Päivittäiset arkistot: 9.3.2016

Kas, mutta sehän oli nolla!

Agilitykisoissa talkoissa lauantaina, agilitykisoissa kisaamassa sunnuntaina. Varsin agilitypainotteinen viikonloppu siis. Lauantain talkoopäivän jälkeen kävin tosin vielä pikapikaa kuokkimassa PahaSilakan treeneissä. Piikan kanssa teemana olivat sisääntulot. Olen niihin nyt kiinnittänyt huomiota, enkä ole tykännyt Piikan ilmeestä. Tuntuu, etten voi vaatia siltä sisääntuloa seuraten, kun se haluaa kuitenkin katsoa, minne ollaan menossa. Niinpä treenattiin ensin odottelua hälisevän ihmisjoukon keskellä. Makuuttelin Piikaa parin metrin päästä itsestäni ja nyt se oli skarppi minua kohtaan. Sitten otin sen vaan ns. hallintaan ja mentiin kehään ja vasta siellä pyysin sen sivulle. Toimi pirun hyvin joka kerta. Tehtiin myös tunnari ja kaukot toisella setillä. Palkkailin vain häiriöissä ensimmäisen vaihdon suorittamisesta.

Nimetön

Kaukot ja pari koiraa. Kuva EWill.

Sunnuntaina lähdin Jattilaan jo hyvissä ajoin. Koko sunnuntain tuomaroi Tomas Berglund ja halusin vähän nähdä ennen kolmosia olleita 2-luokan ratoja. Kerrankin oli myös kiva, kun ei ollut kiire ja ehdin seurata seurakavereiden, samassa ryhmässä treenaavien ja koulutettavien suorituksia. Ja upeita suorituksia kyllä nähtiinkin! LUVAa pukkasi useammallekin, vaikka radat olivat vaikeita. Piikan kanssa käytiin lämmittelylenkilläkin ja ehdin vielä parahiksi seuraamaan 2-luokan hyppäriä. Se oli jo niin vaikea rataprofiililtaan, että mietittiin, millaisia ratoja 3-luokan varalle tuomarin taskusta löytyykään!

Ja eihän se hyppäri sitten juuri muuttunut 3-luokalle. Vaikein kohta ehkä jopa vähän helpottui, mutta sitten olikin tarjolla putkesta putkeen lähettämistä vähän enemmän. Vähän oli sellainen lannistunut olo jo rataantutustumiseen mentäessä, mutta sitten kävikin niin, että rata osoittautui ihan kivaksi. Eniten jännitin keppien jälkeistä elämää, mutta radalla sitten selvisi, että olisi pitänyt jännittää jotain ihan muuta. Tällä radalla ensin rimantiputus (=oma fiilis laski), ja lopulta sitten HYL.

 

Toisena ratana oli agilityrata. Sinänsä ihan ok, mutta aloitus. Vitsi että se pelotti. Suunnittelin kepeille sekä takaaleikkauksen että valssin/päällejuoksun päähän. Kumpaakaan ei olla juuri treenailtu näin vaikealla kulmalla.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_brata

Rataantutustumisen jälkeen jäätiin Elinoiden kanssa seuraamaan reilun kymmenen alkupään koirakon suorituksia. Moni valitsi kuvioksi takaaleikkauksen, muutama kuitenkin valssin. Kun lopetettiin seuraaminen ja lähdettiin hakemaan omia koiria, valssi johti takaaleikkausta jotain 3-0. Takaaleikkaukset eivät vain onnistuneet. Niinpä päätin ohjata Piikan valssilla muurille, ohjata kepeille, valssata niiden päässä ja sitten olisikin jo kiire. Tältä radalta ei valitettavasti ole videota, mutta Päivikki sanoi jälkikäteen, että muurilta kepeille kääntö oli koko luokan paras. Piika todella tiesi kääntymisen tulevan. Jotenkin ihmeenkaupalla selvittiin myös kepeistä ja valssista ja sitten kuulin Elinan huutavan, että JUOKSE! Ja minähän juoksin. Onneksi putki syötti aika kivasti takaakiertoon, joten siinä ei juuri tarvinnut sen suurempia koukeroita tehdä. A:lla otin katsekontaktin Piikaan, että se pysähtyisi. Pysähtyi kyllä, mutta törmäsi sitten päin rengasta. Jotain säätöä oli sitten sen jälkeen 10:llä, mutta lopulta maaliin selvittiin renkaan 5:lla. Ja kaikki kontaktit se otti 2on2off!

 

Kolmas rata oli myöskin agilityrata. Sunnuntain kolmesta radasta se oli ehkä mukavin helpon alun vuoksi. Koska lähdimme luokan toiseksi viimeisenä, jäähdyttelylenkki osui siihen, kun rataa rakennettiin. Oikeastaan suoraan lenkiltä päästiinkin jo rataantutustumiseen.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_Arata

Edellisillä radoilla suurimpana virheenä oli Piikan katsominen suorilla, jolloin se tiputti riman ja hajotti renkaan, kun ei lukenut itse rataa. Niinpä tälle radalle lähdettiin sillä fiiliksellä, että ohjaan ja katsotaan, mihin se riittää. Kepeille vientiä jännitin tälläkin ehkä eniten, koska ei me olla tällaisiakaan treenattu. Ihme kyllä ei saatu pienestä säädöstä edes virhettä, joten tältä radalta 0 ja 5. sija. Vauhdilla ei hurjasteltu, kun Piika otti 2/3 kontakteista 2on2off. Keinulta vähän varasti, joten mulle tuli kepeille kiire ja aikaa paloi siinä.

 

Kaikkinensa kisoista jäi hyvä fiilis. Radat olivat haastavia ja silti niistä selvittiin. Ja taas ollaan yhtä nollaa lähempänä SM-kisoja. Ne olivat meille tämän vuoden tavoite, ja kovasti näyttää siltä, että se tavoite tullaan saavuttamaan. Tokihan tässä on haettu vain varmoja suorituksia kisoista eikä vauhdilla ole juhlittu, mutta tällä hetkellä se tuntuu hyvältä. En ole aiemmin juuri seuraillut muiden menoa kolmosissa, mutta nyt ollaan viime kisoissa lähdetty aina niin loppupäässä, että on ollut ihan hyvä seurata muiden menoa. Eniten on ehkä yllättänyt se, kuinka monella koiralla onkaan lähtöongelma ja kuinka pysäytyskontaktit taitavat olla katoava luonnonvara. No, me luotetaan niihin edelleen, vaikka syöhän se vauhtia, kun muutenkaan sillä ei leveillä.

Niin ja kuinkas ne meidän lähdöt sujuivat? Päätin nimittäin lauantain treeneissä, että vien Piikan lähtöihin irti. Ja niin tein. Edellisen koiran aloittaessa pistin Piikan makuuseen hihnan mitan päähän. Kun koirakko läheni maalia, nappasin Piikan hallintaan, otin hihnan ja pannan pois, annoin viimeisen nakin palan ja sen jälkeen mentiin lähtöön teemalla, kunhan siinä sivulla jossain tulet. Vasta lähdössä otin Piikan sivulle kunnolla. Ensimmäisessä startissa Piika alkoikin aktivoimaan itseään haukulla, ja hiljeni hyvin käskyllä. Nämä lähdöt tuntuivat parhaalta, mitä ollaan tehty.

 

Nyt onkin vietetty huoltoviikkoa. Sunnuntai-iltana lääkkeiden väärinkäyttäjä Pessi sai vissiin lääkityksen sille mallille kohdalleen, että intoutui juoksemaan pihalla Kiljun kanssa muutaman kerran pihaa ympäri. Piika siinä rytäkässä juoksi suoraan päin bemarin keulaa ja semmonen tömäri se oli, etten ole uskaltanut sen jälkeen Piikaa liikuttaakaan. Onneksi meillä tällä kertaa oli varattuna eiliselle aika osteopaatti Mari Vidgrenille ja tulipa se kyllä tarpeeseen! Muutamaan vuoteenhan Piikan rankaa ei olekaan laiteltu, mutta mitään sen suurempaa ei kuitenkaan ollut. Rintaranka sen sijaan oli ilmeisesti juuri sunnuntain tömärin jäljiltä ihan paskana ja sen laittoon menikin aikaa. Jossain välissä Mari nauroikin, että tää menee jo koiran pahoinpitelyn puolelle, mutta Piika vain makasi selällään ketarat ylhäällä ja nautti. Vaikutti, että Piika olisi halunnut jäädä Marin käsiteltäväksi koko illaksi. Tätä reaktiota ei ollakaan ennen hieronnoissa, fyssaroinneissa tai osteopaattisella hierojalla saatu aikaiseksi. Kerrankin Piika nautti. Ja minä maksoin itseni kipeäksi. Takajalkojen parin vuoden takainen loukkaantuminen puhututti myös. Ero jaloissa on aika huomattava ja ne olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo tuolloin. No, nyt niitä yritetään hoitaa vähän jälkijunassa. Ja itse asiassa. Tänään Piika istui ensimmäistä kertaa herraties kuinka pitkään aikaan itsenäisesti takajalat alla! Otetaan siis rennosti ensi viikkoon ja katsotaan sitten, mikä on vointi.