Kevät tuli. Ja vaikka koko talven asennoiduin niin, että maastolajit saavat jäädä, niin kappas, maastosta sitä itsensä on vain löytänyt. Viime viikon tosin lepäilin ihan täysin, kun Piikallakin oli huoltoviikko. Jotenkin motivaatio treenien suhteen on täysi nolla.
Viikonloppuna Jannen sopimat piilonkiertotreenit veivät meidän kuitenkin Ruuhimäkeen. Siinä muita odotellessa Piika teki kentän toiselta puolelta toiselle puolelle tunnarin liikkuroituna. Onnistuneesti. Sitten leikittiin kolmen lelun leikkiä palloilla. Juostiin myös ruutuun ja sai kisata sielläkin pallosta Jannen kanssa. Ohjattua noutoakin tehtiin. Piilonkiertäjien jälkeen kävin myös lenkittämässä Piikan kierrättämällä senkin piiloilla. Helppo nakki tuumasi Piika, ja ihmetteli, mikäs ihmetys näissä kierroissa on, että ne treeniä vaativat.
Kiljullakin alkaa taas muistutustreeneillä muistua, mitä se piilojen kiertäminen tarkoittikaan. Kilju Koon mielestä kun se on sitä, että ykköspiilon jälkeen voi juosta suoraan kutoselle. Ja kun tyyppi kerran tahtoi juosta, niin vappuaaton kunniaksi ajeltiin vielä ennen pimenemistä Toivakkaan viestitreeneilemään. Raahasin Kiljun metsään ja ensimmäinen matka oli jo 500m. Hyvin juoksi sen, mutta takaisin tullessa 100 metrin jäljestyspätkä tuotti vaikeuksia ja tyyppi meinasi juosta sen 20 metriä sivuun. Mitä sitä turhia nenää availemaan. Näinpä kolmas lähetys tuotti jo vaikeuksia, ja lopulta piti soittaa Jannelle, että saisi ääniavun. Oliko syynä sitten puhelimen kautta kuultu ääni, vai kantoiko hyvässä maastossa oikeasti ääni sen 600 metriä, mutta hyvin lähti eikä katsellut enää taaksensa. Jätettiin homma siihen, kun alkoi pimenemään. Janne lähti metsän kautta vastaan koirien kanssa jäähdyttelyksi ja itse kiersin tien kautta. Piika oli kuulemma jäljestänyt hyvin mun jälkiä.
Sunnuntaina tekaistiin vielä esineruututreenit. Raisa oli talloskellut meitä odotellessa alueen ja vienyt kuusi esinettä. Kiljulle otettiin ensimmäistä kertaa ruutu ihan kokeeksi. Janne teki perinteiset, eli lähetteli koiraa yhdestä kohdasta sen suuremmin ohjailematta. Kilju höntsäili metsässä, hyvin pysyi ruudun sisällä ja nosti kolme esinettä. Pitäisi varmaan opettaa se irtoamaan taakse. Piika kävi ruudussa viimeisenä. Nosti helposti kaksi esinettä. Ja toiset kaksi. Mitä helvettiä? Koira, joka ei ole tehnyt esineruutua viime kevään jälkikokeen jälleen. Sieltä se vain niitä esineitä haki, oli selvästi ajatus, mitä tässä tehdään. Koskaan aiemmin en ole sillä kuin 1-2 esinettä haetuttanut täysikokoisesta ruudusta. Viidennellä esineellä ei suostunut nostamaan kovamuovista pulloa, joten kutsuin koiran takaisin ja kisattiin esineelle juoksusta ja nostatin pullon. Ja vierestä vielä kovamuovisen lelun. Treenaamattomuudesta on selvästi hyötyä. Eri asia toki, että jos ilmoittaisi kokeeseen, niin homma kusisi välittömästi.
Jälkeä en ole halunnut ajaa. Lähinnä siksi, että pelkään tunnarin kärsivän samantien juuri kun siitä on saatu jotenkin kiinni. Ja lähinnä siksi, että tiedän sen koepeikon alkavan kyteä heti takaraivossa. Mitä jos sitten kuitenkin opettaisi Piikan kiertämään sen pirun metrisen… No, ehkä se saa riittää, jos Kilju Koo saadaan kokeeseen tämän vuoden aikana.
Vitutti kyllä sekin, että pesin Piikan eilen ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen. Eikä se karva vaan irtoa. Ei varmaan ole muuta keinoa irrottaa se kuin ilmoittaa piski näyttelyyn.
Pipipäät 