Tällä viikolla alkoi JATilla uusi treenijakso ja eilen aloitettiin ryhmämme kanssa treenit. Aluksihan minulle tarjottiin treenipaikkaa itsenäisesti ohjautuvassa ryhmässä, mutta ko. ryhmää ei koskaan sitten tullut, joten pienen säätökuvion jälkeen päästiin Piikan kanssa Jarin ja Kaitsun silmien alle. Ensin pidettiin aloituspalaveri ja sen jälkeen alettiin heti treenata. Tällä jaksolla pääsen itsekin viikkoradan makuun treenaajana ja tälle viikolle olikin suunniteltuna 30 esteen rata teemalla takaakierto. Jatkossa varmasti helpottaa tuota itsenäistä treenaamistakin, kun viikkorata on tuttu jo treeneistä ja jos jää joku siinä kaivelemaan, voi aina lähteä hallille hiomaan kaivelevaa kohtaa, kun tietää, mitä siinä pitäisi tehdä.
Päätin lähteä tälle radalle sillä ajatuksella, että palkkailen itse Piikaa nyt sopivissa kohdissa. Jatkossa olen ajatellut, että palkkaa sataisi yllättävistä kohdista ja saataisiin ehkä sillä pidettyä vauhtiakin yllä radoilla. Vaan eipä ne suunnitelmat mene aina, kuten Strömsössä. Vitsi, että oli vaikea rytmittää tuo 1-6. Ajauduin pakostakin liikaa varmistelemaan 3-hypylle, enkä sitten ehtinyt liikkuvaan valssiin 5-6 väliin. Ensimmäisellä kerralla Piika oli puomilla. Toisella kerralla valssi antoi vähän liikaa muurille ja Piika tuli puomia pitkin takaisin. Paras onnistuminen saatiin varmaan viidennellä kerralla, kun lähdin käytännössä yhtä aikaa ykköshypyltä Piikan kanssa ja annoin oman vauhdin saatella sen 3:n taakse. Koiran luontainen hyppylinja kuitenkin antoi sinne. Ei ollut mitään vaikeuksia irrottaa Piikaa sinne takaakiertoon ja itse ehdin hyvin valssaamaan eikä tullut edes kiire.
7-8 välille takaakiertopäällejuoksu ja kontakteille otettiin nyt uusi taktiikka. Rytmitetään niitä niin, että ne ovat aina kisaamista koiran kanssa siitä, kumpi on ensin lopussa. Joten hain Piikan putkelta ja sitten mentiin. Tuntui toimivan. Puomilta keinulle piti leijeröidä kepit, mutta Piika tuli kepeille eikä lukenut keinua edessään. Niinpä otettiin ensin ihan vain putkesta keinulle ja Jari vähän kuiski Piikan korvaan, että keinua sieltä haetaan. Eikä muuten sen jälkeen miettinyt mitään muuta kuin keinua. 12-18 pätkää tahkottiin ihan hitokseen. Yritin ehtiä persjättöön okserin jälkeen. Ekalla kerralla päätin jo 12 hypyn jälkeen, että en ehdikään ja päätin mennä viskillä ja Piika hyppäsi suoraan jalkoihini 14:ltä. Toisella kerralla tein jo persjätön, mutta juoksin kuulemma täysin koiran linjoilla. Piti juosta tuota keltaista viivaa pitkin. No, seuraava oli jo parempi, mutta unohdin käskyttää koiraa, joka kyllä teki, mutta empi, että eikun vaan uudestaan. Lopulta keskityin vain juoksemaan päkijöillä ja käskyttämään koiraa ja se meni varmaan parhaiten. Eikä se muuta tarvinnutkaan, sillä koiran oma liike kyllä vei nuo kaikki esteet itsenäisesti. Kerran taisi rengas hajota ja joku rima tippua, mutta varmaan johtuivat minusta.
17-18 meni vain ajamalla koira takaakiertoon ja heittämällä se riman yli ja samantien liikkeelle kohti 19:ä. Tyrkkäisy 20:lle esteiden puolivälistä, pieni odotus ja tyrkkäys takaakiertoon, päällejuoksu, tyrkkäys takaakiertoon ja putkeen käskytys kentän halki. A:lle kisattiin taas siitä, kumpi on ekana kontaktin toisessa päässä. Kepeille viennit epäonnistuivat säännöllisesti. Olin itse ihan puhki ja aina koiran tiellä. Keppien jälkeen valssilla muurin yli putkeen ja loppusuora. Mä olin NIIIIIIN kuollut!
Mutta ei me saatu armoa. Uudestaan vaan! Koko rata? Ei kai nyt sentään, joku pätkä vaan. No, 8-30, että saadaan keinulta tehtyä radanomaisena pätkä. Hetki piti keräillä itseään ja sitten lähdettiin. Kisattiin puomilla, leijeröitiin putki-keinu, persjätöllä okseri, heitto 18:lle, tyrkkäys 20:lle, pieni liike takaakiertoon ja toiseen ja putkeen. Kilpaa A:lle, kepeille ja siitä valssilla muurin kautta putkeen ja loppuun saakka. Jestas mä olin kuollu. Keräilin itseäni kentän pinnasta ja Jari leikitti Piikaa. Minä puhalsin vielä pitkään, Piika palautui hetkessä. Vitsi että oli hyvä fiilis! Vaikka luulin, että olin jo kaikkeni antanut Piikan kanssa niillä ekoilla treenikerroilla, niin vieläkin lisää vaadittiin ja me selviydyttiin siitä. En oikeasti muista, milloin oltaisiin tällaisia treenejä tehty.
Treeni-iloa varjostaa Pessi. Se taas on paskonut verta ja uloste on löysää. Tekee sisälle, tekee ulos. Ja ontuu oikeaa etujalkaa välillä ihan huomattavan selkeästi. Istuessaan ei varaa juuri painoa koko jalalle. Lääkelisäystä onneksi saatiin eilen postissa, joten nyt vain toivotaan, että saan tilanteen stabiloitumaan niin, että selvitään vielä viikko, kunnes Janne tulee kotiin.
Pipipäät 