Päivittäiset arkistot: 4.8.2015

Avoimuudesta

A-5775

Perjantaina latasin fb:n suomenlapinkoirat ryhmään ylläolevan Pessin kuvan. Lähinnä odottelin turkkiroturyhmäläisten kauhistelua ja kivitystä, kun karvapuuhkalta oli ajeltu karvat. Yllätyksekseni kommentit olivat vain positiivisia, hyväntahtoisia ihmettelyjä, voiko tämä kuitenkaan olla suomenlapinkoira. (Ja myöhemmin Pessin eräs siitä parhaana pitämäni ja ottamani kuva löytyi porokoirat-ryhmästä, mistä riittikin hupia pidempäänkin, kiitos siis siitä!). Lisäksi kiiteltiin avoimuuttani Pessiä koskevissa ongelmissa.

Kun Pessiä ottaessani melkein kahdeksan vuotta sitten päätin alkaa kirjoittamaan blogia, en tiennyt, millaiseksi blogi tulee lopulta muodostumaan. Samaan aikaan liityin parille eri koirafoorumillekin ja kun kyseessä oli ensimmäinen, ainoa ja tärkeä koira, Pessistä juttua riitti. Paljon. Liikaa. Liian paljon. Kysymyksiäkin riitti koiran kanssa elämisestä ja olemisesta. Jossain vaiheessa tajusin, että Pessillä alkaa noita allergiajuttuja olemaan vähän enemmänkin, ja piti tehdä päätös, mistä kirjoittaa ja mistä ei. Päätin kirjoittaa edelleen, kaikesta. Päätin kysellä. Kaikesta. Tämä oli helppoa, sillä en tuntenut ketään rodun parista. Ei ollut tunnesiteitä tai pelkoja siitä, ketä loukkaisin kertomalla ongelmistamme. Sillä ne olivat sitä arkea, jota elimme. Pessin kanssa on aina rytmittänyt arkea se, mitä se on syönyt ja mitä se voi syödä. Junnusta arkea on myös rytmittänyt se, kenen kanssa se tulee toimeen – ja kaikki ne, joiden kanssa se ei tule toimeen.

Kun Ipi liittyi laumaan Jannen mukana, olin aluksi varovainen, mitä Ipistä julkaisin. Jossain välissä, kun Ipillä ja Pessillä oli ongelmia keskenään ja Ipillä ongelmia ruoan imeytymisen kanssa, asiasta taidettiin muutama sana vaihtaa ja sen jälkeen Ipistä on kirjoitettu yhtä avoimesti kuin Pessistäkin, kun Jannella ei asiaan ollut vastaan panemista. Vaikutti tässä varmasti sekin, ettemme olleet myöskään mali-ihmisten kanssa tekemisissä emmekä nähneet syitä salaillakaan asiaa. Ongelmia on, ne rytmittävät edelleen arkeamme myös näin kuuden vuoden jälkeenkin, joten miksi ne pitäisi lakaista maton alle?

Kimman tullessa taloon ongelmat tuntuivat kasautuvan yhteen ryppääseen. Vanhemmilla koirilla oli totuttelemista ja lopulta Kimmakin todettiin sairaaksi. Aluksi pidimme tiedon vain pienen piirin tietona, koska olimme järkyttyneitä emmekä tienneet, mikä pennulla oli. Kun sillä alettiin epäillä legg-perthestä, päätimme olla avoimia, jotta olisimme saaneet lisää tietoa. Eläinlääkärin mukaan samasta sairaudesta kärsiviä oli, mutta missään niistä ei kirjoiteltu eikä mistään saatu tietoa ja ennustetta. Edelleen blogiimme tullaan varmimmin hakusanalla legg-perthes. Tapahtumasta on viisi vuotta.

Kimman kanssa avoimuuden mahdollisti Birgitta, jonka kanssa yritimme kääntää kivet ja kannot selvittäessämme Kimman mahdollista sairautta. Mikä ero Pessiin ja Ipiin ja heidän kasvattajiinsa? Birgitta oli ja on ystäväni, jonka mielipidettä en voinut enää ohittaa kirjoittaessani nettiin Kimmasta. Mitä niillä muilla ihmisillä edelleenkään väliä? Kimman kanssa oltiin myös niin vaikeassa paikassa, etten nähnyt syytä, miksemme selviäisi Birgitan kanssa myös yhteisomistuskoirasta. Ja niin tuli Piika. Päätin edelleen olla avoin, varsinkin omista töppäilyistäni. Kun Ipi puri Piikaa(kin) ja kirjoitin siitä(kin) nettiin, koiranpitoani arvosteltiin toisaalla varsinkin rajusti. Ellen olisi kirjoittanut, kukaan ei olisi tiennyt mitään. Avoimuudella on hintansakin.

Eniten tässä vuosien aikana on saanutkin kestää sen, että kirjoittaa netissä kaikesta. Ehkä nykyisin jo varovaisemmin (ja kun ei ole enää aikaa vain istua koneella tekemättä töitäkin), mutta edelleen olen yrittänyt pistää kaikki tärkeät asiat ylös. Koska itselleni kirjoitan ensisijaisesti. Jotta muistaisin. Blogi on se päiväkirja, joka on jäänyt kirjoittamatta viimeiset kahdeksan vuotta, kun on ollut blogi. Ja voisinhan minä tämän pistää yksityiseksikin, mutta en näe ideaa siinäkään. Jos se pilaa maineemme koiranomistajina tai emme saa enää ikinä keltään koiraa, koska kirjoitan kaiken nettiin, niin sitten emme. Toki kysyn edelleen Piikaa koskevista asioista Birgitalta ja Kiljua koskevista asioista Jannelta, mikäli tuntuu siltä, että onkohan heillä jotain asian julkistamista vastaan. Vielä ei ole ollut. Kun sen kirjoittaa julki, paskapuheiden määrä kenties joskus laantuu, kun juorut on aina tarkistettavissa koiristamme täältä. Jos ne nyt ketään edes kiinnostavat. Ja edelleen vastaamme kyllä viesteihinkin, jos jokin asia kiinnostaa erityisesti. Sillä siitäkin voi olla jollekin apua. Näin ainakin oma koiratietämykseni on kasvanut viimeisten kahdeksan vuoden aikana huimasti.

En arvannut Pessin kuvaan linkittäessäni blogini, että Pessin rotua ihmetelleille Pessin ongelmat olisivat jotenkin tulleet yllätyksenä. Minulle se on ollut jo monta vuotta maailman ahnein ja skitsofreenisin koira, kuten varmasti usealle muullekin. Siksi olikin yllätys saada kommentiksi, että useamminkin tykkäisi lukea näin avoimesti kerrottuja ongelmia koiran kanssa elämisestä. Täytyy sanoa, että minulle se merkitsi paljon. Samoin kuin se, että Pessin kanssa jaksamista ja hanskojen naulaan heittämistä jättämistä kiiteltiin ja todettiin, että se on muillekin hyvänä esimerkkinä. Voin kyllä sanoa, että niiden hanskojen heittämistä ollaan kyllä mietitty jo monta kertaa, mutta aina Pessi on saanut jatkoaikaa. Jatkoajalla mennään ja se tiedostetaan, mutta myös nautitaan näistä hetkistä. Koska koskaan ei tiedä, milloin on liian myöhäistä.

Viikonloppuna jouduimme sanomaan aivan liian aikaisin hyvästit koiralle, joka on näiden vuosien aikana tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Kiitos Nita. Oli kunnia saada tuntea sinut. Vie terveisiä tyttärellesi. ❤

A-4500<