Viime viikkoina on tuntunut, ettei agilitysta ole tullut niin yhtikäs mitään.
Viikkorata vk 18
Viikkotreeneissä rata oli viikkorata, jossa pääosa oli esteosaamisella. No, ei meillä siinä ollut ongelmia. Mutta jos yritettiin edetä edes pari estettä samalla radalla, niin johan alkoi ongelmia seurata.
Putkipuomierottelussa ei Piika haksahtanut kertaakaan. 3:n otin pakkovalssilla, mutta sitten olinkin koko ajan liian myöhässä ja Piika hyppäsi joka kerta 22:n. Hinkattiin tätä kohtaa valehtelematta varmaan 10 minuuttia ennen kuin saatiin se edes kerran onnistumaan. 6:lle toimi lopulta joku takaakierto-persjättö/päällejuoksun tyylinen ratkaisu. Mutta haki se Piika myös okseria väärinpäin. Onko se vähän alkanut irtoamaan tai jotain?
A:lta 10-putkeen lähetys toimi yllättäen ehkä jopa paremmin sylkkärillä, mutta sitten 12-14. Tehtiin siihen mitä vaan, niin aina Piika meni ihan ihme linjoja enkä saanut 14 toimimaan en sitten mitenkään.
17-putkessa merkkaus toisessa päässä käänsi Piikaa hyvin ja haki paremman linjan seuraaville esteille. Kepeillä meinasi olla vähän uskonpuutetta ja etenkin puomilla loppuun asti menemisessä. Niin, siinähän se meidän tämän hetkinen suurin ongelma onkin. PUOMI! Käytiin tiistaina möllikisoissa, joissa Piika tuli puomin todella törkeästi läpi ja karjaisin sille PERKELE! Eipä olekaan sen jälkeen tullut alas asti vaan jää himmaamaan. Hyvä minä.
Ratatreenit vk 18
Näinpä kun kahdet ns. treenit olivat menneet jo viikolla päin prinkkalaa, ei auttanut kuin mennä perjantaina vielä rakentamaan isoa rataa, jotta päästäisiin vielä treenaamaan. Kyseessä oli Jari Helinin jonkun radan muunnelma. Valkoisilla numeroilla vaikeampi ja mustilla helpompi.
Tällä radalla kokeilin paljon takaakiertoniistoja ja 9:n jälkeen kepeille kääntöä sylkkärilähetyksellä. Yllättävän hyvin kulki ja oikeastaan ainoa suurempi ongelma oli puomin jälkeiseen putkeen lähettäminen, kun halusin leijeröidä 12 ja 11 hypyt. Mutta kun piti palkata sinne puomin päähän, niin Piika oli sitten siinä kohdassa turhan kiinni kädessä. Mutta tämäkin treenattiin kuntoon. Mitä nyt se puomi on edelleen ihan hajalla.
Ei auttanut kuin luottaa, että Mujusen Salmen radoilla ei puomia näkyisi. Sillä olimme ilmoittautuneet JATin perinteisiin äitienpäiväkisoihin.
Salme Mujunen, JKL 3lk A-rata
Kisajärjestys oli kerrankin mini-medi-maxi-mini-medi-maxi. Joten ei muuta kuin ajoissa kisapaikalle ja seuraamaan ratojen rakennusta ja pienempien säkäluokkien suorituksia. Jannen olin onneksi saanut suostuteltua mukaan lämmittämään ja jäähdyttelemään Piikaa, joten kun se homma oli ulkoistettu, sain keskittyä ratoihin. Minien ja medien suorituksia A-radalla katsoessani hieman hirvitti. Rata oli joo ihan kiva, mutta ensin hirvittävät juoksusuorat ja suorat putket ja minien suorituksia katsellessa alkoi hirvittämään A:lle meno, kun koirat tuntuivat lukevan radalla kaikkea muuta kuin sitä.
Omaa vuoroa odotellessa rataantutustumisen jälkeen oli ihan hyvä fiilis. Toisaalta kyllä myös hirvitti. Päätin ohjata Piikaa varmasti enkä kikkailla mitään omia. Pysäytyskontaktit ajattelin kuitenkin vaatia, kun kerran ei sitä puomiakaan ollut peikkona. Piikakin tuntui olevan ihan sopivassa vireessä eikä edes noussut lähdössä seisomaan. 4:lla olin hieman myöhässä, joten A:lle mietin, ehdinkö valssaamaan eteen, mutta hyvin ehdin, kun hidastin Piikalta vauhdin pois. Keinulta hypyille lähetyksessä jäin auttamattomasti myöhään ja sitten 12-putkeen menosta hieman neuvoteltiin, mutta ihme kyllä Salme ei nostanut tästä virhettä. Loppurata meni aika hyvällä tasaisella sykkeellä ja lähinnä maaliin tullessa oli fiilis, että kiva olla samalla radalla taas koiran kanssa.
Sikäli täytyy olla tyytyväinen Piikan vauhtiin radalla, että kuitenkin A:lta nappasin vauhdin kokonaan pois, oli pysäytyskontaktit ja oli se putkeen menosta neuvottelu. Kuitenkin se säästi hyvin vauhdissa, kun ei ammu suoristakaan putkista täysillä ellei oma liikkeeni vie sitä ja putkijarru toimi ja säästettiin siinä aikaa. Nelossijaan olin siis hyvinkin tyytyväinen, että nopeiden kolmen koiran jälkeen Piika oli se neljäs ei-niin-huonolla-ajalla. Yllätys oli jäähdyttelylenkin jälkeen melkoinen, kun saatiin tietää, että Piika sai suorituksellaan myös SERT-A:n! Huippua!
Salme Mujunen, JKL 3lk B-rata
Hypärisuorituksia katsellessa tuntui, ettei maksilla voisi ikinä päästä hyvään suoritukseen. Jotenkin 3-5 ja 8-10 tuntuivat aivan käsittämättömiltä. Niinpä lähdin tällekin radalle tekemään vain varmaa suoritusta. Menikin ihan hyvin, mutta lopulta varmistelin liikaa 12-14 hyppyjä ja jäin putkella liikaa Piikan jälkeen ja kun oma liike vei vielä eteenpäin ja yritin saada Piikaa takaakiertoon vauhdista, niin eihän se toiminut. Piika hyllytti sitten hyppäämällä väärän hypyn. En jotenkin edes ollut tajunnut tätä mahdollisuutta, joten siihenhän se kostautui. Vaikka ratapiirrosta katsellessa ja viime aikaisia suorituksiamme miettiessä tuo oli juuri se kohta, missä homma juuri olisi voinut levähtää käsiin. Ja niinhän siinä sitten kävikin.
Tässä lopuksi vielä molemmat radat samalla videolla. Videota jälkikäteen katsellessa mietin, että ehkä se Janne oli sitten oikeassa, kun pohti kisoissa, mistä Piikan nopeus koostuu. Siinä, missä muut koirat kiihdyttävät ja jarruttavat, Piika etenee samalla tasaisen tappavalla vauhdilla koko ajan.
Monettakohan kertaa joudun toteamaan, että minulle se on kyllä ollut loistava koira opettamaan ja koukuttamaan agilityn saloihin. En olisi voinut uskoakaan vielä nelisen vuotta sitten lajia aloitellessamme, että jonain päivänä metsästämme niitä viimeisiä sertejä ja valioituminen on oikeasti ihan konkreettisesti mahdollista. Uskomaton pikkulikka!
Ja sitten taas nöyränä treenaamaan… Tuskin ne muut tuomarit edelleenkään ovat sitä puomia unohtaneet…
Pipipäät 