Kun unohdetaan, että ulkona on paukkunut pakkanen -20 tuolla puolen, jää jäljelle ihana tammikuun valo. Juuri ja juuri puiden latvojen päälle yltävä, matalalla paistava aurinko. Ei se vielä lämmitä ulkoisesti, mutta sisäisesti kyllä. Pimeän ja sateisen syksyn jälkeen tämä valohoito todella on tarpeen.
Aurinkoiset kelit korvaavat senkin, että auto oli syväjäädytetty joitakuita päiviä ja ilman lunta talossakin on tuntunut koko ajan kiva veto lattian rajassa. Oli kylmää kuin Siperiassa ja päivät menivät lähinnä sen pohtimiseen, kuinka pääsee taas töihin 30 kilometrin päähän, kuinka pääsee kotiin, kuinka nopeasti kotiintultua tarkenee tehdä puut uuniin ja hellaan, kuinka nopeasti talo lämpenee edes siedettäväksi ja tarkeneekohan lenkille lähteä.
Kun pakkanen paukkui lauantaina enää -15 asteessa, tuntui jo lämpimältä. Ja onhan siitä lumen puutteesta ollut hyötyäkin, kun jäät ovat jäätyneet ja lenkkeilyyn aukesi aivan uusi mahdollisuus. Tämä on parasta talvessa!
Seuraava viikko voi olla kotona vähän hiljaista. Todettiin viikonloppuna, että Hermannilla menee nyt niin lujaa, ettemme usko enää sen pysyvän porttien takana. Halutessaan se kyllä pääsisi Piikan luo töissä ollessani. Koska en halua sitä alkaa häkittämään vain sen vuoksi, että Piikalla on juoksut, ja näillä pakkasilla on vähän turhan kylmä laittaa tarhaankaan, Piika lähti juoksuevakkoon Espooseen. Kertoo tilanteen vakavuudesta, että kykenin sen sinne antamaan. Ja nyt toivotaan, ettei se tuhoa tai pidä päivisin ääntä. Luotto ei ole järjen suuri.
Yllättävä huomio, että Pessi valtasi Piikan pedin ennen kuin perävalot näkyivät tiellä. Se on kyllä oman elämänsä opportunisti.
Pipipäät 