukseksi joutui kuitenkin jäämään kotiin, ja helpotus sitten taisi olla, kun juniorikin lähti kotiinsa.

a-6448

 

Kuvaamisen ilo

smaller-1

smaller-2

smaller-3

smaller-4

smaller-5

smaller-6

smaller-7

smaller-8

 

Syksy – tai paremminkin lähestyvä talvi herätti huomaamaan, että kamerakalusto tarvitsee pientä päivitystä. Valovoimainen potrettilinssi oli hakusessa entisten Nikkor 35mm f/1.8:n, Nikkor 50mm f/1.8:n ja Tamron 70-200 f/2.8:n jatkoksi. Aika pian tulin loppupäätelmään, että Nikkor AF-S 85mm f/1.8G -objektiivi olisi etsimäni linssijatke. Kaunis, tarkka piirto ja upea bokeh suurimmallakin aukolla tekivät vaikutuksen, joten sehän se sitten oli saatava. Kävin hakemassa linssin lauantaina, kun muutenkin asiaa oli Etelä-Suomeen ja tällä hetkellä linssin sai Suomesta samaan hintaan kuin jos olisi pitänyt tilata ulkomailta.

Vihdoin eilen ehdin ottamaan pikaiset testiräpsyt haluttomasta mallista. Piika olisi oikeasti halunnut syödä vain pupunpaskaa omenapuiden alla, joten kuvissa ilme on taas sen mukainen, että parempaakin tekemistä olisi. Mutta kyllä jo näiden kuvien perusteella olen ihan myyty. Parempaa linssiä Suomen syksyyn ei olisi voinut toivoa.

SBCAK:n erikoisnäyttely 2016

smaller

Piika Erkkarissa 11.9.2016

 

Jos ei muista, milloin viimeksi on koiransa kanssa käynyt näyttelyssä, tämä vääryys lienee syytä korjata. Niinpä ilmoitin Piikan tämän vuoden SBCAK:n erkkariin, kun sinne piti muutenkin ajella kuvaustarkoituksessa.

Piika on osallistunut kaksi kertaa aiemminkin erkkariin, molemmilla kerroilla melkoisen karvattomana. Olisikohan se saanut tuloksiksi H ja EH noilla kerroilla. Totesin perjantaina Jannelle, kun piskiä pestiin, että jos se ei nyt saa ERIä, niin en ilmoita enää koskaan erkkariin. Janne tuumasi, että parempi sitten saada se EH.

Tuomarina oli Jaana Hartus ja Piikan olin ilmoittanut käyttöluokkaan. Jo heti aluksi kävi selväksi, ettei tuomari tykännyt Piikasta ja totesi vielä siihen, että no, voidaan me leikkiä, että on tällä joskus ollut pohjavillaa. En viitsinyt sitten mainita, että koira on parhaassa turkissa käytännössä.

Arvostelussa sanottiin:

”Tyylikäslinjainen, keskivahva narttu, jolla hyvä rungon muoto. Oikea ylälinja. Hyvä pää, jossa kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Tasapainoiset, hiukan niukat kulmaukset. Oikea tapa liikkua. Riittävä askelmitta. ”

Piikalle kättelyt ja ERIllä lähdettiin ulos kehästä. Kai se voi taas seuraavat kaksi vuottaa odottaa seuraavaa näyttelyä…

 

Erkkarin päätarkoitus, eli kuvaus ja vielä suurempi homma, kuvien käsittely on nyt suoritettu loppuun ja kuvia löytyy kuvagalleriastani:

http://tiinakarvonen.kuvat.fi/kuvat/Koiranäyttelyt/Erkkari/SBCAK2016/

Piikan kesän agilitypäivitys

a-6487

Eipäs ole tullut päivitettyä Piikan agilityjakaan kesän osalta. Korjataan tämä vääryys nyt.

SM-kisojen jälkeen otettiin rauhallisesti ja taidettiin ehkä ehtiä ja päästä kesän aikana pari kertaa viikkotreeneihin mukaan. Pääasiassa Piika treenasi kotona, jos treenasi. Juoksutkin sotkivat treenaamista, kun Piikalla juoksut ajoittuivat nyt elokuulle.

Kisoissa käytiin Mikkelissä 23.7.2016. Siellä tuomariksi vaihtui Hannele Lummeranta ja radat olivat varsin mukavia. Itse en enää pysynyt Piikan tahdissa, joten radoilla luotettiin siihen, että koira irtoaa ja ehkä valitsee oikeat esteetkin. Ja niinhän se tekikin. Näistä kisoista saaliiksi saatiin tuplanolla. Sijoitukset taisivat olla sitä perinteistä 4. ja huonompi.

 

Elokuun alussa ilmoitin Piikan JATille kisoihin parille päivälle. Lauantaina pystyin jopa taapertamaan muutaman radan, mutta sitten vaihdettiin ohjaajaksi ex-tempore Hanna. Piikalla meni hieman lujaa ja tuntui kiihtyvän aika paljonkin siitä, että Hanna pystyi ohjaamaan Piikaa edeltä ja sekös sytytti bc-neitiä. Piti ihan haukkua radoilla. Nämä radat siis täysin treenaamatta.

 

Elokuun puolen välin jälkeen kisasin vielä kerran Piikan kanssa, tällä kertaa Kajaanissa Väyrysen Minnan radoilla. Olisi ollut myös helpohkoja suoritettavissa olevia ratoja, mutta no can do. Kun ei voinut enää juosta, ei vaan voinut. Janne piti Piikan oikeassa mielentilassa siinä odotellessa ja ensimmäistä kertaa päästiin Kajaanissakin radalle niin, ettei Piika ottanut häiriötä suorittavista koirista. Toki sillä oli myös tärpit tuolloin. Piika oli radoillakin kiltti, odotteli kontakteilla, että ehdin paikalle ja aikaa paloi. Mutta yksi agilitynolla sieltäkin napsahti plakkariin. Koska SM-kisojen perjantain nollakin jo lasketaan, Piikalla on ensi kesälle kanssani kasassa jo tupla, kolme hyppynollaa sekä agilitynolla. Kolmen agilitynollan metsästys jatkuu ensi keväänä.

Nyt menneenä sunnuntaina Piika kisasi kotikisoissa taas Hannan kanssa. Takana oli yksi treenikerta, jossa huomasi taas, että Piika kuumui melkoisesti, kun radalle pääsi. Niinpä sunnuntaina otettiin sitten varman päälle ja leikitin Piikaa rataantutustumisen ajan. Varsin oikeaan vireeseen sen sainkin ja sinänsä hyvä, että tuli leikitettyä paljon, koska sitten yhdestä putkesta tultaessa Piikalla lähti jalat alta ja se veti täydestä vauhdista kyljelleen tantereeseen. Ilmeisesti putken pohjalla oli irtohiekkaa ja se sitten luisti kovassa vauhdissa alta pois. Piikalle sitä aina sattuu ja tapahtuu.

 

Kiitos Hannalle näistä jo käydyistä kisoista! Kiva on, että Piika pystyy jatkamaan rakastamassaan lajissa, vaikka itse nyt en sitä ohjaamaan kykenekään. Melkoista vuoristorataa tämä onkin ollut tunteiden osalta, koska sen verran tuo agility on koukuttanut, että nyt kun ei ole mahdollisuutta lajia harrastaa itse juuri kun Piikan kanssa löydettiin se yhteinen tatsi, niin onhan tuo ollut rankkaa, kun sinne radalle ei pääse. Mutta onneksi Piika pääsee.

Ja kun nyt tuli puheeksi, että kun Piikalle aina sattuu ja tapahtuu,  niin onneksi sille oli osteopaattiaika varattuna Dynamic Fysioon Marjolle heti maanantaiksi kaatumisen jälkeen ja kyllähän siellä korjattavaa oli. Osa vanhempia, osa tuoreempia vammoja. Oli nikamalukkoja selässä, kuten olin itsekin todennut. Lisäksi Marjo löysi paikaltaan olevan polven (vasen), paikaltaan olevan hännän, etuvarpaissa on ilmeisesti vanha vamma, joka luultavasti jossain vaiheessa ns. levittää tassun, kun tuki tassussa pettää. Marjo selitti tän niin hienosti, etten vaan tajunnut. Mutta ilmeisesti ei siis ole jännevamma, vaan joku toinen. Niin ja niskakin oli pois paikaltaan tms. Mutta Piika saatiin auottua. Omistajan selässä sitten työtä riittääkin, kun ei se nyt tunnu kestävän ei sitten mitään. Siksi tämä blogin päivityskin on jäänyt, koska istuminen on jotain ihan helvettiä tällä hetkellä.

Ensi kevättä odotellessa siis.

a-6479