Vuosi 2015 on nyt onneksi takanapäin. Vuoden vaihtuessa totesin Jannelle, etten muista edes, mitä viime vuonna tapahtui. Tai muistan, mutta lähinnä se tunne on menetyksen tunne. Toivoimme tästä vuodesta jotain ihan muuta kuin mitä saimme. Jatkossa vuosi 2015 tulee säilymään muistoissamme vuotena, jolloin Ipi oli vielä elossa – ja sitten ei ollutkaan. Yksi ajanlaskun alku.
Vuoden 2015 piti olla Ipin viimeisiä treenivuosia. Tarkoituksena oli hiljalleen laskea harrastamisen taso eläkeläistasolle. Agilityssa Ipi sai Hannan kanssa vuoden ekalla puoliskolla ensimmäisen nollan 3-luokasta. Keväällä tyttöjoukkueella Raisan kanssa haettiin se toinen 1-tulos viestin kuninkuusluokasta. Luultiin olevamme iskussa, mutta kuukautta myöhemmin jouduin perumaan Ipin jälkikoeilmoittautumisen. Neljä kuukautta myöhemmin Ipiä ei enää ollut. Emme koskaan saa tietää, millainen kusipää Ipi olisi ollut eläkeläisenä. Ehkä hyvä niin. Ipi sai lähteä saappaat jalassa.
Pessin vuosi 2015 meni hyvin siihen saakka kunnes Ipi kuoli. Seuraavan kuukauden ajan taisteltiin, että Pessi sai taas yhden jatkoajan. Onni oli tehokkaat lääkkeet. Pessin kanssa mennään päivä kerrallaan, kipulääkkeitä tarvittaessa säästelemättä. Niin kauan kuin elämänilo säilyy, Pessi kuuluu meidän porukkaan.
Piikan kanssa vuosi 2015 tuntuu varsin turhalta vuodelta. Koira on parhaassa iässä, mutta tuloksellisesti koko vuosi meni ihan reisille. Agilityn saralla meni kohtalaisesti tuloksien puolesta. Kolmisenkymmentä starttia ja 4 nollaa, joista 2 hyppysertiä. Jäljeltä JK1 oli vuoden suurin juttu. Tokon saralla treenattiin satunnaisesti voittajaa eikä saatu hommaa toimimaan niin, että kokeisiin olisi oltu valmiita. Näyttelyissä ei käyty yhdessäkään ja pentuesuunnitelmatkin kaatuivat keskenmenoon.
Vuonna 2016 meidän on ryhdistäydyttävä. Laihdutuskuurin kautta olen suunnitellut vuodelle agilitystartteja, tokokoekäyntejä ja ehkäpä jokunen näyttelykin saadaan vuodelle mahtumaan? Treenillisesti viime vuonna edistyttiin kuitenkin sekä agilityssa että tokossa, joten jatketaan samaa kaavaa tänäkin vuonna. Ehkä se jossain vaiheessa takaa tuloksiakin?
Kiljun vuosi meni varsin hyvin. Kesällä IP2 ja ensikertalaisena RM:eissä, mutta kun jälki kynti niin ei saanut tulosta. Kenties on myönnettävä, että tietyt virheet on tehty ja niitä ei tekemättömiksi saa, mutta aina voi jotain vielä parantaa. Vuoden 2016 tavoite on IP3 ja sen jälkeen näillä näkymin uudet lajit kutsuvat. Ilman ryhmää ja säännöllisiä treenejä suojelun treenaaminen on hieman liian vaikeaa, varsinkin kun seilaa kahden paikkakunnan välillä. Kun treenataan, treenaaminen on kivaa. Mutta kun ei treenata, ei sitä tunnu kumpikaan, Janne tai Kilju kaipaavankaan. Joten saa nähdä, mitä vuosi 2016 tuokaan tullessaan.
Toivotaan, että se olisi edeltäjäänsä parempi vuosi!
Niin ja Hermanni? Se on ollut ihana lisä vuoden 2015 loppuun. Parin kuukauden aikana pentu on muuttunut monella tapaa uusien kokemuksien myötä. Se on myös tuonut elämäämme Sitä Jotain ja opettanut, ettei tarvitse harrastaa tuloksia tuijottaen. Mutta Hermannin myötä meillä on taas portillinen talo, mikä ei ehkä kuitenkaan ollut tavoite Ipin kuoleman jälkeen…
Pipipäät 