Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2016

Throwback Thursday

 

Viisi vuotta sitten. Pieni ikuisuus sitten. Elämäni koirat ❤

Enkä voi olla ajattelematta, millaisia jälkeläisiä nuo nartut olisivat jättäneet. Niin paljon hyvää niissä on, kaikilla elämän ja harrastamisen osa-alueilla. Onhan niillä toki omat huonotkin puolensa, mutta kyllä elämä on ollut helppoa viimeiset neljä viikkoa. Ja tulevat kolme viikkoa ollaan niin lomalla. Tästä se kesä vasta alkaa!

Kiljun jälkiä

CYMERA_20160727_075947

 

Kilju on nyt neljättä viikkoa Piikan seuralaisena – tai toisinpäin. Näiden neljän viikon aikana olen ehtinyt ajamaan sellaiset pari jälkeä viikossa. Yllä muutamia jälkikaavioita, joita Kilju on tässä viikkojen aikana selvitellyt.

Neljä viikkoa sitten lähdettiin siitä, että pellot oli juuri ajettu. Ruoho oli lyhyttä, pelloilla oli uria ja haasteita riitti. Ensimmäiset jäljet olivat kamalia, mutta kun päästiin Kiljun kanssa yhteisymmärrykseen, on jäljen ajot parantuneet kerta kerralta. Samalla ruohokin on tosin kasvanut ja nyt mennään jo hieman yli nilkan apilapellossa. Ei se silti helppoa välttämättä ole, jos jäljet menevätkin ylä- ja alamäkeen urien poikki. Jälkien pituus on vaihdellut 600-1000 askeleen väliltä, aina on ollut neljä esinettä. Yhtä kattohuovan palasta Kilju on hylkinyt, mutta muuten tainnut ilmaista kyllä esineet hyvin. Viikonloppuna sillä oli Jannen ajaessa joku ongelma, että ilmaisut olivat todella hitaat, mutta tällä viikolla ei taas ongelmaa ole ollut.

Tällä viikolla Kilju on päässyt myös ajamaan vieraan tekemää jälkeä. Eipä se tunnu vaikuttavan. Parantaa vaan kerta kerralta tekemistä. Kiljun tavaramerkki – kulmien jälkeen kipittäminen – on jäänyt pois ihan viimeisten viikkojen aikana. Jälkeä ajetaan tätä nykyä jo löysällä liinalla ja se tuntuu auttavan, ettei painetta kulmiinkaan synny. Kulmia Kiljulle on tullutkin tehtyä paljon ja kutsun sitä Kulmahelvetiksi, kun kulmia tulee tiheässä tahdissa muutaman kymmenen askelen jälkeen, mutta niiden teko on tainnut auttaa ja kulmissakaan Kilju harvemmin enää etenee edes itsensä mittaa jäljestä yli. Teräviä kulmiakin on treenattu, samoin kaaria. Harhaakin tehtiin jo kerran.

Kaiken kaikkiaan olen itse nauttinut, kun pitkästä aikaa pellolle olen päässyt ja vieläpä koiran kanssa. Ja luulen, että Kilju on nauttinut myös. Ainakin sen ilme on niin onnellinen joka kerta jäljen ajon jälkeen. Piikan onnellisuudesta en tiedä. Sitä taitaa vituttaa enemmän, kun ei pääse näinä päivinä kuin pienelle lenkille.

CYMERA_20160726_230714

Se tunne, kun toiset viettää kaksi iltaa pellolla.

 

 

Kilju aloitti juoksunsa 26.7.2016 illalla. Uskoisin Piikan seuraavan perässä ihan viikkojen sisällä.

Tuplanolla Mikkelistä

Lauantaina ajeltiin Lauran kanssa Mikkeliin agikisoihin. Kolmosluokat alkoivat makseilla puolilta päivin ja hyvin siinä sitten koko päivä vierähtikin. Piikan ja Nastan kanssa on kyllä ilo matkustaa, kun tytöt tulevat niin hyvin keskenään juttuun ja enemmän saa toppuutella, ettei ihan kaikkiin villihepuleihin lähdettäisi mukaan.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Martti Salonen. Olisiko ollut ensimmäinen kerta, kun radalla mentiin neljä kontaktia, kun A mentiin kahdesti. Arvelin, että Piika lähtee käsistä, kun ei olla juuri treenattu eikä kisattu SM-kisojen jälkeen, joten suunnittelin paljon vastakäännöksiä radalle. Ei olisi tarvinnut. Tauko oli tehnyt hyvää ja Piika oli hyvin kuulolla. Otettiinkin sitten tyhmä 10, kun ensin Piika ei muka löytänyt A:lle niistosokkarin jälkeen. Katseeni suunta varmaan antoi olettaa muuta, vaikka jotenkin luulin, että no tottakai se A:lle menee, kun nenän edessä se este on. Seuraava kämmi sitten samantyylisessä kohdassa, kun Piika tuli hyvin vastakäännökseen ja ohitti keinun, mutta ei tosin langennut putkiansaankaan. Loppurata oli sellaista takaaohjausta, kun sai irrotella, mutta hienosti Piika kääntyili ja luki esteitä ja vissiin numeroitakin.

Toiselle ja kolmannelle radalle vaihtui tuomariksi Hannele Lummeranta. Radat vaikuttivat helpoilta, mutta vauhtia niillä tulisi olemaan ja totesin, etten mitenkään kykenisi ehtimään tietyille esteille, vaikka mitä tekisin ja vaikka miten ohjaisin. Päätin sitten soveltaa. Toiselle radalle en saanut Piikaa enää rauhoittumaan lähtöön, joten vapautin sen sitten seisomisesta. Kolmannelle en edes jaksanut säätää. Se on jännä, miten Piikan kanssa tietää jo siinä vaiheessa, kun kävelen lähtöön, että tuleeko se istumaan vaiko ei ja kannattaako asiasta vääntää.

Molemmilla radoilla oli pieniä putkiansoja, joissa vaadittiin hallintaa ja sitten taas paljon suoraa, jossa sai vain tykittää. Meille siis unelmaratoja. Mitä nyt en kykene itse juoksemaan tällä hetkellä sitä vähääkään, mitä ehkä joskus. No, on taannuttu sitten taas vuosi sitten ohjauksiin, eli oletan ja luotan, että Piika kyllä irtoaa ja kääntelen sitä takaa. Ja jos tämä ei ole aiemmin toiminut, niin nyt oltiin niin samoilla radoille, että tuplanollahan sieltä paukahti. Ensimmäiseltä radalta nolla tuli ehkä vähän yllättäenkin ja toiselta päätin, että tehdään nyt se tupla tähän väliin. Hällä väliä ajalla, kunhan tehdään nolla. Otin siis ohjaukset todella tarkasti, mutta ennen muuria unohdin linjata, joten siinähän sitä aikaa sitten paloi. Harmi. Piika oli tuolla radalla 4. Jos muurin ohjaus olisi mennyt paremmin, sijoitus olisi voinut olla paljon parempi. Mutta ei voi harmitella sen enempiä. Tuplanolla on tuplanolla ja se on nyt plakkarissa. Yhteensä nyt on kai 3 SM-nollaa jo kasassa ensi kesälle.

Tässä nuo nollaradat:

Loman odotusta

Kun muut ovat lomalla, itse ei jaksaisi millään painaa töitä. Tai mikäs siinä olisi ollessa, jos vettä sataisi. Mutta nyt on ollut viimein hienoja kelejä ja aika on mennyt täysin töiden merkeissä. Päätinkin, että kun viikon päästä alkaa kesä(vai onko se sitten jo syys?)loma, niin kolmeen viikkoon en kuvaile kuin omaksi ilokseni. Tuolloin asiakaskuvaukset saavat odottaa aikoja parempia.Tässä yhtenä iltana seurailin jo koirien touhuja pihalla kameran kanssa. Leppoista menoa on tällä hetkellä, kun molemmat tytöt tekevät juoksuja, ja vähän niitä olen nyt odotellut alkavaksi.

A-2664

Piika kasvattelee uutta karvaa ja kun en ole ehtinyt sitä pesemään, niin onhan se ihan hirveän näköinen.

A-2671

Jaa mä vain?

A-2672

Kilju on kolmen viikon lomallaan tuhonnut puita ja hampaansa.

A-2675

Jaa mä vai?

A-2657

Kyllä, lomaa odotellessa…

Agiliti-Olumppialaiset

Vuoden odotetuin tapahtuma oli vihdoin täällä!

Killerillä kisattiin tänään veren maku suussa leikkisästi historian ensimmäisissä Agiliti-Olumppialaisissa. Jo perjantai-iltana olimme porukalla pussittaneet huikeat palkinnot ja laittaneet kisapaikan noin muuten kuntoon.

874c4e89-c952-408d-a874-2e10a8a58011

Asiaan kuuluvasti oli palkinnot, olumppiasoihtu, A- ja B-näytteiden antopaikat sekä kisapassi.

Sunnuntaiaamu valkeni hienosti, kun ahkeran talkooporukan voimin rakensimme kolme rataa. Sisälle halliin rakentuivat Power&Speed sekä Gambler -radat. Ulkosalla kivituhkakentällä kisailtaisiin Tunnels ja Slalom-radoilla. Mikäpä sitä talkoillessa, kun porukka oli mitä mahtavinta.

talkoolaiset 2

Tässä vain murto-osa porukasta. Kuva lienee c) Kirsi Helin

Kymmeneen mennessä olimme saaneet Olumppialaiset siihen pisteeseen, että pystyimme pitämään avajaiset. Elinan pitämän tervetulopuheen jälkeen Tiia-Riikka toi paikalle asiaan kuuluvan olumppiatulen.

A-2389

Aamuvirkut kisaajat jaksoivat tulla avajaisiin.

A-2398

Olumppiatuli saapui paikalle.

A-2413

Toisin kuin oikeissa olympialaisissa, meidän olumppialaisissa tuli ei sammunut kertaakaan.

A-2387

Talkoolaiset valmiina aloittamaan.

Avajaisten jälkeen homma polkaistiin käyntiin.

Yksinkertaisuudessaan säännöt kuuluivat:

1. Tapahtuma on olympialaisten hengen mukaisesti kaikille rotuun tai kansallisuuten katsomatta avoin epävirallinen kisailutapahtuma, joka koostuu neljästä erilaisesta kisasta.

2. Osallistuvien koirien tulee olla vähintään vuoden ikäisiä ja rokotettuja kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Rokotukset tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Juoksuiset nartut eivät voi osallistua kisaan. Ohjaajien tulee kisata hymy huulessa!

3. Osallistua voi joko kaikkiin neljään kisaan (osallistumismaksu 20 €) tai vain osaan (osallistumismaksu 6€/kisa). Tai vaikka yhteen kisaan neljä kertaa. Paras tulos jää voimaan.

4. Ilmoittautuessa saa kisapassin, johon kaikki tulokset kerätään. Olumppiaurheilijan tulee itse pitää huolta tulosten kirjaamisesta ja toimittamisesta kisatoimistoon.

5. Lähtölistoja ei tässä tapahtumassa käytetä. Kunhan olet valmis, ilmoittaudu sisäänheittäjälle ja astu kehään.

6. Radat julkaistaan etukäteen tapahtuman ja JATin facebook-sivuilla

7. Kaikki tsäkäluokat kilpailevat ristiin. Riman korkeudet: minit 20 cm, medit 30 cm ja maksit 50 cm. Halutessaan voi osallistua myös alemman tsäkäluokan radalle.

8. Jokaisesta kisasta palkitaan parhaimmisto ja lisäksi jaetaan tavoiteltu titteli: Agilitin Olumppiavoittaja 2016 neljän kisan yhteistuloksen perusteella.

Itsekin otin koirat mukaan, vaikka etukäteen ratapiirroksia katsoneena tuntui, ettei meidän taidoilla kyllä näille radoille osallistuta. No, ehkä putkia ja keppejä Piika voisi osata mennä… Aamupäivän toimin Power&Speed radalla tuomarinsihteerinä ja kun muille kanssa talkoojille sopi, otin hieman ennen puolta päivää Piika autosta ja lämmiteltiin pikaisesti. Sitten yrittämään muiden aikojen lyömistä radoille.

Ensimmäisenä kävimme Tunnels-radalla, jolla nopein nolla voittaisi.

Tunnels

Aika monta kertaa sai rataantutustua, että varmasti tuntui, etten unohtaisi yhtään putkea välistä. Onneksi radan aikanakin ehti välillä tsekata numeroita. Herranen aika, milloinkahan viimeksi olen laskenut oikeasti numeroita suorittaessakin…on siitä aikaa. Mutta niin vain kävi, että Piika meni ja teki puhtaan radan, aikaa tähän nollaan kului 22.76 sekuntia.

A-2486

Veeran ja Ludon taidonnäytettä ko. radalta.

Seuraavaksi haasteeksi valitsin meille Power&Speed-osion.

A-2467

Rataantutustumiset pyörivät aina, kun halukkaita yrittäjiä oli.

Power%Speed

Power-osassa on ainoastaan erikoisesteitä (mm. pujottelu, kontaktiesteet, rengas, pituus, okseri, putki ja pussi). Power-osassa koirakko pyrkii suorittamaan radan numerojärjestyksessä ilman virheitä. Suoritusajalla ei ole merkitystä.

Speed-osan rata on virtaava hyppyrata (sisältää ainoastaan hyppyesteitä), jonka koirakko pyrkii suorittamaan mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Ajanotto käynnistyy koiran ylittäessä ensimmäisen esteen ja päättyy koiran ylittäessä viimeisen esteen.

Koirakon tulos määräytyy Power- ja Speed-osioiden yhteenlasketuista virheistä sekä koirakon ajasta Speed-osiossa. Nopein nolla voittaa.

Tämä rata tuntui jo helpolta aamupäiväisten suoritusten seuraamisen jälkeen. Hirveän montaa nollaa ei kuitenkaan ollut vielä kertynyt ja kolmen koiran kärkipaikkaa piti itsellään Heidi. Piikan kanssa lähdin tekemään varmaa suoritusta. Power-osiossa Piika oli hyvin kuulolla ja saatiinkin siltä puhdas suoritus. Seuraavaksi sitten yrittämään Speed-osiota. Tästäkin osiosta saatiin puhdas suoritus! Ajaksemme mitattiin 12,55. Voi ei! Jipin tekemä lyötävä aika olisi ollut 12,52! Tämähän tiesi siis sitä, että tuo aika oli koetettava lyödä! Kaivoin viimeiset hilut taskusta ja ilmoittauduin vielä uusiksi ko. radalle. Koska tärkeintähän ei ole voitto vaan se, että onnistuessamme Heidinkin olisi pitänyt vielä koettaa lyödä meidän aikamme.

Mutta voi ei. En tiedä, mitä itse sössin jo Power-osiossa, mutta Piika hyppäsi renkaan ”välistä”!??! Siis WTF?!?! No, eihän siitä radasta enää mitään tullut, mutta tottakai piti koettaa vielä nokittaa tuo Speed-aika. Siltä radalta ajaksi tuli 12,38, mutta yksi rima tippui tiukassa käännöksessä. Näin siis jäi voimaan tuo edellinen tulos.

Kolmanneksi haasteeksi valitsin meille Gambler-radan.

Gambler

Gamblerin tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä.

Gamblerissa on kaksi osiota, joista molemmat tulee suorittaa. Ensimmäisessä osassa koirakko kerää pisteitä tietyn ajan (30 s) sisällä suoritetuista esteistä seuraavasti:

1 piste: hyppyeste

2 pistettä: putki, rengas, pituus, muuri, pussi

3 pistettä: A-este, keinu, pujottelu 6 keppiä

5 pistettä: pujottelu 12 keppiä, puomi

Ensimmäisen osan aika lähtee käyntiin koiran ylittäessä lähtölinjan tai lähtöhypyn. Pisteitä saa vain virheettömästä estesuorituksesta. Esteet saa suorittaa haluamassaan järjestyksessä ja pisteitä kerätään kunnes tuomari viheltää pilliin ajan päättymisen merkiksi. Hyppyesteitä lukuunottamatta pisteitä voi kerätä kultakin esteeltä vain kaksi kertaa ja samaa estettä ei voi suorittaa peräkkäin.

Toinen osa käynnistyy välittömästi ensimmäisen päättyessä. Toisessa osassa on määrätty muutaman esteen (4 estettä) Gambler-osio, joka ohjaajan tulee suorittaa virheittä ja ihanneajassa saadakseen 10 Gambler-pistettä. Aika alkaa tuomarin vihellettyä pilliin ensimmäisen osion päättymisen merkiksi ja loppuu koiran ylittäessä viimeisen esteen. Gambler-osio sisältää kauko-ohjausta ja tulee ohjata siten ettei ohjaaja ylitä tuomarin määräämää linjaa (kuvassa katkoviiva). Koirakon tulokseksi lasketaan yhteen estepisteet ensimmäisestä osasta ja Gambler-pisteet toisesta osasta. Voittaja on suurimman pistemäärän kerännyt koirakko. Pisteiden mennessä tasan, ratkaisee Gambler-osuuden aika.

A-2466

Gamblerin pistelasku vaati hieman enemmän laskemista kuin normaalisti.

Pohdiskelin itse pitkään tuota pistelaskusysteemiä. Tämä osio vaikutti haastavimmalta ja vain oman matikkapääni vuoksi. Lopulta päädyin siihen, että 30 sekuntia on sen verran pitkä aika, että ehdin suorittaa kepit ja puomin kahteen kertaan. Sen jälkeen jäisin vain pyörimään siihen A:n hujakoille, jotta pääsisimme nopeasti pilliin puhalluksen jälkeen viimeiseen kauko-ohjausosioon.

Starttihyppy-hyppy- Mutta voi, Piika sotkeutui keppialoituksessa ja otettiin uudestaan kepit-hyppy-hyppy-puomi-hyppy-kepit-hyppy-hyppy-puomi-hyppy-muuri… Pilliin puhallus. Kuinka sen kaiken keskittymisen keskeltä sen rekisteröikin ja sitten äkkiä A:n kautta viimeiseen osioon. Piika irtosi ihan omatoimisesti A:lta hypyn kautta putkeen ja loppu olikin ihan helppo suoritus. Huh, tulokseksi ensimmäisestä osiosta 30p ja toisesta 10p eli yhteensä 40p. Jos ne kepit olisivat onnistuneet ensimmäisellä…Jos ja jos… Vitsi, tämä osio nousi yllättäen yhdeksi olumppialaisten suosikiksemme.

Pohdin paljon, jättäisinkö Slalom-osion väliin ja yrittäisin vielä parantaa aikaamme Power&Speed osiossa, mutta muut saivat puhuttua ympäri, että kokeile mennä koko neljän radan osio, koska harva oli sitä kokonaisuutta kuitenkaan passeihinsa valinnut.

Niinpä meitä odotti Slalom-rata. Rata sisälsi vain pujotteluja ja hyppyesteitä. Nopein nolla voittaisi.

Slalom

Jo rataantutustuessa totesin, että 2-3 väliin pitäisi tehdä itse melkoisen loiva ohjaus, jotta koiran saisi oikealle puolelle keppejä. Ja siihenhän se sitten kopsahti. Piika meni hassusti sisään 3-kepeille ja otti siitä kiellon. Korjattiin ja lopullinen aika oli 19 73s. Ja niin, taas teki mieli uusia. Voi hitsi näitä kisoja. Onneksi oli vain rajallinen määrä rahaa mukana, joten kaikenmaailman uusintoja ei voitu mennä. Piikakin kyllä kieltämättä oli aika sippi autossa jo tässä vaiheessa.

A-2512

En tunnusta omistavani tätä kaluston tuulettajaansa.

A-2507

Talkoolaisia, kisaajia ja katsojia sulassa sovussa. 

talkoolaiset

Palkintojen jakoon valmistautumassa pienessä sateessa. Kuvan c) Kirsi Helin

Viimein päästiin itse palkintojen jakoon!

A-2527

Gambler-radan mitalistit Veera ja Ultra, Tiina ja Lux sekä Tiina ja Heka

A-2551

Power&Speed-radan mitalistit Heidi ja Jipi, Tiina ja Piika, Heidi ja Allu. Kuvan otti Satu Kuntsi.

A-2557

Tunnels-radan mitalistit Laura ja Osku, Tiina ja Lux, Aino ja Seela

A-2572

Slalom-radan mitalistit Tiina ja Lux, Tiina ja Heka, Heidi ja Jipi

A-2595

Agiliti-Olumppialaisten voitto oli Tiinan juhlaa. Ensimmäinen sija Luxille, toinen Piikalle ja kolmas Hekalle. Selvä salaliitto ohjaajan etunimen mukaan palkitsemisesta.

A-2583

Kuvan otti Satu Kuntsi.

A-2608

Piika pääsi yllättämään ja sai kahmalokaupalla palkintoja. Kuvan otti Satu Kuntsi.

Oi jestas, kylläpä oli hauskat karkelot! Kerrankin jotain kovin erikoista verrattuna perus-möllikisoihin. Jotain niin erilaista, että hauskuudessaan nämä Rion tunnelmaa tavoittelevat kisat menivät kyllä aivan ehdottomasti suosikeiksini agilityn saralla. Ja näemmä me osataan sittenkin Piikan kanssa jo kaikenlaista.

Kiitos järjestäjät, kiitos talkoolaiset, kiitos kisaajat ja kiitos katsojat! Toivottavasti tapaamme näissä merkeissä vielä!

Helinin Kirsin ottamat kuvat törkeästi pöllitty JAT:n Facebook-sivuilta.

Ihan(a) kamala yhdistystoiminta vol2.

Kuinka pian epäusko, ahdistus ja pettymys voi vaihtua hämmennykseen? Ehkä tietynasteiseen ihmetykseen, epäuskoon, voiko tämä olla enää tottakaan.

Vuorokausi sen perään, kun tuntui, että millään ei ole enää mitään väliä. Kun tuntui, ettei tässä näytä olevan munaa seuran päättäjillä tehdä selkeitä päätöksiä asiassa, joka on puhututtanut läpi kevään ja kesän. Asiassa, jonka vuoksi on vuodatettu sananmukaisesti verta, hikeä ja eritoten kyyneleitä. Vuorokausi sen perään JAT-Tila Oy antoi edellisen päätöksen kumoavan tiedotteen:

JAT-Tila Oy:n hallitus päätti kokouksessaan poistamaan 1-kentältä tekonurmesta hiekan elokuun alussa ja samalla tehdään täydellinen huolto 2-3 kentille tekonurmia huoltavan ammattilaisen toimesta. Tekonurmihiekka otetaan tässä yhteydessä 1-kentältä talteen.

Samalla 1-kenttä muutetaan hiekan poiston jälkeen kivituhkakentäksi.

 

Lopultakin se kompromissiratkaisu, jota on pyydetty alustakyselyn teettämisestä lähtien. Kompromissiratkaisu, joka mahdollistaa kouluttajien ja seuralaisten pysymisen seurassa. Kompromissiratkaisu, joka mahdollistaa sen, että mielestäni seuralla on Tulevaisuus. Kompromissiratkaisu enemmistön toiveiden mukaisesti. Tulevaisuus, jonka Sinä mahdollistat joko seuralaisena tai kisaajana. Meille niin rakkaassa seurassa.

En tiedä, miten lopputulokseen kaikkien näiden vaiheiden päätteeksi päädyttiin. Ehkä en haluakaan tietää. Ei se ole olennaista. Olennaista on, että nyt voimme taas katsoa Tulevaisuuteen yhdessä. Jattilaisina. Jatkossakin meillä on treenipaikka niiden huippujen ihmisten keskuudessa ja yhdessä voimme viedä JATtia eteenpäin.

Itse kannoin korteni kekoon ja ilmoittauduin puolen vuoden tauon jälkeen taas kouluttajaksi. Kivituhkakentälle. Valitettavasti oman elämäntilanteeni vuoksi en voi lupautua kouluttamaan kuin alkujakson x 10, mutta toivon, että jo siitä on apua seuralle. Piikan osalta jouduin anomaan itsenäistä treenioikeutta. Vaikka kovasti haluaisinkin jatkaa treenaamista nykyisessä ryhmässämme, tiedän, ettei se ole mahdollista oman tilanteeni vuoksi. Eikä se ole reilua niille kaikille, jotka treenipaikan haluaisivat, joten meidän paikka on nyt vapaana. Hakekaa ihmeessä hyvien kouluttajien oppiin! Me ollaan saatu tältä jaksolta aivan mahdottomasti. Osoittaahan sen jo meidän kisasuorituksetkin viimeisen kevään osalta.

Toivon, että se harvalukuinen seuran ulkopuolinen (agility)yleisö, joka tänne on eksynyt seuraamaan käytyä alustanäytelmää, ilmoittaisi itsensä ja koiransa JATin tuleviin kisoihin. En tiedä, saadaanko huoltotoimenpiteitä tehtyä jo elokuun kisoihin (näin lupailtiin), mutta viimeistään syyskuun kisoissa meillä on huollettu hiekkatekonurmikenttä ja sen rinnalla yksi kivituhkakenttä. Seuraa ilmoittelua ja tule testaamaan huollettu ja osin uusittu alusta. Anna palautetta. Tule tekemään meidän kanssamme yhdessä Jatin tulevaisuutta.

Ja jo tulevana sunnuntaina! Nyt on mahdollista kokea Olumppialaistunnelmaa Killerillä!

Olen siellä, kameran kanssa ja ilman. Talkoilemassa, toivottavasti myös hieman kisailemassa. Säästäkin luvataan mitä mainiointa. Lupaan välittää tunnelmia tännekin kuvilla höystettynä. Tule sinäkin ratkomaan kanssamme Agilitin Olumppiavoittajaa! Kilpailuluokat ovat Gambler, Power & Speed, Weaves ja Tunnels. Lisätietoja radoista ja niiden suoritustavoista saatavilla piakkoin tapahtuman Facebook-sivuilla!

Ihan(a) kamala yhdistystoiminta

Päällimmäisenä ahdistus, epäusko ja pettymys. Miten tässä kävi näin?

Kevään aikana agility-yhdistyksessämme heräsi keskustelua hallin pohjasta. Vuosien aikana hallin hiekkatekonurmen huolto on suoraansanottuna laiminlyöty ja sen alla oleva kivituhka on päässyt kovettumaan. Matto on liukas, siinä ei ole tarpeeksi hiekkaa eikä joustoa.

Heräsin huomaamaan itse hallin pohjan kovuuden oikeastaan siinä vaiheessa, kun jätin kouluttamisen tauolle kevättalvella. Mystiset selkäkivut katosivat samalla, kun hallissa pari tuntia yhtäjaksoisesti seisominen jäi. Samaan aikaan kuitenkin totesin, että Piika liukastelee treeneissä joka viikko. Lopulta tuo liukastelu meni siihen, että Piika on nyt kaatunut joka viikkotreeneissä toukokuusta lähtien. Turvallista agilitya, eikö? Olen pyrkinyt jättämään treenaamisen mahdollisimman vähälle kuluneen kesän aikana. Harmittaa, harmittaa ihan vietävästi, koska siksi jätin kouluttamisen tauolle, että nyt voisin treenata omaa koiraa!

Aiemminkin olen täällä jo arvellut, että Piikan herkkä kaatuminen johtuu siitä, että terävänä koirana reagoi ohjauksiini nopeasti eikä pohja ole tarpeeksi pitävä, jotta voisi nopeita käännöksiä tehdä. Liu-uttaa Piika ei osaa enkä toisaalta halua sen sitä edes oppivan. Sen valtti kisoissa on juuri ne nopeat käännökset! Liukkauden ohella pohja on kova ja kyllähän noista kaatumisista on Piikan etupää ottanut melkoisesti runtua. Harrastuskoiran huoltoon kuuluu tottakai normaalisti hieronta, fyssari, osteopaatti ja mitä näitä nyt on, mutta ei se ole normaalia, että niitä tarvittaisiin viikottain koiran kunnossa pitämiseksi.

Kun keskustelu hallin pohjasta heräsi, syyteltiin päättäviltä tahoilta, että kun aina valitetaan, mutta ei tehdä. No, päätin tarttua toimeen ja muutaman henkilön toimin kasattiin kokoon kysely JAT-Tilan pohjasta. Kyselyt tehtiin sekä jäsenistölle että kisaajille. Asian tärkeydestä kertonee, että mm. SAGI nosti kyselyä jäsenistölleen näkyville. Kyselyyn saatiin mukavasti vastauksia siihen nähden, että se toteutettiin nopeasti ja sitä markkinoitiin suhteellisen vähän. Pari viikkoa meni vastausten läpikäymiseen ja jotain hyötyä oli yliopisto-opinnoistakin, kun iltojen ratoksi kirjoittelin tuloksista yhteenvedon. Se on edelleen luettavissa täältä.

Joka tapauksessa kyselyn lopputulos oli hyvin tasainen, mutta sekä jäsenistön että kisaajien kyselyn enemmistö oli kuitenkin kivituhkapohjaan vaihdon kannalla ennemmin kuin hiekkatekonurmella jatkamisen kannalla. Kuinka moni ajatteli jo tässä vaiheessa, että no nyt! On mustaa valkoisella, kyllä sille pohjalle nyt jotain tehdään!

JATin hallitus kuitenkin kokousti samaan aikaan, kun aktiivit seuratoimijat maalasivat JATin uutta hienoa kerhotaloa, ja päättivät, ettei muutoksia pohjaan tehdä. Kuinka hienoa on mainostaa kisoja uudella kerhotalolla ja puffetilla kuin hallin pohjaan tehtävillä muutoksilla, joka voisi tuodakin kisaajia! Viikon verran olin itsekin iltaisin maalaamassa kerhotaloa muiden aktiivien kanssa. Ihana yhdistystoiminta nosti päätään, kaikki halusivat puhaltaa yhteen hiileen. Kaikki halusivat päästä itse päättämään pohjasta ilman, että muut sitä tekisivät heidän puolestaan. Päädyin keräämään nimilistaa ylimääräistä vuosikokousta varten. Se täyttyi nimistä kahdessa illassa, itse asiassa sain nimiä paljon enemmän kuin vaaditun määrän.

Kun yhdistyksen hallitus sai tietää asiasta, sain kiukkuisia yksityisviestejä ja minut käytiin haukkumassa maalaustalkoissa kaikkien kuullen. Olisi varmaan pitänyt siinä vaiheessa kysyä ko. henkilöltä, että teetkö tämän yksityishenkilönä vai hallituksen jäsenenä? Kun keräsimme nimiä hallissa, meidät ajettiin hallista pois, koska ”politikointi” ei kuulu yhdistykseen ja se mädättää yhdistyksen. Selväksi tuli sen viikon parin aikana, että kun olin se näkyvä henkilö koko hommassa, minuun voitiin henkilökohtaisesti kaataa kaikki paska niskaan. Samaan aikaan piti varautua agilityn SM-kisoihin yhdistyksen maksijoukkueen jäsenenä. Niin, se ihan(a) kamala yhdistystoiminta…

Meillä oli nimilistat, meillä oli kaikki valmiina, jotta ylimääräinen vuosikokous olisi voitu kutsua koolle. Miksi se jäi tekemättä? Kyllä, olin myös väsynyt siihen jatkuvaan haukkumiseen ja mustamaalaamiseen, jota minua kohtaan käytiin. Aivan kuin olisin ollut yksin tässä asiassa. Toisaalta minut myös suostuteltiin, että yritetään nyt vielä keskustelun kautta. Hallitus on halukas keskustelemaan asiasta, he eivät halua ylimääräistä vuosikokousta. Halusin uskoa, että no nyt! Kyllä tässä asiassa saadaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu, kompromissi.

Maalaustalkoiden ohella järjestettiin pulinailtoja ja pohdittiin yhdistyksen tulevaisuutta ja miten tehdä yhdistyksestä houkutteleva kaikille. Kuinka saada jäsenistö aktiiviseksi? Kuinka tehdä erilaisia tapahtumia jäsenistölle ja saada sitä kautta aktiivinen seura? Ilmapiiri oli aina sellainen, että yhdessä tekemällä, kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!

Niin ja, tässä vaiheessa taisi käydä niin, että olimme niissä SM-kisoissa ja maksijoukkue sijoittui kuudensiksi. Ihan(a) kamala yhdistystoiminta osoitti taas kyntensä.

Seuraavalla viikolla Jattila oy kokousti ja käsittelyssä oli taas pohja. Päätöksiä lupailtiin. Kohtahan käytäisiin jo heinäkuuta. Se päätös oli vain se, että Jattila oy kutsui kokoon jäsenistön keskustelutilaisuuden hallin pohjaan liittyen. Laskeskelin tuona iltana, että paikalla oli 30-40 henkeä parhaimmillaan. Asia olisi puhututtanut läpi illan. Kivituhkan kannattajat toivoivat, että edes yksi kenttä muutettaisiin kivituhkalle. Kompromissinä. Ei voisi olla vaikeaa? Kustannukset pysyisivät myös maltillisina. Huoli koirien turvallisuudesta oli käsin kosketeltava. Pohdittiin myös kovasti sitä, onko yhdistyksellä edes rahaa pitää kallista mattoa, joka olisi vaihdettava joka tapauksessa aina 8-10 vuoden välein ja huollettava kalliilla joka vuosi useita kertoja. Entäs niiden hiekkatekonurmella jatkavien mielipide? No, he olivat kovin huolissaan, että jos yksikin kenttä muutetaan kivituhkalle, villakoirat sairastuvat keuhkosyöpään sen vuoksi.

Keskustelutilaisuudessa oli taas se ilmapiiri, että kyllä me yhdessä tekemällä saadaan ja tehdään! Kun haetaan tähän kaikkia miellyttävä ratkaisu ja se kompromissi niin saadaan kouluttajat ja saadaan treenaajat. Saadaan vielä yhdistys toimimaan. Keskustelutilaisuuden lopuksi järjestettiin epävirallinen äänestys. 4 kannatti hiekkatekonurmen huoltoa ja sen testaamista, toimiiko pohja. 18 kannatti 1-kentän suoraan kivituhkalle muuttamista. Tässä vaiheessa porukka suoraastaan tuuletti, jes, treenit jatkuvat! Olemme edelleen jattilaisia!

Päätös meni vielä Jattila oy:n kokoukseen. Luvattiin selkeä päätös Jattilan pohjasta ennen seuraavaa jaksohakua, jotta kouluttajat voisivat päättää, jatkavatko kouluttajina vaiko eivät tietäessään, että tuleeko kivituhkakenttää vaiko ei. Jaksohaku alkoi, päätöstä ei kuulunut. Sitten. Päätös oli, että 1-kentältä siirretään hiekka 2-3 kentille ja noita kenttiä testataan 2 viikkoa ja niille teetetään kimmoisuusmittaus. Sen perusteella päätetään, jatketaanko hiekkatekonurmella vai siirtyykö 1-kenttä kivituhkalle.

Epäusko. Ahdistus. Pettymys. Tämä ei ole se päätös, mitä tähän tilanteeseen haluttiin. Haluttiin selkeä ratkaisu, jotta voisi valita kouluttaako ja jatkaako treenaamista ensi jaksollakin Jatilla. Nyt sitä päätöstä on mahdoton tehdä. Kaiken tämän jälkeen. Kaikkien näiden kuukausien väännön jälkeen en enää voi olla kuin skeptinen. Vanhalla hiekkatekonurmella jatketaan. Koska villakoirat sairastuvat keuhkosyöpään. Koska 10 vuotta sittenkin järjestettiin kisat vanerin päälle viritetyllä matolla. Jätetään huomioimatta, että melkoisen matalalla nuo paimenkoirataustaiset maksitkin pohjaa pyyhkivät ja että laji kehittyy. Kivikova alusta ei ole tätä päivää.

Ihan(a) kamala yhdistystoiminta. Olin vetovastuussa järjestämässä avoimia ovia Jatille. Pistin nyt homman jäihin. Jotenkin on sellainen fiilis, että tämän kevään ja kesän aikana olen tehnyt tarpeeksi. Vaikka tokihan päättävät elimet edelleen valittavat, että no tekisitte jotain ettekä vain valittaisi! Minusta tuntuu, että kaikki voitava on nyt tehty. Ainoastaan suomin itseäni siitä, että olin liian herkkäuskoinen ja uskoin keskusteluun enkä kutsunut vuosikokousta koolle.

Kirjoitin tämän tekstin. En edes tiedä miksi. Kai selittääkseni. Pyytääkseni anteeksi. Että parhaamme tehtiin. Aina se ei vain riitä. Ja jään odottamaan sitä paskamyrskyä, mikä tästäkin tekstistä seuraa. Koska tiedän kyllä, että ”seuran asiat ovat seuran asioita”. Harmi vain, että minä olen tehnyt tästä julkista jo alustakyseluillä ja siihen vastanneet ansaitsevat kuulla ainakin minun versioni tapahtumista. Vaikka sitten niin, että eksyvät lukemaan sen täältä.

Janne tuumasi jossain vaiheessa kesää, että meinasit sitten lähtiäisiksi polttaa kaikki sillat takanasi. Siltähän se nyt vähän näyttää. Mutta teen sen siksi, että JATilla on huipputyyppejä. He ansaitsisivat tehdystä työstä, kouluttamisesta, aktiivitoiminnasta, harrastamisesta sen palkinnon, että heitä kuunneltaisiin, sen että he voisivat treenata turvallisesti rakastamassaan seurassa, jonka eteen he ovat valmiit tekemään töitä. Kun he lähtevät, ketä jää jäljelle?

Sen vuoksi, todennäköisesti, mutta toivottavasti ei, vielä viimeisen kerran, nyt on tarjolla sitä jattilaisenergiaa ja talkoita parhaassa seurassa: Ensi sunnuntaina suunnaksi JAT-Tila ja Agiliti-Olumppilaiset!

 

muoks. 14.7.2016 klo 9:20. Lue myös ihmeessä jännittävä jatko-osa tälle saagalle: Ihan(a) kamala yhdistystoiminta vol2.

Iloinen yllätys!

Nimetön

Viikonloppu aloitettiin näissä fiiliksissä perjantai-iltana.

 

Lauantai valkeni hieman tihkusateisena. Sehän ei haitannut, sovittiin metsätreenit lähistölle ja sitä ennen ehdin kipaista pellolla Kiljun kanssa. Torstaina oltiin jo käyty tekemässä korjaussarja ennen Piikan agilitytreenejä, ja paremmalta näytti jo silloin! Mutta lauantaina, voi jestas! Jälki vanheni jonkun tunnin ja sen jälkeen olin ihan taivaissa. Kilju jäljesti niin hyvin ja vihdoin se alkoi tarkentamaan myös uran ylityksillä eivätkä ne enää haitanneet, kuten edellisinä päivinä. Nyt kun ehtisi vielä parin viikon aikana tekemään tuollaisia kolmen päivän sarjoja, niin olisi varmasti aivan loistavaa Kiljulle.

Nimetön1

Onnistuneen jäljen jälkeen.

 

 

Pellolta sitten suoraan metsään. Sillä aikaa kun tein Naakalle jäljen metsäautotien toiselle puolelle, Raisa talloi Piikalle vuoden ensimmäisen jäljen tien toiselle puolelle. Sovittiin, että tietä ei ylitetä. Treenattiin siinä ensin Elsa Jääkuningatar ja sitten Piikan jäljelle. Voisi sanoa, että koira ei meinannut nahoissaan pysyä, kun tajusi, minne pääsee. Itse asiassa oli revetä jo kotona, kun sai lähtiessä ketjukaulaimen kaulaansa, senkin ensimmäistä kertaa vuoteen. Janalle Raisa sitten opasti, että tuosta tuonne punaista tolppaa kohden. Minä hätäännyin, että ei voi! Siinähän menee se Naakan jälki! Selvisi, että Raisa oli tuumannut, että noihan tolpat olisi hyvät janamerkit ja päättänyt poiketa suunnitelmasta. Itse taas tulin Naakan jäljen lopussa ennakoitua aiemmin metsäautotielle ja jouduin tekemään tiukan kulman tien suuntaisesti. Hups. Naakan jäljen loppusuora leikkasi siis parissa kohtaa Piikan jäljen alun kanssa.

No, mitäpä siinä sitten kuin, että no kokeillaan. Sittenpähän tiedetään, kuinka käy. Lähetin Piikan janalle ja poimi hyvin oikean jäljen ja oikean suunnan. Eikä siinä sitten mitään ollutkaan, ei se edes reagoinut mun tekemään harhaan ja nameihin Naakan jäljellä. Piika jäljesti nenä maassa ja ensimmäinen keppikin löytyi. Kulma, metsäautotien ylitys, toinen keppi. Piika oli liekeissä. Tultiin kulmaan ja Piika hukkasi jäljen, haki sen mun jaloista uudelleen ja selvisi, että tehtiin siinä ensimmäinen piikkikin sitten. Siinä vaiheessa Piika sai päälle jälkijälkijälkimantransa ja kepit jäivät ilmaisematta. Mutta hiton hyvin jäljesti ja tarkkana tyttönä ajoi koko jäljen niin kuin pitikin. Viimeisen kepin nostatin sillä. 3/5 keppiä, ei huono ja varsinkin kun oli kaikkea muuta jippoa jäljellä! Ja voi miten onnellista bordercollieta meillä oli autolle kävellessä.

Seuraavaksi tallottiin esinekaistale. Kilju pääsi tosi toimiin. Kokeiltiin palkkausta patukalla ja sehän sujui. Kiljulla oli motivaatiota. Hyvin upposi takarajalle ja vaikka yritti tuoda myös krepit, niin hyvin tarkensi esineisiinkin eikä tarvinnut apuja. Kolme esinettä nosti tuosta vain, neljäs jätettiin Naakalle. Mitä sitä suotta mitään nakkia syömään, kun koira tuntui olevan enemmän kartalla patukkapalkalla.

Lopuksi vielä porokoirat kävivät esineruudussa ja käytiin Naakan jälki ajamassa ennen kuin päästettiin koko revohka juoksemaan metsään. Siinä kävellessä todettiin, että herrajestas! Me päästään yhdessä lenkille kaikkien koirien kanssa! Mitä ihmettä! Vastahan sitä vuosi sitten puhuttiin, ettei meillä varmaan koskaan ole sellaisia yhteensopivia koiria ja nyt tällä 666-yhdistelmällä tämäkin onnistuu. Aika loistavaa, kun lenkin aikana kerättiin vielä mustikkapiirakka-ainekset.

Nimetön3

Onnellinen koira on treenattu koira.

 

Sunnuntaina sitten Vaajakosken nurtsilla kimppatokotreenit kolmella koirakolla. Piikalle olin jo torstaina ennen agilitytreenejä vähän muistutellut, mitäs se toko olikaan. Nurtsilla tehtiin liikkuroitu seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Toisessa setissä sitten liikkuroitu L-liike ja pallomotivaatiolla tunnaria. Ainoastaan ruutu oli täysin hukassa, muuten pysyi kivasti kartalla, mitä ollaan tekemässä, vaikka tulihan niitä pieniä lapsuksia sinne tänne. Ei ole vielä todellakaan koevalmis, mutta eipä tässä olla treenattukaan taas.

Nimetön2

Kotona odotti pieni työmaa. Vain 13 kuutiota metristä halkoa.

Niin, sanoinko jo, että Janne on työreissussa vielä pari viikkoa? Tietysti se oli tilannut puut heinäkuulle, kun ei itse ole kotona. Mutta voi miten upeita ystäviä meillä onkaan! Yhtäkkiä meillä oli iltapäivällä piha täynnä porukkaa ja parissa tunnissa puut olivat liiterissä ja kahvit juotu. Kiitos kiitos kiitos te ihanat! ❤

Missä me ollaan? Me ollaan pellolla!

Voi jestas, miten olen kaivannutkin tuota jäljen tekemistä. Reiluun vuoteen en ole tehnyt kuin satunnaisen jäljen Kiljulle, mutta koiran kanssa en ole ajanut jälkeä sitten viime kesän. Keväällä en saanut aikaiseksi aloittaa ja jotenkin olen jo hylännyt peltojälkiajatuksen Piikan kanssa. Ipin kuoleman jälkeen en ole kuin aksatreeneissä ja -kisoissa saanut sitä siihen vireeseen, mihin Ipi sai Piikan omalla melskaamisellaan autossa. Ja nyt mulla on Kilju vielä reilut kaksi viikkoa ja lupa käydä pellolla!

Kaksi iltaa me katseltiin sadetta koirien kanssa. Satoi, satoi ja satoi. Lenkillekään ei viitsitty, kun maanantaina ja keskiviikkona heräsin puoli kuudelta aamulla ja käytiin pyöräilemässä silloin 30-45 minuutin lenkit. Illat vietettiin sisällä, katsottiin telkkaria, hieroin koiria ja jaksoin jopa selvitellä Piikan pöksykarvat. Eilen sitten päätin, että sataa tai sataa kaatamalla, nyt mennään pellolle. Muovipussit vuotavien kumppareiden sisään ja menoksi. Vettä tuli tihkuttamalla. Tuuli melkoisen kohtalaisesti.

Jannen ohje oli, että tee semmoinen 1000 askeleen jälki. Selvä. Pellolla totesin, että ei vittu, miten sen muka tähän saa mahtumaan järkevästi. Jälkikäteen ajateltuna helposti, koska omat askeleeni ovat aika paljon lyhemmät kuin Jannella. Joten sanotaanko, että jäljestä tuli varsin erikoinen. Omasta mielestänihän se oli aivan loistava – ennen kuin asiaa käytiin läpi Jannen kanssa.

Vanhentumista odotellessa kävin purkamassa koirien intoa lenkillä ja tuntui tulevan tarpeeseen. Pellon reunassa sitten Kiljun kanssa tehtiin esinetreenit alkuun. Piika huusi autossa minkä jaksoi. Jos se huutaa vielä muutaman illan, taidan tehdä piruuttaan jäljen sillekin.

Kiljun kanssa mentiin kuitenkin tolpalle ja siihen keskittyi hyvin ja tarkisti sen. Sen jälkeen jäljestys olikin varsin pätevää, mitä nyt yhtäkkiä Kilju saattoikin tarkentaa monta kymmentä askelta ajamansa jäljen metrin sivuun ja syödä siitä namit. WHAAAAT?! Kulmat se veti kaikki metrin tai kaksi yli ja tarkensi sitten niitä. Ohje oli ollut, että aja löysällä liinalla ja huomauta, jos vauhti nousee. Vittu ei voinut huomauttaa, kun tyyppi veti semmosella vauhdilla koko jäljen läpi reagoimatta mun nypytyksiin kuin ehkä tarkentamalla jäljen aina sinne metrin sivuun. Toisaalta en uskaltanut olla mikään karmiva auktoriteettikään, kun oli myös neuvo, että jos  Kilju paineistuu, niin ei sekään ole hyvä, kun ottaa jalat silloin alleen. Mutta, esineet se jostain helvetin syystä ilmaisi ja tuli niille aina suoraan. Mä en kestä. Mutta palkkansa se Kilju pellosta sai.

13606545_10154242284186768_1299068614553118762_n

Miltä näyttää tyytyväinen malinois jäljen jälkeen?

No, Kiljulla oli kivaa. Mullakin kyllä oli. Mitä nyt tuumasin, että Jannella voi palaa päreet, kun tän jutun kuulee. Epäilin myös, että saadaanko tehdä korjaussarjaa, mutta lupa heltisi! Muutamalle jäljelle ainakin. Jos vain saan oman homman toimimaan, ja jos Kiljukin parantaa menoa, voidaan kuulemma ajaa jälkeä vaikka joka ilta. Olisi kyllä Kiljun kannaltakin kiva. Pelto on vasta viikko sitten ajettu ja toooodella lyhyttä heinää, paljon uria ja juuri sellainen Kiljulle mahdollisimman vaikea paikka.

Josko tänä iltana meidät taas löytää pellolta. Tällä kertaa Janne suunnitteli jälkikaavion. Ei voi sitten ainakaan sitä syyttää…

Kuinka vältetään pennun otto

Keväällä totesin, että haluan pennun. Piste.

Janne sitä tuumaili ja lopulta totesi, että kiitos ei. Ei tässä tilanteessa.

Myöntyi kuitenkin siihen, että haluan PK-lajeja harrastaa. Metsäjäljelle ei (vielä) Kiljua antanut, mutta suostui siihen, että lähdetään viestimetsään Kiljun kanssa. No, on treenattu, mutta harvakseltaan kuitenkin. Ei näillä meidän aikatauluilla kunnon treenimääriä saa aikaiseksi. Mutta suostui se Janne Kiljun ilmoittamaan kokeeseen. Samaan aikaan alkoivat Kiljun en_juokse_treenit. Perinteisesti. Janne tuumasi, että no mennään kokeeseen, juoksumahdollisuus on 50%. Janne olisi halunnut sen olevan 100%, mutta suostui tuohon yhteen kokeeseen. Koska panokset pitää olla aina näissä geimeissä, tällä kertaa se oli se, ettei pentua tipu enkä saa uutta koetta ruinata vuoteen, jos Kilju ei juokse.

Perjantaina siis pakattiin taas auto ja suunnattiin kohti Kajaania.

CYMERA_20160703_105334

Narunjatke valmiina tositoimiin. Harmi vaan, että istui väärässä autossa, joka ei kuljettanut Kajaaniin.

Lauantaiaamu koitti aurinkoisena ja keliksi luvattiin +25 astetta. Tottisolosuhteet olisivat iltapäivällä kuumat, mutta kenttä loistavassa kunnossa oleva nurmikenttä. Päivä alkoi kuitenkin viestiosuudella. Ajeltiin Teerivaaraan ja paikallisten mielestä mentiin varsin huonokuntoista kinttupolkua loppumatka. Meidän mielestämme tie oli hulppeassa kunnossa, kun tietää nuo Keski-Suomen metsäautourat.

Metsään lähdettiin 7 koirakon kera. Kolme voittajaa, yksi avo ja kolme alon, joista Kilju olisi vuorossa ensimmäisenä. Hyvä paikka siis. Jannen huutoihin Kilju ei juuri reagoinut, ehkä Janne olisi voinut enemmänkin huutaa sitä. Maasto oli hienossa kunnossa, ojien ylityksiä tuli jokunen. Leiriydyttiin B-pisteelle ja samantien ympärillä alkoi mahdoton pörinä. Paarmoja tuntui olevan järjetön määrä, mutta päivän mittaan selvisi, että niitä voi olla myös zikajärjettömästi.

Kaksi ensimmäistä voittajan koirakkoa juoksivat hyvin ensimmäisen matkan. Kilju kuunteli kovasti lähetyksiä ja selvästi tuntui ymmärtävän jutun juonen. Kolmas kääntyi ja tuli takaisin. Avon koira lähti, mutta kääntyi sekin ja tuli takaisin juuri, kun Kiljua oltiin lähettämässä. Vähän Kilju sitä katseli, mutta mielestäni oli hyvin lähdössä ja hieman sitä sain polvellakin ohjatuksi, että katse ei suuntautunut ohi menneeseen koiraan. Joko tuomari unohti sanoa puolen minuutin käskyn, tai se meni minulta ohi, mutta lähetyskäskyä ei kuulunut. Lopulta tuomari totesi, että teidän lähetysaika meni jo, kun hän keskittyi palanneeseen koiraan. En oikein tiennyt, saanko puhua, mutta kysyin sitten kuitenkin, että lähetänkö sen nyt? Tuomari totesi, että älä vielä ja alkoi samantien laskea viidestä alaspäin aika-käskyyn. Pakkohan se oli Kilju siitä lähettää. Jälkikäteen kun olen kokeneempien kanssa jutellut, olisin voinut ehkä pyytää tuossa tilanteessa uudenkin valmistautumisen. En kuitenkaan luule, että se olisi vaikuttanut Kiljun suoritukseen millään tavalla.

Kilju lähti kuin tykin suusta heti kun annoin luvan. Muutamassa sekunnissa se oli kadonnut näköpiiristä. Minuutinkaan kohdalla ei näkynyt, siinä kun palailin omalle leirille ja seuraavaa oltiin lähettämässä, Kilju tuli takaisin ja huutelin sen kiinni. Myös muut kaksi alokkaan koiraa keskeyttivät. No, pieni iltapäivälenkki siitä tuli. Janne laittoi samantien viestiä, että jos saan vain luvan, niin jäädään treenaamaan kokeen päätyttyä. Lopulta vain yksi voittajan koira juoksi kaikki matkat, joten lupa saatiin ja treeniseuraakin löytyi kisakumppaneista.

Yritin lähettää Kiljun B:ltä, mutta ensimmäisellä lähetyksellä lähti taas hyvin ja palasi hetken päästä. Toisella lähti epävarmasti ja ajatin sitä edellä, mutta palasi silti lopulta. Todettiin, että haen Jannelta A-pisteeltä vauhtia ja kävelen Kiljun kanssa uudestaan kilometriin. Tässä vaiheessa treeniseurana oli enää yksi koira ja saatiinkin ihan hyvät treenit aikaiseksi. Kilju lähti nyt Jannelle ihan eri tavalla ja juoksi hyvin loppuun saakka. Takaisin painoi ihan täyttä laukkaa. Sai kommentin, että vittu se on nopee. Mutta sillä nopeudella oli myös kääntöpuolensa. Kilju veti itsensä ihan maitohapoille ja lopulta laahasi jalkojaan vaan perässään. Onneksi pisteen lähellä oli oja, johon pulahtaa. Siitä Kilju ei sitten halunnut jatkaa matkaa A:lle enää ollenkaan, joten en alkanut tappelemaan sen kanssa, kun näin, miten puhki se oli. Lopulta käveltiin takaisin A:lle ja lähetin Kiljun jostain 300 metristä Jannelle, kun näytti, että jalat taas kantaisivat. Hyvä mieli jäi päivästä ja treenistä. Kuulema 35 euroa on halpa hinta onnesta ja autuudesta, etten kokeisiin saa enää ruinata ja se pentukin jää vain haaveilun tasolle.

CYMERA_20160703_105127

Kilju D:llä miettimässä, olisiko silti kannattanut juosta.

Loppupäivä kulutettiin rannalla. Piika oli ollut päivän äitini kanssa ja sai vain kehuja, miten kiltisti oli ollut. (Piikalle ihan hyvä, että sai olla levossa tuon päivän. Sille sattui viikolla pieni äksidentti, kun hyppäsi minua päin ja Kilju käveli juuri alta ja eiköhän Piika tippunut suoraan sen päälle. Tasan kaksi vuotta sitten mennyt takajalka otti siinä rytäkässä sitten osumaa ja huonolta näytti sen illan, kun Piika oli ihan kolmijalkainen. Ei kuitenkaan aristanut mitään kääntelyitä tai vääntelyitä, joten annoin itselleni luvan odottaa aamuun. Olikin sitten kaikeksi yllätykseksi oireeton, mutta vietti sen päivän tarkkailussa siskollani ja on nyt levossa treeneistäkin.)

Mutta siis, lauantai-iltana käännettiin vene ja käytiin kalastelemassa. Ensimmäisellä kerralla saatiin vain pari pohjakosketusta ja Piikan syyttävä katse, kun ei sitä otettu mukaan. Sen jälkeen se ei suostunutkaan veneen viereltä poistumaan, joten yökalaan se oli sitten pakko ottaa mukaan. Olipahan sillekin jotain aktiviteettia. Jostain syystä Piika tykkää hirveästi olla vetten päällä ja veneessä, etenkin kun siellä on kimaltavia uistimia.

CYMERA_20160702_235542

Tarkkana yökalassa.

CYMERA_20160703_104943

Ja vielä tarkempana, kun saatiin hauki!

CYMERA_20160703_104554

Veneessä kala ei kiinnostanut, mutta maalla kylläkin.

CYMERA_20160703_104727

Puolen yön jälkeen eteläinen Oulujärvi näytti tältä.

CYMERA_20160703_104146

Puhdistuslaitoksen miehet pitivät rannan puhdistustalkoot.

A-1768

Kyllä taas kelpasi. Auringonnousua odotellessa.

A-1770

Sunnuntai valkeni nihkeän kosteana ja tuulisena. Janne siirsi venettä rannalta toiselle.

A-1772

Oli Piika kuulema kysynyt luvan, saiko tulla taas veneeseen. Kiljulle riitti kahlailu.

A-1775

Laivakoira.

A-1788

Piti ottaa potretti, otettin hauen ihmettelykuva.

A-1790

Kilju, jolla on huulessa puuta ja näyttää ihmeellisesti hampailta.

A-1793

Kiljua moni kehui kokeessa, että onpa hyvännäköinen malinois.

A-1795

Tämä se juoksi aina laiturille suoraan, kun ulos pääsi.

A-1806

Kai se vaan niin nauttii tuosta vetten päällä elämisestä.

A-1808

Kiljua ei voisi vähempää kiinnostaa. Onni on oma halko.

A-1729

Tällä kertaa minä ja koirat.

Seuraavat kolme viikkoa Kilju asuu Piikan ja minun kanssani, kun Janne reissaa. Janne vei kyllä sen paperit, etten saa ilmoitettua Kiljua jälkikokeeseen tällä ajalla, mutta antoi sentään luvan, että saan käydä pellolla treenaamassa Kiljun kanssa.