Kun joutuu ottamaan irtioton arjesta, huomaakin, miten rutinoitunutta se arjen pyöritys on. Herätys tiettyyn aikaan, ylösnousu puoli tuntia tai tunti myöhemmin, aina samassa järjestyksessä etenevät aamutoimet, aina sama aamupala, koirille aina samat ruoat, koirien ulkoilutus ja tarhaan ja sisälle vieminen.
Iltapäivällä töistä tullessa Ipin ulospäästäminen, taas rutiininomaiset toimet ennen illan ohjelmanumeroita. Illalla viimeistään koirien haku tarhasta, lenkitykset, treenit ja ruokinnat. Päivät junnaavat viikosta toiseen, vuodesta toiseen samoina. Ja sitten ne pienet jutut, mistä se arki muodostuu. Pienet leikkihetket Piikan kanssa, rapsuttelutuokiot Ipin ja Pessin kanssa. Herkkujen annot koirille lähtörutiineina. Kuinka Piika juoksee tarhalle heti herkun nähdessään. Kuinka Pessi hyppii, pomppii, spurttailee ja palaa aina hyppäämään ja likaamaan vaatteet ennen kuin juoksee tarhan ovelle haukkumaan. Kuinka Piika pyrähtää kopin katolle kuola valuen odottamaan purutikkuaan. Kuinka Pessi viimeistään tässä vaiheessa onnistuu hyppäämään käteen kiinni herkun toivossa. Kuinka Ipi odottaa tarhan ovella sitä hetkeä, kun käännyn, lukitsen tarhan ja lähden kävelemään takaisin talolle. Ja miten Ipi juoksee heti rappusille odottamaan sisälle pääsyä ja mahdollista herkkua. Ne on sitä meidän arkea. Koirat tietävät, miten aamu rullaa ja minä tiedän sen.
Mutta selitäppä nämä kaikki, kun joudut jättämään arkirutiinisi pariksi päiväksi ja pyytämään kavereita käymään hoitamassa vuorollaan koirat. Mikä ruoka kenellekin annetaan, miten koirat syövät kukin omalla paikallaan, miten koirat eivät välttämättä kiihtyneessä tilassa tule keskenään toimeen ja miten jokaisessa asiassa saa olla tarkkana. Se, mikä on meille rutiinia, ei enää olekaan rutiinia.
Kun itse pötköttelee hotellissa telkkaria katsoen, hyviä ruokia syöden parin tunnin välein ja tylsiä kalvosulkeisia kuunnellen, väistämättäkin miettii, miten koirat pärjäävät. Pieni huoli koko ajan. Vaan niin ne pärjäsivät. Ja kavereiden viesteistä huomasin, että koirat pitivät itse kiinni niistä arjen rutiineista. Ne osasivat juosta itse tarhaan herkut nähdessään. Ipi meni sisälle itsestään, kun ulkoiluaika tuli täyteen ja ne osasivat olla nätisti kotona omien porttiensa takana. Ja kun tulin kotiin, arjen rutiineilla pyöritettiin taas yksi ilta, yksi yö ja yksi aamu. Mutta ehkä kuitenkin hieman spesiaalimmin kuin taas hetkeen. Kiva olla kotona!
Pipipäät 