Alas vai ylös?

Helmikuun lopussa kaukojen tilanne oli tämä. Oililta lauantaina saatujen neuvojen avulla on nyt pari päivää treenailtu kaukoista lähinnä seiso-maahan -vaihtoja. Jännä, kun edestäpäin näyttää, että Piika tekee erittäin hyviä vaihtoja. Ja sivusta se näyttää tältä:

Pari ihan hyvääkin vaihtoa tuonne näemmä osui. Aiempiin kaukoihin verrattuna kyllä häiritsee tuo, ettei Piika siirrä etujalkojaan taaksepäin seisomaan nousussa, jolloin se jää vieläkin etupainoisemmaksi kuin aiemmin. Täytyy ehkä harkita tuohon jotain kikkakolmosta. Oilihan ehdotti tuohon joko apurimaa, jalkojen ”potkimista” tai ”lakaisemista”. Hieman kyllä epäilyttää, kestääkö Piika noista kuin sen apuriman, mutta yksin sitä on vähän hankala käsitellä.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Talvi tuli takaisin

Kyllähän kevään tulo olikin jo liian hyvällä mallilla, että olihan se ihan odotettua, että lunta sataa, pakkasta tulee olemaan -10 astetta ja hyvin alkaneet metsätreenit on pakko jättää odottamaan sulia kelejä. Toisaalta pakkaskelit ovat tervetulleita siinä mielessä, että koiratkin pysyvät puhtaina ja suuremmilta suihkutteluilta lenkkien jälkeen on vältytty.

Illalla paistoi vielä kauniisti ilta-aurinko, kun tulin töistä kotiin. Oli pakko kaivaa koko talven hyllyllä pölyttymässä ollut sigman 70-200/2.8 -objektiivi kameran nokalle ja yrittää tallentaa tämä kaunis hetki. Ikä on tainnut tulla tuolla objektiivilla vaan vastaan, kun automaattitarkennus herää enää hetkittäin eloon. Tämän postauksen kuvat on siis manuaalitarkenteisesti otettu olosuhteiden pakosta. Niin se taitaa olla, että tuo objektiivi lähtee verkon painoksi ja rahanmenoa ei taas voi estää. Eiköhän sitä samanlainen tule kuitenkin hommattua. Näiden kuvien myötä muistin taas, miten kauniisti tuo objektiivi kuitenkin piirtää ja kuvanlaatukin on Nikon D750:n kanssa tuhat kertaa parempi kuin D90:n kanssa, jopa näissä manuaalitarkenteisissa kuvissa.

Turha toivo, että Ipistä voisi saada edustavia kuvia. Lisäksi se on pudottanut kaiken pohjavillan pois, joten karva törröttää hassusti pystyssä. Piikalla turkki on pudonnut myös käytännössä kokonaan. Hieman on vielä pöksyjä ja häntää jäljellä, mutta eiköhän niistäkin päästä kesään mennessä.

Huonosti alkanut viikko päättyi onnistumisiin

Mennyt viikko pyörähti käyntiin Jatpailuilla maanantai-iltana. Ensimmäisenä maailman helpoin hyppyputkirata, johon jokainen säkäluokka tutustui yhtä aikaa. Siellä sitten kuusikymmentä ohjaajaa pyöri radalla kuin isommissakin karkeloissa konsanaan. Parin tunnin odotuksen jälkeen päästiinkin sitten jopa radalle Piikan kanssa ja noh, rataanhan mahtui se, että koira hyppäsi putken yli, ohjaaja teki väärän radan ja lopuksi koira tuli putkesta ulos kylkimyyryä. Varsin tapahtumarikas rata. Radan reunalla Elina ihmettelee

-”Kuka koira tuo on?!?”

-”Piika”

-”MITÄ sille on tapahtunut?!?!”

Eipä mitään muuta kuin, että vire on noussut sfääreihin ja kun en edes yrittänyt ottaa sitä haltuun ennen rataa, tuloksena oli hyvin reaktiivinen koira, jota ei voinutkaan enää ohjata ”kiltinkoiranohjauksella”, vaan Piika lähti jokaiseen minun liikkeeseeni mukaan lukitsematta esteitä edessään.

Agilityradalla olikin sitten jo vähemmän porukkaa ja se saatiin vietyä nopeammassa tahdissa läpi. Ensimmäiselle radalle otin Piikan haltuun ja tarkoituksena oli saada ehjä rata alle. Ja niin saatiinkin. Erityisen tyytyväinen olen, että kontaktit onnistuivat todella hyvin. Pienien kaarroksien kautta maaliin ja tuloksena maksien neljänneksi nopein aika kolmen nopean bortsun jatkoksi. Ei huono. Uusinnassa Piika sai taas nostaa itsensä rataa varten, ja se rata kusi sitten A:lle.

Kiitos Satu ja Laurat videoiden kuvauksista!

Tiistaina vuorossa oli omat agilitytreenit. Ensin seurasin, kun Hannan treeniryhmä treenasi samalla radalla ja jo siinä tuli pohdittua järkeviä ohjauskuvioita radalle. Parin tunnin päästä tehtiin samaa rataa, kun ei jaksettu pienellä porukalla rakentaa enää uutta. Ja jouduin toteamaan, että pystyn neuvomaan ratoja, mutta en pysty itse ohjaamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä meni oikeasti hermot Piikaan, jolta ei saatu katkaistua A:lle menoa millään, ei sitten millään.

Keskiviikkona vaan huilittiin, mutta torstaina Piikan kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. PK-hypyn treeninä otettiin korkeuden arvioimista ja kun Piika muutaman kerran oli kolautellut itseään joko ponnareihin tai sitten hyppyyn itsessään, alkoi lopulta löytyä myös se oikea hyppytekniikka. Eipä tuossa muu auttanut kuin vain odottaa, että koira itse tajuaisi koota hyppynsä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka löytyikin. Onneksi oli kevyt tokohyppy, johon itseään kolautteli. Toisena harjoitteena kasvava sarja ja siihen Piika venyttikin oikein hyvin. Paransi kerta kerralta, joten ei huono.

Perjantaina taas huilittiin ja lenkkeiltiin, kun Jannekin tuli aikaisemmin kotiin. Lauantaina vuorossa oli nopeat ja napakat viesti- ja esineruututreenit. Tai niin ainakin suunnitelmissa oli. Pitää vissiin vetää rasti seinään, mutta aloitettiin kevät sitten onnistuneilla treeneillä neljän koiran osalta. Historiallista!

Mattilassa juoksutettiin ensin Narua ja Kiljua. Kiljulle neljännet treenit tälle kevättä ja koko ajan se hiffaa enemmän ja enemmän. Nyt teki selvästi hyvää, että oli kokenut koira juoksemassa lisäksi, vaikka jänislähtöjä ei tehtykään. Toisena vuorossa juoksutettiin Ipiä ja Piikaa ja ihan sama juttu. Teki Piikalle hyvää, että se sai tehdä pari viimeistä matkaa jänislähtöinä Ipin perään, kun aluksi joutui juoksemaan Ipiä vastaankin. Ipi puolestaan oli niin innoissaan, että hallinnan tekemiseksi treenit sen osalta menivätkin.

Esineruututreeneissä Kiljulle alkeistreeniä kaistaleella. Lamppu on syttynyt. Muut koirat pääsivätkin sitten tekemään hieman leveämpää kaistaletta yhdeltä sivulta nousevaan ja yhdeltä sivulta kymmenen metriä alempana menevään maastoon. ”Kuoppatreenit” onnistuivat jopa yli odotusten. Viisi esinettä piilotettiin ja Ipikin jopa nosti niistä 4! Kerrankin sillä oli nenä auki ja teki töitä. Kolmannen esineen jälkeen mietittiin, vieläkö nostaa, kun nostamatta oli enää vasemman sivun ylärinteessä olevat vaikeat esineet. Kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin se vain sen hanskasi. Piikalle aluksi alkeiskaistaleharjoitus ja sitten ruutuun ja nosti pienen juoksentelun jälkeen esineen takakulmasta. Seuraavalla lähetyksellä jäi syömään jäniksenpaskaa, jota lähemmällä tarkastelulla olikin koko ruutu täynnä. Koira hallintaan, hetsaus ja lähetys ja nyt upposi hyvin ruutuun ja löysi esineen ylärinteestä. Ei huono!

Vastoin odotuksia ehdittiin vielä hoitamaan kolmen tunnin tuulen aiheuttamaa syväjäädytystä kuumalle kupposelle ja siitä leffaan laatuseurassa. Onnistuneet treenit vaativat onnistuneen illan ohjaajillekin!

Sunnuntaina käytiin iltapäivällä Koirakorvessa ampumassa Piikalle. Juoksutettiin välillämme ja tällä kertaa ammuin myös silloin, kun Janne saalistutti Piikaa nakilla. Ei reagointia laukauksiin, sen sijaan niihin ääniin Piika reagoi, kun ase ei toiminut. Ei kuitenkaan mennyt lukkoon ja juoksu kulki hyvin.

Summasummarum. Lopulta ihan onnistunut viikko, vaikka vähän kankeasti alkoikin.

Piika 4 vuotta!

Taas yksi päivä, kun joutuu miettimään, mihin neljä vuotta voi noin vain kadota. Perinteiseen tapaan voi vain todeta, että vastahan saimme tietää sopivan nartun syntyneen Dollyn ja Branin pentueeseen ja vastahan me Piika Saksasta haettiin Barbaralta uhmaten Islannin tulivuoren purkauksia ja lentokieltoja. Reissu on piirtynyt mieleen luultavasti ikuisesti ja tuntuu kuin se olisi tehty vasta eilen.

Piikan kuvia menneeltä vuodelta selatessani jouduin toteamaan, että se taitaa olla aikuistunut. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Harvassa olivat enää ne kieliposkella kuvat, joita aiemmin koirasta ainoastaan sai. Nyt tarjolla oli vain söpöstelykuvia. Tosin, johtuuko tämä kuvattavasta vai tietoisesta tällaisten tilanteiden kuvaamisesta? Useimmiten kun edelleen tuntuu, että Piika on kaikkea muuta kuin rauhallinen.

Takana on neljä hienoa vuotta, joiden aikana olen oppinut enemmän kuin koskaan aiemmin. Takana on iloja, onnistumisia, suruja ja pettymyksiäkin johtuen lähinnä omista kohtuuttomista odotuksista. Enimmäkseen kuitenkin vain iloa siitä, että Piika on osa laumaamme. Se on koira, joka osaa tuoda hymyn huulille pilvisenäkin päivänä. Kyllä, minulle se on täydellinen koira. Kaunis ja silti niin täyspäinen. Piika on koira, jonka kanssa haluan ja kenties kykenenkin kehittymään edelleenkin. Onneksi matkaa on takana vasta neljä vuotta, toivottavasti edessä vielä monen monta vuotta! Tällä hetkellä jos voisin seisauttaa kellot, seisauttaisin ne nyt. Elämme parasta yhteistä aikaamme. Kuten niin monta kertaa ennenkin, tää on parasta just nyt, koska sen saa tehdä Piikan kanssa! 🙂

Agilitya viime viikolta

Kevät alkaa selvästi vaivaamaan blogissakin, kun ei ehdi kirjoittaa päivityksiä ajallaan. Osittain tämä kyllä johtuu siitäkin, että treenejä on nyt kuvattu ihan järjestelmällisesti ja noiden videoiden muokkaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, kun niitä sitten viikon varrelta monen koiran osalta työstää.

Viikkotreeneissä tiistaina tehtiin välistävetoja teemana edellisten kisojen yhden radan alku. Kisoissahan tämä kohta epäonnistui Piikan kanssa, kun tein sen toiselta puolelta. No, tällä kertaa saimme treeneissä tehtyä sen heti kättelyssä melkein oikein, joten sitä ei hinkattu sen enempää. Piikan haukku paljastaa, että oma ohjaus on tapansa mukaan myöhässä. Edellisen viikon treeneistä opittuna kepeillä oli viimeisessä välissä ohjuri, mutta eipä se Piikaa paljoa hidastanut, ohjurin yli voi aina hyppiä! Ilmeisesti pitäisi vain viedä tuota omaa ohjausta vain pidemmälle, niin ehkä viimeinen välikin voisi onnistua. Toiselta puolen keppejä ohjatessa tätä keppiongelmaa ei ole. Takaakiertoon laitettiin myös rima pystyyn, jotta Piika oppisi kiertämään vähän kauempaa ja tämä toimi heti! Ja loppurata olikin sitten omasta rytmityksestä kiinni – lähinnä sen puutteesta.

Torstaina käytiin Satun kanssa treenaamassa hyppytekniikkaa. Koska kamera oli mukana ja olimme vain kaksin, laitoimme kameran kuvaamaan. Ensiksi teimme alastuloharjoitusta. Tämä on kyllä aina yhtä vaikea. Piika ei vissiin näe siinä mitään vastusta, joten laskeutuu aina todella lähelle hyppyjä. Kun helpommallakin yli pääsee… Ihan kiva kyllä tuo taaksepäin kokoaminen lähdössä! Toisena harjoitteena oli korkeuden arviointi. Valmistelevat hypyt jäävät taas vähän vajaiksi, mutta itse korkeuden arviointi onnistuu hienosti. Melkoinen ponnistusvoima, kun kaikki natsaa. Mutta millä tuoda haastetta näihin treeneihin? Pohdittiin, jotta tehdäkkö kasvavaa sarjaa vai onko pakko tehdä se ärsyttävistäkin ärsyttävin etäisyyden arviointiharjoitus…

Vaikka treenit eivät ihan putkeen ole menneet, on ihan luottavainen fiilis. Selvästi on nyt löydetty Se Jokin treeneissä. On päästy kiinni niihin epäkohtiin, mitkä kisoja vaivaavat ja varmasti säännöllisesti treenaamalla niihin voidaan puuttuakin, kun vähitellen alamme ymmärtää, mitä pitää itse tehdä toisin ja mistä mikin johtuu. Eilenhän sitten käytiin jatpailuissa mölliluokan radoilla. Kolme rataa, kaikilta vissiin HYL tulokseksi loppuviimein. Mutta erääksi meriitiksi kai senkin voi laskea, ettei kolmosluokan koira löydä putkeen, joka on toisena esteenä hypyn jälkeen, vaan hyppää putken yli!!! Mutta siitä lisää kera videon jahka ehdin videot käsittelemään…

Aurinkoterapiaa!

Ihana ihana kevätsää jatkui viikonlopun ylikin viime viikolta ja yhtäkkiä olen herännyt huomaamaan, että lumet ovat sulaneet siihen malliin, jotta maa alkaa paljastua talven alta Keski-Suomessakin. Tuntuu niin hassulta, kun Janne sanoo, ettei Etelä-Suomessa ole enää lunta lainkaan, ja meillä oma piha on vielä ihan lumessa ja jäätiköllä. Mutta metsästä aurinkoisilta rinteiltä alkaa jo paljastumaan sen verran maata, että maastokausi pystyttiin korkkaamaan kunnolla viikonloppuna.

Lauantaina käytiin Koirakorvessa kunnon hankikantolenkillä. Kiivettiin aurinkoiselle rinteelle ja naatiskeltiin. Pässikin sai viipottaa vapaana ja kiipeillä kaikille isoille kiville. Sunnuntaina pakattiin sitten palkkapurkkeja, nakkeja ja purutyynyjä mukaan ihan treenejä varten. Ensiksi juoksutettiin Ipiä välillämme ja Pässin tehtävä oli vain hengata messissä. Se sai tehdä, mitä halusi. No, kai Pessi sen verran on viestitreeneissä ollut elämänsä aikana häiriöksi, että tällä kertaa, kun sitä ei käskytetty mitenkään, se päätti juosta. Kummassakin päässä keksityttiin aina Ipiin ja Pessi käskytettiin paikalleen lähetyksen ajaksi. VIE käskyllä matkaan lähti kuitenkin kaksi koiraa ja Pessi sai päivän lenkkinsä myöskin. Viimeinen jäljestyspätkä oli Ipille vaikea, kun menin aukon läpi kantohankia pitkin, mutta muuten koirat selvittivät juoksuhommat erittäin hyvin.

Seuraavaksi muistuteltiin Kiljulle viikko sitten aloiteltuja juoksutreenejä, tällä kertaa tyynyt ja patukat olivat palkkana. Ja onhan se semmonen vierivä tynnyri, kun se juoksee.Hauskaa touhua! Jannella meinasi olla taas ne suurimmat ongelmat saada Kilju juoksemaan minulle päin, mutta vähitellen vähitellen… Viimeiseksi otettiin Piika yksin ja juoksutettiin sitä pieneltä matkalta välillämme ja ammuttiin joka kerta laukaus tai pari, kun se juoksi. Hävisin, pakko myöntää, että Janne oli viikko sitten oikeassa. Piika väistää muita koiria, mutta nyt kun se oli yksin, ei välittänyt laukauksista yhtään. Ilmekään ei värähtänyt. Voittajafiilis!! Janne totesi, että niin sitä vaan aina palataan tähän juoksutuskeinoon siedätyksessä. No, mikäs siinä, kun toimii. Ja oli muuten vika kerta, kun Pässi lähti mukaan, kun ammutaan – edes autoon. Lopuksi käytiin vielä palauttelulenkki ja Pässikin relasi.

Kotona vielä innostuttiin laittamaan Golffi myyntikuntoon, eli jos jotain kiinnostaa huikean hyvä, reilusti 400t ajettu koira-auto, niin myynnissä olisi 😉 ja siihenhän se ilta meni, kun Janne vielä innostui rupu-bmwnkin imuroimaan. Piika ja Kilju hengasivat messissä mukana. Vielä on ”vähän” jäässä kotitie, että pääsisi pyörällä lenkille, niin jäässä, että kävellenkin tuottaa tuskaa pysyä pystyssä. Mutta niin sula, ettei kelkallakaan voi mennä.

Kiljulla on monimutkainen suhde imuriin. Kun se oli pari tuntia jo pihalla hengannut ja silpunnut taas yhden laudanpätkän, ja Janne alkoi ilmuroimaan BMWtä, Kilju hengasi enemmän kuin messissä. Piika puolestaan oli löytänyt auton kontista syömättömän luun, jota se ensin yritti piilottaa ympäri pihaa, mutta kun ei vissiin löytynyt turvallista piiloa oravan kätkölle, oli Piikan pakko alkaa syödä luuta. Kiljun imurinjahtaus vaan keskeytti nämä puuhat, kun välillä oli pakko käydä nappaamassa Kiljun kintuista kiinni. Ja sännätä äkkiä takaisin luun pariin ennen Kiljua. Lopulta tässä teitysti kävi niin, että Kilju oli nopeampi ja luu päätyi Kiljulle. Ei Piikakaan kuitenkaan ilman jäänyt. Herkkuja löytyi vielä paljon lisää, kun innostuttiin käymään autoista löytyvät koirakamat läpi.

Rupu-BMWstä löytyneet koirakamat, eli Kiljun tavarat:

Punaisesta Etanasta löytyneet tavarat:

Osa tavaroista vähennettiin pois. Mutta kun maastokausi on alkamassa, niin aina pitää olla mukana liinoja, patukoita, palloja, ruutumerkit ja -nauha, palkkakuppeja, leluja, treeniliivit ja kissanruokaa. Tuo koiranomistajan tärkein herkkupaketti. 🙂

Haastetta pukkaa

Viime viikko tosiaan oltiin lomalla. Paljon sitä viikossa ehtii – ja sitten tuntuu siltä, ettei ehtinyt mitään. Koirat lomailivat pääsääntöisesti myös. Pessi kasvatti kuntoa juoksemalla Kiljun perässä pihassa paskarinkiä tai talon ympäri noin biljoona kertaa päivässä. Piika paimensi ja juoksi muita vastaan. Eikä säästynyt törmäyksiltä, vaikka nopea onkin ja vähitellen alkoi jo mennä kaaliin, että aiemminkin voi väistää alta pois, jos on pakko tuota tehdä. Ipi osallistui välillä juoksuskaboihin. Kerran yritti väen vängällä tapella Kiljun kanssa, mutta Kilju ei oikein syttynyt tuosta ideasta. Pessi ja Piika kyllä yllyttivät vieressä ”TAPPELU! TAPPELU!” Voin sanoa, että oli hieman haastavaa erottaa koirat toisistaan – eikä tullut edes vahinkoja.

Jokusen kerran käytiin ampumassa Piikalle. Ensimmäisellä kerralla juoksutettiin koiria välillämme. Se tuntui ihan hyvältä idealta laittaa kolme koiraa juoksemaan ja ampua samaan aikaan. No joo.. ei siitä sen enempää. Sanotaanko nyt vaan, että Kilju vähän kiehui yli. Toisena päivänä juoksutettiin Ipiä ja Piikaa kaksistaan. Mun mielestä Piika reagoi laukauksiin 3. kerrasta alkaen, Jannen mielestä se vain väisti Ipiä. Seuraavaksi kokeillaan juoksuttaa pelkkää Piikaa. Samoilla reissulla alettiin extempore vihkimään Kiljua viestin saloihin, kun Janne huomasi sen olevan Ipiä nopeampi. Ja tosi asia on, että Kiljulle nuo on hyviä spurtteja, kun se vetää ihan täysillä. Veikkaan, että aika kauan saa vettä virrata, jos tuota kokeeseen ikinä viedäänkään. Ei taitaisi muut arvostaa, kun Kilju jyräisi kaikki alleen. Väistäminen on nössöjen puuhaa. Jännä, mutta ei tulisi mielenkään kokeilla lähettää Kiljua juoksemaan ketään koiraa vastaan…

Netissä on myös kiertänyt koirahaaste, pitää piirtää koiran ääriviivat. Aluksi olin, että ehei, ei onnistu. Sitten olin, että no miksi ei. Sitten totesin, että tylsää on, tehdääs tää haaste. Ja sitten oli vielä tylsempää. Jopa Pässi selviytyi haasteesta. En tosin uskaltanut kokeilla sille nameja, joten vaihdettiin juustopaloihin. Ja ne tuntuivat olevan vieläkin parempia. Ja siitä se ajatus sitten lähti…

Agilitya viikon varrelta

Kyllä huomaa, että lomalla on oltu, kun vähän kaikki laahaa perässä. Viikon varrella käytiin muutaman kerran treenaamassakin Piikan kanssa. Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvä, että torstain hyppytekniikka jäi tällä viikolla väliin, sen verran kovaa runtua Piika on saanut Kiljulta viikon varrella. Jännä, kun ei ole edelleenkään tuo kokoero tasoittunut noiden kahden välillä, joten törmäykset on olleet aika rajuja… Pari kertaa viikon aikana Piika onkin hierottu ja venytelty kunnolla ja nyt pitäisi muistaa tehdä se ainakin joka toinen ilta.

Tiistaina treenattiin omissa treeneissä edellisen ryhmän ratapohjalla, kun todettiin, että näytti sen verran kivoilta treeneiltä kisaviikonlopun jälkeen. Videoitiinkin nämä treenit ja oli jälkikäteen hyvä katsoa videolta, että vieläkin voisi hakea nopeampaa puomia Piikalle. Tällä kertaa annoin Piikan nostaa itsensä kisavireeseen ja se sai haukkuaräyhätä Riehan suoritusten aikana ihan reippaasti kentän laidalla. Hyvin löytyi vire varsinkin tokaan rataan, niin hyvin, että Piika ”vähän” oikoi radalla päästäkseen loppupalkalle. Onnistuneet suoritukset tehtiin molemmissa treeneissä loppuun, kun viimein päätin, että nyt tää onnistuu. Mutta ei siis onnistunut siinä kisavireessä.

Sunnuntaina meillä oli taas JATin haastajien valmennus. Tällä kertaa päästiin treenaamaan Piikan kanssa aamun ensimmäiseen vuoroon mini-medien sekaan. Tämä tuntui sopivan meille paremmin, kun rataantutustuminen tehtiin heti radan rakennuksen jälkeen ja rataan tutustuttiin yhdessä. Näin lihasmuistiin ei jäänyt niitä aivan vääriä suorituksia vaan sai samantien hinkata oikeilla kuvioilla koko radan. Itse rata näytti tältä:

Tarkoituksena oli mennä ainakin kohdat 1-23, pidempi rata oli tarkoitettu huipuille, jos haluavat pidemmän radan turnauskestävyyttä kokeilla.

1-2 pakkovalssi-jaakotus

3-5 leijeröinti

5-7 linjaus ja tyrkkäys seinään päin

11-12 valssi kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla

12-13 ennakoiva valssi ja keppejä kohti veto koiran puoleisella kädellä

13-14 sylkkäri

14-15 takaakierto-valssi (koska persjätöllä ei lukisi putkea vaan A:n)

15-16 irrotus

18-19 linjaus seinään päin (metrien 6-8 väliin)

20-21 leijeröinti

22-23 ennakoiva valssi

23-24 ennakoiva valssi

25-26 saksalainen

30-31 takaaleikkaus-niisto

31-32 persjättö

33-34 suoran putken toisella puolella piti olla jo menossa

34-35 niisto kepeille

35-36 irtoaminen

37-38 persjättö

Vaikein oli ehdottomasti 11-15. Toki alkuunkin meni jo aikaa, kun pakkovalssijaakotusta haettiin paremmaksi. Leijeröinti onnistui aluksi hyvin, kunnes Piika keksi, että puomilla ollaan menossa toiseen suuntaan ja niinpä se oikoi ja jätti tekemättä toisen putken, jolloin palkattiin putkien jälkeen ja jatkettiin sitten taas suoritusta. Valssin pystyin tekemään kepeille todella hyvin, ekalla kerralla myös koko 11-15 toimi todella hyvin. Se oli tosin vain tuuria, sen jälkeen pitikin hakea rytmitystä vähän pidempään kunnes onnistuttiin uudelleen. 18-19 linjaus oli todella hyvä hoksata. Kerrankin Piika teki varsin mallikkaan pituuden suoraan seinään päin. 23 estettä päästiin ekalla kierroksella ja olin todella tyytyväinen!

Toisella kierroksella jatkettiin sitten tuosta 23 putkelta. En ollut tähän pätkään esteiden kanssa rataantutustunut, ulkopuolelta opiskellut, kun en rataantutustumisessa uskonut, että tuonne asti päästäisiin. Tällä kierroksella suurin ongelma olikin sitten kepit toiseen suuntaan. Piika jätti aina vikan keppivälin pujottelematta, ja kun nyt katsoin tuon tiistain treenivideonkin, niin tuolta puolelta se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jää pujottelematta. Pitänee laittaa tästä eteenpäin ohjuri sinne ja Piikan on oikeasti hoidettava tonttinsa itse. Julia ehdotti myös, että Piikalle laitettaisiin jatkossa kaikkiin takaakiertoihin rima pystyyn siivekkeen eteen, että oppisi ottamaan vähän etäisyyttä hyppyihin. Nyt tekee vähän liian tunnollisesti töitä. Tämä kuulosti hyvältä keinolta puuttua rimojen tippumiseen ja muurin räjäyttelyyn.

Tällä viikolla tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tällä meidän agiliidolla on toivoa. Toki sen oman varmuuden ja koiran oikeaan vireeseen saamisen helpottamiseksi on myös nyt treenattu paljon, ja se on aina auttanut. Pitää vain pitää huoli Piikan lihaksista, että se nyt pysyy iskussa.

Kilju Outi Hermiön tottiskoulutuksessa

Jotta viime viikonloppu varmasti oli tulenpalavan kiireinen, lauantaiaamu ja -päivä vietettiin Haukkuvaarassa KSPKY:n järjestämässä tottiskoulutuksessa, jossa kouluttajana oli Hermiön Outi. Myös Kilju pääsi messiin ja kouluttautumaan seuraamisen saloihin. Koulutuksessa pääntöisesti keskityttiin joko seuraamisen hienouksiin eri liikkeissä tai noutoihin ei koirakkojen ongelmien perusteella.

Käytännössä Outi perusti kouluttamisen samaan tyyliin kuin Huotarin Oili pari viikkoa sitten, eli suorituksista pitää tehdä mustavalkoisia ja kriteerien mukaisia. Jos koira ei tee niiden mukaisesti, koiraa ei painosteta vaan todetaan vaan ”OHO”, ”EI KELPAA”, ”VAPAA”. Tällä varmistetaan, että koira yrittää parantaa suoritustaan ja tarjoaa itse tekemistä uudelleen. Koiran luonteen mukaan pitää osata valita, miten epäonnistumiseen reagoidaan – näytetäänkö koiralle, mitä halutaan vai annetaanko koiran itse oivaltaa? Tämä riippuu ihan siitä, aktivoituuko vai passivoituuko koira tilanteesta.

Oma fiilis on koiralle tärkeä. Outi korosti sitä, että omaan koiraan pitää olla aina tyytyväinen sellaisena kuin se on. Pitää edetä kaikessa koiran mukaan eikä verrata sitä muihin. Koiran tulee ilmentää tekemisessä se voima, mitä siinä on sisäänrakennettuna. Voima ei välttämättä näy fyysisesti, mutta koiran tulee kokeessa näyttää, mihin se pystyy ja miten se siitä selviää. Tuomarinkin tulee osata katsoa, että koirat ovat erilaisia ja että ne tekevät töitä erilailla toisiinsa nähden.

Aktiivisuuden olisi suotavaa lähteä koirasta, eikä epämukavuusalueita tule pelätä treeneissäkään. Treenit voi koostaa niin, että aluksi tehdään onnistuneita juttuja, välissä käydään epämukavuusalueella ja opetetaan koiralle mahdollisesti uutta ja lopuksi vielä tehdään tuttuja ja turvallisia, onnistuneita juttuja. Näin säilytetään koiralla luotto tilanteeseen ja ohjaajaan ja ruokitaan sen itseluottamusta. Hei, sinä osaat! Pitää myös muistaa, että aina kaikessa voi tulla taaksepäin eikä aina vain vaikeuttaa liikkeitä!

Janne pohti pitkään, mitä tehdä koulutuksessa Kiljun kanssa. Seuraaminen ja nouto olivat vahvoilla ja lopulta taisin taivutella Jannen ympäri, että seuraamista olisi hyvä tehdä. Noutoihin saatiin muita koirakoita seuraamalla kuitenkin hyviä ideoita. Kiljun ongelmahan on ihan suoraan sanottuna pirunmoinen edistäminen. Se oli vielä vuosi sitten ihan ok-paikalla. Sitten sille alettiin tekemään viettiä. Ja kappas, koira tuli 10 senttiä eteen. Nyt sille taas tehdään paikkaa. Seuraavaksi kuulema ongelma onkin sitten painaminen. En yhtään ihmettele, miksi noiden koirien kanssa suositellaan opettamaan seuraaminen pentuna 10 senttiä liian taakse ja 10 senttiä liian väljäksi.

Kiljun kanssa ongelmaa lähdettiin ratkomaan ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kentälle tulosta. Koira tuo ja Janne roikkuu perässä. Paikkaa lähdettiin hakemaan ohjaajan vasemman jalan vierestä ja sen seuraamisesta. Kiljulla vaan on käytetty magneettipalloja targettina ja jos pallot olivat näkyvillä, sillä vilkkuivat vain oranssit pallot silmissä ja ajatuksen häivääkään ei näkynyt. Niinpä pallot pistettiin taskuun ja käytännössä samantien Kiljussa alkoi näkyä merkkejä, että pari hernettä sen päässä jopa kohtasi! Jatkossa täytyy vuorotella target-treeniä ja tätä jalan seuraamista ja pitää huoli, ettei koira ala hakea katsekontaktia, mutta vireen puolesta Outi ei enää ollut huolissaan. Seuraavaksi voi alkaa jo tehdä treeniä, jossa otetaan pari normaaliaskelta, mutta aina pitää lopettaa ei-perusasentoon vaan niin, että oikea jalka on edellä. Painon siirrolla taaksepäin voi korjata paikkaa samoin kuin painon siirrolla eteenpäin voi ryssiä kaiken. Kiljun pätkästä koostettiin myös video, jossa on treenin edistymistä tuolla koulutuksessa hieman havainnollistettu:

***

Monet ovat aiemmin jo Outia kouluttajana kehuneet ja täytyy yhtä näiden kehujien joukkoon. Vaikka en itse edes koiran kanssa koulutuksessa ollut, tuntui, että siitä jäi käteen vaikka kuinka paljon hyviä vinkkejä. Ihan sellaisia perusasioita, joita ei ole tullut edes ajatelleeksi, mutta kun niistä sanottiin, oli, että no tottakai! Miksen ole tätä aiemmin ajatellut! Aika huikeeta oli myös seurata, miten Outi sai Jannenkin tekemään töitä, vaikka motorisesti olikin vaikea treeni kaikkinensa. Ja pieni ihme oli myös, että Kiljullakin jotain siellä päässä nyrjähti. Aika huikeeta.