Suutari pysyköön lestissään

A-8247

Tämä viikonloppu olisi kenties pitänyt viettää muiden koiraihmisten tapaan Messarissa. Kun näyttelyilmoittautumisesta piti aikanaan päättää, huomasin kuitenkin, että Alatalon Vappu olisi tulossa pitämään hyppytekniikkakoulutusta KSPKYlle. Koska Piikan karvallisuuskin tuntui olevan tähän aikaan enemmän totaalinen karvattomuus, päätin ilmoittaa meidät vielä kerran hyppytekniikkakurssille. Viimeinen oljenkorsi – niin kai ajattelin.

Kuinkahan moni kouluttaja minulle onkaan sen saman sanonut. Piika on hyvin herkkä, hyvin ohjaajanöyrä koira. Se haluaa niin kovasti miellyttää minua, että kiltisti yrittää aina tehdä parhaansa. Vaikka ei tietäisi, mitä siltä haetaan. Se on niin kiltti, että se kiltteys on jopa haitaksi harrastusrintamalla. Viime vuosina yhteistyötämme on kehuttu. On sanottu, että sen näkee ja Piika luottaa minuun. Se on hyväntuulinen koira, jolla ei pauku koskaan yli ja jonka hermot ovat aina tilanteen yläpuolella. Se on koira, joka oppii. Se on koira, josta kaikki pitävät. Mutta se ei ole harrastuskoira.

Hyppytekniikkatreenien aluksi teimme perussarjan. Sitä ennen olin jo saanut kuulla, että olemme lämmitelleet kaikki nämä neljä vuotta täysin väärin. Emme ole herätelleet syviä vatsalihaksia eikä Piika osaa niitä käyttää. Perussarjalla Piika hanskasi 1-3 estettä ja loput 4-2 menivät ihan plörinäksi. Vapun mielestä kyseessä ei ollut kuitenkaan haluton koira, eli kiputiloja ei Piikasta pystynyt havannoimaan. Se kiltisti yritti ja epäonnistui. Vappu totesi, että aika perustyypillinen näyttelybordercollieiden tyyppiongelma. Ei jatkoon.

Toki aina voi sanoa, että no se on vain yhden kapeakatseisen oman alansa expertin mielipide, mutta valitettavasti tässä tapauksessa annan aika paljon näille sanoille ja ajatuksille painoarvoa. Varsinkin, kun olen hyppytekniikkakoulutuksissa toisella kouluttajalla aiemmin käynyt ja hänen opeillaan Piikaa pari vuotta treenannut säännöllisesti edistymättä mihinkään. Nyt sain parissa tunnissa enemmän informaatiota kysymyksiini kuin aiempina vuosina yhteensä.

Toisena harjoitteena teimme nyt Setpointin lyhyenä versiona medi-koiran mitoilla. Ensimmäisellä yrityksellä Piika korjasi ekan hypyn, toisella yrityksellä molemmat hypyt. En ole koskaan nähnyt sen suoriutuvan tästä sarjasta niin hienosti. Seuraavat yritykset epäonnistuivat molemmat. Jatkotreeniksi saimme Setpointin pidennetyn version. Ehkä myös Powergridiä voisi miettiä, mutta sitä en ole saanut koskaan Piikalla onnistumaan. Lopettaa pitää, kun onnistuu. Korkeintaan 1-2 toistoa. Satu totesi, että paras versio oli se, jolloin Piika oli hieman sika eikä kuunnellut minua.

Keskustelimme myös paljon siitä, kuinka tieto lisää tuskaa. Treenit menivät uusiksi, kun ponnarit heitettiin mäkeen ja otettiin koira kiinni ensimmäiseen esteeseen. Hups, sehän olikin yllättävän vaikeaa tehdä siitä painon siirto taaksepäin ja olla tiputtamatta rimaa. Mutta koira sai palautteen niin paljon paremmin riman tiputuksesta, että pieleen meni. Selän pyöreyteen kiinnitettiin myös huomiota jo heti alkuasennossa ja selän pyöreyttä ruokkivilla treeneillä ennen hyppyjä. Rankinta oli tietenkin kuulla, että vaikka kuinka olen yrittänyt kaikki nämä neljä vuotta hakea tietoa ja kehittää itseäni paremmaksi, koiraa ajattelevaksi ohjaajaksi, olen tehnyt kaiken väärin. Ja samalla opettanut koirankin täysin väärin. Ei sitä enää korjata. Näyttelybortsu mikä näyttelybortsu. Hyppytekniikassa on niin paljon puutteita jo johtuen koiran rakenteesta, että tämän ikäiselle koiralle hyppytekniikkatreenit eivät tule kisatilanteessa korjaamaan mitään, kun kaikki on väärin opittua ja fyysisesti myös mahdotonta. Se ei tule ikinä tuottamaan takapäästään hyppyyn tarvittavaa voimaa. Ei ikinä.

Kyyneleet olivat herkässä siinä tilanteessa. Ja ne ovat herkässä nytkin. Niin kovasti toivoin Piikasta sitä moniharrastuskoiraa. Viime vuosina etenkin sitä PK-koiraa. Mutta aina ne toiveet ja realiteetit eivät kohtaa. Meidän on nyt aika luopua ainakin PK-lajeista. En halua luopua tuosta koirasta. En ikinä voisi elää sen kanssa, että omalla itsekkyydelläni aiheuttaisin sille tapaturman tai jotain pahempaa. Se on aivan liian tärkeä koira siihen ja haluan pitää siitä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Tämä syksy on niin rajulla tavalla osoittanut sen.

Tähän mennessä olemme saavuttaneet niin paljon enemmän kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Kun Piika tuli, kaikki sanoivat, että hulluhan olen, kun otan ihan tuntemattoman pennun ihan tuntemattomista vanhemmista. Näyttelylinjaisen bordercollien. Sehän on selvää sohvakoiramateriaalia. Ja minä sanoin, että ihan sama. Minä haluan sen pennun. Juuri sen pennun. Ihan sama, vaikka olisi sohvakoira. Minulle se kelpaa. Mutta ne odotukset kasvoivat lajivalikoimasta kasvoivat – koira vain ei kasvanut samaa tahtia niiden odotusten ja tavoitteiden mukana.

Mitä enemmän Piikaa kutsuttiin Sohvatyynyksi harrastusrintamalla, sitä enemmän yritin todistella, että kyllä sillä voi harrastaa. Vai yritinkö todistella, että kyllä siitä pystyn harrastuskoiran kouluttamaan? Milloin se muuttui, että kyllä se kelpaa, vaikka olisi vain sohvakoirana koko elämänsä? Tätä olen miettinyt nyt pari viikkoa. Tuskin olisin miettinyt ilman Hermannia, voin myöntää sen. Kun minullehan Piika kelpaa. Se on minulle täydellisin koira ikinä. Tärkeääkin tärkeämpi. Eihän muiden mielipiteillä pitäisi olla väliä, millaisena he Piikan tai meidät näkevät.

Ennen Hermannia olin kuitenkin täysin sitä mieltä, että seuraavaksi haluan sen Oikean Harrastuskoiran. Että pääsen oikeasti harrastamaan. Ja nyt olen pari viikkoa miettinyt, että mihin hittoon mä mitään harrastuskoiraa tarvitsen? Tämmönen harrastelija, joka ei osaa keskittyä yhteen lajiin ja jota ei kuitenkaan taida niin paljoa kiinnostaa, että jaksaisi tai pystyisi ikinä missään kilpailemaan. Ja joka ei osaa edes opettaa koiraansa oikein. Harrastelija, joka kuitenkin tykkää opettaa koirille asioita, mutta ei niinkuin valtaosa harrastajista haluaisi niitä opettaa ja käskisi opettamaan.

Miksi pitäisi välittää muiden mielipiteistä? Jos haluan itselleni lenkkikaveri, jos haluan sen kotiharrastelukoiran, miksi en voisi aivan hyvin siihen tyytyä? Miksi pitäisi saada se tuhansilla ominaisuuksilla varustettu The Harrastuskoira, jonka hyvällä lykyllä onnistuisin kuitenkin tuurillani rikkomaan jo heti kättelyssä ellei se sitten olisi valmiiksi rikki? Muistan, kun vasta vähän aikaa sitten puhuttiin Jannen kanssa, että noiden Piikan ja Kiljun kanssa käynyt melkoinen munkki. Ne ovat tietyiltä ominaisuuksiltaan aivan täydellisiä koiria. Meille sopivia koiria. Että haluaako ikinä enää Ipin ja Pessin kaltaisia koiria? Tottakai vastaus on ei. Mutta tosiasiassa, sellaisia koiria on tämä maailma täynnä. Hermannistakaan en tiedä, onko se lintu vai kala, mutta hemmetti se on mukava pentu. Sillä on omat kommervenkkinsä, mutta niinhän niillä aina. En usko, että olen itse kehittynyt ihmisenä niin paljoa, että voisin olla niistä välittämättä, jos se olisi minun, mutta tiedostan, että nyt otan asiasta huomattavasti vähemmän painetta ja keskityn vahvistamaan sitä heikoilla osa-alueilla ja tukemaan vahvoilla osa-alueille vieläkin vahvemmaksi.

Ihan yhtä lailla minun pitäisi osata ohittaa ne kaikki Sohvatyynyttelyt tai agilityn mollaamiset puhumattakaan näyttelyille naureskelusta. Tietyllä tapaa se on vaikeampaa, kun kotoa periaatteessa löytyy koiraharrastaja, jolle on olemassa enää vain yksi laji ja se on suojelu. Onko itse asiassa helpompi luopua koko koiraharrastuksesta kuin todeta, että mulla nyt on näitä näyttely/agility/tokokoiria. Tekeekö se minusta tai koiristani sen huonompia? Pitääkö sitä perustella jokaiselle ihmiselle ja kaipaavatko he edes niitä perusteluita? Sitäkin olen miettinyt, että kaipaavatkokaan koirat edes niitä harrastuksia siinä määrin kuin itse? Onko sitä itse onnellisempi metsälenkkien jälkeen kuin huonosti menneiden treenien jälkeen? Miten koira arvottaa metsälenkit versus treeni-illan viettämisen omaavuoroa odottaen autossa? Voi sen pallon perässä metsässäkin juosta.

Tällä hetkellä tavoitteena onkin vähentää harrastaminen minimiin. Katsoa, löytyykö se into joskus uudelleen? Herääkö se kevään myötä vai riittääkö minulle nämä lenkkikaverikoirat? Olenhan miettinyt sitäkin, että miksi en voisi antaa Piikaa osaavammille agilityssa. Okei, tähän asti luulin, että suurin ongelma siellä olen minä, mutta ei se Piikan hyppytekniikka loistoonsa siinäkään lajissa pääse. Rikkooko se itsensä tällä menolla, jos jatkamme lajia vielä vuosia? Onko sillä valiotittelillä nyt oikeasti mitään merkitystä? Kun olen pohtinut Piikan ohjainten luovuttamista muille, tiedostan myös sen, että nopeasti ne tittelit myös varmasti saavutettaisiin. Monen mielestä se on pois minulta. En vain ole vielä itse keksinyt, että onko se nyt oikeasti. Jos minulla on koira, mutta ei halua harrastaa ja jos minulla on kaveri, jolla ei ole koiraa, mutta on halua ja etenkin sitä taitoa harrastaa, niin miksi en antaisi Piikaa hänelle lainaan?

Osansa on toki silläkin, että kun talvi taas on tulossa, ei käytännössä yksin asumaani puulämmitteistä omakotitaloa ja koiraharrastusta vaan voi yhdistää mitenkään. Siinä missä muut ovat vapaita treenaamaan kaikki vapaa-aikansa, joudun miettimään jokaisen työpäivän jälkeen, voiko vielä yhden päivän olla lämmittämättä ja onko +15 astetta sisällä kipuraja, jonka alle ei voi mennä. Talvikuukausina ei treenaamaan vaan voi lähteä, kun töitten jälkeen illat menevät järjestään talon lämmitykseen. Köyhällä ei ole varaa maksaa sähköstä sen puoleen kuin hallien vapaakorteistakaan – eikä kyllä jaksamistakaan treenata kello 21 jälkeen illalla, kun matkoihin jo menee yhteensä tunti. Valinta on tehtävä, muuttaako vai sammutellakko koiraharrastusta. Tällä hetkellä painopiste on kummankin yllä yhtä vahvasti. Nyt ei ole enää Ipiä. Voisimme vallan hyvin asua kerrostalossa. Voisimme asua Etelä-Suomessa saman katon alla koko porukka. Tietäisikö se koiraharrastuksen loppua? Sitä ei kenties voi tietää ellei sitä kokeile?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s