Agility SM 2016

Sunnuntain yksilöradalla, c) Janne Lehtinen

Ylläolevaan kuvaan kiteytyy niin paljon. Meidän ensimmäiset agilityn SM-kisat. Toivottavasti eivät suinkaan jää viimeisiksi! Koko viikonlopusta jäi vain fiilis, että vähänkö SIISTII!

Torstaina kävin vielä illalla treeneissä ja muistuteltiin kontakteja Piikalle. Perjantaina pakkasin auton aamulla ja yhden maissa laskeuduttiin Nastolaan muutamien jattilaisten kanssa yhtä aikaa. Kun Jyväskylässä paistoi lähtiessä aurinko, Nastolassa viikonlopun teema alkoi vähitellen hahmottumaan, kun päiväteltat kasattiin pienessä vesisateessa. Ilmoittautuessa kisoihin vettä tuli kuin Esterin sieltä itsestään. Hieman märkää. Onneksi hellevaatteet oli unohtunut matkasta ja mukana oli vain paljon vaihtovaatteita. Ja jokaiselle niille oli lopulta käyttöä, sukkia varsinkin kastui sitä mukaa kuin viitsi vain uusia vaihtaa.

Perjantaina kävi vielä hyvä flaksi sään suhteen ja keli alkoi kirkastumaan sopivasti, kun meidänkin viimeinen rataantutustumisryhmä sai luvan radalla käyntiin. Tuomarina oli hyppärillä Johanna Nyberg. Varsin mukava rata parilla pienellä jipolla. Lähinnä kepeille vienti jännitti eniten ja lopulta päätin ohjata sen valssilla, kun tuumin, että päällejuoksu voisi olla hankalampi meille. No, nollalla selvittiin siitä radasta, vaikka joku tuomari olisi saattanut keppisekoilusta antaakin vitosen.

 

Agilityrataan tutustuminen oli meidän ryhmällä vasta reippaasti kasin jälkeen ja hieman meinasi jo tuskastuttaa odottelu, kun mäkäräiset meinasivat syödä Piikan elävältä ja yritin parhaani mukaan hätistää niitä pois sen kimpusta, ettei naama turpoaisi tunnistamattomaksi. Tässä välissä päätettiin, että Janne menee suorilta Heinolan leirintäalueelle, että päästään majoittumaankin yöksi. Agilityradalla tuomarina oli Esa Muotka ja rata kyllä vaati sitten jo vähän enemmän kuin hyppäri. Ihme ja kyllä, tältäkin radalta saatiin tulos. Yksi kielto putkelta, kun keskityin jo seuraavaan esteeseen ja yhtäkkiä tajusin, ettei Piika mennytkään putkeen. Ja kepeillä teki saman ohituksen kuin hypärillä, mutta tälläkin kertaa oli kiltti ja kääntyi ennen putkeen luiskahtamista ja saatiin loppurata tehtyä puhtaasti.

Illalla oli vain fiilis, että ei herrajesta! Ekat isot kisamme ja tehtiin tulos molemmilta radoilta! En voinut edes kuvitella tällaista, kun tuonne lähdettiin!

Lauantaina oli sitten vuoro joukkueratojen. Väne ja Pongo aloittivat aamuvarhain meidän JAT:in maksijoukkueen suoritukset tekemällä nollatuloksen Kari Jalosen vauhdikkaalta ja varsin suoraviivaiselta radalta. Toisena meni Elina ja Ultra ja harmittavasti juoksuinen Ultra joutui lähtemään hieman huonosti matolta ja ensimmäinen rima tipahti alas luultavastikin tämän vuoksi. Loppuradan Ultra tuli kuitenkin hyvin vauhdikkaasti ja vitosella maaliin. Puolen päivän jälkeen oli sitten minun ja Piikan vuoro. Rata tuntui tehtävältä. Ainoastaan loppusuora mietitytti, että pakko olisi ehtiä aidan puolelle juoksemaan rataa. Toisaalta uskoin, että kyllä Piika hakee loppusuoran, koska ainahan se hakee esteet edestä eikä ole ikinä varmaan kääntynyt eteen. 

 

Jälkikäteen vasta videolta olen tajunnut, miten märkä kenttä jo tuossa puolen päivän aikaan oli. Ei sitä siellä ajatellut, vaikka kaikki kamat olivatkin ihan märkinä. Housut onneksi aina kuivahtivat hetkessä päällä, kun hieman lakkasi satamasta. Enkä todellakaan uskonut, että Piika olisi noin kiltti kontakteillakin, mutta niin se vain kerrankin oli, mutta harmittavasti jäin kiinni A:n jälkeiseen takaakiertoon varmistamaan, kun Piika hyppäsi sen tapansa mukaan liian vinoon selkäni taakse ja siitä en sitten enää ehtinyt sokkariin putkien väliin. Ja niinhän se Piika tällä kertaa sitten pyörähti eteeni, mutta eipä tuomari tuntunut yksittäisistä pyörähdyksistä ketään sakottavan, joten kaikkien yllätykseksi mekin tehtiin nolla joukkueradalta!

Sen jälkeen jännättiin enää Elinan ja Luxin rataa. Tuossa vaiheessa oltiin sijalla 12/96. Laskeskeltiin, ettei sijoituksiin ole mahdollisuuksia, joten Elina lähti tekemään varmaa rataa. Ja voi miten hienon radan tekikin! Huikean hienolla nollalla kohottiin lopulta sijalle 6.!!! Tätä ei kyllä kukaan varmasti uskonut tapahtuvaksi, mutta välillä on hyvä päästä yllättämään.

Sunnuntaina sitten yksilöt. Takana hyvin nukuttu yö, vaikka Piika nukkui jaloissa. Oli vieläkin hyvä fiilis. Takana jo kolme tulosta viikonlopun ajalta! Ihan sama, miten yksilöt menisivät, minä olin jo meidän viikonloppuun enemmän kuin tyytyväinen. Ei vaan jaksanut pingottaa sen suurempia, kun kerrankin mukaan päästiin. Mutta vettä se vaan jaksoi sataa. Ei paljon naurattanut, kun kumpparit ja villasukatkin olivat ihan litimärät edelleen. Ei muuta kuin ne ainoat paksut vielä kuivat sukat jalkaan ja siihen päälle koiranpaskapussit. Oli lämmintä taas! Lenkkarit olivat sentään yön aikana kuivahtaneet. Vaan onneksi sää alkoi suosimaan ja sadepilvet väistyivät lopulta auringon tieltä. Uskomatonta kyllä, mutta parissa aurinkoisessa tunnissa ehdin polttamaan kasvonikin, vaikka periaatteessa ajattelisi, että mahdotontahan se on sateisena viikonloppuna.

Olimme taas viimeisessä rataantutustumisryhmässä, joten oma aika oli vasta kahden jälkeen. Mentiin kuitenkin jo yhdentoista maissa paikalle, Janne lenkitteli koiria ja itse seurailin maksien rataa. Jari Helinin tuomaroima rata tuntui kyllä todella kinkkiseltä meille ensi alkuun. Vähitellen totesin, että kyllä se on ihan mahdollista mennä. Vaikka tuuminkin, että takaakierrot ja 65 rimat voivat olla turhan vaikeat Piikalle, kun noin korkeita rimoja ei olla voitu treenata kunnolla koko keväänä.

Mutta turhaa minä huolehdin Piikan hypyistä. Se tyttö huolehtii niistä ihan itse, kunhan en itse sössi. Alusta päästiin pienen säädön kautta eteenpäin ja en vaan tajua, miksi otin Piikaa renkaan jälkeisen hypyn jälkeen haltuun. Kai se siinä vaiheessa näytti siltä, että niin tulee tehdä. Mutta olisi pitänyt jo uskoa, että Piika oli kiltti noissa kisoissa ja niinpä itse ohjasin sen takaakiertoon ja HYL siitä napsahti. No, pienen säätämisen kautta sain taas rytmistä kiinni ja jatkettiin rataa. Yksi takaakiertorima tuli alas, kun en antanut tilaa Piikalle ja ennen okseria jouduin kalastelemaan Piikaa niistoon. Mutta lopun teki mallikkaasti ja okseri pysyi ylhäällä myös!

 

Fiilis radan jälkeen oli että voi vitsi miten SIISTII tää on! Uudestaan! Nyt me tiedetään, mitä nuo geimit on. Kaikki kunnia täytyy antaa kyllä Piikalle. Etukäteen hermoilin sen lähtökarsinakäyttäytymistä, hermoilin sen sinkoilua rataa suorittavien koirien perään ja hermoilin, miten saan koiran hyvässä vireessä radalle. Selvästi tuntui jo auttavan, että perjantaista asti tein samat rutiinit. Rataantutustumisen jälkeen hain Piikan teltasta hengailemaan alueelle ja pidin huolen, että katsella sai, mutta kiihtyä ei. Jo lauantaina se hiffasi, että vaatimalla minulta toimintaa, sai palkkaa nopeammin kuin hinkumalla rataa suorittavien koirien perään. Jannekin joutui toteamaan, että kovin on koira kisapaikalla erilainen kuin esimerkiksi leirintäalueella, jossa Piikan mielestä ei olisi muita koiria tarvinnut suvaita. Kisapaikalla sitten oli niin lunkia tyttöä eikä tuntunut huomaavan muita koiria ollenkaan. Täytyy kyllä sanoa, että nyt sen vasta näkee, kun on tuollainen koira, että kyllä sillä hermorakenteella on vain väliä tuossakin tilanteessa. Voi pojat, ylpeä sai koirastaan olla! Ja varmasti toki näkyi sekin, että on tuota vireen hallintaa jumpattu tässä enemmän kuin tarpeeksi viime vuosina. Tehty työ kantaa viimein hedelmää.

Eikä ne lähtökarsinat olleet mitään. Ennemminkin voisi toivoa, että tuollaiset olisivat jokaisissa kisoissa! Piika oli niissä hyvin kuulolla. Makuutin sitä aina odotukset ja nopeasti sieltä sitten radalle pääsikin. Sen verran aina vitkuttelin, ettei Piika nähnyt suorittavan koirakon viimeistäkään hyppyä. Ja hyvinhän se sitten olikin radalla hallussa koko viikonlopun. Toisaalta ehkä jopa liiankin kiltti, mutta tähän tilanteeseen se sopi hyvin. Toi varmuutta omaankin tekemiseeni. Hauskinta tässä kaikessa on kyllä se, että koko viikonlopun keskityin niin paljon Piikan vireeseen ennen ratoja, etten omia suorituksia ehtinyt jännittämäänkään. Ensimmäisen kerran jännitti, mutta hyvällä tavalla, omaan yksilösuoritukseen sunnuntaina mennessä. Janne oli jo silloin lämmitellyt Piikaa valmiiksi ja Piika oli sen verran kivasti jo kuulolla, että ehdin ihan miettimään rataakin. Mutta olen kyllä tyytyväinen siihen, että pää pysyi silti kasassa ja radalle mentiin hyvällä fiiliksellä. Sellaista alkuaikojen kisajännitystä en taida kyllä enää saada aikaiseksi, ehkä kuitenkin hyvä  niin.

Ai että. Kiitos kaikille kannustuksesta viikonlopun aikana! Oli kyllä niin hektistä, ettei sitä ehtinyt kaikkiin viesteihin kunnolla edes reagoimaan, vaikka yritinkin. Ja niin hienoja suorituksia tutuilta koirakoilta, ilo oli seurata ja fiilistellä kanssanne! Kiitos Janne, kun jaksoit huoltaa meitä – ensi vuonna saat sen hotelliaamiaisen. Ja ennen kaikkea, hieno Piika – kiitos tästä kokemuksesta! Olet ihan huippu! ❤