Päivittäiset arkistot: 1.2.2016

Matkalla Hollywoodiin

A-2

 

Janne kysyi tätä kuvaa otettaessa, että saatkohan enää koskaan tuollaisia koiria, joita voit asetella mielin määrin. En tiedä, mutta onhan nää aika uskomattomia. Siinä ne pötkötti, kun ensin asettelin, sitten kuvasin, sitten asettelin vielä, taas kuvasin, kävin hakemassa lisää rekvisiittaa yläkerrasta ja asettelin lisää. Ja koko ajan ne pötköttivät vieretysten Kiljun jalka Piikan päällä. On niillä myös ”Nyt nukutaan” -käsky olemassa, mutta kyllähän se kertoo koirien suhtautumisesta toisiinsa, että ne silmät voi oikeasti myös sulkea. Lopulta hyvän kuvaushetken keskeytti Pessi, jonka mielestä naapurissa näkyi kummituksia.

Kehittymässä Hermiön Outin opeilla

Kummipoikani oli nähnyt kävelyllä Valtavan Koiran. Siihen poika oli todennut, että tuohan on kuin Pessi. Paitsi, että se on kehittyneempi versio Pessistä. Järkeenkäypää. Niinhän tietokonepeleissäkin se kehittyneempi versio on aina edellistä suurempi (ja monipuolisempi) versio.

Koiran perusversiostakin esitettiin tuosta viikko sitten teoriaa. Se on koira, joka kusee ja paskoo. Syöminen on jo lisävaruste. Vielä kätevämpää toki olisi, jos koiran muisti olisi kuin kovalevy. Kun opetat jonkun asian väärin, voisi kaiken väärin opitun maalata kursorilla ja deletoida uuden, paremman tiedon tieltä. Näin ollen koiristakin tulisi kehitysversioita 1.0, 2.0 jne. Vielä kätevämpää olisi, että tietoa voisi copypastettaa toisilta koirilta. Ei tietenkään saisi hypätä versiosta 1.0 suoraan 3.0:aan vaan välivaiheiden kautta. Tuolta koiralta haluan nopeasti istumisen ja tuolta toiselta koiralta armottoman ruokahalun. Menisikö koko touhu kilpavarusteluksi ja kaupankäynniksi? Keltä löytyisi parhaimmat versiot – vai olisivatko ne kaikkien mielestä parhaita?

Ehkä siis onni, että (vielä) tämä ei ole mahdollista. Nyt vain juostaan sen parhaimman kouluttajan perässä voidaksemme imeä kaikki opit – ja ehkä jos osaamme, voisimme siirtää myös osan tästä oppimastamme omiin koiriimme ja omaan osaamiseemme. Lauantaina saimme nauttia yhdestä Suomen parhaista kouluttajista, nimittäin Hermiön Outin opeista Kana-Areenalla.

Tällä kertaa koulutukseen osallistuvat koirat olivat tuttuja koiria, joista osaa on tullut seurattua pennusta saakka. Olikin hyvin antoisaa nähdä, minkä muutoksen Outi sai ohjaajissa tapahtumaan päivän aikana. Kai se on se kyky nähdä minuuteissa ongelma ja lähteä purkamaan sitä sieltä ruohonjuuritasolta.

Ei voinut kuin nyökytellä tosiasioille, että herkästi tuomari katsoo tottiksessa ohjaaja-avusteiseksi nopeat käännökset, jos ohjaaja niissä kovasti hötkyilee. Sen sijaan näyttävää on, jos koira on itse tehokas ja työstää käännökset nopeasti. Tai ettei ole mitään syytä pelätä koiran vireen laskua treeneissä. Kaikki koirat eivät vain ole nollasta sataan kiihtyviä turboja tämän asian kanssa on opittava elämään. Ei näiltä koirilta tarvitse vaatia sitä vireen säätelyä, mitä turboilta vaaditaan. Olennaista on kaikkien koirien kanssa löytää se toiminta-alue, jolla ne toimivat. Ei koiran tarvitse tehdä sahalaitaa vireen säätelyssä, kun se voi mennä myös loivilla kaarilla ja silti toimia hyvin. Ihan yhtä huonoa kuin alavireinen koira on ylivireinen koira. Eikä helpommaksi tee sekään, jos koiraa imutusseuruuttaessa nakki vedetään koiran kuonon edestä aina pois niin, ettei palkkaa saakaan. Pitäisi enemmänkin lähteä saaliilta liikkeelle, saada koira tasoittumaan nakin eteen, palkata se, jatkaa uudella nakilla, nostaa siinä vaiheessa käsi ylös, kun koira tasoittuu ja palauttaa nakki takaisin palkkaamaan koira ja viedä se heti saaliille uudestaan. Näin koiralla säilyy odotusarvo nakkiin eikä se ehdi alkaa vilkuilemaan sivuilleen, kun nakkia ei ensimmäisellä yrityksellä saanutkaan.

Piikan kanssa menimme työstämään täyskäännösongelmaamme. Se kun on niin pirun löysä ja suoraan sanottuna karmiva. En ole itse siihen keinoja löytänyt, mitä nyt keittiötreeneissä ei ole ollut mitään ongelmia. Totesin heti alkuun, että tää edistää ja annan sen edistää, etten siihen enää jaksa puuttua. Outi nauroi, että no yleensä kun noin sanotaan, niin ei se koira edistä sitten yhtään. Ja niin me näytettiin, miten Piika edisti ja miten hirveä täyskäännös oli. Seuraavaksi Outi käski mun lyhentää askelpituutta puolella. Vaikka on pitkät jalat, voisin olla koiralle armeliaampi ja kulkea sen tahtiin enkä omaani. Aluksi oli vaikeaa. En todellakaan osaa luonnostaan kävellä lyhyillä askelilla. Mutta kun se alkoi luonnistumaan, edistämisongelmakin hävisi. Täyskäännöksissä jouduin tekemään itse enemmän töitä eli kääntymään kunnolla kahdella jalalla paikallaan, mutta missään nimessä en saa laittaa painoa koiran puoleiselle jalalle täyskäännöksen jälkeen. Ja kappas, meillähän oli tiivis täyskäännös. Niin, oliko tässä ongelmaa? Hemmetti, viisi vuotta olen vaatinut ihan liikoja tuolta koiralta ja viidessä minuutissa meillä ei ole mitään ongelmaa. Täytyy sanoa, että tunsin itseni tyhmäksi. Toki tämä uusi kävelytyyli vaatii nyt työstöä, että alkaa näyttämään ja eritoten tuntumaan luonnolliselta, mutta omg, miten hienolta tuntui se seuraaminen, kun kaikki loksahti paikalleen!

Kiljukaula kävi esittelemässä sisääntulo-ongelmaansa, kun vähän meinaa tuo kontakti hajoilla, kun on niin paljon kaikkea kivaa, mitä voisi katsella. Kiljun piti tulla sisään rauhallisesti suoraan paikkamakuuseen, mutta mulle siitä ei kukaan kertonut, kun tuli vähän ex-tempore käsky tuoda Kilju autosta halliin. Toin sen sitten jäätikköpihalla irti hallinnassa ja kun päästiin halliin, niin siinä silmän räpäyksessä Kilju oli sekunneissa kiertänyt hallin ja tsekannut ihmiset ennen kuin Janne sai sen hallintaan. Just näinhän sen pitikin mennä… No mutta, jatkossa Kiljun silmätkään eivät saa liikkua ja kontaktin pitää olla koko ajan Jannessa. Jannekin myönsi, että ehkä sitä on tullut oltua vähän löperö Kiljun kontrolloinnissa ja hallinnassa. Se ihan hyvä on riittänyt kiitettävän sijaan. Ja irrotusongelmaankin pääsivät puuttumaan, kun eihän Outi sitä päästänyt silmiensä läpi.

Päivän lopuksi vielä testailin voittajan tokoilun liikkeet sitä silmällä pitäen, mitä vielä pitäisi tehdä. Piika alkoi olla jo aika väsynyt, kun paljon tehtiin, mutta tunnariin saatiin tosi hyvin onnistuneita suorituksia ja matkaakin pystyttiin kasvattamaan. Janne liikkuroi. Luoksetulossa ennakoi, eli pysäytyksettömiä pitäisi tehdä. Ohjatussa ei ollut ongelmaa. Ruutuun löysi kivasti joka kerta, mutta maasta seuraamaan tulo on ihan hakusessa, eli sitä pitää treenata. Metskun kanssa tein vain luovutuksia, aina tuppasi olemaan vino perusasento. Kaukoissa se ensimmäiseen käskyyn reagoiminen oli vaikeinta. Ja paikkamakuun eriaikaiset maahanmenot ja sivulletulot. Apua. Ne on se suurin ongelma. Että onhan tässä vielä tehtävää.