Yep, it’s summertime!

Eilen treenattiin Saviolla vesi-räntä-raesateessa. Siinä, missä Maaritilla oli tarkat treenisuunnitelmat, olin itse, että no…öö…tota…me leikitään vaan.

Ja niin me leikittiin.

Tehtiin kunnon häiriötreeniä kaukalossa. Ruulle ruutuun menoja ja me leikittiin vieressä. Piika halusi myös tehdä hommia, joten tehtiin myös seuraamisia. Eikä ottanut yhtään häiriötä. Olin pöyristynyt.

Jääviäkin tehtiin, seuraamisesta ja ilman. Lisäksi luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja.

Paikkamakuussa Piika oli, kun liikkuroin Maaritille ohjattua ja zetaa, eikä välittänyt edes siitä, että Ruu haki ohjatun kapulan nenän edestä.

Lopuksi viilattiin Piikan kaukoja. Niitä ei nyt ollakaan sisällä ehditty jumppailemaan. Pitäisi ryhdistäytyä. Tarkkana saisi olla jättöasennon kanssa. Piikan oikea takajalka jää helposti sojottamaan ulospäin. Testailtiin, että johtuuko siitä, ettei jalka sovi mun kengän taakse. Vaikuttaisi, että tiukkaa ainakin on, jos koira on oikealla paikalla tiiviisti vierellä. Vai olisko kyseessä viime kesäinen tapaturma ja siitä jäänyt virheasento jalkaan vai onko koira muutenkin vino? Välillä kykeni kyllä laittamaan jalat suoraan alleen. Mutta mitä tiiviimmässä jalat ovat, sen varmemmin liikuttelee takajalkoja. Maarit totesi, että vasemman takajalan liikautus on niin pieni, ettei siitä ehkä kokeessa menisi pisteitä, mutta viilattiin sitä kuitenkin, jos saisi vieläkin paremmaksi. Asiaa toki vaikeuttaa, että on todella hankala katsoa itse jalkojen liikettä. Joko Piikan korvat ovat tiellä tai sitten jalat jäävät karvan taakse, ja koira on sentään naku tällä hetkellä!

Kotiin ajellessa tuumin, että aikasta uskomatonta.

Neljä päivää. Neljä treeniä. Kolme säätilaa sateesta kevätauringon kautta raesateeseen. Neljä eri treeniseuraa. Kolme eri kenttää. Ja me vähän leikittiin, ammuttiin, treenattiin ja vielä vähän leikittiin. Miten voi tuntua näin hyvältä ja onnistuneelta jokaisen päivän jälkeen? Ihmeellinen, outo tunne, mutta niin tervetullut! Kunpa se pysyisi seuranamme vielä kauan!

***
Ipi oli mukana autossa, mutta tarkoituksella ei päässyt tekemään. Kotiin tullessa se oli murtautunut ulos häkistään. Syönyt nakit ja treeniliivi näytti siltä, ettei taskuun kannata laittaa enää mitään.

Flashback viikonlopulta

Tiistain treenit ja Tehotytöt koolla taas. Hanna oli suunnitellut rataa viikonlopun maksien toisen radan pohjalta ja hieman sitä mukaeltiin, että saatiin esteet ja tila riittämään. Rakennettiin rata ja alettiin sumplimaan treenivuoroja.

Minä: ”Kuka alottaa?”

Muut: ”Piika.”

Minä: ”AIJJAA?!?!”
Muut: ”Joo-o. Me muut tapellaan seuraavista vuoroista.”

Jaahas, eihän siinä sitten kuin koiran hakuun ja radalle. Keppien 20-numeropäähän laitettiin kaksi ohjuria heti suorilta.

Ensimmäisellä rykäisyllä päästiin 12-putkeen asti. Jos ei lasketa sitä, että keinulla oli vähän pientä säätöä (Piika hyppäsi pois ja samantien takaisin ilmaan nousevalle laskupäälle) ja kepeiltä se hyppäsi törkeästi ohjureiden yli, kun yritin irrota seiskalle. Onneksi en nähnyt tätä, sillä 7-10 väliin saatiin meidän päivän paras rytmitys, kun en varmistellut keppejä. Seuraavilla kokeiluilla pitikin sitten varmistella niitä keppejä, koska Piika possuili niillä järjestään ohjuripäässä. Keppejä siis hiottiin, mutta varsin kivasti se jaakotuksella kääntyi 10-putkeen.

A:lla palasin Piikaa palkkaamaan ja samassa sivusilmällä näin, että viereisellä kentällä alkoi tapahtumaan. Ehdin napata Piikaa samalla hetkellä kiinni, kun kenttiä erottanut väliaita kaatui ja vieras koira tupsahti paikalle. Pienestä oli kiinni, ettei Piika jäänyt kaatuvan väliaidan alle, mutta onneksi sain sen napattua kiinni selästä, koska Piika ei vaikuttanut mitenkään tyytyväiseltä äkilliseen treenien keskeytykseen. Samalla pystyin pitämään tunkeilijan kauempana siihen asti, kunnes apujoukot saapuivat hätiin.

Hetki leikittiin ja Piika sai purkaa säikähdyksen, jos sitä olikaan. Päälle ei ainakaan jäänyt minkäänlaisena empimisenä esteitä kohtaan. Puomin ohjasin puomin vasemmalta puolelta, jolloin pystyin kätevästi tekemään pakkovalssin 18:lle ja siitä sai aika hyvän linjan 19:lle. Keppien ohjaus sujui koko ajan hienosti keppien oikealta puolelta eikä Piika yrittänytkään possuilla viimeisissä väleissä tältä puolelta. Takaakiertoon tyrkkäys oli silti vaikeaa ja sitäkin vaikeampaa saada oikea linja putkeen. Käytännössä taisin ohjata aina joko putken ohi tai hypylle sen viereen.

***

Treenien aikana Piika meni ja kamppasi Hannan kanveesiin suorilta jaloilta. Käytännössä Hanna lankesi Piikaan. Treenien lopuksi parivaljakko pääsi radalle ja loppu onkin historiaa… Tulette kuulemaan tästä parivaljakosta vielä!

Kevät sää – se sut yllättää!

Lauantaina kisoissa paistoi aurinko täydeltä terältä. Mikäs sen mukavampaa.

Sunnuntaina tulikin vettä sitten ihan reippaasti, tuuli ja oli kylmä. Suuntasimme nenämme kuitenkin Koirakorpeen, jossa Naakan jälkikasvua ja velipoika kokoontuivat. Mennessämme paikalle omistajat seisoskelivat kylmissään kentällä ja koirat huitelivat omatoimisesti jossain metsässä. Ihan perusmeininkiä noin niinkuin porokoirilta. Aika pian todettiin, jotta mennään sisälle lämpimään. Koirat viihtyivät hyvin ulkona. Kivoja poikasia Naakka saanut aikaiseksi – todistivat osaavansa lentääkin kunnon linnunpoikasten tavoin!

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan poikasii ilman siipii.

Neljän tunnin jälkeen uitettuja olivat niin koirat kuin omistajatkin. Naakan sukulaiset lähtivät kotimatkalle ja meillä vasta treenit alkoivat. Sitä ennen kyllä taas vähän lämmiteltiin, syötiin ja annettiin koirien huidella pitkin Koirakorpea. Hieman kyllä jännitti, kun ulkona oli meidän 666-yhdistelmä Piika ja Naakka Kiljulla höystettynä, mutta toivottiin vaan kovasti, jotta olisi niin kylmä, että kyyt olisivat vielä koloissaan. Piika osoitti, että porkkikset olivat etsineet aarteita liian kaukaa könyämällä heti kuistin alle ja roudaamalla sieltä jättisuuren hirven jalkaluun. Päivän sadeannos ja totaalimärkyys nakuteltiin parin tunnin viestitreeneillä. Lopputuloksena oli uitetut ohjaajat ja väsyneet koirat – vai toisinpäin.

Lopuksi vielä ammuttiin Piikalle kentällä. Piika oli ihan liekeissä. Lopetettuamme totesin Jannelle, että eihän se kääntynyt kuin kerran katsomaan seuraamisesta, kun ammuit. Janne totesi, että se kyllä katsoi Jannea, joka oli samalla huutanut kehun. Kuulema myös itse tottelin hienosti Jannen käskyjä, milloin kutsua Piikaa, millon seuruuttaa ja millon vapauttaa se. Täytyi todeta siihen, etten kyllä kuullut mitään huutoja vaan tein kuten omasta mielestä oli paras. No, tein kuulema huutojen mukaan. Pakko vetää rasti seinään. Varmaan ekat treenit ikinä, jos ajatukset on näin hyvin kohdanneet!

***

Maanantai-iltana suuntasin taas Koirakorpeen, tällä kertaa yksin. Aurinko paistoi, varjossa oli +10 astetta lämmintä, linnut lauloivat – KOVAA, kevään ensimmäiset pörriäiset lentelivät. Niin täysi vastakohta sunnuntain säälle. Kävin ensin lenkillä kaikkien kolmen kanssa ja sen jälkeen vedettiin Ipin kanssa koko pk-setti läpi. En viritellyt Ipiä mitenkään. Ja se oli törkeän hyvä! Mitä nyt jossain välissä se on kyllä kurkkunsa rasittanut, kun kähisee aina kiihtyessään. Saahan nähdä…

Piikan treenaamista mietin hetken, kun oma olotila alkoi olla aika huono. Päätin sitten kuitenkin treenata, mutta hetki piti siinä puhaltaa. Olikin hauska nähdä, että kun en itse voinut olla aktiivinen (lue kyykin ojan pohjalla), Piika hermostui ja alkoi vaatia tekemistä tehokkaalla haukulla. Jäätävää, se aktivoitui ja vaati minua aktivoitumaan. Toisenkin rastin voi vetää seinään. Ihan sama, päästäänkö tänä kesänä mihinkään kokeeseen. Nyt on saavutettu se, mitä on jo reilu vuosi haettu. Piika on aktiivinen ja mun tarvitsee vain rämpiä kentällä ja silti koira tekee parhaansa ja ylikin. Lopulta totesin, että leikitäänpäs vaan. Samalla vietiin eteenmenolelu, treenattiin jääviä, noudotkin otettiin ja opettelin heittämään kapulaa. Lopuksi virittelin kapulaa telineeseen viedessä eteenmenoon ja Piika edisti pahemmin kuin Ipi koskaan. Se on oppinut sen – eteenmenon siis! Jeee! Lopuksi vielä heiteltiin frisbeetä ja käytiin uudemman kerran lenkillä koko poppoon kera.

***

Meillä piti olla tulevana sunnuntaina Piikan kanssa jälkikoe. Maastot eivät kuitenkaan olleet vielä viikko sitten siinä kunnossa, että koetta olisi voitu pitää, joten se peruttiin. Aluksi harmitti vietävästi, varsinkin kun voi nyt hyvin olla, että tänä kesänä ei muihin kokeisiin enää päästä. Mutta sunnuntain ja eilisten treenien jälkeen en kyllä voi olla edes pahoillani. Kerrankin tiedän, että koira on hyvässä tikissä, se hanskaa kaikki osa-alueet ja loppu on enää tuurista kiinni – vaikka onneahan meillä nyt ei koskaan ole. Mutta meillä on toivottavasti tulevia vuosia, jolloin käydä niissä kokeissakin. Ja niitä vuosia me voidaan vielä tämä kesä odottaa ja treenata itsemme vieläkin valmiimmiksi.

Treenataan kisoissa

Lauantaina agilitya tuli sisään ovista ja ikkunoista, kun JAT järjesti tulevien agilityn maajoukkuekarsintojen hengessä agikisat neljän radan kera kaikille kolmosten säkäluokille. Koska itse tulee paiskittua hommia maajoukkuekarsinnoista vastaavassa tiimissä, ilmoittauduin näihin kisoihin talkoilemaan. Samalla testattiin, että Jattilaan hahmoteltu pohjapiirrustus toimii ja ettei mikään jäisi huomiotta. Aamulla jo 6.30 oltiin paikalla laittamassa hallia kisakuntoon ja sen jälkeen kun minit starttasivat klo 8.00 radalle, ei ehdittykään kuin rakentaa aina uutta rataa heti perään ja hienosti pysyttiinkin aikataulussa medien toiseksi viimeiseen rataan asti, kun klo 14.00 suoritettiin vahdin vaihto. Kuten tavallista, kisatyöpäivä meni nopeasti, kun oli osaava ja kiva porukka hommissa. Jännä, kun oikeat työpäivät ei koskaan mene näin nopeasti.

Maksien rataan tutustuminen alkoi neljän huitteilla. Sitä ennen oltiin ehditty vetää hese-ateriat, käydä lämmittelylenkillä ja turista hetki myös tuttujen kanssa. Tuomarina toimi myös maajoukkuekarsintoihin tuomariksi tuleva Marjo Heino ja ehkä radoista oli myös karsintahenkeä tavoitettavissa. Meille radat olivat liian vaativat. Ensimmäisen rataantutustumisen jälkeen oli kuitenkin ihan ok-fiilis. Piika sen sijaan kävi kuumana. Yritin laskea sen virettä kaukoja teettämällä juurikaan siinä onnistumatta. Radalle mentiin kuitenkin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Radalla oltiin eri mieltä – no, oikeastaan kaikesta. Piika hyppi varmaan jokaisen hypyn vastakkaiselta puolelta ja kepeillä luovutin ihan täysin. Syy, miksi ei kannata korjata kisoissa keppejä… Ipi ja Hanna lähtivät heti meidän perään ja vaikka Ipi sentään suoritti esteitä, jokaisella esteellä se myös katsoi ulos radalta. Laura reilusti kuitenkin kuulutti, että yrittäkää ymmärtää, tytöt on olleet koko aamun töissä täällä tekemässä kisoja.

Toiselle radalle lähdettiin Piikan kanssa edelleen hakemaan yhteisymmärrystä lämmittelyesteillä hyppyytettyjen kasikierrosten kautta. Korostan sanaa h a k e m a a n. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaikka paremmin kuitenkin. Mutta ne kepit… Ja taisi siellä sattua vähän muutakin pientä – tai vähän isompaa. Kuka näitä jaksaa muistella? Edelleen Hanna ja Ipi starttasivat meidän perään ja nyt Hanna alkoi jo ärsyyntymään Ipin keinukuikuiluihin. Ja siitä se menestystarina sitten lähti. Voin sanoa, että jännitin. Jännitin niin perhanasti. Ja sieltä Hanna ja Ipi tulivat loppuun asti ja tekivät nollan! Ekan nollan! Wuhuu! 😀

Kolmannelle radalle lähdin edelleen hyvin fiiliksin. Piika alkoi olla hyvässä mielentilassa ja nyt riitti pelkkä temppujen teettäminen ja ulkona istuskelu ennen radalle menoa. Harmi kyllä oma liikkeeni vei Piikan A:lle väärässä kohdassa ja siitähän se hyl taas napsahti. Tällä radalla testattiin kepeille meille ihan uutta valssi-sylkkäri-vetoa ja hienosti toimi. Kannattaa treenata kisoissa. Neljännelle radalle lämmitellessä jalka alkoi jo painaa, mutta ajatus sentään kulki. Piikalla vaan kulki edelleen jalka ja sinnehän se putkeen luiskahti pitkän hyppysuoran päätteeksi. Toisaalta oli kyllä meidän paras rata muuten, joten ei voinut pettynyt olla. Vielä kun maksien työntekijät olivat olleet reippaita ja oltiin yli tunti aikataulua edellä, niin olihan se kiva päästä jo kello 21.00 hallilta pois. Tunnin päästä olin jo syönyt ja nukuin sohvalla autuaan tietämättömänä muusta maailmasta.

Koska epäilemättä haluatte nähdä nämä kauhean hienot taidonnäytteet tunaroinnit radoistamme, tässäpä ne koosteena:

Sunnuntainaaamuna viritin ensitöiksi verkot molempiin päihin keppejä. Nyt loppui tuo keppiepävarmuus. Opetelkoot sen itsenäisen pujottelun taas kerran uusiksi.

Pientä säätöä vol. 2

En tiedä, mitä mielessä liikkui siinä vaiheessa, kun päätin tehdä JATin kisatyövelvoitteet samana päivänä kuin kisaisin neljä starttia ko. agikisoissa. Ilmeisesti ei mitään. Normitilanne siis. Lauantaista voi tulla mielenkiintoinen. Herätys klo 5.00. Kisatyöt 6.30-14.30. Neljä starttia makseissa klo 16-22. Kaiken lisäksi Piika ja Ipi starttaavat peräkanaa radalle. Voi ehkä vaatia pientä säätöä tämän 17 tunnin päivän repäisy. En heti kärkeen keksi parempaakaan keinoa tuhlata rahaa kuin ilmoittaa koira neljälle radalle ajatuksena, jos se niillä kahdella viimeisellä olisi hanskassa… Mitä nyt itsellä siinä vaiheessa on jo se 11-14 tunnin päivän takana, että villi veikkaus, kumpi on silti enemmän skarppina?

PK-puoleen satsattiin keskiviikkona, kun käytiin Saviolla lenkillä ja samalla kertaa tein esinekaistaleen lenkin lopuksi. Kävelin vain kaistaleen reunat, todella syvä – todella kapea, ja nakkelin 7 esinettä kaistaleelle. Piika ensin. Aluksi treenattiin vähän odottelua. Sen jälkeen lähetin sen hakemaan ja kaistaleen helppoudesta kertonee se, että Piika nosti 4 esinettä lyhyellä ajalla ilman vaikeuksia. Normaalistihan se hyvä jos yhden nostaa. Ipi toisena ruutuun ja säädöksihän se meni. Ipille tuollainen tallaamaton alue on vaikea, kun pitäisi vielä kovamuovisista esineistä saada hajua. Nosti kuitenkin 5 helpointa esinettä. En uskaltanut enää enempiä kokeilla, kun jo juoksemiseksi meni muutenkin. Oisin vielä joutunut olemaan koko illan metsässä…

Eilen jäätiin treenien päätteeksi hallille hyppytekniikan pariin. Tehtiin kasvava sarja ja liikkuva hyppy. Piikalle kasvava sarja oli aika helppo. Liikkuva hyppy meni paremmin, kun sai tehdä vauhdin kanssa ilman ponnaria. Ponnarilta lähtiessä vauhditta apuaskelia tuli jo jossain 11 jalassa. Lopuksi vielä treenattiin kontakteja kisoja varten. Jännä, kun en usko, että tekee kisoissa noin hyviä pysäytyksiä kontakteille, kun palkka-automaatti puuttuu päästä. Vai voisikohan tuomarin/ratatyöntekijän lahjoa siihen hommaan? Jäähdyttelylenkillä ehdotin, josko päästetään koirat irti, kun sen verran sopuisasti kävelivät remmissä kylki kyljessä. Aluksi meni tosi hyvin. Sitten olikin vähän pientä säätöä. Pöljät elukat, kun eivät osanneet edes purra toisiaan. Oli kuulema helppo työntää kädet vaan väliin ja venyttää koirat erilleen. Minä keskityin käskyttämään Ipiä maahan. Se kun olisi ollut kovasti menossa ottamaan osaa skabaan. Oli kyllä varmaan helpoin välien selvittely, mihin mun koirat on joutuneet. Näemmä nuo pikkulikatkin on päättäneet kasvaa aikuisiksi.

Piika ja Ipi toivottavat hyvää koiranpäivää!

Vedetään välistä

Tiistain Tehotytöt kokoontuivat taas eilen agiliidon merkeissä ja tehokkaalta alkaakin tuntumaan pitkän, kylmän ja pimeän talven jälkeen treenailu valoisassa ja lämpimässä kevätillassa. Kun aurinko paistoi hallin katon läpi, alkoi kesäntulon aistia jo hallissakin. Kuinka siistiä!

Teemana treeneissä oli välistävedot. Alku kutsuna ja tyrkkäys takaakiertoon 3:lle. Samantien piti lähteä itse jo liikkeelle. Tältä puolelta menikin helposti ja Piika irtoili esteille mallikkaasti ja haki hienon linjan putkellekin. Ja sitten unohdin radan. Alusta uusiksi ja Piika varasti lähdön. Uusiksi ja taas päästiin seiskalle. Sitten tahkottiinkin 6-9 piiiiitkäääään. Ymmärsin kyllä, mitä siinä pitäisi tehdä, mutta A) ei toiminut kroppa B) ei toiminut jalat C) ei toiminut pää. Rytmitys oli hukassa ja aina oma liike vei Piikan hypyille väärältä puolelta. Puolivalssissa taas olin liian myöhässä ja viimeistään 9:llä kostautui virheet. Lopulta jätettiin se kotiläksyksi. 10-12 ohjasin A:n oikealta puolelta, ei ongelmia putkierotteluissa. 14:lle vain heitin, järkevämpi olisi varmasti ollut vastakäännös, kun nyt haki vähän liiaksi kaarteella. Hyvin ehdin hieman linjaamaan 16:a kohti pituuden jälkeen. 16-17 koira vasempaan käteen ja työntö putkeen, persjättö ja liikkuva pakkovalssi 18:lle. Juoksin itse puomin vierellä ja ohi täysillä, otti silti kontaktit. Hauska rata taas, mutta hitto noita välistävetoja – tai lähinnä omaa kropanhallintaa ja sen puuttumista.

Asenne ennen kaikkea

Ja kyllä se kotona osaa.

Nyt ei nillitetä tekniikasta. Pääpaino on vireessä ja asenteessa.

Alan ymmärtää, miksei kukaan ole nähnyt enää viime aikoina ongelmia Piikan vireessä. Itse toki ”koen” sen eri tavalla ja haluaisin siihen enemmän sitä ja enemmän tuota -taas vaihteeksi. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, että kehittymisen mahdollisuudet tiedostaa itsekin ja sen kautta jaksaa sitten treenatakin. Tänään kuvasin treenimme ihan vain nähdäkseni, miltä Piikan työskentely näyttää. En kylläkään ajatellut julkistaa tätä, mutta kun katsoin videota, totesin, että ai että mä nyt tykkään Piikan asenteesta!! Huikea mimmi!

Onhan siellä tekniikassa puutteita, mutta tekniikkaa me tehdään sisällä ja nämä ulkotreenit keskitytään siihen vireeseen. Keittiössä treenatessa kun Piikan vire on varsin hyvä ja olen huomannut, että keittiötekniikkatreenit ovat mm. tiivistäneet jo eteentuloasentoa sekä kapulan luovutusta. Sivuilletuloissa tuo väljyys ehkä eniten pistää silmään, mutta edistämisestä en jaksa nyt välittää. Enpä olisi uskonut, että Piikalta voisi löytyä tuollainen draivi seuraamiseenkin!

Tänään jäävät löytyivät varsin hyvin. Sen sijaan metrinen tiputteli lautoja alas, joten otettiin yksi lauta pois ja sitten hetsitreeniä. Treenien jälkeen kävin molempien koirien kanssa erikseen pyöräilemässä 5 km. Piikan sain jopa juoksemaan itseni kanssa kilpaa ja samalla juostiin myös vieressä menneen junan kanssa. Minä hävisin. Piika heitti samalla reissulla talviturkin tulvaojassa. Ipiä en saanut juoksemaan täysillä, vaikka kuinka yritin kirittää sitä ja itse poljin täysillä. Ipi hölkkäsi vierellä. On sillä melkoisen pitkä askel ja ei se nyt niin huonossa kunnossa taida olla kuin luulin.

Pessi oli kuulema ottanut eilen samantien Espoon kämpän taas omakseen ja painellut sängyn alle nukkumaan. Tänään olivat nukkuneet toistensa kainaloissa Pessi ja Kilju. Ihan parhaat kaverit ovat kuulema. Ja Kilju tekee juoksuja.

Vaikka se on paskalla, se työskentelee!!

Viikonloppu vietettiin tehokkaasti. Perjantaina laatuaikaa ihan omassa seurassa ja Janne tuli kotiin vasta lauantaina näiden meidän pienten autoteknisten ongelmien vuoksi. Lähdettiin samoin tein treenaamaan. Vaajakoskella metsätreenit, joissa pääpaino esineruudussa. Tällä kertaa sattuikin vaikea ruutu paljon tallatulla alueella, jossa oli koiranpaskaa ja muitakin hajuja reippaasti. Ipi lähti ensin ruutuun ja nosti heti edestä esineen helposti. Sen jälkeen irtosikin taakse ja juoksenteli siellä vähän enemmänkin. Vähän alkoi kai usko loppumaan, että löytyykö niitä esineitä ollenkaan. Mutta kyllähän sieltä neljä esinettä nostettiin, eikä olleet mitään helppoja edes!

Ruudun vaikeus alkoi selvitä treenien edetessä. Piika nosti ruudusta helpon oloisesti yhden esineen ja sitten alkoi juoksemaan takarajalla. Positiivista oli, että liikkui ja irtosi, mutta negatiivista, että selvästi tuollaisessa hajumelskassa ei vain saanut esineistä kiinni. Lopulta jäi paskalle, mutta saman aikaan kurotteli nenäänsä esineiden suuntaan, eli kyllä sieltä niitä hajujakin tuli. Saisikohan se kokeissa työskentelypisteitä tästä? Voisihan sitä ainakin ehdottaa tuomarille! 😀 Lopulta hetsin kautta nostettiin vielä yksi esine ja huomasi kyllä, ettei hajuja hirveästi ruudusta noussut ylöspäin.

Kilju teki viimeiseksi ja sillä homma meni kyllä ihan juoksemiseksi. Eipä se ole noita ruutuja tähän mennessä tehnytkään – pelkkiä esineiden hakuja ja kaistaleita. Otettiin siis askel taaksepäin ja hetsattiin esineisiin ja johan sieltä esineitä sitten nousikin. Tässä välissä pidettiin taukoa ruudusta ja lopuksi jokainen koira kävi tekemässä vielä yhden superpalkkatreenin hakemalla yhden esineen. Ipin kanssa kerättiin loput esineet ja krepit ruudusta ja eipä ollut helppoa, siinä sen huomasi. Mutta onnistuttiin! Seuraavaksi vähän jotain helpompaa esineiden etsintää sitten motivaation ylläpitämiseksi.

Valoisat kevätäillat on varmistaneet sen, että lumet on käytännössä jo sulaneet ja pihan haravoimistalkootkin on aloiteltu. Niiden lomassa on tullut hyppyyteltyä Piikaa pihassa metrisen yli ja nyt se menee ihan kivasti sen yli jo 650grammanen suussakin. Ei hullummin! Mun pitäisi varmaan vaan mennä heittokurssille. Miten vaikeaa voi olla yhden kapulan heittäminen?

Sunnuntaina aloiteltiin aamu treenaamalla tottista. Kiljun seuraaminen alkaa olla varsin hyvällä mallilla. Edelleen se palaa vanhaan edistämiseen, jos Jannen tempo on liian nopea, mutta muuten paikka pysyy ja koira on skarppina enemmän ylös kuin eteenpäin. Eteenmenon kanssa oli oikeastaan vain ongelmia, kun noutokapulat kiinnostivat hyppyjen luona vähän enemmän, mutta noin muuten varsin hyvä! Ipin kanssa testailtiin koekuntoa ja joo-o, entisen virittelyn sijaan sitä saa kyllä laskea ennen koetta ihan reippaasti, jos tottiksella alkaa. Sillä mennään, mitä on annettu. Ei 8-vuotiaan koiran kanssa voi oikein enää mitään mennä muuttamaan. Varsinkaan kun näyttää, että jos Ipi tätä menoa vanhenee, niin ei sillä hirveän montaa vuotta enää ole jäljellä. Piika viimeiseksi. Nyt ensimmäistä kertaa juoksutettiin sitä kentällä ja ammuttiin kerran, sitten taas juoksutettiin ja otin sen seuraamiseen ja ammuttiin silloin. Ei mitään mielialan vaihteluita. Jesjes! Lisäksi seuraamista, jäävät ja esteet. Loppuun eteenmeno. Taas ainoat ongelmt oli mun heitoissa, Piika teki ihan superisti töitä. Lopulta oli niin kaikkensa antanut, että laahusti pois kentältä. Ei ehkä niin hyvä. Nyt pitääkin tehdä sitten paljon lyhyttä intotreeniä. Jätetään nuo koemaiset ja pidemmät treenit pois ja keskitytään siihen vireeseen loppukevät.

Pyöräilykausikin on nyt avattu! Pässi lähti Espooseen lomalle, kun saatiin taas kaksi autoa käyttöömme, joten Piika ja Ipi saavat nyt spesiaalipyörälenkkejä. Jospa samalla tulisi treenattuakin noilla reissuilla.

Pihatreenit ja Jatpailuissa

Keskiviikkona pidettiin koti-ilta. Pessi ja Kilju lenkittävät kätevästi toinen toisensa pihan ympäri spurttailuillaan ja siinä menossa myös Piika ja Ipikin pyörivät mukana. Näinpä pari kertaa alkuviikosta, kun Pessi härnäsi Piikaa, jolla meni ihan pata. Pessi sai melkoisen pöllytyksen ja Piika teki selväksi, että hän keskittyy vain ja ainoastaan Kiljun jahtaamiseen. Siinä samalla kun pihaa haravoin, totesin, että kaippa sitä voisi jo treenivarusteet kaivaa varastoista. Hämähäkin seittien keskeltä kannoin pihalle metrisen esteen ja illan päätteeksi treenattiin Piikan kanssa pihalla ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Sitä tosin edelsi pieni haravan heilutus treenialueelta, että Kiljun tulitikkutehdas saatiin siivottua edes hypyn luota pois.

Virittelin aluksi ruudun alapihalle ja vein sinne palkan kupissa valmiiksi. Ihan aluksi pienesti kontaktitreeniä, sitten nouto 650grammasella tasamaalta. Todella hyvä vauhti ja into, sekä tiivis palautus!

Seuraavaksi sitten vähän seuraamista ja jääviä. Istuminen on hukassa, tarjoaa helposti muita jääviä, kun käy epävarmaksi. Apujen kautta pitää tehdä. Toistoilla parani. Tehtiin sekä nakilla että lelulla. Lelu kelpasi melkein paremmin.

Seuraavaksi sitten ruutu. Hyvin haki ruudun ja sai palkan. Treenattiin myös pysähtymistä.

Metrisen esteen vuoro, korkeus n. 90cm. Ensin kevyellä kapulalla. Ei ongelmia. Sitten 650grammasella ensimmäisen kerran tänä keväänä. Takaisin tullessa kolautti ja koska olin asentanut laudat niin, että tippuvat, jos kolauttaa, kaksi lautaa tuli alas. Oli turvallista ja samalla Piika otti onkeensa. Toistolla itse heitin kauemmaksi ja Piika palautti ilmavalla hypyllä. Viime syksyyn verrattuna sen hyppytekniikka on parantunut huimasti! Vai onko kyse vain vireestä?

Tässä vaiheessa Piika alkoi olla kieli poskella. Kyllä se vaan niin täysillä nykyisin tekee, ettei säästele itseään. Toisaalta makeeta, toisaalta huolestuttavaa? Uskaltauduin ottamaan loppuun vielä tunnarin viiden metrin matkalta. Nenällä tökkäsi ensimmäistä kapulaa, mutta jatkoi haistelua, nosti oman varmasti ja palautti sen. Oli hyvä lopettaa tähän.

Loppuun vielä heittelin magneettipalloja ja huomasin, että Piika palautti aina käteen, kun ”vaanin” sitä. Jos pyysin sitä tuomaan pallon käteen, se pudotti pallon vähintään juuri ennen kättä.

Torstaina oli vuorossa Jatpailut. Lupauduin tuomaroimaan tunaroimaan mölliradan. Onneksi oli huipputiimi apuna ja saatiin kisa vedettyä ihan kunnialla läpi.

Kisaavien hyppyradalle osallistuttiin Piikan kanssa. Aluksi olin, että miten tää menee. Sitten olin, että voi ei. Ja sitten olin, että auttakaa nyt joku?

Onneksi apuja sain muiltakin rataantutustujilta ja vaikka itse en ollut niinkään varma siitä, että ehtisin renkaan jälkeen linjaamaan 5-putkeen (radalla 6-putken pää näkyi suoraan renkaalta), muut kannustivat, että kyllä sä ehdit. Myös 11-12 väliin sain neuvoja, miten siihen kannattaisi sylivekki tehdä.

Oltiin Piikan kanssa loppupäässä lähdössä, joten hyvästi oli aikaa sitä lämmitellä ja jumpata ennen omaa vuoroa. Minien aikana jo hain sen halliin ja tehtiin seuraamista, jääviä, kaukoja, temppuja jne niin, että kun lähdin radalle, nakkitasku loisti tyhjyyttään. Kepeillä luotin siihen, että kyllä Piika ne nyt saa yksin osata ja pääsin irtoamaan ja tekemään linjauksen renkaan jälkeen. 11 estettä meni hyvin, mutta 12-hypyllä Piika luki mun ”sylivekin” linjaukseksi/takaaleikkauksiksi ja kiersi väärän siivekkeen kautta. Hieman meni pasmat sekaisin tästä. Jatkettiin matkaa kuitenkin ja 15 hypylle asti, mutta sitten Piika lähti kiertämään seuraavaa estettä ja mun korjausyrityksistä hyppäsi muurin. Loppusuoran irtosi mallikkaasti.

Uusinnassa päästiin taas ongelmitta tuonne 12-hypylle asti ja taas sama homma! Kun en vaan osaa. Loppurata taisi kuitenkin mennä varsin kivasti ja lopussa Piika ensimmäistä kertaa omatoimisesti noukki hihnan suuhunsa ja tuli tarjoamaan sitä, että riehutaan. Ehkä se alkaa vähitellen ihan itse hiffaamaan loppupalkan idean? Lopuksi vielä treenattiin tuota 11-12 kohtaa Elinan kanssa ja johan se alkoi onnistumaan! Pitää nuo hypyt nyt virittää pihalle ja treenata siinä kuvioita kasaan.

Hyvä mieli tämän viikon treeneistä, vaikka muuten ei ehkä aurinkoiset fiilikset olekaan ollut.

Hauskaa, mutta haastavaa

Pitkästä aikaa agitreenit. Mentiin samaa rataa kuin aiemmalla vuorolla Hanna ja Ipi. Näytti niin hauskalta ja sisälsi paljon treenattavia asioita, että olihan sitä pakko kokeilla. Ilmeni, että hauska voi olla haastavaa. Melkein mahdotontakin. Hanna ja Ipi saivat tämän kuitenkin näyttämään helpolta. En edes tiennyt, että Ipi osaa kepit päällejuoksujenkin kanssa. Siitäkin huolimatta, että ennen treenejä oli onnistunut murtautumaan autossa nakkipussille ja vetänyt nakkeja kolmen koiran osalta.

5-6 väliin poispäinkäännös keppien vasemmalta puolen ohjatessa. Piika irtosi hyvin ja sain sen noukittua hyvin 7:lle. Tällaista kulmaa kun on nyt enemmänkin kepeille treenattu, niin onnistui kummaltakin loistavasti!

8-9 väliin takaaleikkaus. Vaati vedon kohti nro 9, ja siitä leikkauksen, jotta upposi oikeaan putkeen. (Miten tämä näyttikin muilla niin helpolta!?!)

10-11 oli haastava, kun Piika taisi hakea ensin toiseen päähän vanhasta tottumuksesta. Jollain ihme persjättö-pakkovalssi systeemillä sain sen lopulta tulemaan 11-päähän. 12 meni jo ihan perussylkkärillä. Yritin tehdä (monta kertaa) 14:lle päällejuoksun keppien loppupäähän, mutta vaikka kuinka otin etumatkaa, en uskaltanut irrota ennen Piikaa ja sitten törmättiin keppien päässä toisiimme. Lopulta tää hoidettiin aluksi suunnittelemallani takaaleikkauksella. Sitten 16:lle päällejuoksu. Hanna palkkasi keppien päästä lopulta, niin Piika pujotteli viimeisen välinkin. Ehdottomasti treenatttava!
17-19 putkeen irrotus jo hypyltä. Ei ongelmia. Samalla itse piti irrota 20-putken päätä kohti vinosti halki kentän. Oli ongelmia. Olin aina ennen Piikaa, vauhti tyssäsi putkeen ja koira tuli luokse eikä hakenut 20-putkeen. Oli todella haastavaa! Pitäs varmaan treenata tätäKIN!
20-21 persjättö ja loppuun.

Treenien lopuksi oltiin ihan puhki! Kuinka huono kunto meillä oikein onkaan! Muut pystyy vielä tokoilemaan treenien jälkeen. Piikan kanssa sen sijaan jäähdyteltiin laahustamalla, kun ei askel enää kummallakaan noussut. Vasta hallille saapuessamme Piika alkoi osoittaa elonmerkkejä.