Silloin, kun oli vielä Oikea Kesä…

Nythän kelit ovat taas muuttuneetkin Suomen kesää muistuttaviksi. Juhannus lähestyy ja räntää sataa. Onneksi tuossa viikon verran sai taas nauttia oikeastakin kesästä. Harmillista totta kai, ettei siitä juuri kotona ehditty nauttimaan. Mutta nyt päätin panna kiireelle stopin.

Piikakin pääsi/joutui seuran maksijoukkueeseen edustamaan SM-kisoihin. Vähän ristiriitaiset fiilikset siitäkin, koska sanomistahan siitä tuli. Ei niin hidasta koiraa ja kun tulosvarmuuskin on mitä on… Huoh, tätähän tämä aina on tuon koiran kanssa. Muiden mielestä meidän saavuttamat SERTitkin on ”moukan tuuria”. Ja ehkä ne ovatkin, mutta ylpeä niistä olen. En Ipillä päässyt ikinä näin pitkälle. Ja toisaalta se, että nyt Piika voi vihdoin valioitua milloin vain molemmilta radoilta, niin luohan se uskoa, että on tässä tehty jotain oikeinkin. Tärkeintä tässä varmasti nyt kuitenkin on, että itse uskon tuohon koiraan. Sama se, mitä muut ajattelevat.

 

Mersu-ukkelillekin piti sanoa heipat, ainakin hetkeksi. Eiköhän tässä kesän mittaan nähdä taas. 😉 On se ollut mahtava kaveri Piikalle ja ei noin helppoa koiraa ole vielä tullut vastaan. Halipusu-Mersu kietoi meidät kaikki kyllä täysin etujalkansa ympäri.

Viime viikolla käytiin Mattilanniemessä uiskentelemassa ja Piika innostui taas keppileikeistä. Pitänee seuraavan kerran muistaa varata sille vesilelu mukaan.

Mersu makaa vedessä ja kyttää Piikaa ja keppiä.

Söpöstely-kepin palautus

Ja joku järvihirviö. : D

Välillä pitää kuivatakin.

Jos jonkun mielestä Piika on vielä lihava niin sopii tulla katsomaan kylkiä. ; )

 

Viikonlopulle Kiljulle oli varattuna viestikoe Toivakassa. Olisi ollut SuosikkiTuomari Ipin ja Pessin ajoilta jo ja kaikki järjestelyt kunnossa. Perjantaina käytiin myöhään illalla viimeistelyjuoksutreenit. Aluksi kulki hyvin, sitten loppui motivaatio minun suuntaani ja olisi halunnut vain syödä heinää. (Tätä ollaan mietitty, kun ei Kilju ole yleensä kova heinän syöjä, että tuleeko sille juoksemisesta paha olo?) No, kyllä se sitten kuitenkin juoksi. Käytiin siinä lenkillä ja koirat kävivät lyhyesti uimassakin. Ja pikaisesti sitten mentiin autolle, koska huolehdin, ettei Kiljulle tulisi vesihäntää. Se on niin nopeasti niitä onnistunut aina saamaan.

Lauantaina oltiin koko päivä Kuopiossa reissussa ja koirat olivat kotona tarhassa. Siitä sitten lähdettiin vielä käymään tekemässä viimeistelytottikset. Kylmässä viimassa itsekin paleltiin ja Kilju vaikutti oikein hyvältä. Jopa liian innokkaalta. Metrisen kanssa lähdettiin alemmilta korkeuksilta ja silti se metrisessä kolautti. Tellukin oli katsomassa ja totesi, että jos olisi ollut hevonen, olisi jo montussa, kun olisi telonut jalkansa niin pahasti. No, ylitti se sitten sen metrisenkin ilmavasti. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin. Jannen piti lähteä lenkille koirien kanssa, mutta kun päästiin Tellun kanssa pihalle, Janne ihmetteli Kiljua, että mikä hitto sitä vaivaa, kun ei suostu kävelemään paria metriä enempää ja alkaa kalttaamaan persettään.

Ei muuta kuin takkia niskaan. Selvät vesihännän oireet. Mutta kun Kilju oli itsensä esteeseenkin telonut, piti hakea mielenrauha ja Tellu käsitteli ja kävi Kiljun läpi illan aikana ja neuvoi Jannelle muutamat kikkakolmoset koirahierontaan. Ei sieltä rangasta tuoreita vammoja löytynyt, vanhoja kyllä. Lämpöä ja lepoa ja aamulla Kilju oli jo pirteämpi, mutta vieläkin häntä riippui mukana elottomana. Pakko oli perua koe. Käytiin sitten kuitenkin talkoilemassa tottiksen aikana, tai Janne talkoili. Minä testasin laukauskestävyyttä nuoriso-osaston kanssa, kun tilaisuus kerran oli. Eipä siinä sitten mitään testaamista ollutkaan.

Hertzyykkeli kävi kauniin siskonsa kanssa näyttelyssä pokkailemassa palkintoja.

Vanha lakana sai toimia leikissä välikappaleena.

Herkku, tuo vanha kettu. Koko lakana alle vaan.

On ne kyllä huippuja ipanoita!

WTF? : D

BANZAI!!!

Kunnes Aino pöllytti veljensä ja teki selväksi, miten tää leikki loppuu.

 

Herkkumies oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. ❤ Se on kyllä yhtä iso osa meidän etälaumaa kuin nyt Mersukin. Jotenkin niihin on muodostunut erityinen suhde. Toki Mersu oli enemmän Piikan koira tällä reissulla. Minä en juuri sitä koulutellut ja paljon koirat hengasivat keskenään pihalla ja tarhassa. Herkun kanssa taas on suhde jo sieltä pentuajalta, kun se meillä oli viime syksyn ja paljon sen kanssa tuli touhuttua. Piikan mielestäkin oli huippua, että Herkku taas kävi. Katsotaan, jos saisin niistä videota tännekin asti vielä latailtua…