Päivittäiset arkistot: 2.3.2015

Tulosta agikisoista pitkään aikaan!

Jattilassa järjestettiin vuoden ensimmäiset agikisat. Tokihan mekin sinne itsemme ilmoitettiin mukaan, kun vuoden ekat kisat tulivat mahdollisiksi. Aika paljon epätoivoa itseeni kohdistuen on viime viikot pitäneet sisällään. Paljon olen miettinyt kontaktien mielekkyyttä ja miten niitä viedä eteenpäin, mutta lopulta päätin kuitenkin mennä sen oman koiran tuntemisen kautta ja käytiin vain treenaamassa kuluneella viikolla ahkerasti. Tämän onneksi mahdollisti uuden jakson alku, joten vaikka illat käytännössä katsoen menivät aina jossain palaverissa istuen tulevan jakson ryhmien ja maajoukkuekarsintatiimin kanssa, käytiin Piikan kanssa hallilla parina iltana treenaamassa.

Tiistaina treenit menivät vähän niin ja näin, Ehkä joka toinen kontakti onnistui… Torstaina oltiin pitkästä aikaa hyppytekniikassa ja tehtiin perussarjaa sekä setpointtia – tai kenties se oli se, kun ei nyt kaikkea voi muistaa. Perussarjassa järki pysyi mukana ja tehtiin hyviä harjoitteita nakilla ja Piikakin hyppäsi pikkusievästi. Myös A:lla treenattiin kontakteja apparin kanssa ja nyt alkoi jo onnistua paljon paremmin! Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuu. Lauantain belgivuorolla A:ta treenattiin edelleen ja nyt ei epäonnistuneita tullutkaan! Lopuksi vielä pelleiltiin kontaktilaatikolla ja kyllä semmoinen nyt joutui rakennuslistalle.

Sunnuntaina iltapäivästä Jattilaan, tuomarina Johanna Nyberg. Kotona jo puhuin, että jännä, kun ei jännitä. Pystyin syömään ja hallillekin kun ajoin, niin koko aika meni Ipille hiljaa-karjumiseen, kun se ”vähän” innostui, kun pääsi ensimmäistä kertaa koko viikolla mukaan. Tokihan se arvasi, että nyt mennään kisaamaan. Lämppälenkilläkin käytiin niin, että kun tultiin autoille, katsoin kellosta, että kello onkin sopivasti kaksi. Hanna siihen, että mutta kahdeltahan niiden pitikin alkaa. Ei muuta kuin juoksujalkaa halliin ja suoraan rataantutustumiseen. Ensimmäinen rata kun mentiin ajan säästämiseksi mini-medien ratapohjalla, jonka oli suunnitellut Anders Virtanen. Rata oli näyttänyt vaikealta jo etukäteen katsellessa medien suorituksia ja siinä oli lähtö ja puolessa välissä pieniä ansakohtia, jotka meillekin kostautuivat. Radalle mentiin vähän yllättäen, kun kokoonkutsuja ei hoitanut hommiaan niin kuin on totuttu. HYL heti toisen esteen jälkeen ja rytmiä ei löydetty enää ja oikeastaan vain puomi onnistui koko radalla. Pääasia, että edes se!

Toinen rata oli jo tutumpaa Nybergiä ja todella mukava rata olikin. Rataantutustumisen jälkeen olikin sellainen fiilis, että mihin tämän radan voi ryssiä?!? No, voihan sen, mutta tulos tehtiin vihdoinkin puolen vuoden jälkeen! Edellinen tuloshan olikin se sertinarvoinen rata viime elokuussa. Pari rimaa tippui ja yksi kielto, kun menin lopulta valssilla kohdan, jota mietin, että tehdäkö persjättö vai mitä. Ja Piikan kalasteluksi se sitten meni. Mutta tuloksena 15 ja alle ihanneajankin päästiin juuri ja juuri, joten tyytyväinen sai olla. Varsinkin kun keinulla ja A:lla en hätiköinyt vaan oikeasti seisotin siellä. Puomilla loppusuora vei koiran mennessään.

A ja B-radat: 

C-rataan tutustuminen tulikin taas pian ja sen jälkeen oli kyllä ihan ymmällään. Todettiinkin, että olisipa ollut se toinen rata viimeinen rata, niin olisi jäänyt hyvä mieli näistäkin kisoista. Tässä vaiheessa jouduin toteamaan, että niin se jännitys, eipä ole muuten kuulunut sitä näissä kisoissa – eikä kuulunut viimeisellekään radalle mentäessä. Taas vähän yllättäen tuli se radalle lähtö, mutta tällä kertaa olin temputtanut Piikaa koko odotusajan, n. 20 koirakon verran. Aina kun unohdin koiran, se alkoi haukkumaan ja kiihdyttelemään itseään. Kun keskitin huomion koiraan, se teki mallikasta seuraamista ja perusasentotreeniä sekä pysyi liikkeessäni mukana. Oli kiva lähteä radalle. Alun keppikulma oli vaikea, joten ajattelin, että tällä kertaa Piika saa hoitaa sen, ja sehän hoiti! Keinulle se pysähtyi aivan upeasti ja sain sen kiinni siinä ja tyrkättyä takaakiertoon. A:lle hieno kontakti! A:n jälkeinen elämä oli mietittyttänyt eniten, varsinkin kun en todellakaan tiennyt, miten se ohjata. Niinpä vaan mentiin ja yhtäkkiä totesin, että vitsi koira on mukana, mutta vikalle hypylle en ehdi paikkaamaan –  apua – no nyt Piika hyppäsi sen oikein sitten kuitenkin – apua, se kääntyi seinään päin, kun itse sitä sinne tyrkkäsin – se kiersi hypyn – apua – älä hyppää, tule tänne ja putkeen! Huh! Nyt pikapikaa! Kaikkea sitä voikin mielessä ehtiä käymään ja aika tuntui ihan superpitkältä, kun pelastelin yhtä ainutta hyppyä. Videolta katsottaessa tuo hetki oli vain ohikiitävä sekunti. Mutta siinä hetkessä se tuntui ihan s i k a p i t k ä l t ä!

Puomille en enää vaatinut Piikaa pysähtymään, kun näin, ettei sillä ole aikomustakaan. Niinpä se vain hiljensi ja kun se vilkaisi mua, jatkoimme eteenpäin. Sen verran kisaajaa siis löytyi, että kun oli nolla alla, en alkanut hyllyttämään puomille vain sen vuoksi, ettei koira pysähtynyt, vaikka muuten suorittikin ihan ok-puomin. Piika irtosi hienosti putkeen ja itse pystyin menemään jo asemiin pakkovalssiin ja siitä enää hypyn kautta putkeen ja maaliin. Huh, me tehtiin nolla! Henkinen nolla! Ihan oikea nolla! Siis WAU! Mutta tämähän se on ollut, että joko se on hyl tai se on nolla. Mutta sentään edelliseltä radalta myöskin tulos, saa olla tyytyväinen kisoihin kokonaisuudessaan! 🙂

C-rata: 

Todella kivasti Piika jaksoi koko päivän siihen nähden, että se oli aamulla leikkinyt pari tuntia putkeen keittiössä räsyvingullaan ja kisoissa se oli koko ajan iskussa. Tuli ihan fiilis, että pitäisikö sitä kisata vähän useamminkin?