Päivittäiset arkistot: 23.10.2015

Tapaus Pässimies

Viime perjantaiaamuna katsoin, että nyt ei ole Pessillä ihan kaikki kohdallaan, kun sen selkä oli ihan märkä. Sama juttu iltapäivällä. Janne the meidän koiranhieroja kun tuli sopivasti viikonlopuksi kotiin niin käskin sen katsoa Pessiä lauantaina, kun sama meno näytti jatkuvan. Janne sitten olikin hieronut Pessiä – tai lähinnä vain yrittänyt hieroa. Pessi oli niin kipeä koko kropastaan, että oli yrittänyt purrakin ihan kunnolla, kun Janne oli lapajumeja yrittänyt saada hoidettua. Sunnuntaina uusi yritys ja tuolloin Pessi huusi kivusta. Koska ei voitu olla varmoja, mistä tämä nyt johtuu, lähdettiin hoitamaan asiaa 100 mg norocarppia. Mitään äksidenttiä en ollut huomannut sattuvan ja mieleltään Pessi oli edelleen varsin iloinen.

Meni sunnuntai, meni maanantai. Pessi sai päivässä edelleen 100 mg norocarppia, mutta muutosta ei ollut näkyvissä. Se oli edelleen todella kipeä. Väisti kosketusta, vaikka muuten olikin edelleen pirteä. Tiistaina oli jo kolmas päivä suurella annostuksella kipulääkettä eikä vaan näkynyt muutosta, joten Jannen kanssa pähkittiin. Lueskeltiin täältä blogista edellisiä kipukertomuksia ja löydettiin aiemmissakin tapauksissa syy-yhteys suolisto-selkä. Niin, olihan sillä Pessillä ollut sitä sisällepaskomisongelmaa ruokailun yhteydessä taas. Niinpä lisättiin norocarpin rinnalle tylosin. Jos kyseessä oliskin suolistotulehdus. Itse aloin olla jo ihan poikki. Tuli parin viikon takainen ilta vähän turhan hyvin mieleen. Janne onneksi jaksoi tonkia tietoa ja mun tarvitsi vain lääkitä Pessiä.

Tiistai-keskiviikkoyön ja keskiviikon Pessi pukeutui BoTtiin. En vain keksinyt enää muuta. Sitä ärsytti selvästi hännän kosketuskin selkään. En halunnut viedä Pessiä eläinlääkäriin. Pakkohan se olisi saada elävien kirjoihin kipulääkkeellä. Eläinlääkärissä ne mahdollisuudet panikoivan Pessin kanssa olisivat olleet minimaaliset. En vaan halunnut Ipin parin viikon takaisen toistuvan. Kun mietittiin sitä jo Jannen kanssa ääneenkin, että noinkohan se on päättänyt seurata Ipin jalanjäljissä tälläkin kertaa…

Keskiviikkona onneksi puhelin soi, miksi et oo kertonut tästä jo aiemmin?!? Kyllähän mun piti soittaa, mutta kun tuntuu, että nykyisin soitan vain kun on hätä. Kun koko ajan on hätä. Onneksi on ystävät, jotka huolehtii – KIITOS!! ❤ Pitkien puhelinpalaverien jälkeen todettiin, että kun menossa on jo neljäs päivä 100 mg norocarppia ja kivulle ei näy loppua, on pakko saada katkaistua kipuilu jollakin. Enempää norocarppiakaan ei ollut enää mahdollista tuolla annostuksella syöttää. Niinpä panacodia metsästämään. Onneksi sitäkin löytyi lähipiiristä (kiitos vain asianosaiselle!) ja eläintesti saattoi alkaa. Löytyi myös syy, miksi aiemmin on Tylosinin rinnalla syötetty Ranixalia; pitäähän sitä mahansuojalääkettäkin olla.

11234013_10153625339651768_1859401401381539768_o

1/4 panacodia, 25 mg norocarppia, 1 tylosin ja 1/2 ranixal, kaikkia kahdesti päivässä.

Keskiviikko-torstaiyöksi otin Pessin yläkertaan. Mentiin nukkumaan puoli yhden maissa. Puoli kolmelta heräsin, kun Pessi yritti sänkyyn, mutta ei päässyt. Yövalo päälle ja eikun toteamaan, että jossain välissä Pessi on salaa hiipinyt jalkopäähän. Mutta se oli laskenut alleen. Ei vittu. Ei kun siivoamaan. Lakana vaihtoon, petari vaihtoon, molemmat pesuun. Koirat pihalla käymään varmuuden vuoksi. Ulkona tuuli ja satoi ja Pessi oli ihan tillin tallin. En jaksanut enää Pessiä pestä, käskin sen ennemmin sängyn alle loppuyöksi. Niin siinä sitten meni suden hetkikin valvoessa. Oliko tää nyt se viimeinen merkki? Joko on aika luovuttaa?

Aamulla nukuttiin autuaasti pommiin, mutta Pessi kömpi sängyn alta. Hitaasti, vaikeasti, mutta selvästi yöllistä paremmassa kunnossa. Päätin antaa Pessille hieman vähemmän panacodia päivän ajaksi ja hirveästä kelistä johtuen jätin molemmat koirat sisälle. Mutta hei, Pessin selkään sai jo koskea!

Torstaina tulin kotiin vähän normaalia aiemmin, mutta päivä näytti menneen molemmilta koirilta lepäillessä. Pessi oli jäykkä, ja kuten olin jo aamulla katsonut, se seisoi paljon oikea takajalka mahan alle kääntyneenä. Kummankin lonkan päältä se järsi edelleen itseään selästä. Mutta etupää tuntui jo aika ok:lta hieroessa. Selkänsä Pessi edelleen olisi halunnut piilottaa, mutta antoi vähän sivellä sitäkin. Illan mittaan huomasin, että Piika olisi halunnut leikkiä Pessin kanssa, mutta Pessi ei noihin geimeihin lähtenyt. Pyöri kuitenkin itse matolla ja hinkkasi selkäänsä lattiaan. Näinpä sen kerran menevän sammakkoasentoonkin! Eikä Pessi enää hengittänyt raskaasti tai vinkunut rauhattomasti koko ajan. Illalla käytiin pari kilsaa kävelemässä laiskahkosti, että molemmat kävivät tarpeillaan edes kerran päivässä niin, että itsekin näin. Pihalla kun ne etsivät aina sen kaukaisimman puskan asioiden hoitoon.

Perjantaiaamu valkeni jo vähän valoisammissa tunnelmissa, vaikka viime viikkojen rasitus selvästi näkyy – nukuin taas pommiin. Mutta Pessi oli selvästi paljon edellispäiviä parempi. Ei hirveästi selkäänsä enää aristanut, vaikka onkin edelleen järsinyt selkäänsä. Viikonloppuna saadaankin sitten miettiä, mitä Pessin kanssa nyt tehdään. Pukkaako Anjalan reissua, että saadaan piikitettyä Pessiin vähän järeämpiä aineita kokeiluksi? Ihan vielä ei kyllä haluttaisi luovuttaa tämänkään jälkeen. Mutta eihän se Pessi kipuilevanakaan voi elää. Viikonloppuna on pakko ajaa panacodit alas ja sitten se nähdään, pärjääkö Pessi ilmankaan?