Päivittäiset arkistot: 5.8.2015

Haukkuu, riehuu ja rällää

Olen valmis antamaan Ipin ensimmäiselle vastaantulijalle. Mutta kuka haluaisi riesakseen koiran, joka ei osaa olla hiljaa. Koiran, jota pitäisi käyttää ulkona monesti päivässä, lenkittää pehmeällä alustalla alle puoli tuntia kerrallaan ja irti. Koiran, joka pitäisi venytellä ja jumpata jokaisen ulkoilun jälkeen. Koiran, joka on kaikkea muuta kuin rauhallinen. Koiran, joka sanamukaisesti haukkuu, riehuu ja rällää ja ainoa keino saada se asettumaan, on viedä kiellot äärimmäisyyksiin.

Juu, ei olla lenkkeilty tarpeeksi tai edes irtikään välttämättä. Eikä olla venytelty eikä jumpattu kuin se, että tiedän Ipin olleen helpommin venyteltävissä loman aikaan, kun se ei käynyt lenkeillä ollenkaan. Nyt, kun on sentään kerran päivässä se puolituntinen käyty, koira ei anna venytellä hauiksiaan. Enkä tiedä, mistä repisin enemmän aikaa, jotta ehtisin lenkittää koirat kahdessa erässä. Koska ne lenkit, jotka sopivat eläkeläiskerholle, eivät sovi Piikalle. Ja lisäksi käyn joka aamu ja ilta sotaa Piikaa vastaan. Se kun on päättänyt, ettei aio pysyä tarhassaan. Ja minä yritän keksiä uusia keinoja pitää se siellä.

unnamed

Viime viikon tihutöitä.

unnamed1

Kompostiaita on viimeisin paikkauskeino.

Eikä siinäkään muuten olisi mitään, mutta nyt Piikan iso poskihammas on jo lohjennut, kun se on siihen malliin repinyt lautaa irti tarhastaan. Koira, joka makasi lomallamme käytännössä neljä viikkoa koppinsa katolla Kiljun juostessa ympäri tarhaa, on nyt löytänyt itsestään sisustajan. Tai käytännössähän tuo jotain eroahdistusta on. Tänään kokeilin laittaa Pessin tarhaan Piikaa rauhoittamaan. Katsotaan, miten pahoilla hyttysen pistoilla Pessi on illalla…

En ole keksinyt ratkaisua lenkitysongelmaan enkä Piikan tuhoamiseen. Alkaa olla jostain syystä pinna aika tiukalla. Jännä.