Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Kas, mutta sehän oli nolla!

Agilitykisoissa talkoissa lauantaina, agilitykisoissa kisaamassa sunnuntaina. Varsin agilitypainotteinen viikonloppu siis. Lauantain talkoopäivän jälkeen kävin tosin vielä pikapikaa kuokkimassa PahaSilakan treeneissä. Piikan kanssa teemana olivat sisääntulot. Olen niihin nyt kiinnittänyt huomiota, enkä ole tykännyt Piikan ilmeestä. Tuntuu, etten voi vaatia siltä sisääntuloa seuraten, kun se haluaa kuitenkin katsoa, minne ollaan menossa. Niinpä treenattiin ensin odottelua hälisevän ihmisjoukon keskellä. Makuuttelin Piikaa parin metrin päästä itsestäni ja nyt se oli skarppi minua kohtaan. Sitten otin sen vaan ns. hallintaan ja mentiin kehään ja vasta siellä pyysin sen sivulle. Toimi pirun hyvin joka kerta. Tehtiin myös tunnari ja kaukot toisella setillä. Palkkailin vain häiriöissä ensimmäisen vaihdon suorittamisesta.

Nimetön

Kaukot ja pari koiraa. Kuva EWill.

Sunnuntaina lähdin Jattilaan jo hyvissä ajoin. Koko sunnuntain tuomaroi Tomas Berglund ja halusin vähän nähdä ennen kolmosia olleita 2-luokan ratoja. Kerrankin oli myös kiva, kun ei ollut kiire ja ehdin seurata seurakavereiden, samassa ryhmässä treenaavien ja koulutettavien suorituksia. Ja upeita suorituksia kyllä nähtiinkin! LUVAa pukkasi useammallekin, vaikka radat olivat vaikeita. Piikan kanssa käytiin lämmittelylenkilläkin ja ehdin vielä parahiksi seuraamaan 2-luokan hyppäriä. Se oli jo niin vaikea rataprofiililtaan, että mietittiin, millaisia ratoja 3-luokan varalle tuomarin taskusta löytyykään!

Ja eihän se hyppäri sitten juuri muuttunut 3-luokalle. Vaikein kohta ehkä jopa vähän helpottui, mutta sitten olikin tarjolla putkesta putkeen lähettämistä vähän enemmän. Vähän oli sellainen lannistunut olo jo rataantutustumiseen mentäessä, mutta sitten kävikin niin, että rata osoittautui ihan kivaksi. Eniten jännitin keppien jälkeistä elämää, mutta radalla sitten selvisi, että olisi pitänyt jännittää jotain ihan muuta. Tällä radalla ensin rimantiputus (=oma fiilis laski), ja lopulta sitten HYL.

 

Toisena ratana oli agilityrata. Sinänsä ihan ok, mutta aloitus. Vitsi että se pelotti. Suunnittelin kepeille sekä takaaleikkauksen että valssin/päällejuoksun päähän. Kumpaakaan ei olla juuri treenailtu näin vaikealla kulmalla.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_brata

Rataantutustumisen jälkeen jäätiin Elinoiden kanssa seuraamaan reilun kymmenen alkupään koirakon suorituksia. Moni valitsi kuvioksi takaaleikkauksen, muutama kuitenkin valssin. Kun lopetettiin seuraaminen ja lähdettiin hakemaan omia koiria, valssi johti takaaleikkausta jotain 3-0. Takaaleikkaukset eivät vain onnistuneet. Niinpä päätin ohjata Piikan valssilla muurille, ohjata kepeille, valssata niiden päässä ja sitten olisikin jo kiire. Tältä radalta ei valitettavasti ole videota, mutta Päivikki sanoi jälkikäteen, että muurilta kepeille kääntö oli koko luokan paras. Piika todella tiesi kääntymisen tulevan. Jotenkin ihmeenkaupalla selvittiin myös kepeistä ja valssista ja sitten kuulin Elinan huutavan, että JUOKSE! Ja minähän juoksin. Onneksi putki syötti aika kivasti takaakiertoon, joten siinä ei juuri tarvinnut sen suurempia koukeroita tehdä. A:lla otin katsekontaktin Piikaan, että se pysähtyisi. Pysähtyi kyllä, mutta törmäsi sitten päin rengasta. Jotain säätöä oli sitten sen jälkeen 10:llä, mutta lopulta maaliin selvittiin renkaan 5:lla. Ja kaikki kontaktit se otti 2on2off!

 

Kolmas rata oli myöskin agilityrata. Sunnuntain kolmesta radasta se oli ehkä mukavin helpon alun vuoksi. Koska lähdimme luokan toiseksi viimeisenä, jäähdyttelylenkki osui siihen, kun rataa rakennettiin. Oikeastaan suoraan lenkiltä päästiinkin jo rataantutustumiseen.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_Arata

Edellisillä radoilla suurimpana virheenä oli Piikan katsominen suorilla, jolloin se tiputti riman ja hajotti renkaan, kun ei lukenut itse rataa. Niinpä tälle radalle lähdettiin sillä fiiliksellä, että ohjaan ja katsotaan, mihin se riittää. Kepeille vientiä jännitin tälläkin ehkä eniten, koska ei me olla tällaisiakaan treenattu. Ihme kyllä ei saatu pienestä säädöstä edes virhettä, joten tältä radalta 0 ja 5. sija. Vauhdilla ei hurjasteltu, kun Piika otti 2/3 kontakteista 2on2off. Keinulta vähän varasti, joten mulle tuli kepeille kiire ja aikaa paloi siinä.

 

Kaikkinensa kisoista jäi hyvä fiilis. Radat olivat haastavia ja silti niistä selvittiin. Ja taas ollaan yhtä nollaa lähempänä SM-kisoja. Ne olivat meille tämän vuoden tavoite, ja kovasti näyttää siltä, että se tavoite tullaan saavuttamaan. Tokihan tässä on haettu vain varmoja suorituksia kisoista eikä vauhdilla ole juhlittu, mutta tällä hetkellä se tuntuu hyvältä. En ole aiemmin juuri seuraillut muiden menoa kolmosissa, mutta nyt ollaan viime kisoissa lähdetty aina niin loppupäässä, että on ollut ihan hyvä seurata muiden menoa. Eniten on ehkä yllättänyt se, kuinka monella koiralla onkaan lähtöongelma ja kuinka pysäytyskontaktit taitavat olla katoava luonnonvara. No, me luotetaan niihin edelleen, vaikka syöhän se vauhtia, kun muutenkaan sillä ei leveillä.

Niin ja kuinkas ne meidän lähdöt sujuivat? Päätin nimittäin lauantain treeneissä, että vien Piikan lähtöihin irti. Ja niin tein. Edellisen koiran aloittaessa pistin Piikan makuuseen hihnan mitan päähän. Kun koirakko läheni maalia, nappasin Piikan hallintaan, otin hihnan ja pannan pois, annoin viimeisen nakin palan ja sen jälkeen mentiin lähtöön teemalla, kunhan siinä sivulla jossain tulet. Vasta lähdössä otin Piikan sivulle kunnolla. Ensimmäisessä startissa Piika alkoikin aktivoimaan itseään haukulla, ja hiljeni hyvin käskyllä. Nämä lähdöt tuntuivat parhaalta, mitä ollaan tehty.

 

Nyt onkin vietetty huoltoviikkoa. Sunnuntai-iltana lääkkeiden väärinkäyttäjä Pessi sai vissiin lääkityksen sille mallille kohdalleen, että intoutui juoksemaan pihalla Kiljun kanssa muutaman kerran pihaa ympäri. Piika siinä rytäkässä juoksi suoraan päin bemarin keulaa ja semmonen tömäri se oli, etten ole uskaltanut sen jälkeen Piikaa liikuttaakaan. Onneksi meillä tällä kertaa oli varattuna eiliselle aika osteopaatti Mari Vidgrenille ja tulipa se kyllä tarpeeseen! Muutamaan vuoteenhan Piikan rankaa ei olekaan laiteltu, mutta mitään sen suurempaa ei kuitenkaan ollut. Rintaranka sen sijaan oli ilmeisesti juuri sunnuntain tömärin jäljiltä ihan paskana ja sen laittoon menikin aikaa. Jossain välissä Mari nauroikin, että tää menee jo koiran pahoinpitelyn puolelle, mutta Piika vain makasi selällään ketarat ylhäällä ja nautti. Vaikutti, että Piika olisi halunnut jäädä Marin käsiteltäväksi koko illaksi. Tätä reaktiota ei ollakaan ennen hieronnoissa, fyssaroinneissa tai osteopaattisella hierojalla saatu aikaiseksi. Kerrankin Piika nautti. Ja minä maksoin itseni kipeäksi. Takajalkojen parin vuoden takainen loukkaantuminen puhututti myös. Ero jaloissa on aika huomattava ja ne olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo tuolloin. No, nyt niitä yritetään hoitaa vähän jälkijunassa. Ja itse asiassa. Tänään Piika istui ensimmäistä kertaa herraties kuinka pitkään aikaan itsenäisesti takajalat alla! Otetaan siis rennosti ensi viikkoon ja katsotaan sitten, mikä on vointi.

Agility elää talkootyöstä

”Innokkaat talkoolaiset saavat ilmoittautua agilitykisoihin töihin.”

”Vielä kaivattaisiin lisää talkoolaisia tuleviin kisoihin!”

”Viime hetken kuulutus – joutaisiko joku talkoisiin huomenna?”

Kuulostaako tutulta ilmoittelulta? Kisat tulossa eikä talkoolaisia ole ilmoittautunut tarpeeksi, jotta kisat voitaisiin viedä läpi sujuvasti? Ilman talkoolaisia ei ole kisoja. Ilman kisoja ei ole agilitya. Kummallista on, että kisaajia kyllä aina löytyisi. Tämä tosin taitaa olla jokaisen koiraharrastuslajin ongelma. Agilityssa talkoolaisia vain tarvitaan huomattavasti enemmän kuin muissa lajeissa.

Suomen Agilityliitolla on 260 jäsenyhdistystä ja jokainen seura elää ja kuolee talkoolaisistaan. (YLEn juttu helmikuu 2016) Agilitykisoja järjestetään jo ympäri Suomen melkeinpä jokaisena viikonloppuna – kiitos tarpeeksi isojen hallien. Kaukana ovat ne ajat, kun kisoja voitiin järjestää talvikaudella vain kylmissä maneeseissa tai kesäaikaan hiekkakentillä vesisateessa. Harrastusmahdollisuuksien parantumisen myötä myös harrastaminen on kallistunut. Agilitykilpailuiden järjestämisen tärkeyden ymmärtääkin, sillä ne tuovat seuroille rahaa, ja kaikki kulut seurat maksavat omasta pussistaan. Mutta jotta voisimme jatkossakin taata harrastus- ja kilpailumahdollisuuden sekä niille otolliset olosuhteet, tarvitsemme kisoihin talkoolaisia.

 

Millaisen työpanoksen agilitykisojen järjestäminen vaatii?

Jyväskylän Agility Team ry (JAT) järjesti maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kaksipäiväiset agilitykilpailut. Samana viikonloppuna kisattiin myös Kirkkonummella, Lempäälässä, Sipoossa, Torniossa, Liedossa sekä Tranvikissa, Ahvenanmaalla. Lauantain kisoihin oli yhteensä 1685 ilmoitettua kisastarttia ympäri Suomen. Sunnuntaille oli 1378 ilmoitettua kisastarttia. Jos keskimääräinen kisastartin hinta on noin 13 euroa, tienasivat seurat kyseisenä viikonloppuna noin 40 000 euroa.

JATin kisoissa kisattiin noin 400 starttia viikonlopun aikana. Lauantaina kisasivat 1-luokka ja 3-luokan minit ja medit. Sunnuntaina vuoron saivat 2-luokka ja 3-luokan maksikoirakot. Tuomareina kisoissa toimivat Hilpi Yli-Jaskari sekä Tomas Berglund. Kuten aina, tälläkin kertaa talkoolaiset järjestivät hyvin sujuneet agilitykilpailut. Nämä olivat vasta toiset kisat, jotka järjestettiin niin, että JAT:in uusi kerhotalo oli talkoolaisten ja kisaajien käytössä. JAT:in konkareille halli ja kerhotalo ovat selvästi tärkeitä. He muistavat menneisyyden, kun treeni- ja kisamahdollisuudet olivat toiset.

A-2221

Jattila. Kentän koko 20×40 on rajattu aidoin, jotta jokainen koirakko saa suorittamisrauhan. Yleisölle on tilat kahdella sivulla. Lämmittelyalue on erikseen, usein varustettuna A:lla ja kepeillä sekä muutamalla hypyllä.

Enää ei talkoolaisten aamu ala sillä, että esteitä pitäisi siirrellä paikasta A paikkaan B eikä tarvitse purkaa esteitä kuormasta. Enää ei tarvitse järjestää kanttiinia telttoja pystyttämällä. Kerhotalon valmistumisen myötä kauaksi on myös tultu siitä, kun kanttini järjestettiin hallin nurkassa ja vessoina ja toimistona toimi työmaakoppi, jossa oli aina ruuhkaa. Tuolloin lämmittelymahdollisuus oli lämpimästi pukeutuminen ja kuuma kanttiinista saatu juoma.

Uuden kerhotalon myötä ilmoittautuminen on siirretty lämpimiin tiloihin, sopivasti vessojen yhteyteen, jotta jännittyneet kisaajat voivat samalla helpottaa myös kisajännitystään ennen lämmittelylenkille lähtemistä. Tullessaan kisoihin kisaajat jättävät ilmoittautumiseen kisakirjansa sekä esittävät koiransa rokotustodistukset. Vastineeksi he saavat ilmoittautumisten vastaanottajilta kisanumeron ja onnentoivotukset kisaan.

A-2245

Numerolappuja odottamassa kisaajiaan.

Ilmoittautumisen yhteydessä on myös kätevä huomioida kanttiinin olemassa olo. Ratojen lopuksi tai miksei jopa välilläkin on mukava käydä istumassa lämpimässä ja päivittämässä viimeisimmät kuulumiset tuttujen kesken. Eipä taida olla hetkeä, milloin ei kanttiinista löytyisi juttuseuraa.

A-2215.jpg

Kanttiinista voi myös ostaa JATin pipon päätä lämmittämään, ellet sellaista jo omista.

A-2216

Kanttiinista löytyy pientä tarjottavaa makean ja suolaisen nälkään.

A-2219

JATin puheenjohtaja Leena Ståhlberg kanttiinissa ostoksilla kisaamisen lomassa.

A-2213

Talkoolaisille lämmin kerhohuone tarjoaa puitteet istahtaa hetkeksi alas lämmittelemään siinä missä kisaajillekin.

Ratatyöntekijöiden tehtävänä on rakentaa radat jokaiselle säkäluokalle tuomarin piirustusten mukaisesti. Nykyisin radan rakennus on helppoa, sillä väliaidat siirrellään usein jo perjantai-iltana ison radan treeneissä kisapaikoille ja ylimääräiset esteet järjestellään hallin sivulle odottamaan seuraavan viikon viikkotreenejä. Parhaat esteet valikoidaan kisoihin radalle.

Usein kuulee sanottavan, ettei halua ratatyöntekijäksi tuomarien asenteen vuoksi. Etenkin kokemattomat talkoolaiset tuntuvat jopa pelkäävän tuomareita ja heidän palautettaan. Taitaa tosin olla niin, että tuomaritkin arvostavat ripeitä otteita radanrakennuksessa. Ratatyöntekijöistä riippuukin pitkälti kisojen aikataulussa pysyminen, ripeys ja oma-aloitteisuus on siinä hommassa valttia. Jos ratatyöntekijät vain tuntuvat seisoskelevan kesken radanrakennuksen, on se omiaan kuumentamaan tunteita heti, sillä aikataulut ovat tiukat ja jokainen haluaa kisoista ajallaan kotiinkin. Kun taas ratatyöntekijät hoitavat tonttinsa hyvin, tuomarit ja kisaajat ovat tyytyväisiä ja kisat saavat kiitosta.

Oli tehtäväsi sitten ratamestari, ratatyöntekijä, ajanottaja, käsiaika, tuomarin sihteeri, lähetti, kuuluttaja, kokoonkutsuja tai hihnansiirtäjä, ovat ne kaikki oma-aloitteellisuutta vaativia tehtäviä. Radanrakennuksen aikana he kaikki voivat osallistua radan rakennukseen ja hoitaa samalla oman tonttinsakin. Omalla panoksellaan he kaikki ovat takaamassa kisojen onnistumisen ja aikataulussa pysymisen.

A-2235

Kun radanrakennus sujui kuin itsestään, viikonlopun tuomarit ehtivät poseeraamaan ”poski poskea vasten” radanrakennuksen lomassa.

A-2222

Radanrakennus tapahtuu ratamestarin johdolla. Tuomari tekee viimeiset viimeistelyt rataan saadakseen sen mieleisekseen.

A-2224

Rata valmis ja putkenpainot saa nostella putkien päälle.

A-2231

Ratamestari ohjeistaa ratahenkilöt paikoilleen vastaamaan omista esteistään ja niiden korjaamisesta paikoilleen jokaisen koirakon jälkeen.

A-2240

Rataantutustuminen käynnissä ja ratatyöntekijät tekevät viimeiset valmistelut.

A-2202

Rataantutustumisten aikana ratatyöntekijät saavat hieman levähtää.

A-2238

Kettu-kelpie tarkkana radan reunalla livetulosten vieressä seuraamassa, kuinka ne nollat tehdään. (Ja Kettuhan teki, triplan arvoisesti.)

A-2200

Vastaava koetoimitsija vastaa loppuviimeksi kisojen sujumisesta. Hän mm. hommaa tarvittavat talkoolaiset kisoihin, jakaa työtehtävät ja opastaa kokemattomat talkoolaiset hommaansa. Tässä kuuluttajan kanssa pohtimassa lähtöjärjestystä.

A-2243

Tuomari ja tuomarinsihteeri sopimassa vielä ennen luokan alkua kommunikaatiokäytänteistä. Tuomarinsihteerin tehtävä on yksi kisojen tärkeimmistä tulosten oikeellisuuden kannalta.

Koska pöytäkirjojen täyttäminen tapahtuu JATin kisoissa toimistossa, kerhohuoneen takahuoneessa, yhtenä talkoohommana on lähetin virka. Hän vie tuomarinsihteerin laput pöytäkirjan pitäjille sekä toimittaa lähtöjärjestyksen ja tulokset seinälle, sisäänheittäjälle sekä kuuluttajalle. Kommunikaation tulee pelata kumpaankin suuntaan. Toimiston pöytäkirjassa toimivat henkilöt täyttävät kilpailun pöytäkirjat, hoitavat tulosten syötön, livetulosten lähettämisen ja täyttää kisaajien kisakirjat lämpimässä toimistossa, omassa rauhassaan. Tosin sitä rauhaa kyllä rikkoo aina jos joku kysyjä.

A-2197

Ennen radan alkua toimistossa lasketaan tuomarin toimittamasta ratapiirrustuksesta esteiden lukumäärä sekä suoritusmäärät ja merkataan ne Sagin ohjelmaan.

A-2205

Rataantutustumisen aikana toimistossakin on hiljaista. Toimistokoira Pessikin oli hommissa lauantaina. Pöydällä kisakirjat ja lahjakortit odottavat radan alkua.

A-2207

Lähetti on tuonut tuomarinsihteerin laput, tulosten syöttö Sagin ohjelmaan sekä kisakirjoihin nollien merkkaus käynnissä. Kuva Laura Mättö.

A-2208

Itsekin jouduin hommiin kirjoittelemaan 1-luokan nollia kirjoihin, vaikka houkuttelinkin Sannan kanssani toimistoon tekemään sen vaativimman työn. 😉

 

Tärkein huomio agilitysta niin kisaamisen kuin talkootöiden kannalta on yhteisöllisyys. Ei  ole väliä iällä, sukupuolella, koulutus- tai työtaustalla. Kaikkia yhdistää koirat ja agility. Juttuaiheita piisaa, kun kisoissa risuja  ja ruusuja saavat niin tuomarit kuin heidän ratansakin, omat ratasuoritukset sekä koirien kuulumiset. Oma asenne ratkaisee, ottaako talkootyöt pakkopullana vaiko mahdollisuutena seuratovereihin tutustumisena. Iloisella asenteella hyvässä seurassa talkoopäivät sujuvat nopeasti. Ennen kuin huomaakaan, talkoovuoro on ohitse ja huomaa, ettei ehtinyt edes talkoomakkaraansa syödä vuoronsa aikana. Ei niinkään sen kiireen takia, vaan siksi, että hyvässä seurassa nälkääkään ei huomaa ennen kuin koittaa kotiinlähdön aika.

Talkoot kuuluvat koiraharrastukseen. Joko sinä olet tehnyt talkoovelvoitteesi seurasi hyväksi?

Uusi agin treenijakso

Tällä viikolla alkoi JATilla uusi treenijakso ja eilen aloitettiin ryhmämme kanssa treenit. Aluksihan minulle tarjottiin treenipaikkaa itsenäisesti ohjautuvassa ryhmässä, mutta ko. ryhmää ei koskaan sitten tullut, joten pienen säätökuvion jälkeen päästiin Piikan kanssa Jarin ja Kaitsun silmien alle. Ensin pidettiin aloituspalaveri ja sen jälkeen alettiin heti treenata. Tällä jaksolla pääsen itsekin viikkoradan makuun treenaajana ja tälle viikolle olikin suunniteltuna 30 esteen rata teemalla takaakierto. Jatkossa varmasti helpottaa tuota itsenäistä treenaamistakin, kun viikkorata on tuttu jo treeneistä ja jos jää joku siinä kaivelemaan, voi aina lähteä hallille hiomaan kaivelevaa kohtaa, kun tietää, mitä siinä pitäisi tehdä.

Piika_2016_03_03

Päätin lähteä tälle radalle sillä ajatuksella, että palkkailen itse Piikaa nyt sopivissa kohdissa. Jatkossa olen ajatellut, että palkkaa sataisi yllättävistä kohdista ja saataisiin ehkä sillä pidettyä vauhtiakin yllä radoilla. Vaan eipä ne suunnitelmat mene aina, kuten Strömsössä. Vitsi, että oli vaikea rytmittää tuo 1-6. Ajauduin pakostakin liikaa varmistelemaan 3-hypylle, enkä sitten ehtinyt liikkuvaan valssiin 5-6 väliin. Ensimmäisellä kerralla Piika oli puomilla. Toisella kerralla valssi antoi vähän liikaa muurille ja Piika tuli puomia pitkin takaisin. Paras onnistuminen saatiin varmaan viidennellä kerralla, kun lähdin käytännössä yhtä aikaa ykköshypyltä Piikan kanssa ja annoin oman vauhdin saatella sen 3:n taakse. Koiran luontainen hyppylinja kuitenkin antoi sinne. Ei ollut mitään vaikeuksia irrottaa Piikaa sinne takaakiertoon ja itse ehdin hyvin valssaamaan eikä tullut edes kiire.

7-8 välille takaakiertopäällejuoksu ja kontakteille otettiin nyt uusi taktiikka. Rytmitetään niitä niin, että ne ovat aina kisaamista koiran kanssa siitä, kumpi on ensin lopussa. Joten hain Piikan putkelta ja sitten mentiin. Tuntui toimivan. Puomilta keinulle piti leijeröidä kepit, mutta Piika tuli kepeille eikä lukenut keinua edessään. Niinpä otettiin ensin ihan vain putkesta keinulle ja Jari vähän kuiski Piikan korvaan, että keinua sieltä haetaan. Eikä muuten sen jälkeen miettinyt mitään muuta kuin keinua. 12-18 pätkää tahkottiin ihan hitokseen. Yritin ehtiä persjättöön okserin jälkeen. Ekalla kerralla päätin jo 12 hypyn jälkeen, että en ehdikään ja päätin mennä viskillä ja Piika hyppäsi suoraan jalkoihini 14:ltä. Toisella kerralla tein jo persjätön, mutta juoksin kuulemma täysin koiran linjoilla. Piti juosta tuota keltaista viivaa pitkin. No, seuraava oli jo parempi, mutta unohdin käskyttää koiraa, joka kyllä teki, mutta empi, että eikun vaan uudestaan. Lopulta keskityin vain juoksemaan päkijöillä ja käskyttämään koiraa ja se meni varmaan parhaiten. Eikä se muuta tarvinnutkaan, sillä koiran oma liike kyllä vei nuo kaikki esteet itsenäisesti. Kerran taisi rengas hajota ja joku rima tippua, mutta varmaan johtuivat minusta.

17-18 meni vain ajamalla koira takaakiertoon ja heittämällä se riman yli ja samantien liikkeelle kohti 19:ä. Tyrkkäisy 20:lle esteiden puolivälistä, pieni odotus ja tyrkkäys takaakiertoon, päällejuoksu, tyrkkäys takaakiertoon ja putkeen käskytys kentän halki. A:lle kisattiin taas siitä, kumpi on ekana kontaktin toisessa päässä. Kepeille viennit epäonnistuivat säännöllisesti. Olin itse ihan puhki ja aina koiran tiellä. Keppien jälkeen valssilla muurin yli putkeen ja loppusuora. Mä olin NIIIIIIN kuollut!

Mutta ei me saatu armoa. Uudestaan vaan! Koko rata? Ei kai nyt sentään, joku pätkä vaan. No, 8-30, että saadaan keinulta tehtyä radanomaisena pätkä. Hetki piti keräillä itseään ja sitten lähdettiin. Kisattiin puomilla, leijeröitiin putki-keinu, persjätöllä okseri, heitto 18:lle, tyrkkäys 20:lle, pieni liike takaakiertoon ja toiseen ja putkeen. Kilpaa A:lle, kepeille ja siitä valssilla muurin kautta putkeen ja loppuun saakka. Jestas mä olin kuollu. Keräilin itseäni kentän pinnasta ja Jari leikitti Piikaa. Minä puhalsin vielä pitkään, Piika palautui hetkessä. Vitsi että oli hyvä fiilis! Vaikka luulin, että olin jo kaikkeni antanut Piikan kanssa niillä ekoilla treenikerroilla, niin vieläkin lisää vaadittiin ja me selviydyttiin siitä. En oikeasti muista, milloin oltaisiin tällaisia treenejä tehty.

 

Treeni-iloa varjostaa Pessi. Se taas on paskonut verta ja uloste on löysää. Tekee sisälle, tekee ulos. Ja ontuu oikeaa etujalkaa välillä ihan huomattavan selkeästi. Istuessaan ei varaa juuri painoa koko jalalle. Lääkelisäystä onneksi saatiin eilen postissa, joten nyt vain toivotaan, että saan tilanteen stabiloitumaan niin, että selvitään vielä viikko, kunnes Janne tulee kotiin.

Tytöt maaliskuun jäillä

 

A-2053

smaller-3

smaller-4

smaller-5

smaller-6

smaller-7

smaller-8

smaller-9

smaller-10

smaller-11

smaller-12

smaller-14

smaller-15

 

Ihana maaliskuu. Lupaus keväästä. Valon määrä lisääntyy silmin nähtävin. Töistä tullessa on vielä mahdollista päästä valoisan aikaan lenkille. Koska valoa ei ole kuitenkaan hukattavaksi, autolla hurautan tyttöjen kanssa Liepeen satamaan ja lähdetään siitä sitten jäälle. Yritän olla välittämättä siitä, että satama on käytännössä sulaa vettä laskuojan vuoksi. Hyvin siitä vierestä vielä on päästy kelkkauraa pitkin jäille.

Jäälenkit on kyllä sellaista luksusta, jota on kaivannut taas muutaman huonon jäätalven jälkeen. Niihin on tottunut Kainuussa, ja kuutisen vuotta sitten lenkkeilin Narniassa paljon Ipin ja Pessin kanssa. Tuolloin silmät piti olla selässäkin. Nyt lenkit Piikan ja Kiljun kanssa ovat oikeasti rentoja. Kilju huitelee jossain satojen metrien säteellä, Piika parin kymmenen metrin säteellä. Ja kumpikin on kuulolla. On sillä eroa, millainen koira on terävyydeltään ja hermorakenteeltaan. Hyvin voidaan ohittaa rannalle rakennetut talot läheltä välittämättä niissä tapahtuvista liikkeistä. Voidaan ohittaa hiihtäjät parin metrin päästä. Ei tarvitse pelätä, että koirat lähtisivät räyhäämään muille jäällä liikkujille. Tältäkö se tuntuu, kun luottaa koiraan? Kun ne luottavat minuun, että hoidan tilanteet?

Mutta eivät Piika ja Kilju ole toisilleen sopivia lenkkikavereita. Toinen on raisu liikkeiseen. Kun Kilju juoksee kohti, Piika hyppää aina edestä pois. Ei se lähde enää Kiljun kanssa rallaamaan, kun tuloksena on 30-kiloisen malinoissin alle jääminen. Joten lenkeillä Kilju liikkuu paljon, Piika ravailee hiljokseen. Kohotetaanko sillä kuntoa? Ei. Laihdutaanko sillä? Ei. Kummakaan, kun Piika näyttää niin lihavalta kuvissa. On se sitä oikeastikin. Tämä neljän kuukauden laihdutuskuuri ei vaan nyt onnistu. Toivo on asetettu ensi viikkoon ja osteopaatilla käyntiin. Josko Piikalla vain ranka vihoittelee. Tai sitten siitä on vihdoin tullut oikeasti aikuinen.

Sävyjä joita ei kirkaaksi kai enää saa

smaller

 

Pari viikkoa Pessi söi taas kipulääkettä ja Espoossa Janne hieroi sen käytännössä joka päivä. Välillä Pessi oli ollut ihan perässä vedettävä lenkeillä, välillä oli kulkenut hyvin Kiljun rinnalla. Totuus on nyt se, ettei Pessi enää kuntoon tule. Sen kipuja voidaan kyllä kipulääkkeillä helpottaa, mutta onko se enää muuta kuin väistämättömän siirtämistä?

Valvon taas ja päässäni teen jo siirtoo seuraavaa
mietteitään ei vältellä voi, vaikka ne näin satuttaa
Katson sua ja rakastankin, niinkuin aikoinaan
vaan nyt tähtiis kirjoitetun pystyn jo aavistamaan

Espoossa Pessi oli asunut sängyn alla käytännössä koko ajan ja ollut ihan rauhallinen muutenkin. Joka toinen päivä se oli ollut ihan ok, joka toinen päivä kipeä – hieronnan perusteella siis. Ja kaikki lenkit oli tehty hihnassa eli riehumiselle ei ollut jäänyt saumaa. Nyt Pessi on ollut perjantaista asti kotona ja viikonloppuna jätettiin kipulääkkeet pois hetkeksi, että pidetään taukoviikko. Viikonloppuna Pessi oli hyvä lenkeillä, koska Naakka. Ei ole hetkeä, milloin ei voisi uhota porokoiralle. Ja toki pissatuksille mennessä pitää lähteä ulko-ovelta täysillä ja hypätä jättämällä kaikki rappuset väliin ja kertarysäyksellä alas asti. Mutta Kiljun kanssa Pessi enää intoudu juoksemaan pihalla, vaikka Kilju haastaisikin.

Meissä on voimaa, mä epäile en
vuosien varjosta maan
Sävyjä joita ei kirkkaaksi kai enää saa

Ahtaat ruudut kalenterin nyt sydän suorittaa
kuinka kaikesta tulikin näin tummaa ja puuduttavaa
Kummallekin valehdellen, jos kiellän tunteet nää
jos väitän että elämä on loputtomiin kestävää

Hieroin Pessiä alkuviikosta ja suurimmat oireet keskittyvät nyt etupäähän. Takapää on mitä on, ja ilmeisesti nyt rasitus alkaa olla aika isoa etupäässä. Oikean lavan liikettä katsoin jo lenkillä, että se on aavistuksen epäpuhdas. Käteen ko. lapa tuntui aivan järkyttävältä nyt, kun Janne oli saanut sen kohtalaisesti auki muuten. Ei Pessi pystynyt pitämään sitä jännittämättä ja verrattuna toisen puolen lapaan, eron tunsin jopa minä. Istuessaan tuntuu hieman keventävän painoa tuolta jalalta.

Mitä tapahtuu jos lähden, minne tuulet vie
sinne mis’ on puhtaan taivaan alla uusi tie
Mitä tapahtuu jos lähden tuntemattomaan
loppuuko maailma siihen vai alkaako vaan
uudestaan

Olen yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun, ettei päätöstä tarvitsisi tehdä. Jannen kanssa tehtiin sopimus, että pääsiäiseen asti. Nyt kaksi viikkoa Janne on Saksassa ja sillä aikaa vain seurataan, mihin Pessin vointi menee. Tällä hetkellä vaikuttaa, että särkkärikuuri on pakko aloittaa taas. Olen myös miettinyt, miten paljon Pessiä voisi helpottaa vielä joku lääkekokeilu tuohon etupäähän. Mutta etupääkin kuvattiin vasta ennen joulua eikä siellä näkynyt mitään. Suurin syy on nyt tuo selkä, se vaan alkaa tehdä tehtävänsä, kun se ristiluunseutu on mitä on. Kun hermorakenne on koiralla mitä on, ja koska aina olen luvannut, että tulee vielä mitä vaan, niin sitten se on tässä. Kai se on aika lunastaa nuo sanat.

Ja silti toivon, että joku käänne tässä vielä parempaan tapahtuu. Ja silti joka päivä kuulen tuon Yön biisin radiosta ja mietin, että voi Pessi…

Nollan haussa Kuopiossa

Perjantaina eläinlääkäripäivystyksessä, lauantaina tokokokeessa Mikkelissä – ja sunnuntaina neljä starttia agilitykisoissa Kuopiossa. Jossain välissä olisi ehkä voinut hengähtääkin, mutta ei. Aamulla herätys puoli kuudelta ja jo puoli seiskan maissa oltiin Elinan ja bortsutyttöjen kera menossa Kuopiota kohti.

Kisat käytiin Koirakeskus Metkalla. Etukäteen paikkaa oli kovasti hehkuteltu, samoin kuin sen korkkirouhepohjaakin. Noihin puheisiin nähden paikka oli pettymys. Kovin pieni, lisäksi kentän 30×30 koko tuntui jännältä, varsinkin kun kentälle pääsyt oli sijoitettu heti ulko-oven viereen ja toiseen nurkkaan, jonne piti puskea katsojilta jäänyttä kujaa pitkin. Harmitti myös, ettei paikalla ollut lämppäesteitä eikä mahdollisuutta myöskään leikittää kunnolla koiraa sisällä, koska ainoa pitävä pohja oli kentällä. Muuten alusta oli liukasta betonilattiaa. Piika esimerkiksi liukastui pahasti yhden loppusuoran päätteeksi, kun yksi jalka lipesi lopussa betonille kentän sijasta. Lenkkimaastoja ei juuri ollut eikä ehditty edes hirveästi jäähdytellä, kun uusi rataantutustuminen alkoi melkein heti edellisen radan loputtua.

Korkkirouhepohja oli kyllä hyvä juosta, mutta etenkin ensimmäisen radan jälkeen puuskututti ihan hirveästi, mutta voi mennä toki väsymyksen piikkiinkin. Viimeiselle radalle lähtiessä omat jalat olivat jo niin hapoilla, että oma veto loppui kesken. Koirat tuntuivat ensimmäisen radan aikana hakevan paljon tuntumaa pohjaan ja vasta radan loppupäässä tuntuivat saavan alustasta tuntuman. Etenkin ihmetytti, että paikallisen seuran koirat liukastelivat radalla välillä pahankin näköisesti.

Tuomarina toimi Marianne Fernström (Ruotsi). Äkkiseltään radat tuntuivat kovin helpoilta, suomalaisilta 1-2 luokan radoilta. Suurin työ olikin sitten rytmityksessä. Parhaiten varmasti olisi toiminut leveät valssit ja linjauskäännöt, mutta eihän me semmoisia osata. Pari ensimmäistä rataa jaksoin itse skarpata, mutta sitten kyllä väsymys otti vallan ja loput kaksi rataa meni ihan sen piikkiin. Ei vain jaksanut enää.

Metka_kisat_helmi16_A

Ensimmäinen rata, Marianne Fernström, Kuopio 28.2.16

 

Tämä tuntui helpoimmalta radalta. A:lle Piika teki hyvän kontaktin, mutta puomilla haki kovasti ja varmaan ylösmenon heiluva osa teki epävarmaksi. Jouduin saattelemaan sitten valssilla puomin päähän ja hyvin epävarma oli kaikkinensa se kontakti. Niinpä olin myöhässä kääntämässä 8:lle, mutta hyvin Piika sen sitten haki. 10:ltä keinulle oli pientä säätöä ja Piika tuli vähän sivusta keinulle, mutta otti kuitenkin kontaktit. Kepeillä yritin vedättää vasenta puolta, että ehtisin tehdä sylivekin 20:lle, mutta varmaan sitten käänsin katseen liian aikaisin persjättöön, kun Piika oli tullut pois ennen vikaa väliä. HYL siis tulokseksi.

Metka_kisat_helmi16_B

Toinen rata, Marianne Fernström, Kuopio 28.2.16

Tämä oli ihan simppeli rata, mutta tulihan siihenkin sitten jännitystä, kun 3-rima oli 65:ssä. Alkuun tein ihan vain peruskäännön ja toivoin, että Piika hoitaisi tonttinsa. A:lle tuli itselle kiire ja Piika tuli vähän rumasti A:n kontaktin läpi, mutta jatkettiin rataa. 8:lta haki linjaa A:lle, mutta sain korjattua ja taas vähän vinosti keinulle. Kepit tein nyt huolella tarkoituksella ja 12-13 onnistui ihan kivasti. Pituudelle en ehtinyt linjata vaan huusin eteeneteen ja Piika lähti suoralle, mutta 65:lle veti vauhdit ihan täysin pois ja luki jo ensimmäistä hyppyä, kun sain korjattua sen putkeen. A:lle tulikin sitten taas kiire ja ihan todella ruman A:n Piika teki. Hyppäsi käytännössä täysin päin ja korkealta. Johtuiko sitten, että itse hain omaa linjaa siinä kiireessä ja katsoin 8-hyppyä, etten siihen törmää. No loppuun päästiin ja tämä sähellys oli sitten 0 ja juuri alle ihanneajan selvittiin.

Metka_kisat_helmi16_C.png

Kolmas rata, Marianne Fernström, Kuopio 28.2.16

Tälle radalle lähtiessä eniten vaivaa tuottivat nuo kolmen hypyn sarjat. Me ei olla niissä koskaan saatu rytmiä onnistumaan eikä niitä ole sitten tullut treenattuakaan. Pitäisi! Päätin varmistella tällä radalla kontaktit ja niin tein, että keinulla jäin liian lähelle keinua enkä sitten saanut ohjattua Piikaa takaakiertoon kunnolla. HYL tässä vaiheessa. Melkoista hakemista se oli sitten senkin jälkeen ja 11-hypyltä Piika luki suoraan ekalle hypylle. HYL ja kiersi putken. A:lla muistuteltiin kontakteja molempiin suuntiin ja ne olivat nyt hyvät! Omat jalat olivat jo ihan lopussa.

Metka_kisat_helmi16_D

Hyppäri, Marianne Fernström, Kuopio 28.2.16

Viimeisenä oli sitten hyppäri. Tämä tuntui todella kivalta radalta, mutta jo rataantutustumisessa oli vaikeaa muistaa, että montako kierrosta oltiin menty ja mihin 9 tai 14 putkelta pitikään suunnata. Siitä tiesin olevani jo itse henkisesti loppu. Jalat kramppasivat eikä Piikakaan enää iskussa ollut. Lähinnä nukkui autossa häkissään, mutta kyllä se radalle mennessä skarppasi ja vaati oman keskittymisen. En vieläkään tiedä, miten onnistuttiin siinä, että toisen hypyn jälkeen Piika hyppäsi nelosen. Ilmeisesti jäin kakkoselle asumaan ja se oli sitten siinä. HYL. Loppurata oli kivaa, ennen keppejä Piika tosin pyörähti edessäni, mutta siitä sitten ohjautui hyvin tuon kolmen hypyn suorankin. 17:llä tuntui todella oudolta ohjata hyppyä ja päädyin tulokseen, että tää ei varmaan kuulunut mennä näin. Seuraavan ratasuoritusta seuratessani jouduin toteamaan, että ihan oikein ohjasin sen. Niin sekaisin sitä oli jo siinä vaiheessa.

Todella kivoja ratoja. Tykkäsin tuomarista ja paljon uutta treenattavaa saatiin kyllä listalle. Eniten jäi ärsyttämään nuo kontaktit ja kepit. On niitä kyllä niin paljon tahkottu ja valmista ei vaan näytä tulevan. Toisaalta tuli tuolla kisoissa katsottua, että harva koiriaan todellakaan pysäyttelee kontakteille maksi3:ssa. Ja vaikka tuo Metka kisapaikkana ei kyllä päässyt kisapaikkojen top10:een, niin täytyy myöntää, että Piika oli eilen hieroessa todella hyvän tuntuinen. Ei paljoa tuntunut rasitus kropassa. Eli kyllä pohja ainakin sen verran jousti, ettei se tuntunut hieroessa käteen.

A-2041

Tällä kertaa kuvaan tunki Pessi. Enää pari nollaa puuttuu SM-oikeudesta.