Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2016

Voittajan korkkaus

Perjantain eläinlääkärikäynnistä selvittiin lopulta säikähdyksellä. Piika palautui lumensyönnistään hyvin, joten seuraavalle aamulle suunniteltua tokokoetta ei tarvinnut alkaa perumaan. Oltiin ainoa koirakko voittajaluokassa puolen päivän jälkeen, mutta koska reissasimme Riikan ja Riehan kanssa, menimme paikalle jo aamuysiksi. Näytti, että Rieha matkaseurana skarppasi Piikaa yhtä lailla kuin Ipi aikanaan. Selvästi tarttuu, kun toinen on ihan liekeissä kokeesta ja joutuvat yhdessä autossa odottelemaan. Nartut on vielä hauskoja siinä, että toisiaan hyvin harvoin noteeraavat. Edellisenä päivänä Riikka käytti ne yksin lämmittelylenkillä ennen treenejä ja hyvin olivat kylki kyljessä kävelleet, kun Piika oli Riehan kylkeen tunkenut. Mikkelissä käytiin vähän kävelemässä koepaikan ympäri ja siinä missä Rieha juoksi tuulispäänä, Piika tyytyi ravailemaan lähettyvillä.

EVLää seuratessa kauhuskenaarioita tuli välillä käytyä läpi ja hermoilin Riikalle, että pitäsköhän mun treenata sitä ja tätä ja tuota vielä, mutta Riikka sai vakuutettua, ettei kannata. Riehan suorituksia videoidessa ja katsoessa jännitin varmaan enemmän kuin omaa suoritusta, mutta ehkä se oli sitä alkujännitystä. Sen verran on noi aksakisakäynnit kyllä helpottaneet jännittämistä, että sen saa jo paremmin hallittua ja käytännössä se loppuu siihen, kun pääsee itse tekemään. Tuntui kivalta olla kokeessa!

Tuomarina kokeessa toimi tuttu Riikka Pulliainen ja tuomarinharjoittelijana Marjo Halmiala. EVLssä Riikka oli aavistuksen tiukka, mutta laski kyllä meille arvostelukriteereitä. Ehkä se auttoi, kun tuomarin puhuttelussa Piika kiehnäsi Riikan kyljessä ja sain sanottua, että uskaltauduttiin kokeilemaan voittajaa ekaa kertaa. Vaikka epäilinkin, että sen kiehnäyksen jälkeen Piika istuisi kokeen ajan Riikan vierellä ja saisin itse suorittaa kokeen.

Mutta kyllä se Piika siitä vain mukaan lähti ja mentiin ensiksi paikkamakuuseen. Oltiin keskellä muita koiria ja vaikka vähän jännitin, miten paikkamakuu sujuu ja eritoten reagoiko Piika muiden käskyihin, niin hyvin skarppasi vain omilla käskyillä. Arvosana 9 ei kerro tosin koko totuutta, miten Piika oli lonkalla maannut, välillä pää maassa, välillä ilmassa haukotellen. Oli vissiin ollut ihan saakelin tylsää. No, tätä liikettä olikin treenattu se kolmisen kertaa vissiin?

Ekalle setille sattui seuruu, L-liike, luoksetulo ja ruutu. Olin vähän pähkäillyt, mitä väleissä teen, mutta paikkamakuunkin jälkeen Piika halusi palkkautumaan viereiseen halliin, joten käytiin siellä vähän herkuttelemassa. Haukutin Piikaa kentän laidalla, mutta jotenkin se kentän ulkopuolinen fiilis ei kantanut kehään vaan lopahti heti katseluun, kun mentiin lähtöpaikalle. En jaksanut itse tästä masentua ja vaikka nuo väliajat olivatkin aika haahuamista, itse liikkeisiin Piika skarppasi mielestäni hyvin. Niissä viretreenit ovat selvästi tuoneet tunnetilaa mukaan.

Seuraaminen 8,5 olihan se väljää paikoitellen, ei ehkä niin innokasta ja itse annoin apuja. Eniten omaan silmään ottaa liikkeellelähdöt, vaikka Piika niissä jo aiempaa parempi onkin. Enää kontakti ei tipu. Lisäksi olin käännöksiin tyytyväinen, Piikakin tiesi, mitä tehtiin eikä kontakti putoillut.

L-liike (istu-maahan) 9,5 istumiseen annoin törkeän vartaloavun. Mutta mieluummin varmistin kuin nollasin liikkeen.

Luoksetulo 8,5 ihan en saanut pysähtymään tolpalle ja hidasti luokse tullessa. Annoin väärän käskyn sivulle tuloon ja Piika arpoi, miten toteuttaisi sen, mutta kiersi sitten takakautta.

Ruutu 10 Liikkurin kysyessä, mitä tekee ruudussa, päätin siinä hetkessä, että maahan menee. Virittely onnistui hyvin ja hyvin myös löysi ruutuun ja tippui maahan. Ei Piika paremmin tätä voisi tehdä.

 

Tässä välissä oli tauko ja kehää rakennettiin uudestaan. Mietin, mitä tekisin – palkkaisinko koiran vaiko en, samalla liikkurin avustaja tuli kyselemään kapuloiden kokoa ja Piika juoksi yhdyskäytävää suoraan toiseen halliin. Oli ihan pienesti sekasortoinen tilanne, kun yritin saada selvitettyä, mitä kapuloita käytettäisiin ja toisesta hallista näin vain kiinni olevia ja liikkuvia koiria eikä Piikasta jälkeäkään. Kun lopulta ehdin halliin, Piika seisoi meidän tavaroiden keskellä tuijottamassa nakkipussia. HUH! Aika hienoa nähdä, miten se on koirana kasvanut ihan hirveästi. Ei kiinnosta ihmiset ei koirat. Se on tekemässä hommia ja vaatii myös palkkaa tehdystä työstä. Tämä siis sallittiin.

Ohjattu nouto 9 aloitti seuraavan kehän. Luulen, että tässä menetettiin ainakin osittain pisteitä, kun en saanut Piikaa pysäytettyä ihan merkille. Olipa hankala arvioida sitä sitten lopulta.

Tunnari 0. Meidän epävarmin liike. Piika oli kyllä kivasti mukana ja ehkä jopa enemmän kuin edellisessä kehässä. En vain sitten tiedä, mikä epävarmuus iski. Meni omalle, nosti sen, nosti viereisen ja toi sen viereisen. Vaatii varmaan paljon paljon häiriötreeniä.

Kaukot 0. Luulin, että tunnarin nollaus vaikutti tähän, ettei sitten noussut ekalla, mutta kun katson videolta suoritusta, en oikeastaan tiedä, mistä tuo istumatta jättäminen lopulta johtui. Ehkä olisi tokalla noussut, kun nytkähti jo, JOS olisin odottanut hieman ennen kuin käskytin uudestaan istumaan. Mutta paniikki. Se iski, kun tajusin, että niin se liikkuri jo käskyttää uutta asentoa. Plaah.

Metallihyppynouto 9. Jotain säätöä tässä varmaan oli.

Kokonaisvaikutus 8,5. Riikka toivoi enemmän samaa liikkeiden väleihin ja koiran tunnetilaan, mitä oli kehän ulkopuolella, kun haukutin Piikaa ennen suorituksia. Samaa toivoin itse. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, miten hienosti Piika kuitenkin suoritti vauhtiliikkeet, mikä ei todellakaan ole itsestään selvyys. Jannen pakotin katsomaan videolta suoritukset ja siinä, missä Riikka kehoitti palkkaamaan koiraa vieläkin enemmän liikkeiden välissä, Janne totesi, että pieni kehu riittää eikä missään nimessä saa purkaa jännitystä ja sitten siihen uusi liike perään.

Tokihan nuo tunnari ja kaukot harmittaa, mutta toisaalta ne olivat myös odotettavissa. Jotkut ovat pitäneet mua hulluna, kun menen kokeeseen ”liian aikaisin” näin kahden vuoden treenaamisen jälkeen – vaikka treenaaminen onkin ollut kausittaista. Mutta niitä kaukoja me ollaan nyt hinkattu varmaan vähintään joka toinen päivä vuoden ajan ja ei ne vaan tunnu valmistuvan ikinä. Tunnarissa taas epävarmuustekijä on ollut jo pidempään, mutta sitä ei yhdessä yössä korjata. Halusin käydä tämän kokeen ja katsoa, missä mennään. Ja kyllä sieltä ne treenattavat asiat nousivat esiin. Kehään meno, liikkeelle lähdöt, tunnari, kaukot ja yleisfiilis.

Illalla belgieläintreeneissä tehtiin kaukot ja tunnari ja vaikka tehtiin häiriössä ja vierailla liikkureilla niin silti toimi kumpikin! Samaisissa treeneissä pohdittiin seuraamisia. Yhdestä asiasta oltiin yhtä mieltä: Ipi-seuraaminen. (Koira edistää niin paljon, että jäävissä näet koiran istuvan ja kävelet vielä ohikin, joten voit olla varma, että jäävä liike tapahtui.) Niitä harrastamisen huip… – tai ainakin mieleenjääneitä hetkiä.

 

Mutta kyllä vain Piikan kanssa on kiva harrastaa tällä hetkellä. Jotenkin sen rauhallisuus hyvässä ja pahassa, sen itsevarmuus muiden koirien joukossa ja viimein on saatu myös se yhdessä tekeminen, niin ilohan sen kanssa on työskennellä.

A-2001

Kotona Naakka tunki palkintokuvaan.

A-2027

Toki porokoira osasi ottaa ilon irti palkintoleluista samalla kun Piika söi palkintoluutaan.

Kalliita oppirahoja

10441201_10153884696816768_8675210740600640021_n

Perjantai-ilta. Kello 20. Tuhatjalka Jyväskylä

 

Joskus se odotettu perjantai-ilta voi saada täysin uuden käänteen. Me löysimme itsemme Jannen kanssa lopulta Tuhatjalasta eläinlääkäripäivystyksestä ja mietin jo, onko minulla kohta enää yhtään koiraa.

Kaikki alkoi siitä, kun Janne toi luusatsin Etelä-Suomesta ja pilkkoi ne rautakangella normaaliin tapaan pihalla  jo valmiiksi annoskokoisiksi klönteiksi. Samalla Raisa toi Naakkaa viikonloppuhoitoon. Ajattelin, että omat koirat selvitelkööt välinsä ulkona, kun aina nuo perjantait on pientä jäykistelyä vaatineet Piikalta ja Kiljulta ennen kuin ovat taas siinä tilassa, että voivat maata toistensa päällä. Putsatkoot siinä samalla sitten pihan lihan roippeista normaaliin tapaan.

Kun koirat otettiin sisään, huomio kiinnittyi täysin Pessiin, jota en ollut viikkoon nähnyt ja joka ei meinannut nahoissaan pysyä, kun Raisa oli käymässä. Naureskeltiin sille. Yhtäkkiä Raisa alkoi ihmettelemään Piikaa, joka istui nurkassa Naakan röhköpossu suussaan ja tärisi. Parin metrin liikuttamisen jälkeen pystyin toteamaan, että tämä ei ole muuten kunnossa. Piika oli ihan kivikova joka puolelta, jäykkä (vaikka juuri edellisenä iltana olin sen hieronut ja venytellyt ja tiesin, miltä se oli tuntunut käteen) ja seisoi jalat alla, jos pystyi seisomaan edes hetkenkään. Koska oireet täsmäsivät täysin Kiljun aikanaan diagnosoituun vatsalaukun kaasuuntumaan, lähdettiin samantien ajamaan kohti Jyväskylää. Piika oli selvästi kipeä ja röyhtäili matkalla jokusen kerran.

Matkalla soitin Tuhatjalkaan, jonne saatiin heti aika, kun vain perille ehtisimme. Perille päästyämme todettiin, että pahin turvotus oli jo laskenut, mutta päätin astua silti tuonne tuomion temppeliin, joka veisi kaikki rahat. Piika käyttäytyi edelleen omituisesti. Pelkäsi liukuovia ja silmät vain pyörivät päässä ja otti jalat alleen pienimmästäkin rasahduksesta. Eihän se normaalia ollut.

Samantien päästiin oikeastaan lääkärin juttusille. Piikalta mitattiin lämpö (oli pari astetta alilämpöinen) ja mentiin sitten hoitajan kanssa röntgeniin. Vatsalaukussa näkyi ilmaa ja luumassaa. Muuten kuvat olivat ihan siistit. Odoteltiin hetki taas lääkärille pääsyä ja perustutkimuksen jälkeen todettiin, että kaikki tämä vain liiallisesta lumensyönnistä. Piika oli jo palautunut normi itsekseen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Makasi pitkin lattioita välittämättä ympäristöstä tuon taivaallista.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin todeta, että ahne paska se tämäkin koira on. Ilmeisesti oli ollut niin kiire syödä liharoippeita ennen Pessiä ja Kiljua, että oli sitten haukkonut ilmaa sekä syönyt aivan liikaa lunta. Ja koirahan turposi siitä ihan muodottomaksi. Tästä opetuksesta maksoimme 250e. Mutta pahaa sanottavaa ei Tuhatjalasta jäänyt. Kohdallemme osunut lääkäri oli hyvä samoin hoitajat. Toki varmasti kyseisessä paikassa asiakkaasta kiskotaan kaikki saatava raha, mutta näin kun tiesin, mitä halusin, ei ongelmia ollut. Muutama röntgenkuva pelasti seuraavan yön unet, kun stressaaminen jäi pois ja tiesin koiran olevan taas kunnossa. Toki mietin, etten edelleenkään ehkä Ipin tapauksessa olisi Tuhatjalkaan mennyt, koska sen tutkiminen oli muutenkin sellaista hakuammuntaa, että päivystysaikana vakuutuksettoman koiran tutkiminen johtaa vain perikatoon. Piikalla onneksi vakuutus on, ja tulipahan sille pitkästä aikaa käyttöä.

Lumensyöntiin meillä puututaan jatkossa tarkemmin. Janne totesi, että saman verranhan tuo tuli lopulta maksamaan kuin joku koiraseminaari. Oppirahoja nämäkin. Ja Piikalta evättiin kaikki koulutus- ja lelurahat hetkeksi aikaa.

Kaikeksi onneksi tämä keikka ei estänyt viikonlopun suunnitelmia vaan lauantaina päästiin tokokokeeseen ja sunnuntaina agilitykisoihin…

Vähän aksaa ja vähän enemmän tokoa

Tällä viikolla on treeneissä ollut pääpaino tokossa, koska agilitysta ohjattuja treenejä ei enää jakson viimeisellä viikolla ollut. Ajelin silti tiistaina hallille tarkoituksena treenata kuitenkin tokoa. Ajattelin kuitenkin sitä ennen hallin tyhjentymistä odotellessa käydä Jatin pulinaillassa. Vaikkei meitä nyt hirveästi paikalla ollut, saatiin illan aikana muokattua vanha Marimekon kuosi uuteen uskoon ja ommeltua uuteen kerhotilaan verhot.

Tokoakin ehdin treenaamaan vielä lepakkovuorolla. Ruudun bongailua tehtiin esteiden seasta ja palkkailin seisomisesta. Maahanmeno oli täysin kiellettyä koko treenin ajan. Luoksetuloja treenailin törpön katsomisella ja tämä kyllä tuntuisi toimivan pysäytyskeinona. Seuraamisessa Piika edisti ihan reippaasti taas pitkästä aikaa. Kiepit olivat vissiin sen verran tapissa. Tätä en saanut asettumaan edes takapalkalla, joten en jaksanut asiaa hinkata. L-liikkeen vaihtoja tehtiin ja nyt istumiset olivat hyvät. Kotona on treenattu tämän ylikouluttamista peilin kera ja siellä paikallaan juostessa istuminen ei vielä luonnistu. Ohjatun kanssa on nyt kyllä iso ongelma tuo vasen. Ei vaan bongaa sitä, ei millään. Kaukoista treenattiin ekalla nousua. Maahan-istu vaihto on vaikea tällä hetkellä. Välillä saattaa myös edetä, vaikka joskus taas yllättää ja pysyy hyvin paikallaan.

Agilitya käytiin treenimässä Haukkuvaarassa keskiviikon lepakkovuorolla. Teki hyvää kuitenkin päästä vähän treenaamaan tätäkin valvovien silmien alla.

20160224_205742

Mentiin valkoisin numeroin merkittyä rataa, mutta päästiin koko setin aikana vain 14 ensimmäistä estettä. Meille vaikeuspaikka nro 1 oli 5-8 väli. Ensin harjoiteltiin pakkovalssia 6:lle. Selkä reippaasti esteeseen päin ja kunnon merkkaus oikealla kädellä. Koira samaan käteen ja oma liike jo suuntautumaan 7:n taakse. Tähän harjoiteltiin sylivekkiä ja voin sanoa, että harjoiteltiinkin ihan urakalla. Mulle kaikkein vaikeimpia ohjauskuvioita ovat tällaiset ja onneksi Piika kesti sen hinkkauksen.

Seuraava haastepaikka olikin sitten 12-14 väli. 13:lle oli tarkoitus tehdä (tupla)sylkkäri. Harjoiteltiin mun ranneliikettä sylkkärille ja huomasin kyllä, että tätä ei olekaan tullut treenattua iäisyyksiin. Aluksi olin aivan 13:ssa kiinni, mutta lopulta tuo sylkkäri onnistui koordinaateista 10-16. WOU! Lisäksi Julia demostroi, miten koira tulee aina siihen käteen, kumpi on kämmen puoli koiraan päin, vaikka toisessa rystypuolen kädessä olisi namia. Näin se vaan meni Piikankin kanssa. Loppuun vielä piti vetää extempore 23-29 esteet. Olin kerran vain käynyt tämän pätkän läpi, mutta ilmeisesti se meni ihan oikein, sillä jostain selkärangasta se rata vain tuli.

Kotona on treenattu tunnaria. Kotona se on jo vahva oikeastaan mistä matkasta vain ja oman poimiminen on varmaa. Lisäksi metallinoudon luovutuksia olemme hinkanneet sekä kaukoja. Niissä kyllä haastetta riittää. Joka päivälle.

Ylikouluttamista treenaamassa

Lauantaina oltiin taas PahaSilakan treeneissä mukana Piikan ja Kiljun kanssa. Kilju veti pari settiä tottista ja puruja pari kierrosta. Janne joutui prässättäväksi ja Kilju samoin omalla vuorollaan. Nyt on joku pari kuukautta tehty Kiljulle edistämiseen vastaveto-treeniä. Kaikki perustuu siihen, että Kiljua kiskotaan pannasta eteenpäin ja sen tehtävä on hoitaa paikkansa niin, että se silti on korrekti seuraamispaikka. Jostain syystä toimii aivan sairaan hyvin ja ilman estämistäkin paikka on nyt pysynyt hyvänä. Paitsi puruissa. Siellä Kilju edistää kuin pieni sika.

Samaa vastaveto-treeniä on tehty myös noutokapulan perään hytkymiselle. Pyllyn pitää pysyä maassa kuin liimattuna. Eilen vaan vähän lipesi ja sitten Kilju varastikin noutokapulalle. Jälkeenpäin mietittynä olisi toki kannattanut päästää siitä grippiliinasta irti. Mutta mitä vielä, yritin estää kaikin tavoin Kiljun pääsemisen noutokapulalle. Eli raahauduin mahallani viitisen metriä Kiljun perässä kapulalle, jolloin totesin, että kai tästä liinastakin voisi päästää irti. Muistoksi sainkin sitten kipeät palovammat liinasta, vaikkei se edes käsissä luistanut.

Piika keskittyi tokoon siinä tottistelevien malien ja rotikoiden keskellä. Päivän teemaksi muodostui hinkkaaminen, kun todettiin siinä, että luoksetulon stoppi vaati omaa pysäytyksen hallintaa. Piika tulee joka kerta niin eri vauhdilla, että sen laukka-askelia on todella vaikea laskea ennen pysäytystä. Niinpä lähdettiin suhtautumaan pysäytykseen periaatteella ”älä tuijota koiraa, tuijota törppöä”. Ja tämä toimi!

L-liikkeestä istuminen on tyylikkäästi ihan hajalla. Kokeiltiin sitten niin, että pysäytin Piikan seisomaan pari metriä selkäni taakse ja selin koiraan peilaten sitä lasiovesta käskytin sitä istumaan. Toimi. Vaikeutettiin ja kävelin paikallani, ei toiminut ja toimi. Kävelin eteenpäin. Ei toiminut ja toimi. Kävelin paikallaan seisovan koiran takaa ohi, ei toiminut. Tätä tehtiin siksi, että päädyttiin ”ylikouluttamaan” Piikaa, se tuntui muutenkin olevan nyt muotisanana. Tällä treenillä pyritään saamaan ohjaaja-avut täysin pois ja Piika aktiiviseksi kuuntelemaan käskyjä.

Ohjattua noutoakin tehtiin, ja vasen on edelleen kadoksissa, jos kentällä on yhtään ylimääräistä häiriötä. Tunnistusnouto oli varsin hyvä n. 3 metrin matkalta. Ruutuun tykkää juosta täysillä, mutta maahanmeno on nyt varsin automaattinen, joten olen yrittänyt palkata vain ruudun takaosaan juoksemisesta. Paljon Piikalla tuntuu vaikuttavan mielentila jokaiseen liikkeeseen. Jos tulee yhtään odottelua ja se mieltää minun olevan epävarma tai tyytymätön sen suoritukseen, se käy epävarmaksi ja alkaa säheltämään. Jos se taas on varma onnistumisestaan ja kokee saavansa minulta hyväksyntää, se suorittaa korrektisti liikkeet ja on itsevarman oloinenkin.

Sunnuntaina käytiin Riikan kanssa Jattilassa treenaamassa ja saatiin paikalle sattuneista tokoilijoista paikkamakuuseuraakin. Piika teki lisäksi metallihyppynoudon, luoksetulon pysäytyksellä, ruutuun juoksemisen, L-liikkeen istu-seiso-jäävillä, ohjatun noudon vasemman haulla sekä tunnistusnoudon. Parit kaukojen nostot tein vielä lopuksi. Nyt pääpaino treenissä oli vain varmoilla suorituksilla, palkkaa satoi ja yritin pitää Piikan aktiivisena koko ajan. Fiilis tuntui olevan kaikin puolin ihan hyvä läpi treenin.

 

Seuraava viikko elelläänkin Piikan kanssa kaksin. Pessi lähti Jannen ja Kiljun kanssa Espooseen. Pessi on ollut viikon ajan taas kipeä ja särkkäriä on mennyt varsin isolla annoksella. Ei olla vielä haluttu siirtyä Panacodiin, kun periaatteessa tilanne on sikäli hallinnassa, että Pessi vielä vastaa positiivisesti selän hieromiseen. Niinpä kokeillaan nyt, josko säännöllinen lenkkeily ja hierominen auttaisi sen ohella, ettei Espoossa pitäisi olla pelkotilojen aiheuttajia, kuten tuulta. Yritetään nyt vielä, vaikka aika luovuttajafiilis tässä alkaa olla sen suhteen, että Pessi enää terveiden kirjoihin pääsisi. Lokakuusta asti se nyt on säännöllisesti kipuillut ja nyt alkaa näkymään oireina arjessakin. Käytöshäiriöitä enenevässä määrin, sisällä edestakaisin ramppailua ja vinkumista ja ulkonakaan ei enää lähtenyt Kiljun kanssa juoksemaan. Suoraan sanottuna en tiedä, päästäänkö edes pääsiäiseen, joka on nyt asetettu takarajaksi. Toivottomalta tämä tuntuu taas vaihteeksi.

Treeniputki jatkuu

CYMERA_20160218_082030

Ihan kiva fiilis treenien suhteen tällä hetkellä. Tokossa kaikki jotenkin asettui uomiiinsa Hermiön Outin koulutuksen jälkeen. Kun seuruu saatiin pienillä muutoksilla kuntoon, tuntuu se yhä luonnollisemmalta treeni treeniltä. Itsellä on kiva rauhallinen fiilis ja tuntuu, että Piikallakin on. Ainakin se tulee hyvin mukana ja seuruupaikka pysyy.

Treenikalenterista yritän aina seurata, että kaikkia liikkeitä tulee silloin tällöin edes tehtyä. Paljon on keskitytty halleissa treenatessa siihen, että tilaa vaativat vauhtiliikkeet tehdään ainakin. Välillä on hinkattukin niitä, koska nyt alkoi pilkun viilaus. Liikkeet itsessään ovat hyvällä mallilla, mutta se viimeinen silaus – kuten nyt vaikka se, missä kohti luoksetulossa olisi hyvä antaa merkki, että saisi koiran pysähtymään oikeaan kohtaan – tai että missä kohden itse pitää seisoa suhteessa merkkiin missäkin liikkeessä, niin ne ovat nyt työn alla. Toki tällainen syö sitten ajatusta itse treeniltä, joten olen yrittänyt palkata paljon. Välillä on tehty myös koemaisia kokonaisuuksia, mutta korkeintaan kahden liikkeen pompseissa.

Viikonloppuna tuli oltua aktiivinen ja treenattua kolme päivää putkeen halleissa. Perjantaina treenasin ennen kouluttamista pikaisesti ja huomasin, että ohjatussa vasen puoli oli kadoksissa. Janne toimi apparina lauantaina Haukkuvaarassa ja ehkä se perjantain hinkkaus teetti tulosta, ja ohjatun ongelma tuntui poistuneen. Sunnuntaina treenattiin Riikan kanssa Jattilassa, ja vaikka siellä ensin tehtiin liikkuroituna oikea ja sitten vasta vasen, ei ongelmaa enää esiintynyt. Joku aivopieru siis se perjantainen?

Ruudussa Piika on nyt jostain syystä vaihtelevasti päättänyt mennä välillä suorilta maahan ja välillä seisomisen kautta. Ehkä tässä on nyt paljon epävarmuutta taustalla ja en tiedä, että pitäisikö vaan jatkossa palkata sitä ruutuun juoksemisesta. Kivasti tuntuisi ainakin bongaavan ruudun häiriömerkeistäkin huolimatta. Ruudusta sivulletuloakin on treenattu jokusen kerran(!).

Metallinouto vaikuttaisi olevan hyvällä mallilla. Tarkoituksella on tullut heitettyä vinoja ja pitkiäkin heittoja. Vaikkei Piika metallia rakasta, ei se tunnu onneksi vaikuttavan vauhtiin millään tavalla. Luovutus toki voisi aina olla tiiviimpi. Vähän sama ongelma on luoksetulossakin, eli tiiviyttä toivoisin ihan loppuasentoon. Tiistaina ennen aksatreenejä tehtiin pihalla pimeässä loppuasentoja haukutuksen kautta ja ekaa kertaa ikinä sain Piikan törmäämään vauhdilla eteentullessa. Tuntui ihan sikamakealta – ja luulen, että viimeiseksi kerraksi jäi. Hämmästyin itse niin, etten onnistunut siitä tarpeeksi innostavasti palkkaamaan ja sitten Piika jäikin aina sinne puolen metrin päähän, vaikka kuinka hetsasin. Tää on kyllä jännä.

Eilen treenasin taas ennen koulutusvuoroa pikaisesti. Luoksetulossa oli kyllä kiva vauhti, mutta merkille pysäytys vaatii itseltä nyt skarppiutta. Pitäisi osata laskea, mille laukka-askeleelle pysäytys tulisi antaa. Mutta näitäkään ei voi montaa kertaa kerralla treenata. Ehkä sitä on vain pakko kokeilla päivittäin ja testailla vain parasta mahdollista komboa.

Kaukoissa on lähinnä keskitytty joko ekaan käskyyn reagoimiseen pitkältä matkalta tai tekniikkaan iltaruokapalkalla. Siinä jumittaa jostain syystä vaihteeksi istu-maahan-vaihto. Tunnaria on tehty harvakseltaan, ehdottomasti pitäisi sitä nyt tehdä enemmän kotona. Riikan kanssa kokeiltiin yhtä 10 metristä tehtyä ja siinä oli epävarma, mutta nuuski hyvin nostelematta ja sain kehuttua oman nostosta. Palautusvauhti oli lähellä kävelyä, mutta siihen en ala nyt puuttumaan. Pääasia, että nostaa oman ilman maisteluita.

Summasummarum. Kaikkinensa tuntuu kivalta ja vaikka välillä on tullut treenattua hätäisestikin ja omat ajatukset liikkeistä ovat vielä varsin keskeneräiset, niin uskon, että eiköhän tää tästä lutviudu. Valoistuvat aamut ja illat lupaavat jo kevään tuloa ja omakin mieli on virkistynyt siitä syystä ja treeni-intoa löytyy.

Piika_2016_02_16.png

Niin ja tosiaan käytiin agilitytreeneissä tiistaina. Jakson viimeiset ja mukava rata. 10-14 kohtaan jumituttiin, kun etsittiin oikeaa tapaa hoitaa 12-hyppy.

Treenikalenteri

smaller

smaller-1

smaller-2

smaller-3

smaller-4

smaller-5

smaller-6

 

Olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata. Ongelmaksi on muodostunut, etten ole muistanut treenata monipuolisesti, kun en ole pistänyt ylös, mitä on treenattu milloinkin. Agilityn ja tokon treenaamisessa on mielestäni yksi ero, ja se on treenien kirjaamisessa. Agilitysta on helppo tehdä päivitys blogiinkin – senkus piirtää radasta kuvan ja selittää, mitä missäkin kohdassa pitäisi tapahtua ja mitä missäkin kohden tapahtui. Tokon selittäminen ja vielä ilman kuvaa – se on paljon vaikeampaa. Ainakin, jos se pitäisi tehdä myös kiinnostavasti.

PP:ssä käytiin vastikään keskustelua, millainen hyvä blogi on. Treenimuistion pitäminen ei todellakaan kuulut siihen joukkoon. Toisaalta itse tykkään lukea myös niistä treeneistä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun oivallus omienkin treenien suhteen on syntynyt toisten blogeja lukiessa.

Olen kuitenkin huomannut, etten jaksa kirjoitella tokotreeneistä sen suuremmin tänne. Mutta jotenkin oli pakko alkaa pitää kirjaa treeneistä, onnistumisprosentista, treenikerroista ja treenien vaihtelevuudesta. Sitä varten loin tulevalle kuukaudelle treenikalenterin.

Tämä treenikalenteri on siitä erilainen, että se ei suinkaan pakota treenaamaan – saati että joka päivälle olisi treenattavat kuviot määrättyinä. Ei. Tämä treenikalenteri perustuu siihen, että päivitän siihen treenit, mitä nyt päivän aikana satutaan tekemään. Kalenterin ainoa tehtävä on seurata, että tulee treenattua ja tulee treenattua vaihtelevasti eri liikkeitä. Viikonlopun kokeilujakson jälkeen on hyvä fiilis. Tuohon sentään jaksan muistella, mitä treeneissä tapahtui.

CYMERA_20160215_183715

Hyvää ystävänpäivää! :)

A-1572_kortti

 

Tokihan yritin opettaa Piikan halaamaan koirakavereitaan. Helppo nakki. Paitsi että koirakaverit eivät olleet halailutuulella. Ja netistä löytämme videot, joissa opastetaan, kuinka opettaa koira halaamaan jotain objektia, olivat tehty yli-koirille. Halaaminen piti opettaa harjan varrella. Piikan mielestä mikään ei olisi voinut olla ällöttävämpää. Harjoittelimme sitten serlapaperirullalla. Ja käsinukella. Lopputulos, että Piika osaa halata kättäni. Päätin selvitä helpommalla ja lahjoin pakotin koirat samaan kuvaan.

Hyvää ystävänpäivää! ❤

Agilitytreenejä tuplana

Tuplanollan jälkeen on hyvä treenatakin tuplana. Tiistaina oli oman ryhmän agilitytreenit. Viimeisiä viedään. Jakso vaihtuu parin viikon päästä ja tällä kertaa odotan sitä, en vähiten sen vuoksi, että sen jälkeen saan keskittyä vain Piikaan. Ei tarvitse enää pelätä, että suunnittelemani radat rikkovat yhdenkään treeniryhmäläisen koiria. Tiistain rata oli kai joku toisinto viikonlopun 2-luokan kisaradoista.

Piika_2016_02_09

Alun rytmityksen löytäminen 1-3 välille oli vaikeaa. Samoin kääntäminen kepeille 12-hypyn jälkeen. Lopulta ne alkoivat sujumaan, kun jätin suosiolla välimatkaa esteisiin ja annoin Piikan tehdä itse työt.

Keskiviikkoaamuna muistin, että olin jo edellisellä viikolla ostanut peruutuspaikan Haukkuvaaraan Julian treeneihin illaksi. Joten ensin kävin kouluttamassa Jatilla ja sieltä sitten lämppälenkin kautta (mikä lämmittely on se, että vettä sataa kaatamalla neljättä päivää putkeen ja kaikki on märkää? Haukkuvaaraan. Eihän se kello ollutkaan vasta kuin 21.

20160210_210037

Meitä tuli vain kolme treenaamaan, joten ruhtinaallisesti jäi kaikille aikaa. Rata oli kivaa rallatusta, mutta piti siellä hallintaankin koira saada. Päädyttiin sitten treenaamaan enemmän pätkää 10-14. Aluksi en millään meinannut saada Piikaa tulemaan puolivalssilla 10:ltä 11:lle ja jos sain, samassa heitin sen jo renkaalle. Auttoi kummasti, kun Julia näytti hidastuksena, mitä tein väärin ja sitten sen, mihin piti pyrkiä. Toisin sanoen puolivalssin piti olla jo valmis, kun koira tulee 9-putkesta. Oman selän tuli olla kohti 10-hyppyä ja menosuunnan lähinnä Aata kohden. Koiran otto haltuun ja pieni tyrkkäisy kohti 12:a. 11:n koira hoiti itse omalla liikkeellään. 12:lle valssi ja 14:lle sokkari. Piti pystyä irrottamaan heti 14:ltä, jolloin Piika lukitsi suoraan putkeen.

Toisella setillä treenattiin keppejä. Tarkoituksena oli leijeröidä kepit 19-20 välillä, joten yritettiin sinne poispäinkäännöstä. Että oli vaikeaa. Mutta kun etenin hieman Piikan edelle ja sieltä käänsin sen putkea kohden, ei ongelmia sitten ollutkaan. 27-28 taas oli hivenen haastava Piikan mielentilan vuoksi. Oli vähän korkeassa vireessä, mikä näkyi huolimattomuutena kepeille menossa – eli ei onnistunut sitten mitenkään. Mutta kun Julia käski laittaa Piikan 27-putkeen kepit kepit kepit-käskyllä, niin oho, Piikahan tuli putkesta selvä suunnitelma mielessään eikä ongelmia ollut enää. WTF?

Mutta olipa hauskaa ja kiva tuntea pitkästä aikaa näitä onnistumisen fiiliksiä. Mitä siitä, että kello oli rutkasti yli puolen yön ennen kuin nukkumaan ehdin. Seuraavana aamuna taas virkeänä töihin. NOT. Mutta onnellisena.

Kaurapuuro miehen tiellä pitää

Tai ainakin Pessin elävien kirjoissa.

Viime torstaina töistä kotiin mennessä kotona odotti paskakaaos. Lisäksi paskan joukossa oli aika paljon kirkasta verta. Piika oli niin nuutuneen näköinen, että jotenkin sitten oletin siitä olevan kyse ja vitutti vain viikonlopun kisojen puolesta. Paitsi, että illalla selvisi sitten, että syyllinen olikin Pessi. Sen jälkeen tonginkin sitten molempien tarpeita, heräilin yöllä päästämään Pessiä pihalle ja taas pimeässä tongittiin kakkoja ja pestiin Pessin häntäkarvoitusta verestä.

Koska Piika ja Kilju olivat oireettomia, tultiin siihen tulokseen, että joko pari viikkoa jatkuneet selkäkivut tai stressi (Pessi oli tiistaina hallilla mukana ja pelkäsi autossa katoilta tippuvia lumia) tai sitten olen vahingossa syöttänyt väärää lihaa, vaikka lammaspussista sen tarjoilinkin.

Perjantaina pohdin pitkään, viedäkkö Pessi lääkäriin, mutta tämä paskarumba muistutti paljon Pessin pentuaikaisia ripuleita. Välillä tuli ihan ok-jätöstä ja välillä sitten ihan kuraa ja pelkkää vertakin. Vierasesineen mahdollisuus oli aika pieni ja paljon pohdin luunsirun aiheuttamaa vuotoa, kun tukosepäilykin tuntui turhalta. Koska Pessi oli koko ajan virkeä ja hyvävointinen, päätin, että seurataan ja yritetään kotona olevilla lääkkeillä saada se kuntoon. Ensin Janne yritti – onnistumatta ja lopulta neljäntenä päivänä otin pentuajoista opitut keinot käyttöön.

Ensin Pessi sai vain Canicuria päivän ajan. Lisäksi vettä öljyllä maustettuna, ettei kuivuminen päässyt yllättämään. Piikan mielestä oli toki ihan epäreilua, ettei se saanut Canicur-tahnaa. Oli aina yrittämässä saada osansa, kun sitä Pessille annostelin. Eilen aloitin kaurapuurokuurin. Löysää kaurapuurolimaa ja paljon sulanutta voita sekä Tylosin-kuurin aloittaminen Canicurin rinnalle. Tänään Canicur-kuuri loppui, joten kauralimaa, hieman lihaseosta ja Tylosinia. Jännityksellä odotamme, kuinka käy.

Tuplanolla kotikisoista!

Kisaviikonloppuun valmistautuminen aloitettiin perjantain ratatreeneillä. Samalla ehti vähän talkoilla hallin kisakuntoon saattamiseksi ja JATin uuden hienon kerhotalonkin eteen. Ennen ratatreenejä tosin koin pienen paskaslaagin, kun tein kotonakin siinä ennen lähtöä lumityöt. Juuri kun lopettelin ne, Pessi lähti täyttä laukkaa portille. Ehdin nähdä siellä kaksi isoa mustaa koiraa, kun koirat olivat jo nokakkain. Toki Piikakin sinne paineli, ja kummasti sitä muutamissa sekunneissa ehtii käydä kaikki vaihtoehdot läpi ja totesin, että pakko pysäyttää Piika, mikäli mielin tappelun estää. Ja se pysähtyi! Ja tuli luokse. Äkkiä Piika sisään ja tsekkaamaan, miten pahasti ne olis Pessin löylyttäneet.

Ihme ja kumma, mutta Pessi laski sillä sekunnilla juuri häntänsä ja koirat vähän pyörivät siinä toistensa ympärillä ja Pessi oli vähän peruuttelemaan lähtevän näköinen. Kutsuin sitä sitten oikein iloisesti ja todellakin hämmästyin, kun Pessi päätti tulla takaisin eikä sillä ollut mitään ongelmaa tulla luo. Ei muuta kuin Pessikin sisälle ja vilkaisu samassa eteisessä odottaviin kauppakasseihin. Noinkohan niistä olisi mitään jäljellä, kun sisälle ehtisin?

Mustat koirat osoittautuivat hoffin näköisiksi uroksiksi. Rauhalliset tyypit, jotka enemmän kuin mielellään hyppäsivät auton perään siksi aikaa, että ehdin miettiä, mitä tekisin seuraavaksi ja kun kävin pelastamassa kauppakassit. Siinä, kun sotasuunnitelmaa karkureiden pään menoksi solmin, ajoi meille pakettiauto, josta nousi koirien omistaja ja tyyppien karkuretki päättyi onnellisesti. Toisinaan se Pässikin näemmä osaa yllättää positiivisesti, vaikka hetken olin varma, että se revityttää itsensä noilla uroksilla.

Ja sitten siihen ratatreeniin. Kyseessä oli Laitisen Arton kisarata tammikuulta. Näytti tältä.

ARTO_LAITINEN

Muuten meni kummallakin otolla hyvin, mutta jostain syystä 10-rima tippui kahdesti. Oliko sitten liikaa kontrollia tai jotain? Mutta tuli semmonen varmuus, että hei me osataan taas tehdä yhdessäkin rataa.

 

Lauantaina olikin vuorossa sitten kisat JATilla ja pitkästä aikaa voin sanoa rehellisesti, että kisaaminen tuntui kivalta! Jännitti hyvällä tavalla jo aamusta, oli semmoinen odottava kutkutus. Luotto koiraan oli kohdallaan ja aurinkokin kivasti pilkisteli pilvien takaa.

Ensimmäisenä oli hypäri. Yllättävän paljon muistutti itse asiassa tuota perjantain treenirataa, hyvin suoraviivaista menoa. Harmillisesti Piika sitten kuitenkin irtosi väärälle esteelle, kun piti kääntyä kepeille. No can do. Muuten ihan kiva rata taisi olla.

Ensimmäiselle agilityradalle lähtiessä mietin vain koiran hallintaan saamista. Jumppailtiin Piikan kanssa seuraamista ja leikittiin tursakelelulla. Olen aikas tyytyväinen siihen, miten Piika osaa jo purkaa ylivireensä leluun ja hakeutuu puremaan sitä aina, kun erehtyy katselemaan lämppääviä koiria. Ollaan saavutettu se, mistä puoli vuotta sitten haaveiltiin. Toki vire oli paljon matalemmalla kuin vielä ennen joulua. Sikäli tauko oli siis tehnyt hyvää. Omissa kuvitelmissa rata meni hyvin, mutta pieni virhe sinne meinasi tulla, kun Piika ei ottanutkaan puomin kontaktia alas asti ja jäin sitä siinä odottelemaan enkä sitten päässyt valssiasemiin vaan sylkkärillä vedin sen putkeen. Ja toki olin seuraavalla esteellä myöhässä ja oma liike jatkui vielä eteenpäin, kun olisi pitänyt jo kääntyä. Onneksi Piika uskoi karjuntaa, eli oli hallinnassa, ja pysähtyi ennen kuin hyllytettiin. Niinpä päästiin nollalla maaliin ja alle ihanneajankin päästiin sekoilusta huolimatta. Erityisen tyytyväinen pitää olla keppiosaamiseen, koska moni koira haki keppien ekan välin jälkeen takana olleen putken.

Toiselle radalle lähtiessä olo oli edelleen varma. Rata oli tuntunut kivalta tutustumisessa. Sellaiselta, että töitä saisi tehdä ja koko ajan liikkua, että nollalla maaliin päästäisiin. Päätin, että pidän Piikan edelleen tiukan käskytyksen alla. Todellakin halusin yrittää nollarataa edelleenkin. Tämä rata olikin meidän paras rata, vaikka aikaa silläkin tuhraantui. Oli aika hieno fiilis todeta, että me todella tehtiin tuplanolla!

Yhtäkkiä kesän SM-kisat tuntuvatkin olevan paljon lähempänä. Tällä hetkellä meiltä puuttuu 3 agilitynollaa, mutta toisaalta jos saisin pidettyä näin hyvän hallinnan kisoissa ja treeneissä, ei ne nollat kaukana olisi. Kaikki muut toki toivovat Piikalta vauhtia ja enemmän röyhkeyttä haastaa minua. Mutta päädytäänkö silloin taas siihen pisteeseen kuin syksyllä, ettei mistään tullut mitään? Pitäisikö hetki kerrankin kisata tämän hallinnan kanssa ja katsoa, tulisiko vauhtia silti lisää? Ottaako tavoitteeksi SM-nollien keruu vai yrittääkö saada koiralle vauhtia? Samaan suunnitelmaan nämä ei taida kuulua meidän tapauksessa.

Niin ja ne lauantain radat videolla: