Päivittäiset arkistot: 7.2.2016

Tuplanolla kotikisoista!

Kisaviikonloppuun valmistautuminen aloitettiin perjantain ratatreeneillä. Samalla ehti vähän talkoilla hallin kisakuntoon saattamiseksi ja JATin uuden hienon kerhotalonkin eteen. Ennen ratatreenejä tosin koin pienen paskaslaagin, kun tein kotonakin siinä ennen lähtöä lumityöt. Juuri kun lopettelin ne, Pessi lähti täyttä laukkaa portille. Ehdin nähdä siellä kaksi isoa mustaa koiraa, kun koirat olivat jo nokakkain. Toki Piikakin sinne paineli, ja kummasti sitä muutamissa sekunneissa ehtii käydä kaikki vaihtoehdot läpi ja totesin, että pakko pysäyttää Piika, mikäli mielin tappelun estää. Ja se pysähtyi! Ja tuli luokse. Äkkiä Piika sisään ja tsekkaamaan, miten pahasti ne olis Pessin löylyttäneet.

Ihme ja kumma, mutta Pessi laski sillä sekunnilla juuri häntänsä ja koirat vähän pyörivät siinä toistensa ympärillä ja Pessi oli vähän peruuttelemaan lähtevän näköinen. Kutsuin sitä sitten oikein iloisesti ja todellakin hämmästyin, kun Pessi päätti tulla takaisin eikä sillä ollut mitään ongelmaa tulla luo. Ei muuta kuin Pessikin sisälle ja vilkaisu samassa eteisessä odottaviin kauppakasseihin. Noinkohan niistä olisi mitään jäljellä, kun sisälle ehtisin?

Mustat koirat osoittautuivat hoffin näköisiksi uroksiksi. Rauhalliset tyypit, jotka enemmän kuin mielellään hyppäsivät auton perään siksi aikaa, että ehdin miettiä, mitä tekisin seuraavaksi ja kun kävin pelastamassa kauppakassit. Siinä, kun sotasuunnitelmaa karkureiden pään menoksi solmin, ajoi meille pakettiauto, josta nousi koirien omistaja ja tyyppien karkuretki päättyi onnellisesti. Toisinaan se Pässikin näemmä osaa yllättää positiivisesti, vaikka hetken olin varma, että se revityttää itsensä noilla uroksilla.

Ja sitten siihen ratatreeniin. Kyseessä oli Laitisen Arton kisarata tammikuulta. Näytti tältä.

ARTO_LAITINEN

Muuten meni kummallakin otolla hyvin, mutta jostain syystä 10-rima tippui kahdesti. Oliko sitten liikaa kontrollia tai jotain? Mutta tuli semmonen varmuus, että hei me osataan taas tehdä yhdessäkin rataa.

 

Lauantaina olikin vuorossa sitten kisat JATilla ja pitkästä aikaa voin sanoa rehellisesti, että kisaaminen tuntui kivalta! Jännitti hyvällä tavalla jo aamusta, oli semmoinen odottava kutkutus. Luotto koiraan oli kohdallaan ja aurinkokin kivasti pilkisteli pilvien takaa.

Ensimmäisenä oli hypäri. Yllättävän paljon muistutti itse asiassa tuota perjantain treenirataa, hyvin suoraviivaista menoa. Harmillisesti Piika sitten kuitenkin irtosi väärälle esteelle, kun piti kääntyä kepeille. No can do. Muuten ihan kiva rata taisi olla.

Ensimmäiselle agilityradalle lähtiessä mietin vain koiran hallintaan saamista. Jumppailtiin Piikan kanssa seuraamista ja leikittiin tursakelelulla. Olen aikas tyytyväinen siihen, miten Piika osaa jo purkaa ylivireensä leluun ja hakeutuu puremaan sitä aina, kun erehtyy katselemaan lämppääviä koiria. Ollaan saavutettu se, mistä puoli vuotta sitten haaveiltiin. Toki vire oli paljon matalemmalla kuin vielä ennen joulua. Sikäli tauko oli siis tehnyt hyvää. Omissa kuvitelmissa rata meni hyvin, mutta pieni virhe sinne meinasi tulla, kun Piika ei ottanutkaan puomin kontaktia alas asti ja jäin sitä siinä odottelemaan enkä sitten päässyt valssiasemiin vaan sylkkärillä vedin sen putkeen. Ja toki olin seuraavalla esteellä myöhässä ja oma liike jatkui vielä eteenpäin, kun olisi pitänyt jo kääntyä. Onneksi Piika uskoi karjuntaa, eli oli hallinnassa, ja pysähtyi ennen kuin hyllytettiin. Niinpä päästiin nollalla maaliin ja alle ihanneajankin päästiin sekoilusta huolimatta. Erityisen tyytyväinen pitää olla keppiosaamiseen, koska moni koira haki keppien ekan välin jälkeen takana olleen putken.

Toiselle radalle lähtiessä olo oli edelleen varma. Rata oli tuntunut kivalta tutustumisessa. Sellaiselta, että töitä saisi tehdä ja koko ajan liikkua, että nollalla maaliin päästäisiin. Päätin, että pidän Piikan edelleen tiukan käskytyksen alla. Todellakin halusin yrittää nollarataa edelleenkin. Tämä rata olikin meidän paras rata, vaikka aikaa silläkin tuhraantui. Oli aika hieno fiilis todeta, että me todella tehtiin tuplanolla!

Yhtäkkiä kesän SM-kisat tuntuvatkin olevan paljon lähempänä. Tällä hetkellä meiltä puuttuu 3 agilitynollaa, mutta toisaalta jos saisin pidettyä näin hyvän hallinnan kisoissa ja treeneissä, ei ne nollat kaukana olisi. Kaikki muut toki toivovat Piikalta vauhtia ja enemmän röyhkeyttä haastaa minua. Mutta päädytäänkö silloin taas siihen pisteeseen kuin syksyllä, ettei mistään tullut mitään? Pitäisikö hetki kerrankin kisata tämän hallinnan kanssa ja katsoa, tulisiko vauhtia silti lisää? Ottaako tavoitteeksi SM-nollien keruu vai yrittääkö saada koiralle vauhtia? Samaan suunnitelmaan nämä ei taida kuulua meidän tapauksessa.

Niin ja ne lauantain radat videolla: