Tokon valmennusrenkaan koulutuspäivä

Tokointoa on pienesti laskenut edelleen vaihtelevalla tyylillä sujuvat tunnari ja kaukot. Niinpä kun tilaisuus tuli, ilmoitin meidät hieman uusiin oppeihin ja osallistuttiin lauantaina Ojangossa järjestettyyn tokon valmennusrenkaan koulutuspäivään. Samalla käytiin tsekkaamassa uusi kaupunkikoti ja tällä kertaa Janne oli kyllä onnistunut valitsemaan aika passelin sijainnin kämpälle, sillä…

13244699_10154110434111768_3894866371815004852_n

…naapurista löytyy Niinun halli.

Perjantaina käytiin Petikossa lenkillä ja ihmeteltiin koirankoulutuskenttiä, joita tuntui olevan joka puolella. Lauantaina Ojangossa ensimmäistä kertaa ja taas en voinut kuin ihmetellä, monen monta agikenttää vierekkäin ulkosalla, pk-esteet ja tokokentät. Tälleen Keski-Suomen pieniin piireihin tottuneena teki kyllä hyvää nähdä vähän muutakin. Ehkä se Etelä-Suomeen muutto ei olisikaan niin pahapaha asia.

Koulutuspäivä oli jaettu kahteen osaan ja osallistuttiin iltapäivän koulutukseen, johon kuului 15 minuutin kokeenomainen ja 25 minuutin treeni. Sitä ennen oli kuitenkin tunnin demokoulutus, jossa nähtiin esimerkkikoirakoiden esittäminä mm. pennun noutoa, eteenlähettämisen opetusta (lelupalkalla sekä targeteilla), tunnaritreeniä pennulla ja lisäksi aikuisella niin, että kapuloiden keskellä oli ruokaa, johon koira ei saanut koskea. Saatiin myös esimerkit, miten opettaa etujalkakaukot ja lisäksi takajalkakaukot crocksit apuna. Taidettiin nähdä kaikenlaista muutakin, mutta nämä nyt jäivät mieleen omiin treeneihinkin joskus kokeiltavaksi. Ja ehkä tulevaa pennun tuloakin silmällä pitäen sekin, että voihan sitä henkilöryhmää tehdä jo pennullakin.

Meille oli arvottu ensimmäinen suoritusvuoro ja kouluttajaksi Maarit Hellman. Eipä siis hirveän kauan tarvinnut sateessa palella ja meidän vuoron ajaksi sadekin hieman taukosi. Olin suunnitellut, että kokeenomaisessa tehdään seuruuta, ruutu, tunnari ja kaukot. Hain Piikan autosta, en edes viritellyt sitä haukuttamisella tai millään vaan alettiin suoraan koemaiseen. Seuraaminen oli varmaankin aika lailla voittajan seuruun mittainen. Yhdessä vasemmalle käännöksessä Piikan päälle piti vähän kävellä ja peruutus oli huono, mutta siihen nähden, ettei olla seuruuta treenattu, meni todella hyvin mielestäni. Ruutu tehtiin ylipitkältä matkalta. Ruutumerkkeinä oli vaalean violetit törpöt ja nauha valkoinen. Kivituhkapohjasta nämä erottuivat todella huonosti omaankin silmään. Piika katseli ihan kaikkea muuta kuin eteensä, mutta lopulta päätin, että no piru vie, lähetetään ja katsotaan, mihin se ampuu. Ja juoksikin suorilta ruutuun!?! Käskytin suoraan maahan, mutta meni yli ruudusta.

 

Tunnariin saatiinkin näillä valmisteluilla maisteluongelma esiin, vaikka oman palauttikin. Kaukoissa nousi heti ensimmäisellä ja oli muutenkin skarppi, mutta teki yhden oman vaihdon välissä, meniköhän seisomisesta maahan. Näihin liikkeisiin meni yhteensä seitsemän minuuttia, joten tehtiin vielä ruutu uusiksi ja nyt haki ruudusta oikean paikan ja oli hyvä käskyttää maahan. Olisko sitten kuitenkin sillä ekalla kerralla vähän mennyt ruudun paikka Piikaltakin ohi, mutta kun sillä alkaa olla aika vahva eteenmeno jo nykyisin, niin eteni hyvin sitten suoraan. Vauhtia oli molemmilla ruutuunmeno kerroilla enemmän kuin normaalisti, mikä kyllä yllätti.

Siirryttiin treeniin ja vaihdettiin kehää. Kokeiltiin taas kokeenomainen tunnari ja maistelihan se taas ne kapulat ja nyt palautti vielä väärän. Kokeiltiin pari tunnaria niin, että itse seisoin kapuloiden takana, mutta maisteli vaan edelleen. Pohdittiin, mistä se maistelu nyt johtuu. Itse olen tehnyt sen havainnon, että Piika maistelee kapuloita, jos liikkuri vie ne omissa käsissään ja vieraissakin kapuloissa on hajua. Olen arvellut, että joskus jäljen teko on tähän vaikuttanut, koska siellä on pitänyt poimia kaikki ihmisen hajuiset. Niinpä mietittiin, että entäs jos vain kieltäisi Piikaa, kun ottaa väärän suuhunsa. Että nyt aletaan kertomaan sille, ettei niin saa tehdä. Olen ollut tässä vähän arka, koska aina sanotaan, ettei saa kieltää tunnarissa.

Laitettiin sitten monta kapulaa sikin sokin ja kyykittiin itse siihen viereen. Heti jos Piika maisteli, kielsin tiukasti EI. Piika tiputti kapulan, katsoi minua ja annoin käskyn oma nätisti. Taas maisteli ja taas kielsin ja kun katsoi, annoin käskyn oma. Ehkä, ehkä tämä voisi toimia, kun nyt vain jaksan tarkasti kieltää kaikki maistelut. Maarit ainakin sanoi, että kieltoni oli hyvä, koska se oli tiukka, mutta en hermostunut koiralle. Lisäksi tehdään tätä nyt monella kapulalla ja ei todellakaan kokeenomaisesti. Sitten kun alkaa toimia noin, se oikea kapula piilotetaan kapuloiden alle jne vaikeisiin paikkoihin ja silti vain se oma pitää poimia kapuloiden joukosta.

Yllätti, yllätti todella, ettei Piika menettänyt toimintakykyään tai alkanut säheltämään kieltojen johdosta. Ehkä se on kasvanut tässä vuosien varrella jo siihen, että sitä voi välillä kieltääkin eikä se ole maailmanloppu.

Lisäksi katsottiin kaukoja. Tekniikkatreeniä pitäisi taas tehdä. Lisäksi Maarit toivoi lisää ilmettä kaukoihin. Eli takaisin niihin kunhan tässä nyt vain käskytellään -treeneihin. Variaatiota ja yllätyksellisyyttä. Niin että itse liikun ja käskytän, niin että koira peruuttaa ja sitten joutuu tekemään vaihtoja jne.

Nopeasti meillä sitten meni se neljäkymmentä minuuttia ja saatiin hyviä korjaussarjoja jatkoon. Piikakin sai kehuja, että kiva koira, vaikkakin vähän turhan paljon katselee ympärilleen ja sekin voi kaukoissa ja tunnarissa nyt vaikuttaa, ettei oikein keskity niissä siihen itse tehtävään. Ja pakko myöntää, että onhan sillä niissä eri ilme kuin esim. seuruussa ja ruudussa. Pitää kiinnittää nyt huomiota siihen, millä sen saisi skarpimmaksi noissakin. Mutta kun katselin paikalla olleita muutamaa muuta samanrotuista, niin kyllä täytyy antaa Piikalle crediittiä siitä, ettei sen sentään tarvinnut pelkopuhista sateenvarjoille ja sadeasuisille ihmisille.

Loppupäivä meni seuratessa muiden suorituksia ja treeniä ja paljon ideoita niistäkin tuli kyllä omiin treeneihin. Lähinnä lisää variaatioita, miten treenata. Ja toteamus, että olisi tuossa tokossa kyllä ihan hirveästi treenattavaa. Mutta ehkä vähitellen, josko tästä joskus tulisi koevalmista.

Piika ja Marsu olivat aivan onnessaan Jannen kämpästä ja viettivätkin kolme päivää lasiparvekkeella. Olen aina ihmetellyt, miksi tehdä tuollaisia lasikuutioparvekkeita, mutta kun koirien telkkaria siinä seurasin, niin olihan niillä siinä tekemistä. Yllättävän rauhallisesti vielä seurasivat pihan ja kadun tapahtumia, kun niille kerran huomautettiin, ettei äänen korottaminen ole sallittua. Ja pääsipä Kiljukin tekemään esinekaistaleita sunnuntaina. Muuten hyvä, mutta jospa se vielä tajuaisi, että ne esineet voisi myös palauttaa Jannelle eikä juosta esine suussa pitkin metsää. Vaatii siis vielä pientä hienosäätöä tämä homma.

13239231_10154111996921768_2094540840381954803_n

Piika ja Marsu telkkarin ääressä.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s