Päivittäiset arkistot: 15.2.2016

Treenikalenteri

smaller

smaller-1

smaller-2

smaller-3

smaller-4

smaller-5

smaller-6

 

Olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata. Ongelmaksi on muodostunut, etten ole muistanut treenata monipuolisesti, kun en ole pistänyt ylös, mitä on treenattu milloinkin. Agilityn ja tokon treenaamisessa on mielestäni yksi ero, ja se on treenien kirjaamisessa. Agilitysta on helppo tehdä päivitys blogiinkin – senkus piirtää radasta kuvan ja selittää, mitä missäkin kohdassa pitäisi tapahtua ja mitä missäkin kohden tapahtui. Tokon selittäminen ja vielä ilman kuvaa – se on paljon vaikeampaa. Ainakin, jos se pitäisi tehdä myös kiinnostavasti.

PP:ssä käytiin vastikään keskustelua, millainen hyvä blogi on. Treenimuistion pitäminen ei todellakaan kuulut siihen joukkoon. Toisaalta itse tykkään lukea myös niistä treeneistä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun oivallus omienkin treenien suhteen on syntynyt toisten blogeja lukiessa.

Olen kuitenkin huomannut, etten jaksa kirjoitella tokotreeneistä sen suuremmin tänne. Mutta jotenkin oli pakko alkaa pitää kirjaa treeneistä, onnistumisprosentista, treenikerroista ja treenien vaihtelevuudesta. Sitä varten loin tulevalle kuukaudelle treenikalenterin.

Tämä treenikalenteri on siitä erilainen, että se ei suinkaan pakota treenaamaan – saati että joka päivälle olisi treenattavat kuviot määrättyinä. Ei. Tämä treenikalenteri perustuu siihen, että päivitän siihen treenit, mitä nyt päivän aikana satutaan tekemään. Kalenterin ainoa tehtävä on seurata, että tulee treenattua ja tulee treenattua vaihtelevasti eri liikkeitä. Viikonlopun kokeilujakson jälkeen on hyvä fiilis. Tuohon sentään jaksan muistella, mitä treeneissä tapahtui.

CYMERA_20160215_183715