Missä me ollaan? Me ollaan pellolla!

Voi jestas, miten olen kaivannutkin tuota jäljen tekemistä. Reiluun vuoteen en ole tehnyt kuin satunnaisen jäljen Kiljulle, mutta koiran kanssa en ole ajanut jälkeä sitten viime kesän. Keväällä en saanut aikaiseksi aloittaa ja jotenkin olen jo hylännyt peltojälkiajatuksen Piikan kanssa. Ipin kuoleman jälkeen en ole kuin aksatreeneissä ja -kisoissa saanut sitä siihen vireeseen, mihin Ipi sai Piikan omalla melskaamisellaan autossa. Ja nyt mulla on Kilju vielä reilut kaksi viikkoa ja lupa käydä pellolla!

Kaksi iltaa me katseltiin sadetta koirien kanssa. Satoi, satoi ja satoi. Lenkillekään ei viitsitty, kun maanantaina ja keskiviikkona heräsin puoli kuudelta aamulla ja käytiin pyöräilemässä silloin 30-45 minuutin lenkit. Illat vietettiin sisällä, katsottiin telkkaria, hieroin koiria ja jaksoin jopa selvitellä Piikan pöksykarvat. Eilen sitten päätin, että sataa tai sataa kaatamalla, nyt mennään pellolle. Muovipussit vuotavien kumppareiden sisään ja menoksi. Vettä tuli tihkuttamalla. Tuuli melkoisen kohtalaisesti.

Jannen ohje oli, että tee semmoinen 1000 askeleen jälki. Selvä. Pellolla totesin, että ei vittu, miten sen muka tähän saa mahtumaan järkevästi. Jälkikäteen ajateltuna helposti, koska omat askeleeni ovat aika paljon lyhemmät kuin Jannella. Joten sanotaanko, että jäljestä tuli varsin erikoinen. Omasta mielestänihän se oli aivan loistava – ennen kuin asiaa käytiin läpi Jannen kanssa.

Vanhentumista odotellessa kävin purkamassa koirien intoa lenkillä ja tuntui tulevan tarpeeseen. Pellon reunassa sitten Kiljun kanssa tehtiin esinetreenit alkuun. Piika huusi autossa minkä jaksoi. Jos se huutaa vielä muutaman illan, taidan tehdä piruuttaan jäljen sillekin.

Kiljun kanssa mentiin kuitenkin tolpalle ja siihen keskittyi hyvin ja tarkisti sen. Sen jälkeen jäljestys olikin varsin pätevää, mitä nyt yhtäkkiä Kilju saattoikin tarkentaa monta kymmentä askelta ajamansa jäljen metrin sivuun ja syödä siitä namit. WHAAAAT?! Kulmat se veti kaikki metrin tai kaksi yli ja tarkensi sitten niitä. Ohje oli ollut, että aja löysällä liinalla ja huomauta, jos vauhti nousee. Vittu ei voinut huomauttaa, kun tyyppi veti semmosella vauhdilla koko jäljen läpi reagoimatta mun nypytyksiin kuin ehkä tarkentamalla jäljen aina sinne metrin sivuun. Toisaalta en uskaltanut olla mikään karmiva auktoriteettikään, kun oli myös neuvo, että jos  Kilju paineistuu, niin ei sekään ole hyvä, kun ottaa jalat silloin alleen. Mutta, esineet se jostain helvetin syystä ilmaisi ja tuli niille aina suoraan. Mä en kestä. Mutta palkkansa se Kilju pellosta sai.

13606545_10154242284186768_1299068614553118762_n

Miltä näyttää tyytyväinen malinois jäljen jälkeen?

No, Kiljulla oli kivaa. Mullakin kyllä oli. Mitä nyt tuumasin, että Jannella voi palaa päreet, kun tän jutun kuulee. Epäilin myös, että saadaanko tehdä korjaussarjaa, mutta lupa heltisi! Muutamalle jäljelle ainakin. Jos vain saan oman homman toimimaan, ja jos Kiljukin parantaa menoa, voidaan kuulemma ajaa jälkeä vaikka joka ilta. Olisi kyllä Kiljun kannaltakin kiva. Pelto on vasta viikko sitten ajettu ja toooodella lyhyttä heinää, paljon uria ja juuri sellainen Kiljulle mahdollisimman vaikea paikka.

Josko tänä iltana meidät taas löytää pellolta. Tällä kertaa Janne suunnitteli jälkikaavion. Ei voi sitten ainakaan sitä syyttää…

Mainokset
Julkaistu kategoriassa jälki, Kilju, kirjoittanut .

Tietoja Tintzu

Ehkä mitään alkua ei edes ole. Hetkistä voi ottaa minkä tahansa, ottaa ja ajatella. Aivan mikä tahansa hetki, sillä mitään alkua ei ole paitsi vasta jälkeenpäin. Ja jokainen alku pitää sisällään kaikki toiset alut ja kaikki toiset loput.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s