Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2015

Treenistä tekstintynkää

Loman aikana tosiaan käytiin jokusen kerran ottamassa tottista.

Espoossa ollessa loman alussa sovittiin treenit jollekin hiekkakentälle Jannen treeniporukan kanssa, mutta paikalle tullessamme vettä alkoikin tulla saavista kaatamalla. Koko kenttä ui vedessä ja todettiin sitten, että mennään jollekin nurmikaistaleelle lähistölle. Vettä sitä tuli sielläkin ja ukkostikin, mutta treenattiin silti. Piika oli ihan liekeissä treenatessaan pitkästä aikaa. Tokikaan treenit ei ihan menneet suunnitelmani mukaan, koska Janne-apuri, mutta en antanut sen häiritä. Kilju teki jotain kokeeseen valmistelevaa. Kumpikaan ei välittänyt ukkosilmasta pätkääkään ja sadekin tuntui jäävän koirilta huomaamatta.

Koirakorvessa on käyty loman aikana vissiin 2-3 kertaa. Yleensä havahduttiin torstaina mun tullessa kouluttamasta, että jaa, viikko meni taas! Onkos me tehty tällä viikolla mitään koirien kanssa? Koskas ne on käyneet lenkillä muualla kuin juosseet pihalla? Ja huonon omantunnon siivittäminä käytiin treenaamassa lyhyesti ja näennäisesti lenkilläkin. Janne on keskittynyt Kiljun kanssa vireen nostoon seuraamisessa ja ilmeisen hyviä treenejä on tehty, vaikkakin harvoin, kun Kilju jo kerrasta oppi siirtämään haukkumisen sivulle (edessä haukkuessaan herkästi edistää, kun ennakoi haukkua). Häiriösietoa on kasvateltu edelleen myöskin ja kaikki sivulle vilkuilut on pyritty kitkemään. Näyttäs aika hyvältä, mutta ainahan tässä jossain voidaan ryssiä. Piika on ollut mukana pari kertaa viimeisimmän ultran jälkeen ja yhdellä kertaa keskityttiin vireeseen ja sen nostoon hetsitreenillä. Piika oli valjaissa ja pelailtiin vähän Jannen toimiessa ns. maalimiehenä. Itse kämmin, mutta Piikan mielestä tuntui olevan siistiä, mutta väsyttävää. Jäävään maahanmenoonkin on jouduttu puuttumaan. Muuten tuntuisi jäävät onnistuvan, mutta maahanmeno tökki ja tökki ja koira oli selvästi epävarma ja istui tai seisoi. Janne sai lopulta kiinni ongelman, eli katson koiraan pienesti antaessani käskyn ja kun on pyritty karsimaan vartaloapuja nyt kun Janne on ollut apusilminä, niin kappas, kun ei maahanmeno toiminutkaan. Jos jaksaisi, voisi hioa tuonkin pienen jutun kuntoon, mutta kuulema apu on niin pieni, ettei sillä ole käytännössä merkitystä. Se vain pitää muistaa. Eteenmenoa on hetsailtu frisbeellä ja tehty muutenkin kaikkea erilaista. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä todella tyytyväinen tottiksen tilaan.

Ultran jälkeen käytiin treenaamassa agilityakin. Otettiin matalilla rimoilla ja lyhyesti, kun tiedossa oli pitkä loma ja huono kunto. Tehtiin agilityn maajoukkuekarsintojen yhtä rataa mukaeltuna, ensin 1-12, jolloin tippui 12-rima omasta kämmistäni. Jäin 4-putkea varmistellessa jälkeen ja tuuria oli, että päästiin edes tuonne. Seuraavalla kokeilulla mentiinkin koko rata nollalla läpi ja jätettiin siihen, vaikka korjattavaa olisi ollutkin, mutta oli niin hyvä fiilis paluusta kentille.

kilpailevat_piika_maajoukkuekarsintapätkä

1-3 ohjasin oikealta puolelta, 3-4 ajoituksen kanssa sai rytmittää tarkasti 5-6 piti olla itse ajoissa, jolloin 6-7 puolivalssi ja veto, 11-12 rytmitys, niistovalssi, 13-14 puolivalssi, 14-15 valssi, 15-16 takaakierto, 17-18 veto

Eilen palattiin agilitytreenien pariin kunnolla ja tälläkin kertaa tehtiin mukaelma maajoukkueradasta. Alkua jouduttiin hinkkaamaan enemmän. Ensimmäisellä kerralla 2-rima tuli alas, rengas hajosi ja Piika hyppi pitkin putkea – päältä käsin. Takaakierto, linjaus renkaalle ja ohjaus pimeään putkeen olivat vaikeita itselleni ja Piika kävi kuumana. Ensimmäistä kertaa ikinä se haukkui lämmitellessä hyppykasia tehdessämme! Kepeillä ekalla kerralla nolla, mutta sitten Piika alkoi ennakoimaan kääntymistä, joten Hanna palkkasi keppien päähän ja pystyin jättäytymään kepeillä reippaasti. (Jotain hyötyä on ollut, kun nurmikkoa leikatessa olen käskyttänyt Piikaa tekemään takaakiertoja ja itsenäistä keppitreeniä päästä verkotetuilla kepeillä frisbeepalkalla.) 9-18 mentiinkin sitten kahteen otteeseen luukutellen ja helpon oloisesti. Sai juosta, piti rytmittää ja olla tarkkana ja silti vauhdikas rata!

Kilpailevat_Piika_2015_07_28_maajoukkuerata

1-2 takaakierto, 2-3 linjaus, 3-4 pimeä putkikulma, 5 itsenäiset kepit, 6-7 twist, 8-9 pimeään putkeen lähetys, 9-11 rytmitys, 12-13 pimeään putkeen lähetys itsenäisesti, 13-14 valssi, 14-15 linjaus/veto putkeen

Huomaamatta Piikasta on kyllä tullut varsin taitava ja se osaa jo monia juttuja. Huippua! Nyt ekstrasyyniin pitää ottaa takaakierto-ohjaukset ja varmaan kontaktejakin olisi hyvä muistutella ennen kisailmojen eteenpäin laittoa.

Joka vanhoja kaivelee…

…sitä tikulla silmään. Kun nyt kuitenkin blogi on ollut lomalla siinä missä mekin, palataan neljään lomaviikkoon kuvien muodossa.

Käytännössä tuntui, että lomalla tuli kuvattua paljon. Ja niin kuvasinkin, mutta asiakaskuvauksia. Uudet tuulet ovat puhaltaneet keväästä saakka ja tarkkasilmäiset sen ovatkin ehkä huomanneet. Omien koirien ja lomatunnelmien kuvaaminen jäi muutamaan hassuun kertaan. Kännykällä tuli joitain tunnelmakuvia sentään räpsittyä, mutta nekin harvemmin koirista.

Ensimmäinen lomaviikonloppu meni agilityn maajoukkuekarsinnoissa.

11385108_710570729086619_1159622406_n  11381447_848953125173571_342391049_n

11385197_1616899228586892_1185624604_n

Sitten oltiin Kainuussa. Koirilla ja kissanpennulla riitti ihmeteltävää.

11742994_10153412165081768_2639156950899986201_n

Pari viimeistä viikkoa meni rempatessa kuistia.

11781734_10153434158121768_4060677786703984559_n

Vielä jäi vähän vaiheeseen, mutta kyllä tulee nättiä!

11312453_905127089560115_1538153445_n

Mikä tärkeintä. Ruokapuoli on koko loman ollut enemmän kuin kunnossa.

A-5775

Pessikin pääsi karvoistaan.

A-5543

Ja toi mieleen kaikki Star Wars-hahmot.

A-5793

Pessin mielestä ei ollut hauskaa. Prinsessa tarvitsee kolme petiä.

11057983_10153435967921768_3214727719494770315_n

Kun ei olla harrastettu, Piika löysi uuden harrastuksen.

11800498_10153435967846768_5073776549965030302_n

Saunassa on nykyisin varsin karvaista sakkia.

A-6907

Kun ei tullut pentusia Piikalle, käytiin kuvaamassa Bellan pesuetta.

A-6521

Mister Pönö yritti kovasti lirkutella Jannelle, josko lähtisi meille.

Kyllä. Tuli ajettua ympäri Suomen, tuli rempattua, tuli purettua, tuli rakennettua, tuli kunnostettua, tuli tuhottua, tuli onnistuttua. Harrastuskuviot unohdettiin, yhdellä tottistreenillä per viikko mentiin koko loma. Koirat kunnostautuivat tarhakoirina ja keräilivät akkuja syksyä varten. Yksi miinus lomassa oli. Se oli liian lyhyt. Ja nyt se on ohi. Siirrämme katseen tulevaan.

A-2406_picmonkey

Tyhjä tyhjempi Piika

Olen tullut tulokseen, että mikä tahansa on helpompaa kuin koiran astutus. Varsinkin, kun kyse on Piikasta. Mikä tahansa on helpompaa kuin koiran pennutus – varsinkin, kun kyse on Piikasta. Kevät ja alkukesä elettiin odottavissa tunnelmissa, kun Piikalle suunniteltiin pentuetta Vuohitallille. Isäksi pentueeseen oli kysytty ja saatu Samppa, FI MVA BH Moonlight Mania’s Chavez. Kaikki peukalot ja varpaat olivat pystyssä tälle unelmapentueelle.

A-1922       A-8872

Sohvatyyny aloitteli sohvakautensa sopivasti heti Pk-mestisten jälkeen, kun rutiinitarkastuksella totesin sen aloittaneen juoksut 25.5.2015. Joskus alkuvaiheessa juoksuja Pessi vähän kiinnitti Piikan huomiota, mutta selvästi oli sitä mieltä, ettei kiinnosta tarpeeksi. Laskeskelin, että edellisten juoksujen perusteella tärpit olisivat viikon 23-24 taitteessa. Eniten Piika vuoti taas 6-7 juoksupäivän aikana ja tuolloin löytyi muutama tippakin lattialta yön jälkeen. Torstaina aamupäivällä Birgitta kävi ottamassa Piikasta progen, jonka tulokset saatiin perjantaina. Torstain proge oli ollut 3.6. Pessi reagoi Piikaan tuolloin, kun tulin kotiin ja päästin koirat pihalle. Niinpä perjantaina ajeltiin Savonlinnaan, jonne Johannan porukka oli majoittunut lauantain näytelmiä varten. Niin Piika kuin Samppakin olivat todella innoissaan ja Piika tarjosi itseään hanakasti, yleensä keskellä tietä tai keskellä suojatietä tai keskellä mitä tahansa. Rantapusikossa ei kuitenkaan antanut astua itseään loppun saakka. Tultiin jonkin ajan kuluttua siihen tulokseen, ettei taida onnistua tänään. Ajeltiin kotiin.

Lauantaina ohjelmaa oli aamusta iltaan kaikilla osapuolilla siihen malliin, että välipäivä ajateltiin pitää tässä. Lauantai-iltana oltiin Höytiällä viestileirillä ja Naakka lopetti syömisen. Oltiinkin mietitty, pitäisikö sen käräyttää Piikan tärpit. Raisa totesi, ettei taida olla tarvetta. Sunnuntaiaamuna lähtöä siirrettiin puoli seiskasta puolille päivin, kun en jaksanut itse vääntäytyä sängystä ylös ennen kukonlaulua. Pessiä ei voinut Piika vähempää kiinnostaa, vaikka olivat samassa häkissä. Ulkonakin touhusi ihan omia juttujaan. Aattelin, että nyt siitä vissiin sitten on tullut eunukki lopullisesti, kun kaikki olivat sitä mieltä, että Piikan progejen tulisi huidella pilvissä sillä hetkellä. Ja niin taas mentiin. Kyseessä oli 14 juoksupäivä, ja reilu vuosi aiemmin Piika on ensimmäisen kerran astutettu Lakulla juuri tuona juoksupäivänä. Totesin mennessä, että jos ei nyt onnistu, niin on se kumma. Kaikki merkit muuten puhuivat oikean päivän puolesta, Naakka, Kiljun käytös, Piikan korvaton haahuilu jne. Ainoastaan Pessin käytös ihmetytti. Perillä Samppa kiehnäsi kyljessäni kunnes mentiin koirien kanssa pihalle. Heti alusta asti näki, ettei kumpikaan ollut oikein tosissaan. Piika ei alkanut seisomaan ollenkaan häntä sivussa, olisi halunnut vain haahuta ympäriinsä. Jonkin verran leikkivät, mutta ei sen suurempaa kiinnostusta. Kun pidin Piikasta kiinni, sillä keitti lopullisesti yli eikä päästänyt Samppaa lähelleen ja jos päästi selkään, niin hammasta saatiin sekä minä että Samppa. Voi jestas, että ärsytti. Nartut…

Arvelin, ettei Piika ole sitten valmis vieläkään. Täysin erilainen käytös kuin perjantaina. Eipä siinä sitten auttanut kuin lähteä ajelemaan takaisin Keski-Suomeen. Edellisessä astutuksessa koirien käytös oli ollut 13. juoksupäivä samanlaista, mutta ei Piika noin hankala silloin ollut. Kotimatkalla käytiin eräällä kasvattajalla, joka kokeili, että Piika on kyllä ulkoisesti enemmän kuin valmis ja täysin astuttavissa. Kotiin mentiin ja päästin Pessin pihalle Piikan kaveriksi. Ipiä en vapauttanut heti, kun Pessi oli eteisessä kuivumassa kuraleikkien jäljiltä. Ja onni niin, sillä Piika teki samantien kiinnostuneelle Pessille selväksi, ettei hänen lähelleen ole tulemista. Pessi sitten tuli minua haistelemaan ja Piikan oli pakko siihen änkeä ja äkkiä niillä olikin täysi rähinä pystyssä. Sen verran kummallakin piti pokka, etteivät ihan toistensa päälle käyneet verissäpäin. Peruuttelin alta pois, kun totesin, että tilanne on niin räjähdysherkkä, etten voi mennä kumpaakin erottamaan, kun sitten varmasti käyvät kunnolla toistensa päälle. Tiukkaa komennusta arkiäänellä, mutta silti niin, etteivät saisi kimmoketta siitä ja vähitellen tilanne laukesi. Tuon jälkeen Pessi ei enää uskaltanut vilkaistakaan Piikan suuntaan. Siinä vaiheessa sitten kyllä vilisi kaikkea mielessä. Kiitos taas Sirpalle puhelintuesta! Tultiin tulokseen, että joko en voi itse olla astutuksessa mukana (Piika puolustaisi minua omistushaluisena) tai sitten ei vaan ollut oikea aika vielä sunnuntaina. Hieman kyllä oli myös pelko persiissä, että tärpit olisivat menneet nopeasti lauantaina ohi.

Sanoisinko, että tiiviisti tuli tuijoteltua Pessin ja Piikan välejä sunnuntain ja maanantaiaamun aikana. Pessi oli selvästi kiinnostunut Piikasta vihdoin ja viimein, mutta Narttu isolla N:llä ei antanut mennä lähellekään. Herkempi uros, kuten Pessi, jättäisi kyllä tuollaisen Bitchin astumatta, totesin. Kaippa tässä nyt sitten näkyi sekin, että Piika on selvästi viimeisen vuoden aikana kohonnut laumahierarkiassa eikä enää suvaitse olla pompoteltavana. Maanantaina Pessin piiritysyritykset jatkuivat ja lähdin pikaisesti käymään aamusta töissä. Puolilta päivin olinkin jo kotona, Birgitta tuli hakemaan ja suunnaksi Saimaanharju. Piika vaikutti normaalilta omalta itseltään, oli leikkisä ja juoksenteli pihallakin. Siihen mennessä oli pari päivää vain maannut eikä suostunut juurikaan liikkumaan. Joten olihan siinä myös vaihtoehto, että olisi kipeä. Olimme kuitenkin varautuneet hankalaan Piikaan, ja Johannan seuraksi koirien kanssa ulos lähti Piikalle täysin vieras Hannele. Olin itse vielä koirien kohtaamisessa läsnä ja nyt kummallakin tuntui olevan enemmän kiinnostusta ja täysin eri ääni kellossa kuin sunnuntaina. Hetken päästä koko konkkaronkka tuli sisälle antamaan huilitauon Sampalle.

Piika jäi autotalliin, Samppa seuraavan oven taakse ja muut Johannan koirat olivat seuraavan oven takana. Kovasti Piika olisi kuulema halunnut Samppaa leikittää ja juoksuttaa. Vissiin ei ihan noin vain aikonut antautua. Hannele oli sitä mieltä, että vaikka Piika tuntuikin ulkoisesti varsin tiukalta, ja selvästi Piikan turhankin timmi kroppa tässä tapauksessa hankaloitti astutusta, koirat vaikuttivat siltä, että samana päivänä astutus onnistuisi, jos olisi onnistuakseen. Jonkin tunnin päästä Piika alkoi haukkumaan tallissa ja lopulta kun haukkua vain jatkui, menin komentamaan sen hiljaiseksi. Samppa oli kovasti vinkumassa oven takana ja yritti Piikan luo. Kohta Hannele ja Johanna lähtivätkin taas yrittämään ja kun hetken päästä katsahdin ikkunasta, jouduttiin sitten Birgitan kanssa jo arpomaan, ovatko koirat nalkissa vai ei. Jonkin minuutin päästä todettiin, että siltähän se nyt näyttäisi. Lopulta astutus oli sujunut nopeasti ja vähän yllättäenkin, tottakai naapurin takapihan portin edessä. Piikakin oli ollut rauhallinen ja Hannelen kokemus ja rauhoittelu olivat Piikalle hyvänä tukena. Vartin nalkissa olon jälkeen menin vapauttamaan Hannelen pitämästä Piikaa ja sitten jatkettiin varmaan vielä toinen vartti, kunnes koirat irtosivat. Odotin Piikalta kaikenlaista hepulointia, mutta koirat vain lähtivät haistelemaan toisiaan ja lähintä puskaa. Olivat hyvää pataa ja rauhakseltaan.

A-8838

Kotosalla Piika oli pari päivää vielä myrtsinä muita koiria kohtaan. Viikko astutuksesta ja sitä selvästi leikitti ja haki jopa Ipiä leikkimään, mistä kumpikin hämääntyivät lopulta ihan täysin. Ipi katsoi tyyliin suu auki Piikaa ja Piika lähti tilanteesta nolona pois. Kaksi viikkoa astutuksesta ja piski oli jäätävän ahne. Pari kertaa narautin sen lipittämästä jopa grillin rasvakuppia, mikä nyt meni jo hieman yli, koska ei se edes Pessiä kiinnosta. Kerran Piika varasti myös ahmimalla nakkipaketista nakkeja. Aloimme olla varmoja, että nyt ei voi olla enää valeraskaudesta kyse, kun niin poikkeavaa käytöstä oli aiempaan verrattuna. Kolmannen viikon alussa käytiin Anjalassa Ipin vuoksi ja samalla reissulla leikittiin ultran kanssa arvaustoimistoa. Pentuja näkyi sitten vähän reilummastikin. Mahdollista olisi, että syntyisi iso pentue, mahdollista olisi että vain muutama selviäisi ja mahdollista olisi, ettei syntyisi mitään. Mutta toivottiin kovasti, että kyllä se nyt onnistuu, kun niitä poikasia näkyi niin paljon! Samalla viikolla Birgitta koplasi Piikan mahaa ja oli myös sitä mieltä, että tiineeltä se tuntuu. Neljäs viikko oltiin Kainuussa lomilla, minkä vuoksi varsinainen ultra kävi meille vasta viidennen viikon alussa. Tässä vaiheessa olin jo kaikkien koirien käytöksestä, Piikan käytöksestä ja tavoista sitä mieltä, että nyt se on tiine. Ruoan määrääkään en ollut lisännyt ja silti koira lihoi silmissä. Mutta ultrassa oli vain tyhjää täynnä. Tai, no näkyi siellä paljon paskaa. Mutta pentusia, ei yhtäkään.

Olihan se pettymys. Seuraavana päivänä käytiin nopeasti agitreeneissä, mutta muuten tässä onkin tähän mennessä tullut jo melkein yhdeksän viikkoa treenitaukoa. Tottistreenitkin voi laskea yhden käden sormissa. Ei ole huvittanut eikä ole jaksanut. Sen näkee koirastakin. Melkoinen vararavintokerros olisi meillä kummallakin tiputettavana, jotta treeneihin ilkeäisi mennä. Toisaalta on loma tehnyt hyvääkin pitkän talven jälkeen. Kummallekin. Vähitellen syksyn suunnitelmat alkavat mallintua, menoja kertyy sitä tahtia kuin koe- ja kisakalentereita selailee. Tulevaisuus näyttää, tullaanko Piikan kanssa enää yrittämään pentuprojektia. Joistakin kun ei vain tunnu olevan jalostuskoiraksi. Selittävää syytä ei ole, mutta jokuhan siinä on, että tuon nartun kanssa pentuprojektit eivät onnistu. Kaksi tyhjäksi jääntiä eri sukuisille uroksille, joilla on jälkeläisiä. Ei vaan taida äitikoiraksi Piikasta olla. Vaikka niin söpö yhdistelmä tämä Piikan ja Sampan pentue toteutuessaan olisi ollut. Kiitos kaikille tässä projektissa auttaneille, ja tietysti iso Kiitos Johannalle perheineen!

A-8847

Niin lomalla

Ollaan käyty Anjalassa. On röntgenkuvattu Ipi. Hannun mukaan oireet olisivat sopineet spondyloosiin. Itse asiassa olimme varmoja, että sieltä semmoinen löytyisi. Ei löytynyt. Ei löytynyt yhtään mitään. Siisti luusto tuon ikäiselle koiralle. Rintarangassa ja ristiluussa oli pari ahdasta nikamaväliä ja hermopuolella noissa väleissä voisi olla sanomista. Mutta että ontumisen selitys? Seuraavaksi Maarit-fyssarimme saa koluta Ipin läpikotaisin. Ja voisihan Ipin viedä magneettikuviinkin, mutta ei sieltä parannusta saisi, joten mennään tällä ja piikitetään kortisonia jokusen viikon päästä ja katsotaan, auttaako se.

Ollaan myös käyty Espoossa.Pari päivää vietettiin kaupunkilomaa. Janne oli ruokamyrkytyksen kourissa ja itse tylsistyin tekemättömyyteen.

Ollaan majailtu viikko Kainuussa. Purettu yksi autotalli. Rakennettu yksi puuliiteri. Käyty kaatopaikalla monta monituista kertaa. Syöty hyvin, erinomaisesti, pulleasti. Opeteltu peltisepän hommia. Korjattu venettä. Käyty kalassa toteamassa, että Oulujärvi ei kalaa enää anna. Nautittu auringonlaskuista ja todettu, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, mutta etenkin kylmä ja sateinen. No, oikeasti enimmäkseen nautittiin kyllä auringonpaisteesta – takki päällä kesäsäällä. Hyttysistä ei ollut harmia kuin iltaisin. Sillä kun Oulujärvellä tuulee pohjoisesta, voi todeta, ettei sitä turhaan kutsuta Kainuun mereksi.

Piika ja liiteri valmistumassa.

Samaan aikaan rannalla auringonlaskusta sai vain haaveilla.

Joku on yhdistänyt, että vene on yhtäkuin uistin mikä on yhtä kuin valonvälkettä ja bc on nakutettuna paikalla.

Kiljun mieli teki järveen.

Ei viitsitty Kiljulle veteen mitään heitellä, sillä kun vesihäntä on aina tullut heti ensimmäisistä uinneista lähtien.

Samaan aikaan sisällä.

Piikalla tylsistyminen kasvoi vain.

Aurinkokin ehti laskea järven taakse.

Ja sopivasti pojat pääsivät kalaan.

Seuraavana aamuna taas touhua täynnä pihamaa.

Alkoi näyttää siihen malliin vaaralliselta leikit, että vaihdettiin lelua.

Niin mikä turvallisuus?

Leluja vaikka muille jakaa.

Nyt tarkkana.

Kaunis koira ja komeat maisemat.

Pitäsköhän se joskus trimmatakin?

Kattopurkuporukka ja lakisääteinen lepotauko.

Seinää kaatunut.

Ja taas tuli ilta ja auringonlasku.

Mitä nyt ”vähän” tuuli. Eikä edes ollut enää korkeat aallot.

Pari päivää myöhemmin…

Pari tuntia myöhemmin…

Liiterikin alkoi näyttää valmiilta…

Tilataidetta.

Viimeisen illan kruunasi upea auringonlasku.

Oulujärvi on kyllä kaunis, ja niin moni-ilmeinen.

A(90)B(94)C(90) puru-urheilua Joensuussa

Päivä alkoi aikaisella herätyksellä, aivan liian aikaisella herätyksellä. Välillä sitä ihan miettii, että miksi.

Selvisimme kuitenkin koepaikalle hyvissä voimin, melkein hereillä ja homma muutenkin kasassa. Ainoa yllätys oli kaiken yllätyksettömyys. Kilpailukirja, linsessi ja muut tarvittavat vermeet olivat mukana. Tämä on luksusta, johon helposti tottuisi, mutta tuskin kuitenkaan tulee jatkossa toteutumaan.

Koejärjestelyt olivat erinomaiset. Ei turhia pitkiä odotuksia, koe vain soljui eteenpäin. Pellolle pääsimme pian kokeen avauksen jälkeen. Suorituksesta en sen enempää viitsi turista, videolta sen näkee. Taso tuli tarkastettua. Riitti se kakkosluokkaan, mutta kolmosta varten tarvitsee vielä lisätreeniä. Kokemattomuus paistaa suorituksen läpi, mutta alkaahan tuo jälki jo jäljeltä näyttämään. Tottis meni osittain tosi mukavasti, mutta seuraaminen oli alle meidän tason. Onpahan taas korjattavaa – sitä kun ei olekaan vielä tehty yhtään. Myös omaa liikkumista pitää selvästi muuttaa, lyhyemmät jalat olisivat pop minulle (tai koiralle pidemmät). Eteenmenoon olin tosi tyytyväinen, videolta suoritus näyttää kuitenkin paljon latteammalta, koska siitä täysimittaisen ipo-kentän syvyyttä on hankala hahmottaa. Muut asiat menivät hyvin pitkälti osaamistason mukaan.

Purut ovat erillisellä videolla. Siihen jätin tuomarin kommentit (Tiina jätti). Paljon asiantuntevampaa arviointia.

Hyvä päivä ja taas selvisi se miksi. 274p. 1-tulos.

– Janne-

A-4575

IPI VET-ERI1 SA VET-ROP VSP SERT

Sillä lailla Ipi! Kun ei ole käyttökoiraksi tälle kesälle, niin ollaan sitten näyttelykoiria. Sitä se sekalinjaisuus kai tarkoittaa.

Aateltiin tehdä semmonen kunnon veteraanireissu ja ilmoitettiin Laukaan näyttelyyn vetskuja vähän enemmän. Mikä parasta, näyttelyn järjestäjät olivat huomanneet tämän, ja belgit ja porokoirat juoksivat vierekkäisissä kehissä. Muuten näyttelyt sitten ovatkin koiraharrastusmuodosta vaikeimpia.

Ensiksikin. Vaatekriisi. Jos eilen oli kuuma päivä, tänään aurinko ei välttämättä paistakaan. Jos ajattelitkin illalla laittaa koirien turkin väriin sopivat caprit, niin yritäpä löytää pilvisenä, sateisena aamuna kaapista koirien turkkiin mätsäävät housut caprien sijasta. Ostoslistaan: vaatteet näyttelyyn.

Toiseksi. Kenkäkriisi. Jos edellisenä päivänä kengät ovat kastuneet yllättäneessä sateessa läpikotaisin ja ovat edelleen märät kostean yön jälkeen, niin yritäppä löytää vaatteisiisi sopivat kengät. Turha toivo. Kisko jalkaan märät tennarit. Kruunaa kokonaisuus laittamalla jalan ja kengän väliin villasukat. Heinäkuussa. Imipähän kaiken kosteuden, ja oli lämmin. Sillä toki kunnon näyttelypäivänä tulee kylmä. Ostoslistaan: kengät näyttelyyn.

Koska kolmanneksi. Näyttelyt, ne ovat odottelua tulvillaan. Vaikka aikataulussa sanottaisiin, että rodut olisi arvioitu alkamaan melkein peräkkäin, niin se on vaan arvio. Oikeasti ensimmäinen kehä menee nopeasti ja toinen h i t a a s t i.

Jos PK-kokeessa tai agikisoissa valitetaan aikataulumyöhästymisistä, niin tietäisittepä mitä näyttelyissä on!

Siitä huolimatta, meillä oli hauskaa. Koska tietenkin A-luokan seura! Otetaan näyttelyt yhtenä tapana viettää sekin vapaapäivä. Aamusta iltaan. Kehän laidalla istuen, koirat häkeissään, häkit vuorattuna pressulla, itse ilman penkkejä. Ostoslistaan: teltta.

Kaikki tämä vain sen vuoksi, että voi pyörähtää näyttelykehässä vähän juoksemassa koiran kanssa ja hermoilemalla, josko se tämän kerran seisoisi edes jotenkin. Ei ollut kovin ruusuiset kuvat, kun katseli kehän reunalla niitä muuta paria ilmoitettua malia. Tuoltako niiden tulisi näyttää? Eräs henkilö seurasi hetken Ipin juoksutustamme (lue, Raisa yritti juoksuttaa ja Ipi riippui näyttelynarussa) ja tuli kysymään, että onko tuo se vetskunarttu? Vastaukseeni ”joo” hän totesi: ”VITTU, no sillä ON virtaa!!”

Jostain syystä ne muut belgi-ihmiset tuntuivat olevan varsin luottavaisia Ipin suhteen.

Ja kappas, sehän todella pärjäsi. Mitä nyt ympäri liikutuksessa esitti kaksi kertaa upeata peitsiä ennen kuin lähti ravaamaan ja tuomari oli vihdoin tyytyväinen.

Mutta kaippa se tuomari (aivan todella miellyttävä belgikasvattajatuomari Jean Lawless Irlannista) tiesi, mitä teki. Ja niin alkoi rusetteja sataa. Arvostelukin työnnettiin käteen ja pokaaleja sai hakea. Ipi meinasi pyörtyä, näin paljon palkintoja pelkästä kehässä juoksemisesta ja reagoimisesta IPI-kutsuihin. Jestas! Tätä voisi tehdä useamminkin!
Päivän kruunasi Viima, joka tyhjensi potin porokoirakehässä olemalla ROP ja VET-ROP. Naakka onnistui pelottelemaan tuomaria niin, että ”hieman pidättyväinen” -termi tarkoittaa nykyisin tuomaria, joka pelkää uroskoiraa.

Kiitos Raisa handlauksesta! Kiitos Riikka seurasta! Seuraavaa täsmäiskua odotellessa! 😀

11699077_10153403223901768_2381963839773657771_o