Päivittäiset arkistot: 21.1.2016

Lupauksia paremmasta elämästä

smaller-1

smaller-2

smaller-3

smaller-4

 

Tammikuun alussa kuuluu tehdä lupauksia paremmasta elämästä. Ei tule niin paha mieli joulun herkuttelusta ja sen seurauksista, kun lupaa, että uuden vuoden kääntyessä herkkulakko ja kuntokuuri alkavat.

Se onkin sitten kätevä, kun tammikuuhun kääntyessä kelissäkin tapahtuu täysmuutos ja samaan aikaan, kun on luvannut lenkkeillä ja liikkua enemmän, ulkona on -30 astetta. Mitäs tätä nyt on jatkunut – kolmatta viikkoa? Tuo -30 on joku maaginen raja, ettei Pessi enää halua mennä edes ulos. Ihmeellisen tyytyväisiä ovat koiratkin olleet sisällä vietettyyn aikaan. Ehkä treenitaukoa on jo sen verran takana kaiken oman sairastelunkin jälkeen, etteivät ne osaa edes kaivata aktiviteettejä.

Viimeisten viikkojen aikana olen katsonut iltaisin telkkaria enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Asiaa ehkä saattoi auttaa myös tietokone, joka levisi sopivasti pakkasjakson alussa ja jonka parissa ei ole huvittanut askarrella +15 sisälämpötilassa. Niinpä iltaisin kotiin tullessa on ollut helpointa pistää tulet niin leivinuuniin kuin hellaankin, väsätä nopea lämmin ateria, linnoittautua sohvalle parin viltin ja yhden / kahden koiran alle ja pysyä siinä koko ilta.

Jännä, ettei ole hirveästi tullut aktiivisuutta mittaavia askelia uuteen aktiivisuusrannekkeeseen. Onneksi aina tulee uusi maanantai. Uuden vuoden lupauksen paremmasta elämästä voi aloittaa sitten taas alusta. JOS nämä kelit tästä lämpiävät.